SATRAAPIT RYSSELISSÄ

Lapuan satraapit ovat nyt Brysselissä meidän kustantamana ja Kekkosen-Bresnevin ajan "vanhan liiton" miehet puolustelevat reissua julkisuudessa.
Seutuvaavaliittoa kutsutiinkin aikoinaan "reissukaavaliitoksi", eikä turhaa. Onneksemme edes se on lakkautettu.
Verovaroilla tapahtuva Lapuan kuntapäättäjien matkailu ei kuulu enää tähän päivään.
20266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Matkailussa ei ole mitään pahaa jos se kohdistuu paikkoihin, joissa näköalat avartuvat ja muukin sivistys lisääntyy.

Äänestä
  • Matka muuttuu pahaksi, kun se tehdään kuin varkain toisten kustannuksella.
    Omilla varoilla tapahtuvassa matkailussa ei ole mitään pahaa.
    Belgiassa ja Bryselissä käyneenä voin sanoa että ei sielä sivistys kukoistanut. Bryssel on lisäksi ruma ja rähjäinen kaupunki, niin kuin Lapuakin. Paljon hylättyjä rähjäisiä rakennuksia.

    Äänestä

  • Lapualaiseen kulttuuriin kuuluu, ettei jälkikäteen muista mitään reissusta. Osa tuodaan poiseri kyydillä kuin muut. Ei enää pysty matkustamaan samalla kuudillä kuin muu porukka. Jotta sillei!!

    Äänestä

Tätä on jauhettu jo riittävästi. En tiedä, ketä siellä on, mutta sen tiedän, että Lapualla on huutava pula sivistyksestä, ymmärryksestä ja järjenkäytöstä. Jos sillä matkalla väki piirunkaan verran saa jotain uutta viisautta itteensä, niin reissu on hintansa haukkunu.

Mihinkään muutokseen on tosin vaikea uskoa muuta kuin väkeä vaihtamalla.

Äänestä
  • Sivistyksen ensi askeleet eivät ala Belgiasta.

    Äänestä

  • sivistymätöntä väkeä kirjoitti:

    Sivistyksen ensi askeleet eivät ala Belgiasta.

    Kaikki TOISENLAINEN voi toimia sinä momentumina, jona lamppu lapulaisenkin päässä syttyy ja jotain uutta alkaa päässä itää. Se on "maa ja matkailu", joka avartaa.

    Äänestä

Toivon, että saivat viisautta koko rahan edestä. Jos näin kävi, reissu oli meille maksajille kannattava.

Toki pitää muistaa, että ehdokkaiden saaminen listoille on erityisen vaikeaa, ehkä näillä pikku palkinnoilla se työ vähäsen helpottuu.

Äänestä
  • Oliko todella kyse palkintomatkasta ?
    Sehän on verotettavaa tuloa edun saajalle.

    Äänestä

  • näinkö se olíkin kirjoitti:

    Oliko todella kyse palkintomatkasta ?
    Sehän on verotettavaa tuloa edun saajalle.

    Verottajan soisi tutkivan oliko kyseessä palkinto- vai työmatka. Osallistujien sanotaan kertoneen matkan kuuluvan heille vuoden työskentelystä. Tuolla perusteela matkan arvo olisi palkkaa vastaavaa tuloa, josta tulisi maksaa tulovero ja työantajamaksut.

    Äänestä

  • Tutkittava olisi kirjoitti:

    Verottajan soisi tutkivan oliko kyseessä palkinto- vai työmatka. Osallistujien sanotaan kertoneen matkan kuuluvan heille vuoden työskentelystä. Tuolla perusteela matkan arvo olisi palkkaa vastaavaa tuloa, josta tulisi maksaa tulovero ja työantajamaksut.

    http://www.vero.fi/fi-FI/Tietoa_Verohallinnosta/Yhteystiedot

    Äänestä

vaalit ratkaisevat monta asiaa

Äänestä

Koska tämä matka tuntuu kiinnostavan kansalaisia, niin olisi hyvä,
että matkasta, sen annista ja matkankan tuottamista ideoista kerrottaisiin
Lapuan Sanomien sivuilla. Siellähän on ollut vuosien varrella hyviä
matkakertomuksia, viimeksi Lapuan Sanomien teatterivierailusta
Tampereelle. Odotetaan mielenkiinnolla mitä matka poikii Lapualle
sovellettavaksi.

Äänestä
  • Jep. Lapualaiset verovelvolliset odottavat mielenkiinnolla kaupunginhallituksensa ja virkamiejohdon matkaraporttia Belgian matkalta.

    Äänestä

  • totuuden torvi kirjoitti:

    Jep. Lapualaiset verovelvolliset odottavat mielenkiinnolla kaupunginhallituksensa ja virkamiejohdon matkaraporttia Belgian matkalta.

    Brysselin raportit

    Jokainen matkalla ollut antakoon erikseen raportin matkan annista ja sen tuomasta opetuksesta. Mitä ideoita matka toi asioiden hoitoon Lapualla. Ei riitä mikään yhteinen hv-raportti.
    Raportit julkaistava Lapuan Sanomissa ja kaupungin ilmoitustaululla.

    Jos on itse maksanut matkansa, ei tarvitse raportoida!

    Äänestä

Mahdotontahan se on muistaa muuta kuin että lentokoneella oltiin. Meinaan paikkaa missä oltiin puhumattakaan mitä siellä tapahtui.
Pitääs ennalta sopia, kuka on kuskina.
Jäljestä päinhän sitä sitten muistellaan, että ainakaan lompsaa siellä ei tarvittu tai sitten se jäi punaisten lyhtyjen visiitillä jonnekin.

Äänestä

Kaikille kirjoittajille jälleen loistava tilaisuus ryhtyä ehdokkaiksi syksyn kunnallisvaaleihin!!! Ovat matkansa ansainneet, kun viitsivät neljä vuotta ahertaa meidän yhteisten asioiden hyväksi.

Äänestä
  • Oikeenko ovat jaksaneet "ahertaa"? Vielä Meidän hyväksemme!

    :):):)

    Äänestä

  • Yhteisten asioiden parissa ahertamisesta maksetaan; virkakunnalle kohtuullisen mukava palkka ja luottamusmiehille mukavat kokouspalkkiot. Luonnollisesti aina myos matkakulut, tarvittaessa päivärahat ja ansionmenetyskorvaukset. Joten ei tässä mitään palkkiomatkoja tarvise jaella.

    Yhteisten asioiden parissa ahertaa myös alempi virkakunta ja monet muut lautakunnat eikä heille tälläisiä matkoja pukkaa.
    Tykypäivään Simpsiöllä saavat tyytyä.

    Äänestä

  • ahertaja armas kirjoitti:

    Yhteisten asioiden parissa ahertamisesta maksetaan; virkakunnalle kohtuullisen mukava palkka ja luottamusmiehille mukavat kokouspalkkiot. Luonnollisesti aina myos matkakulut, tarvittaessa päivärahat ja ansionmenetyskorvaukset. Joten ei tässä mitään palkkiomatkoja tarvise jaella.

    Yhteisten asioiden parissa ahertaa myös alempi virkakunta ja monet muut lautakunnat eikä heille tälläisiä matkoja pukkaa.
    Tykypäivään Simpsiöllä saavat tyytyä.

    Pukkaa pukkaa kaikille pukkaa! Älä siis murhehdi!

    Äänestä

  • Pääosin omien asioiden hoitoon on mennyt ajka ja velihyvä systeemin ylläpitoon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


me maksajat kirjoitti:

Lapuan satraapit ovat nyt Brysselissä meidän kustantamana ja Kekkosen-Bresnevin ajan "vanhan liiton" miehet puolustelevat reissua julkisuudessa.
Seutuvaavaliittoa kutsutiinkin aikoinaan "reissukaavaliitoksi", eikä turhaa. Onneksemme edes se on lakkautettu.
Verovaroilla tapahtuva Lapuan kuntapäättäjien matkailu ei kuulu enää tähän päivään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu