NEGOJEN SKANNAUKSEEN NEUVOJA?

KIITOS NEUVOISTA

Tarkoitukseni on skannata muutama tuhat kinokoon värinegatiivia digitaaliseen muotoon muistoksi sekä itselleni että lapsilleni. Yhdellä suunnittelulla saisin sitten kuvakirjat/diaesitykset kaikille lapsilleni ja itselleni.

Koska pelkkään skannaukseen tulee kulumaan useita työviikkoja, niin kaipaisin kokeneempien ohjeita urakan onnistumiseen jo ensimmäisellä kerralla.

Toistaiseksi olen skannannut vain JPEG-tiedostoiksi resoluutiolla 2400 dpi ja vähäisimmällä pakkaustasolla 1 (käytössä tasot 1-100). Skannerissani (Epson Perfection 4870 Photo) olisi valittavissa myös tiedostotyyppi TIFF. Mikä on jatkon kannalta helpoin (ja kuitenkin kohtuullisen hyvä) tallennusmuoto? Tietokoneelta saa skannattaessa kulua aikaa ja muistiakin tallennukseen, kunhan tiedostomuoto olisi (tulevaisuudessakin) mahdollisimman helppokäyttöinen. Käyttämääni kuvapalveluun voin lähettää vain JPG- ja JPEG-kuvatiedostoja kooltaan alle 10 Mt. Olen joskus kuullut, että tallennusmuoto TIFF olisi käyttökelpoisempi, mutta voiko sen helposti muuntaa JPEG-tiedostoksi?

Terävöintiin on käytettävissä Unsharp Mask tasoina low, medium, high. Milloin tätä kannattaa käyttää? Tietokoneen näytöllä terävöinti vaikuttaa hyvältä, mutta entä valokuvatulosteissa? Onko skannauksen yhteydessä suoritetusta terävöinnistä haittaa, jos kuvaa myöhemmin esimerkiksi rajataan (tai muutoin käsitellään) kuvakirjaan paremmin sopivaksi?

7

476

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kova homma

      "Koska pelkkään skannaukseen tulee kulumaan useita työviikkoja, niin kaipaisin kokeneempien ohjeita urakan onnistumiseen jo ensimmäisellä kerralla."

      kannattaa varmaaankin valikoida ne hyvät kuvat sieltä.
      Diat kestävät kyllä hyvin säilytettynä ns. isältä pojalle.

      "Olen joskus kuullut, että tallennusmuoto TIFF olisi käyttökelpoisempi, mutta voiko sen helposti muuntaa JPEG-tiedostoksi?"

      lähes mikä tahansa kuvaohjelma osaa muunnoksen.

      "Terävöintiin on käytettävissä Unsharp Mask tasoina low, medium, high. Milloin tätä kannattaa käyttää?"

      kun tallennat kuvat arkistoon, niin ei niitä kannattane liikoja terävöittää.
      Sitten kun tietää mihin kuvaa tarvitsee, niin terävöittää tätä kyseistä tarkoitusta varten sen sitten.

    • Tuo vaatii pannukaupalla kahvia joten varaudu mahahaavaan!

    • 16+4

      TIFF on käyttökelpoisempi, koska se pakataan häviöttömästi.

    • Skannausharjoitus

      Skannaus on aika problemaattista. Yksi suurimmista pulmista on aika. Kaikilla "tavallisilla" skannereilla sitä kuluu huomattavasti. Kuvien valikoiva skannaaminen on vähän hankalaa. Diojen osalta se onnistuu, mutta negoja silmäillen on lähinnä mahdotonta valita kuvia. Käytännössä helpointa on skannata "kaikki". Parhaat ruudut voi skannata uudelleen huippulaadulla, jos on tarpeen tehdä suurennoksia.

      Toinen oleellinen seikka on arkistointi. Aikaisemmin käsiteltyihin palaaminen edellyttää konttoritöiden hallitsemista : skannatut ja alkuperäiset pitäisi pystyä tunnistamaan jatkossakin. Tiedostojen nimeäminen ja toisaalta negojen merkkaaminen on välttämätöntä. Kunnon varmuuskopiointi on tietysti itsestään selvyys. Skannaaminen suoraan jpg:ksi on arveluttavaa. Ehkä kuitenkin tiff, ehkä jopa 16-bittisenä. Kuva laitettaisiin fiksusti nimettynä pysyvästi arkistoon (peruskorjailtuna). Käyttökuvat skaalattaisiin sitten tuosta vaikkapa esim. full-HD tason katselua ajatellen.

      Tästä aihepiiristä on jonkin verran juttua toisella saitilla http://www.digicamera.net/ -> foorumi -> skannerit ja tulostimet

      Miten asia pitää hoitaa on kiinni paljolti aika yleisistä seikoista. Paljonko ja mitä materiaalia on? Paljonko pystyy käyttämään aikaa? Paljonko voi sijoittaa varoja laitteisiin tai ulkoisten palveluiden käyttämiseen? Halvalla ei tässäkään hyvää saa.

      Vaikka aikaa olisikin niin silti laitteet pörräävät hitaasti. Voisi olla järkevää toimia kahdella skannerilla yhtä aikaa, kuten digicamera.netissä joku ehdotti. Kun kuvia pitää käsitellä skannuksen jälkeen tarvittiin tuossa toimintamallissa kolme konetta, joista skannereiden perässä voi olla ko. kirjoittajan mukaan vaikka vähän vanhempia poistoläppäreitä.

      Eräiden testien mukaan skannereiden todellinen erottelukyky on kaukana ilmoitetuista arvoista. Laitteilla pitää skannata ylikokoon mikä hidastaa. Tasoskannerilla järkevin lienee 4800 dpi, jolloin todellinen tarkkuus on 1/3 - 1/2 tuosta. Kuvankäsittelyohjelmassa kuva on sitten pienennettävä järkevämpään kokoon. Hyvin jyrkkäsävyisissä kuvissa pitäisi käyttää skannerista enemmän irti ottavaa "kaksoisvalotusta", jota varten tarvitaan sen osaava ohjelmisto, esim. Vuescan (ei ole kovin kallis).

      Työympäristöön on kiinnitettävä huomiota. Puhtaus on puoli ruokaa tässäkin asiassa, vaikka laitteessa olisi automaattinen roskien häivytys. Ilman sellaista saadaan kuvia, joissa on valtava korjailutarve kuvankäsittelyohjelmaa käyttäen. Hidasta. Automaattinen roskanpoisto ei toimi perinteisillä mustavalkofilmeillä ja Kodachrome dioilla, joten manuaalikorjaamista niissä riittää.

      Yksi hyvin hankala pulma on vanhimpien filmien pilaantuminen arkistossa riippuen filmilaadusta ja arkistointitavasta. Epämääräiset läiskät ja vääristyneet värit ovat hankalia. Naarmut ja sormenjäljet ovat myös pulmallisia. Ikivanhoissa filmeissä on lisäksi pulmana kameroiden laatuseikat, kuten virheelliset valotukset. Dioista saa hyvän näköisiä helpohkosti, mutta värinegatiivit ovat ongelma.

      Asiaan tosiaankin kannattaa paneutua huolellisesti omia tarpeita ja ratkaisuja miettien. Jos homma on iso ja rahapussi antaa myöden kannattaa satsata laitteisiin käytön harjoittelusta puhumattakaan. Jos materiaalia ei ole paljon kannattaa harkita palvelun käyttöä. Silloinkaan ei ehkä välty jälkikäsittelyltä.

      Näytön ja skannerin kalibrointi ovat aika välttämättömiä asioita ja onnistuvat pienellä lisäsatsauksella. Huolimatta "hankaluuksista" kivaa hommaa. Hyvin voideltu suksi luistaa.

    • googleen hakua

      itse teetin n. tuhat kuvaa yrityksessä. Hyvät tuli ja hinta ei huimannut ;)

    • Cdw@sqh)

      Paras tapa on 16 bittinen TIFF ilman terävöintejä ja muita korjailuja. Sitten kuvia voi käsitellä haluamallaan tavalla aina tarpeen mukaan. ilman että tarvitsee enää toista kerta skannata. Tilaa vain menee kertakaikkisen paljon. Kinokoon kuva 4800 dpi yli 160 MB.

    • Johnnymale

      diapositiivistä 1:1 duplikaatti D800. 5000 dpi ja RAW tiedoston koko reilusti alle 50 MB

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      72
      4924
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      11
      3349
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      20
      2632
    4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      57
      1685
    5. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1556
    6. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1336
    7. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1302
    8. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      219
      1083
    9. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      71
      995
    10. IS Viikonloppu 29.-30.11.2025

      Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra
      Sanaristikot
      51
      875
    Aihe