Politiikan saralta kuuluu kummia

Maan yleiseksi tavaksihan on tullut että niin Kokoomuksen kuin varsinkin Keskustan poliittista toimintaa sekä siihen liittyviä rahojenkeruuta on yleensäkin käsitelty maamme korkeissa syyttäjäviranomais käsittelynä . Tällöin on totuttu siihen että suuriluontaisesti julkistetaan epäilys maan pää uutiskavava YLE ssä. Sitä toistetaan riittävän usein. Kun kansa on tottunut joka iltaiseen negatiiviseen uutislähetykseen kyseisestä puolueesta niin saatetaan valtakunnan syyttäjän toimesta tehdä rikos epäilys.. Tätä taas toistetaan YLE n pääuutisissa jne.jne.
Nyt kuuluu kummia. Koska kansalle on YLE n uutisten välityksellä annettu kuvaa että todelliset konnat ja kierot ei ainaskaan ole pesiytyneet sen enempää sosialistisiin senparemmin kuin kommunistisiin puolueisiin...Niin eikös vaan .Demarit ovat julkistaneet että heidän esimerkiksi poliittinen nuorisotoimintansa rahojenkeruu ei kestäisikään päivänvaloa.
Eikö me nyt voitaisi jatkaa kuitenkin tällä vanhalla mallilla jossa valtakunnan pääuutisissa kerrottaisiin että konnat ja lierot asustelee ei sosialistisissa puolueissa. Olemme jotenkin jo niin tottuneet tällaiseen jälki Bresneviläiseen malliin . Jälki Bresneviläinen tuntuu jotenkin paremmalta kuin että kyseenalaistetaan kaikki puolueet. Varsinkaan sosialistisia puolueita ei saisi kyseenalaistaa, mitä tulee niiden rahojen keruuseensa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


voitasko sopia kirjoitti:

Maan yleiseksi tavaksihan on tullut että niin Kokoomuksen kuin varsinkin Keskustan poliittista toimintaa sekä siihen liittyviä rahojenkeruuta on yleensäkin käsitelty maamme korkeissa syyttäjäviranomais käsittelynä . Tällöin on totuttu siihen että suuriluontaisesti julkistetaan epäilys maan pää uutiskavava YLE ssä. Sitä toistetaan riittävän usein. Kun kansa on tottunut joka iltaiseen negatiiviseen uutislähetykseen kyseisestä puolueesta niin saatetaan valtakunnan syyttäjän toimesta tehdä rikos epäilys.. Tätä taas toistetaan YLE n pääuutisissa jne.jne.
Nyt kuuluu kummia. Koska kansalle on YLE n uutisten välityksellä annettu kuvaa että todelliset konnat ja kierot ei ainaskaan ole pesiytyneet sen enempää sosialistisiin senparemmin kuin kommunistisiin puolueisiin...Niin eikös vaan .Demarit ovat julkistaneet että heidän esimerkiksi poliittinen nuorisotoimintansa rahojenkeruu ei kestäisikään päivänvaloa.
Eikö me nyt voitaisi jatkaa kuitenkin tällä vanhalla mallilla jossa valtakunnan pääuutisissa kerrottaisiin että konnat ja lierot asustelee ei sosialistisissa puolueissa. Olemme jotenkin jo niin tottuneet tällaiseen jälki Bresneviläiseen malliin . Jälki Bresneviläinen tuntuu jotenkin paremmalta kuin että kyseenalaistetaan kaikki puolueet. Varsinkaan sosialistisia puolueita ei saisi kyseenalaistaa, mitä tulee niiden rahojen keruuseensa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu