Vistan tuki loppui - aika vaihtaa parempaan

American dynamo

Microsoft teki aika ikävästi:

Ensin kerrottiin miten Vistan tuki loppuu huhtikuussa 2012. Tuohon ei tullut virallista kanavia pitkin muutosta, mutta jonkin yksittäisen lehden blogistin(!) Microsoftilta saama sähköposti(!!) kuulemma kertoi tuen jatkumisesta. Tämän jälkeenkin Microsoftin sivuilla kerrottiin kuluttajatuen (maintsream support) lopettamisesta maksullisen yritystuen (extended support) vielä jatkuessa.

Viesti siis oli, että hankkikaa seiska, ostamaan-ostamaan. Tarvetta ostoon ei olisi ollut, jos blogisti oli oikeassa. Microsoft siis huijasi - jälleen, tai sitten Vistaa ei tueta ja siitä tulee luopua mahdollisimman pian. Joka tapauksessa kuluttajan kannalta Microsoft teki todella ikävästi.

Lisäksi, ota tästä sitten selvää, että kumpi tilanne tässä nyt on kyseessä.
Microsoftin omien sivujen mukaan (10.5.2012) Vistan kotikäyttäjille tarjottu tuki on loppunut:


"Windows Vista
Service Pack 2

Mainstream-tukijakson päättyminen 10.4.2012
Extended-tukijakson päättyminen 11.4.2017"


"Miten mainstream-tuki ja extended-tuki eroavat toisistaan?

Mainstream-tuki – Microsoft tarjoaa mainstream-tukea vähintään 5 vuoden ajan tuotteen julkaisusta tai 2 vuoden ajan seuraajatuotteen julkaisusta, kumpi hyvänsä kestää pitempään. Jos esimerkiksi olet ostanut uuden version Windows-ohjelmistosta, ja viiden vuoden kuluttua julkaistaan seuraava versio, ostamasi version tuki jatkuu tästä vielä kahden vuoden ajan.

Extended-tuki – Microsoft tarjoaa extended-tukea vähintään 5 vuoden ajan tuotteen julkaisusta tai 2 vuoden ajan toisen seuraajatuotteen julkaisusta (kaksi versiota myöhemmin), kumpi hyvänsä kestää pitempään. Huomaa: extended-tukea tarjotaan vain kaupallisille asiakkaille."
http://windows.microsoft.com/fi-FI/windows/products/lifecycle


Oli miten hyvänsä, en aio maksaa Microsoftille extended-tuesta. Missään ei näy mainintaa, että uusia laitteita enää tuettaisiin, tai että uudet ohjelmat enää toimisivat, joten Vista joka tapauksessa happanee käsiin.

On aika siirtyä eteenpäin. Olen kokeillut uutta Ubuntu 12.04:sta, joka kyllä vaikuttaa hyvältä. Se on ilmainen ja sen mukana tulee ohjelmia enemmän kuin yhdessäkään Windowsissa. Tarvittaessa lisää saa 35 000 suoraan pakettivarastosta - ilman viruksia.

Saat Ubuntun täältä:
http://www.ubuntu-fi.org/

Entisenä Windows-käyttäjänä täytyy myöntää, että Ubuntu oli todella positiivinen yllätys. Tuli olo kuin olisi ennen maksanut Ladasta Mersun hintaa ja nyt saakin Mersun ilmaiseksi.

19

355

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Painu vittuun jauhamasta paskaa kusipää. Ei ollut tarvetta edes lukea valheitasi koska kaikki Vistan käyttäjät ovat saaneet tietoturvapäivitykset 8.5 eli viime tiistaina vaikka niitten päivitysten olisi muka pitänyt loppua.

      Haista kumipää paska.

      • American dynamo

      • American dynamo kirjoitti:

        "Ei ollut tarvetta edes lukea valheitasi"

        Ööh... nuo 'valheet' olivat sivulta
        http://windows.microsoft.com/fi-FI/windows/products/lifecycle

        Mitä iloa on piiskata kuollutta hevosta? Kaikki joilla on Vista ovat jo saaneet tietoturvapäivitykset joten jokainen Vistaa käyttävä TIETÄÄ että jauhat paskaa.
        Oletko kenties tyhmä?


      • American dynamo
        f.e.dzerzhinsky kirjoitti:

        Mitä iloa on piiskata kuollutta hevosta? Kaikki joilla on Vista ovat jo saaneet tietoturvapäivitykset joten jokainen Vistaa käyttävä TIETÄÄ että jauhat paskaa.
        Oletko kenties tyhmä?

        "Mitä iloa on piiskata kuollutta hevosta?"

        Ei olekaan, mutta kyllä sen delaamisesta voi mainita, samoin virkeämmistä vaihtoehdoista.


      • American dynamo kirjoitti:

        "Mitä iloa on piiskata kuollutta hevosta?"

        Ei olekaan, mutta kyllä sen delaamisesta voi mainita, samoin virkeämmistä vaihtoehdoista.

        Kuolleella hevosella tarkoitin tätä sinun iidioottimaista trollaustasi jossa väität että Vistan tuki on loppunut vaikka KAIKKI Vistan käyttäjät OVAT JO saaneet tietoturvapäivitykset 8.5 vaikka tuen olisi pitänyt loppua jo viime kuussa.

        Eli josko nyt ihan totta menisit ja vetäisit vitun päähäsi.


      • American dynamo
        f.e.dzerzhinsky kirjoitti:

        Kuolleella hevosella tarkoitin tätä sinun iidioottimaista trollaustasi jossa väität että Vistan tuki on loppunut vaikka KAIKKI Vistan käyttäjät OVAT JO saaneet tietoturvapäivitykset 8.5 vaikka tuen olisi pitänyt loppua jo viime kuussa.

        Eli josko nyt ihan totta menisit ja vetäisit vitun päähäsi.

        Totesin minkä tiedon varassa sitä ollaan, että Microsoftin sivuilla näkyy edelleen tieto siitä miten Vistan a) Mainstream-tuki loppui ja b) Extended-tuki on maksullista.

        Mene vaatimaan että päivittävät sivustonsa jos sinulla on parempaa tietoa firmansa asioista. Muista vedota tuntemattoman blogistin väitteisiin, samoin kaikkiin nimimerkkeihin, joiden avulla täällä kerrot Vistan Todellisesta tilanteesta.


      • American dynamo kirjoitti:

        Totesin minkä tiedon varassa sitä ollaan, että Microsoftin sivuilla näkyy edelleen tieto siitä miten Vistan a) Mainstream-tuki loppui ja b) Extended-tuki on maksullista.

        Mene vaatimaan että päivittävät sivustonsa jos sinulla on parempaa tietoa firmansa asioista. Muista vedota tuntemattoman blogistin väitteisiin, samoin kaikkiin nimimerkkeihin, joiden avulla täällä kerrot Vistan Todellisesta tilanteesta.

        Ollaan oltu jo jonkin aikaa tämän tiedon varassa:

        http://support.microsoft.com/lifecycle/search/default.aspx?sort=PN&alpha=windows 7&Filter=FilterNO

        Ja sen tiedon varassa että päivitykset OVAT OIKEASTI JO TULLEET Home Vistoihin e.m listan mukaan AJALLAAN.

        Mikä kohta on vaikea ymmärtää?


      • baskeri-kalle

      • baskeri-kalle kirjoitti:

        Sivulla kerrotaan perustuen lopetetun. Maksullinen tuki jatkuu kyllä, kuten täälläkin on mainittu.

        Tuli aikaisemmin vahingossa Windows 7 tukisivu, tässä on oikea.

        http://bit.ly/MAr9Vb

        Vaikka tätähän on turha enää esittää kun kaikki ovat jo saaneet tietoturvapäivitykset ilmaiseksi 8.5 ja seuraavat tulevat 12.6 ja edelleen aivan kaikille Vistan käyttäjille ilmaiseksi aina vuoteen 2017 asti


      • kröööh-öm
        f.e.dzerzhinsky kirjoitti:

        Tuli aikaisemmin vahingossa Windows 7 tukisivu, tässä on oikea.

        http://bit.ly/MAr9Vb

        Vaikka tätähän on turha enää esittää kun kaikki ovat jo saaneet tietoturvapäivitykset ilmaiseksi 8.5 ja seuraavat tulevat 12.6 ja edelleen aivan kaikille Vistan käyttäjille ilmaiseksi aina vuoteen 2017 asti

        Missä siellä luvataan tuki 2017 asti?


      • 10+19
        kröööh-öm kirjoitti:

        Missä siellä luvataan tuki 2017 asti?

        Ota silmä käteen ja katso.


    • takkari

      Vista-päivitykset ovat tulleet, ilmaiseksi. Viimeksi tällä viikolla...

    • Windows Vistan päivitykset jatkuvat tosiaan vuoteen 2017 asti.. Itse tosin jouduin vaihtamaan Vistan Windows XP käyttikseen, koska huomasin että Vista käynnistyi huomattavasti hitaammin kuin XP (Testasin nopeutta silleen että asensin Vistan puhtaalta asennuslevyltä uudestaan. Siltikin se käynnistyy hitaammin, vaikka kone on muuten aika tehokas.

    • ----

      .

      • 7+1

        Ostin seiskan Vistan tilalle.
        Asensin ja mitä kummaa? Ei wordia, ei powerpointtia, ei flashia, ei javaa jne.
        Asensin ilmaiseksi Ubuntun ja kaikki tuli kuin tarjottimella!
        Miten saan rahani takaisin Windowssilta?


      • tuore parree
        7+1 kirjoitti:

        Ostin seiskan Vistan tilalle.
        Asensin ja mitä kummaa? Ei wordia, ei powerpointtia, ei flashia, ei javaa jne.
        Asensin ilmaiseksi Ubuntun ja kaikki tuli kuin tarjottimella!
        Miten saan rahani takaisin Windowssilta?

        Windows Vista vanheni ja nyt vanhenee jo seiskakin. Kasi tulee jo syksyllä.


    • 9+1

      "Windows Vista vanheni "

      Miten niin vanheni? Kyllä tähän minun Vista homeen tuli päivitykset ajallaan viimeksi eilen.

    • extended-tuki 2017

      Siis Vistan extended-tuki jatkuu nyt sinne 2017 vuoteen saakka... se tarkoittaa sitä että Microsoft lähettää käyttäjilleen ne kriittiset tietoturvapäivitykset sinä aikana

      • -samvai-

        Kriittiset tietoturvapäivitykset ovat myöhässä. Eihän Vistaa enää edes myydä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      246
      4482
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      123
      2929
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2692
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      78
      1669
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      109
      1532
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      51
      1251
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      85
      1174
    8. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      203
      1054
    9. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      1003
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      996
    Aihe