Kreikassa radikaali vasemmistolainen Syriza-puolue on nousemassa suurimmaksi puolueeksi.
Tuoreen mielipidemittauksen mukaan EU:n pelastuspakettia vastustavaa Syrizaa kannattaa 23,8 prosenttia kyselyyn osallistuneista.
Pakettia tukeva konservatiivinen Uusi demokratia -puolue on mittauksen mukaan menettämässä suosituimman puolueen asemansa. Puoluetta kannattaa nyt 17,4 prosenttia vastanneista.
Sosialistipuolue Pasokin johtaja Evangelos Venizelos. Hänen mukaansa tunnusteluissa on tapahtunut hienoista edistystä.
Venizelos tapasi illansuussa pienen vasemmistopuolueen Demokraattisen vasemmiston johtajan Fotis Kouvelisin. Kouvelisin mukaan hänen puolueensa haluaa osallistua laajapohjaiseen yhteishallitukseen, joka pitäisi Kreikan euroalueen jäsenenä mutta irtautuisi kansainvälisistä tukitoimista.
Luoja varjele Kreikkaa ja Eurooppaa saamasta tällaista vaalitulosta. Siitä seuraisi vain hurja lama ensin Kreikkaa.
Valtion tilinpäätöskertomus vuodelta 2011 on valmistunut. Valtiovarainministeriö kertoo, että Suomen taloudellinen tila ja toimintaympäristö ovat poikkeuksellisen epävarmoja. Suurimmat riskit liittyvät Kreikalle myönnettyihin lainoihin ja Euroopan rahoitusvakausvälineen ERVV:n takauksiin.
Tämä syyria puolue aikaa lekottaa köydet Euro nappulasta heti ku viimeset centit on nykästy sisään. Sit se on Sayonara EU:lle - rahojamme emme koskaan saa takaisin.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Sinne meni Jutta rahat