Mentettyjä kaloja

Monni oli jo 1800-luvulla hyvin harvinainen ja levinneisyytensä pohjoisilla reunamailla. Se hävisi, paitsi viileän ilmaston takia, myös ihmisen toiminnan takia. Vesistöjen vedenpinnan laskeminen paikoin ja toisaalta veden laadun heikkeneminen toisissa paikoissa sinetöi monnin kohtalon. Se olisi mahdollisesti hävinnyt joka tapauksessa viime vuosisadan alkupuolen viileiden vuosien aikana.

Kerran hävinneen eläimen takaisintuominen ei ole ihan niin suoraviivaista kuin luulisi. Ekosysteemi on jo muuttunut ja takaisin tuleva laji onkin nyt vieraslaji.

Monnilla on suurena petokalana vaikutuksia muihin kaloihin, joten sen istuttamisen vasta-aiheena on myös toisten, taloudellisesti ehkä merkittävämpien kalojen kantojen pitäminen vakaana. Monniin tottumattomat kalapopulaatiot ovat hyvin herkkiä saalistukselle ja voivat kärsiä arvaamattoman paljon uudentyyppisestä pedosta.

Monnista on tullut (tahallaan tai tahattomasti) istutettuna invasiivinen laji paikoin. esimerkiksi Ebrosta se hävitti muutamia paikallisia lajeja kokonaan alueittain ja on muuttanut näiden joenosien ekologiaa perustavanlaatuisesti, mm. vesikasvillisuus on muuttunut.

Minusta on hienoa, että Suomessa on pidetty pää kylmänä, eikä olla päätä pahkaa siirtämässä lajeja eestaas.

Ymmärrän urheilukalastajien haaveet, mutta toivottavasti käsität, millaisia uhkakuvia monnin takaisinistutuksessa on. Onko se riskin arvoista? Vai annetaanko tilanteen olla se, mikä se on ollut yli sata vuotta?

Kumma juttu, kuinka lähes koko Suomesta tarkoituksella poistettu susi ja vähemmän tarkoituksella poistunut karhu on katsottu aiheelliseksi, ellei suorataan välttämättömäksi palauttaa nyt jo ihmisten asuttamille alueille. Ilman ongelmia,

Luultavasti Suomessa vuosituhannet elänyt ja sopeutunut kala aiheuttaisi vähemmän ongelmia vai kuinka?

Susi ja karhu katosivat, mutta niiden ekologista paikkaa huippusaalistajana on pitänyt auki ihminen.

Ne eivät ole Suomessa esiintymisalueensa fyysisillä rajoilla, eikä niiden potentiaalisia elinympäristöjä ole tuhottu niinkuin monnin. Niitä ei tarvitse tuoda, vaan ne leviävät luonnostaan - ihminen estää niiden leviämisen. Monni ei tänne palaa kuin istuttamalla. Jos se itsekseen tänne leviää, niin tervetuloa vaan! Ja tervetuloa sudet ja karhut! (asun muuten puolet vuodesta susialueella , metsän keskellä ja käyn marjassa ja sienessä sekä iltakävelyllä ihan huoletta, koiraani en yleensä päästä irti, mutta jos se metsään vapaana pääsee, hyväksyn riskin, että siitä tulee osa ravintoketjua)

Karhu ei ole ihmiselle minkäänlainen uhka - se on voimakas peto, joka kyllä voi tappaa ihmisen, mutta vain yllätettynä, haavoitettuna tai pentujaan suojellakseen. Pistä vyötärölle karhukello, niin sinulla ei ole MINKÄÄNLAISTA riskiä joutua otson kanssa vastatusten.

Susikin välttelee ihmistä, eikä siitä ole vaaraa muita kuin lemmikeille ja karjalle. Sudet eivät syö ihmisiä. Älä usko punahilkkajuttuihin.

Adjektiivi nimimerkkisi edessä on ikivä juttu. En usko, että sinua yhtään lohduttaa tietää, ettei pelkoon ole aihetta. Pelko ei ole kiinni tiedosta, vaan tunteesta. Tutustumalla suurpetoihin ja suurpetotutkimuksiin voit ehkä pikkuhiljaa saada itsesi vakuutettua, että niitä on aikas turhaa pelätä. Ne ovat julmia petoja vain kansansaduissa.

Tottakai ne ovat petoeläimiä, tottakai ne ovat potentiaalisesti vaarallisia, mutta riski on huomattavan pieni - on todennäköisempää kuolla kynnykseen kompastumalla kuin elämällä ihan normaalia elämää susirikkaalla alueella. Ethän hysteerisesti pelkää kynnyksiäkään?