Soininvaara: säästämällä Eurooppa lamaan!

Ja mistäs itse olen puhunut? Tällä tapetaan kotimarkkinat joka maasta. Suomessa reuna-alueilla yritysten vaikeudet on faktaa. Espanja, Kreikka ja Italia... Kotimarkkinat sakkaa ja työttömyys lisääntyy ja tulot putoaa. Suomessa kasvu on arvioitu olevan lähivuosina lähes yksinomaan kotimarkkinoiden varassa ja täälläkin on keskittämispolitiikka vahvana ja kotimarkkinoita pyritään supistamaan. Kreikassa ja Espanjassa luvut kertoo kaiken aikaa selkeää faktaa siitä, että kun säästetään, niin myös ongelmat kertaantuu. Halpa energia ja liikkuminen mahdollistaisi uutta kasvua jos ostovoimaa laajennettaisiin mahdollisimman laajalle alueelle elinkustannuksia laskemalla. Näin ei kuitenkaan menetellä vaan pyritään leikkaamaan minimipalkkoja tai keräämään varoja vähävaraisilta, näin myös Suomessa.

http://yle.fi/uutiset/soininvaara_ulkomaalaisten_paastaminen_kaivosalalle_epaisanmaallista/6091469?origin=rss

"- Ei voi tehdä sillä tavalla, että euromaat ikään kuin kilpailevat säästämisessä toisiaan vastaan. Silloin lopputuloksena on, että koko Eurooppa joutuu lamaan. Tällä tiellä ollaan nyt aika pitkällä, Soinivaara moitti."
21216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Onko kukaan muu sanonut mitään näistä toimista aiemmin? Timo Soini? Kuunneltiinko? Kun sanottiin ettei tukipaketit pelasta mitään vaikka kuinka kaadettaisiin hyvää rahaa huonon rahan perään, kuunneltiinko?

Kuunnellaanko nyt keskittämispoltiikan torjunnassa PerusSuomalaisia? Kasvu tutkijoiden mukaan tulee jatkossa pk-yrityksistä ja tuon mahdollistaisi parhaiten mahdollisimman laaja yrittämisen mahdollistava alue ja mahdollisimman laaja ostovoimapohja.

Äänestä

Harvinainen komentti Soininvaaralta, mutta täyttä totta miksi myydä maan kansallisomaisuus ulkomaalaisille. Ei ne luonnon varat tosiaan häviä minnekkään sieltä ennen kaivamista ja sen voisi tehdä Suomalaisetkin yhtiöt.
Muistissa on Kemira kaupat.

Äänestä
  • Suomihan on jo LAMAssa mitä helvetin säästämistä siihen enään tarvitaan.LAMAn tekee loppuvat työpaikat ja suurtyöttömyys.Ei Euroopan säästäminen.Prkl,mikä tätä yhteiskuntaa vaivaa.Nyt sitte rakennetaan uus sairaala Kouvolaan ja vanhustenhoitopaikkoja lopetetaan jopa niidenkin mitkä ei pärjää omillaan kotona.Suomessa toi vanhustenhuolto ja lapsiperheiden jutut on ihan perseestä.

    Äänestä

  • Sekin kyllä. Pitäisi tosiaan maan tuottama hyvä laittaa kansallisten yhtiöiden omistukseen lailla. Se kyllä tekisi samalla sen, että vesivoima saattaisi joissain tapauksissa vaihtaa omistajaa. Tämäkin olisi hyvä asia. Halpa energia olisi kasvulle todella hyvä asia.

    Äänestä

  • Unohdamme helposti, että asioistamme päättävät kansanedustajat ja ministerit eivät ole eri alojen asiantuntijoita vaan poliitikkoja. Osmo Soinivaara on valtiotieteen lisensiaatti, hänellä on hyvä koulutus poliitikoksi. Tämän lisäksi hän on viisas mies, häntä kannattaa kuunnella. Kaivosten valtaamisen salliminen ulkomaalaisille on tosiaan tyhmää.

    Äänestä

  • kaivokset meille kirjoitti:

    Unohdamme helposti, että asioistamme päättävät kansanedustajat ja ministerit eivät ole eri alojen asiantuntijoita vaan poliitikkoja. Osmo Soinivaara on valtiotieteen lisensiaatti, hänellä on hyvä koulutus poliitikoksi. Tämän lisäksi hän on viisas mies, häntä kannattaa kuunnella. Kaivosten valtaamisen salliminen ulkomaalaisille on tosiaan tyhmää.

    Soinilla esimerkiksi on osaava joukko takana Eurooppalaisia tietäjiä, joten varmasti on tienny asioiden oikeasta tilasta kun on alkanut puhumaan. Yksi mies on vain yksi mies, mutta laaja verkosto on paljon enemmän tietoa eri kikkailuista. Osmollakin on hyviä kannanottoja ja ajatelmia, joista usein olen samaa mieltä, mutta sanompa vain, että ei se ole näkynyt mitenkään Vihreiden politiikassa. Säästäminen on hallituspolitiikkana edelleen ja Euromyönteisyys kuvaa hyväksyntää Vihreiden suunnalta vallitsevaan EMUmaiden politiikkaan.

    Äänestä

  • kaivokset meille kirjoitti:

    Unohdamme helposti, että asioistamme päättävät kansanedustajat ja ministerit eivät ole eri alojen asiantuntijoita vaan poliitikkoja. Osmo Soinivaara on valtiotieteen lisensiaatti, hänellä on hyvä koulutus poliitikoksi. Tämän lisäksi hän on viisas mies, häntä kannattaa kuunnella. Kaivosten valtaamisen salliminen ulkomaalaisille on tosiaan tyhmää.

    Mitä muuten mieltä pitäisikö vesivoimankin olla enemmän alueellisilla, paikallisilla sähköyhtiöillä? Nythän pörssiyhtiöt saa kohtuuttomia voittoja juurikin näistä verohelpotuksista vesivoiman osalta. Jäis ainakin Suomeen nekin tulot, eikä valuisi osin ulkomaisille omistajille.

    Äänestä

Kopiokone taas puhuu!!!!

Äänestä

Eiks LAMA oo jo täällä,näin mie ainaski olen ymmärtänyt.Vähävaraisille lisää liksaa ja minkä helvetin takia noita paperitehtaita aina suljetaan!!!!! Kiinaan tai jonnekkin halvempiin UPM sijoittaa.Kun ihmiset tekee alipalkalla,ihme ettei vielä lapsityövoimalla.Ihan per.....tä sanon minä.!!!!

Äänestä
  • Moro Satulilja. Ei ole lama sentään täällä, mutta pientä taantumaa saattaa tänä vuonna esiintyä. Mutta asia on niin, että Suomen suurin työllistäjä ei ole suuret yritykset, vaan pk-sektori, joten yksittäiset lakkautukset ei sinällään tuhoa maata. Enemmän tuhotaan hallituksen säästöohjelmilla, joilla rajoitetaan valtionosuuksia kunnille ja joilla kerätään köyhiltä ylimääräinen ostovoima pois, jottei pk-yrityksille riitä ostovoimaa elikustannuksien kasvun syödessä ylimääräiset pois.

    Äänestä

  • old_profile_73228 kirjoitti:

    Moro Satulilja. Ei ole lama sentään täällä, mutta pientä taantumaa saattaa tänä vuonna esiintyä. Mutta asia on niin, että Suomen suurin työllistäjä ei ole suuret yritykset, vaan pk-sektori, joten yksittäiset lakkautukset ei sinällään tuhoa maata. Enemmän tuhotaan hallituksen säästöohjelmilla, joilla rajoitetaan valtionosuuksia kunnille ja joilla kerätään köyhiltä ylimääräinen ostovoima pois, jottei pk-yrityksille riitä ostovoimaa elikustannuksien kasvun syödessä ylimääräiset pois.

    Moi jari.pilli. Niin noi hemmetin säästöjutut kyl rassaa niin hemmetisti. Mitähän hallitus vielä keksiikään...

    Äänestä

  • satulilja kirjoitti:

    Moi jari.pilli. Niin noi hemmetin säästöjutut kyl rassaa niin hemmetisti. Mitähän hallitus vielä keksiikään...

    No nää KELAn ja TE-toimistojen keskitykset oli jo aivan riittävästi, mutta niinhän tuossa kävi kehysriihessä, että valtionosuuksia karsittiin entisestään. Ja tämä näkyy jatkossakin reuna-alueiden palveluiden karsimisina. Kouluverkko supistuu ja tosiaan lähteehän molemmat oikeuslaitoksetkin Kouvolasta ja aiemmin menetettiin jo poliisin johto Kotkaan. Nyt lähdössä on suuri osa vanhuspalveluista ja osin jääviysepäilyiden saattelemana. Ei auttanut Anssi Tähtisen puolustamiset Anjalakodin säilyttämisen puolesta. KePulaiset petas osittain vaimoille mahdollisia tuloja. Kokoomuslaisten motiiveja ei edes tarvitse miettiä.

    Näin täällä mennään, mutta jospa syksyn jälkeen puhaltaa uudet tuulet. Hyviä ehdokkaita on paljon ja tietoisuus PerusSuomalaisten toiminnasta lisääntyy. Jari Lindström aivan ehdottomana keulakuvana Kouvolassa. Tutustukaapa Jarpan tekemisiin ja sanomisiin. Miehellä on arvot kohdillaan entisenä työttömänä ja paperimiehenä.

    Niimpä,sinäpä sen osasit oikein kunnolla ilmaista.Hyvä jari.

    Äänestä

Kotimarkkinoiden varassa. Hetken. Kun rahat riistetään kaikkia maksuja korottamalla,niin toiminta pysähtyy. Suomen hintatasolla ei viedä kuin vientituella juustoa naapurimaahan. Kotimaassa pienet kuviot,ei kannata investoida muutamaa konetta varten. Kuviot pienenee vielä kun rahat valuu ulkomaille vastuunkantona.

Politiikka on ajanut Suomen lähes nollille.

Äänestä
  • Eli sä kyseenalaistat tutkijoiden näkemyksen? No jopas. Onko jotain oikein faktaa?

    Ja teollisuus lähtee Suomesta aivan muista syistä kuin hintatasosta. Kun Euroopan markkinat alkoivat tyrehtyä ja Aasiassa kasvaa, niin tottakai markkinoiden perässä lähtee myös nämä tuotantolaitokset. Mitään tekemistä sillä ei ole Suomen hintatason kanssa. Tai vähäisessä määrin.

    Miksi sitten Italiassa ongelmat on Suomea kovemmat, jos kerran sä olet oikeassa? Se on halpatyövoiman maa. Mieti sitä.

    Äänestä

  • old_profile_73228 kirjoitti:

    Eli sä kyseenalaistat tutkijoiden näkemyksen? No jopas. Onko jotain oikein faktaa?

    Ja teollisuus lähtee Suomesta aivan muista syistä kuin hintatasosta. Kun Euroopan markkinat alkoivat tyrehtyä ja Aasiassa kasvaa, niin tottakai markkinoiden perässä lähtee myös nämä tuotantolaitokset. Mitään tekemistä sillä ei ole Suomen hintatason kanssa. Tai vähäisessä määrin.

    Miksi sitten Italiassa ongelmat on Suomea kovemmat, jos kerran sä olet oikeassa? Se on halpatyövoiman maa. Mieti sitä.

    Miksi lähtee markkinoiden perässä ? Koska kallis ei mene kaupaksi.

    Aasiasta on tuotu pohjolaan kaiken perhanan kamat, miksei asia toimi toisin päin.
    Hinta. On vietävä paperikoneet ja kännykkäteollisuus aasiaan että ne tehtään liki ilmaiseksi..

    Suomen teollisuus on ruinannut tukiaisia kun satama on kaukana,jopa 50 km

    Eli kustannustaso. HInta määrää. Amerikan yhtiö tiettää farkut aasiassa 3-5 e kpl
    Myyvät suomessa 501 jameksia 80-120 e kpl

    Italia on huono esimerkki. Valtio missä ei mitään työmoraalia. Eli vähän ja huolimattomasti.

    Äänestä

  • raha ratkaisee kirjoitti:

    Eli pelkästään raha ei siis ratkaise? Entäs Venäjä, onko sekin huono esimerkki? Tai useat Afrikan maat? Tai Kiina siinä tapauksessa, että siellä alkaa valtiolle riittämään kansanvalta? Ja siellähän esimerkiksi duunipalkat on lähteneet nousuun ja osa työvoimasta palannut jo kaupungeista takaisin maalle.

    Jos kerran raha ratkaisee, niin miksi ihmeessä Suomessa on halvimmat korot ja miksei esimerkiksi Kreikalle löydy rahoitusta enempää? Kyllä vakaus on kaiken perusta. Ei kukaan ala rakentamaan satojenmiljoonien tehtaita jonnekin "ehkä"maahan, jossa saatetaan koko tehdas muuttua valtion omistukseen tai jossa muutoin on epävakautta.

    Energia on toinen varsin merkittävä tekijä. Tästä syystä Saksan terästehdas suljettiin ja Suomen sai jäädä. Sen sijaan paperin kohdalla painavimpia syitä on markkinat, mahdollisuudet muualla parempaan raaka-ainetuottoon ja tulevaisuusnäkymät. Nokia perusteli sillä, että Japanista ei ole järkevää ensin roudata komponentteja Suomeen ja sitten viedä puhelimet takaisin Aasiaan.

    Kyllä itse sanoisin vakauden olevan kaikista keskeisimpiä tekijöitä sille, että haluaako joku yritys tehdä investoinnin uuteen maahan. Sitten energia ja sen jälkeen markkinat. Markkinoista puheenollen... Kannattaako Suomeen ulkomaalaisten ketjujen investoida silloin, jos täällä on laajaa ostovoimaa vai silloin, kun täällä ei ole ostovoimaa kuin niukalti.

    Lisäksi kertoisimpa vielä tälläisen yllättävän tiedon. Esimerkiksi venäläinen turismi on satojenmiljoonien potti. Ja se kasvaa, jos vain sen annetaan kasvaa. Paperiteollisuudensuhteen sen sijaan useampikin taho on tyynesti todennut, ettei se enää palaa, vaikka mitä tehtäisiin. Aikansa kutakin ja valtion pitäisi osata olla hereillä eikä itkeä menneiden aikojen perään. Biopolttoaineet suurempaan hyödyntämiseen ja sitä kautta omavaraisuusasteen kasvattamista. Siinä yksi.

    Valtion omavaraisuusajattelu,samoinkuin isot tukkuliikkeet ei välitä asiasta yhtään mitään. Pellot pakettiin ja viljelijät kortistoon koska S ja K ryhmät tuo halpaa viljaa ja lihaa sekä kasviksia pohjoisamerikkaa myöden.

    Eli raha,voitot vain merkkaa. Valtion kannalta hyvin tuhoisaa.

    Äänestä

  • ollaa kansainvälistä kirjoitti:

    Valtion omavaraisuusajattelu,samoinkuin isot tukkuliikkeet ei välitä asiasta yhtään mitään. Pellot pakettiin ja viljelijät kortistoon koska S ja K ryhmät tuo halpaa viljaa ja lihaa sekä kasviksia pohjoisamerikkaa myöden.

    Eli raha,voitot vain merkkaa. Valtion kannalta hyvin tuhoisaa.

    Mutta eipä sillä ole merkitystäkään, että onko kyseessä vain raha joka puhuu. Kyllä biopolttoaineiden valmistus saadaan kannatavaksi ja voidaan tehdä vielä kannattavemmaksi perustelemalla esimerkiksi merkittävillä hiukkaspäästöjen alentamisilla biodieselissä suhteessa menneiden aikojen dieseliin ja tällä tavoin ajateltuna voitaisiin antaa biodieselin käytöstä esimerkiksi kuljetusyrittäjille etua verotuksessa. Tämä auttaisi myös logistiikan vaikeaa tilannetta.

    Lisäksi mädätyksellä tuotettava biokaasuntuotto toisi varmaankin myös kasvihuonekaasukaupassa hyötyjä, jotka auttaisi niin valtiota kuin yrityksiäkin. Viljan suhteen myös pörssikeinottelu on osa totuutta. Pitäis saada se varainsiirtovero käytäntöön. Se hillitsisi ruuanhintoja jossain määrin, kun jotkut ei rikastuisi markkinaosuuksilla välikäsinä.

    Kopiokone, kopiokone lässyttää.

    Äänestä

Kopio ukko liikenteessä taas, kopioukko!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

jari.pilli kirjoitti:

Ja mistäs itse olen puhunut? Tällä tapetaan kotimarkkinat joka maasta. Suomessa reuna-alueilla yritysten vaikeudet on faktaa. Espanja, Kreikka ja Italia... Kotimarkkinat sakkaa ja työttömyys lisääntyy ja tulot putoaa. Suomessa kasvu on arvioitu olevan lähivuosina lähes yksinomaan kotimarkkinoiden varassa ja täälläkin on keskittämispolitiikka vahvana ja kotimarkkinoita pyritään supistamaan. Kreikassa ja Espanjassa luvut kertoo kaiken aikaa selkeää faktaa siitä, että kun säästetään, niin myös ongelmat kertaantuu. Halpa energia ja liikkuminen mahdollistaisi uutta kasvua jos ostovoimaa laajennettaisiin mahdollisimman laajalle alueelle elinkustannuksia laskemalla. Näin ei kuitenkaan menetellä vaan pyritään leikkaamaan minimipalkkoja tai keräämään varoja vähävaraisilta, näin myös Suomessa.

http://yle.fi/uutiset/soininvaara_ulkomaalaisten_paastaminen_kaivosalalle_epaisanmaallista/6091469?origin=rss

"- Ei voi tehdä sillä tavalla, että euromaat ikään kuin kilpailevat säästämisessä toisiaan vastaan. Silloin lopputuloksena on, että koko Eurooppa joutuu lamaan. Tällä tiellä ollaan nyt aika pitkällä, Soinivaara moitti."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu