Osallistuin viime viikolla Jyväskylässä kaksipäiväiseen kongressiin, jonka aiheena oli Missä Suomi sijaitsee? Aihe oli laaja ja näkökulmat vaihtelivat.
Itse esitin pohdittavaksi kysymyksen, mikä on Suomen idea. Hyvät kysymyksethän ovat usein parempia kuin huonot vastaukset.
Suomi on tunnetun määritelmän mukaan Länsi-Euroopan itäisin ja Itä-Euroopan läntisin maa. Sijaitsemme Euroopan reunalla, mikä aiheuttaa joskus pakonomaista tarvetta pyrkiä kaikkiin mahdollisiin ytimiin, Euroopan unionin ytimiin, jopa Naton ytimiin.
EU:ssa pyrkimys on yhdenmukaisuuteen monilla aloilla. Siinä on tietenkin paljon hyvää, mutta tällä tiellä on myös vaaroja.
Kun tätä asiaa pohdiskelin, sattui käteeni kirjahyllystä John Stuart Millin kirja Vapaudesta, joka on kirjoitettu vuonna 1859. Jälleen kerran syttyi ahaa-elämys: ei mitään uutta auringon alla. Mill kirjoitti jo silloin Kiina-ilmiöstä ja Euroopan menestyksestä.
Millin mielestä Euroopan tuli kiittää menestyksestään kansojen erilaisuutta. Jokainen on ajan mittaan erilaisuudestaan huolimatta suostunut ottamaan vastaan sen hyvän, jota muilla on ollut tarjolla.
Mill pelotteli kuitenkin, että kehitys Euroopassa oli johtamassa kohti kiinalaista ihannetta tehdä kaikki ihmiset samanlaisiksi.
Lähes 150 vuotta sitten Mill huudahti ikään kuin yhteenvetona: "Jos individuaalisuuden vaatimukset koskaan ovat puolustettavissa, niin nyt on oikea aika, kun vielä paljon puuttuu täydellisestä pakollisesta yhtäläistämisestä." Samanlaisen huudahduksen voisi tänään esittää Euroopan unionin kehityksestä huolestunut tarkkailija.
Individualismi on väärin ymmärretty oppi, jos sen korkeimmaksi asteeksi ymmärretään raaka kapitalismi. Eurooppalaisessa perinteessä epäluottamus ehdottomia päämääriä ja totuuksia kohtaan on ollut tärkeä ainesosa.
Toivoisin, että yksi osa Suomen ideaa voisi olla ennakkoluulottomuus. Jos vanhat ratkaisut osoittautuvat vääriksi, kokeillaan uusia vaihtoehtoja. Uteliaisuus on kehityksen edellytys.
Paras ratkaisu on kolmas tie, joka perustuu kohtuullisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Suomen idea olkoon myös kohtuuden idea eli niin kuin Suomessa tavataan sanoa: kohtuus kaikessa.
Suomen idea ovat myös vahvat maakunnat. Suomi ilman vahvoja maakuntia olisi köyhä Suomi sekä aineellisesti että henkisesti.
Vielä 1800-luvulla oltiin Suomessa ensisijaisesti maakuntien ihmisiä: hämäläisiä, savolaisia, pohjalaisia, karjalaisia. Vasta toissijaisesti oltiin suomalaisia.
Suomi ei siis sijaitse pelkästään Helsingissä. Suomi sijaitsee myös maakunnissa.
Monet ovat pelänneet, että pohjalaisetkin sulautuvat pikku hiljaa yhteiseen eurooppalaiseen mössöön. Maakuntien erityispiirteet katoavat eurooppalaisessa puristuksessa, väitetään. Taitaa olla turha pelko.
Maakuntien erityispiirteet eivät ole niin heikoissa kantimissa, että ne musertuisivat johonkin eurooppalaiseen hienosteluun. Saattaa käydä päinvastoin ja se on hyvä asia. Ollaan globaaleja ja lokaaleja, maailmanlaajuisia ja paikallisia.
Joitakin maakuntien erityispiirteitä saa hävitäkin historian roskatynnyriin. Otetaan esimerkki Etelä-Pohjanmaalta. Jo Topelius sanoi 1800-luvulla, että toiminta on pohjalaisen elämää.
Vaikeina aikoina pohjalainen on aina ollut parhaasta päästä. Mutta annapa olla kun hyvät ajat koittavat ja mukana on miestä väkevämpiä juomia.
"Suo pohjalaiselle joutoaikaa ja väkijuomia, niin hän täyttää vankilat ja Siperian kaivokset", Topelius kirjoitti. Näin saattoi olla ennen, mutta viime vuosina Etelä-Pohjanmaa on ollut Suomen rauhallisinta seutua. Sen osoittavat myös tilastot. Puukkojunkkarien aika on ohi.
Ei kai kukaan meistä halua hypätä pois muusta maailmasta ja eristäytyä omaan nurkkaan. Me suomalaiset haluamme olla mukana järkevässä yhteistyössä, kohtuuden rajoissa.
Loppujen lopuksi vain kansainvälinen yhteistyö luo edellytykset sille, että voimme elää rauhassa tällä maapallolla. Tähän yhteistyöhön Suomi on antanut ja tulee varmasti antamaan myös tulevaisuudessa oman panoksensa.
Anneli Jäätteenmäki
Kolmossivu | Tiistaina 13.07.2004
Copyright © Suomenmaa – 2000 Lähde ja tekijä mainittava lainattaessa.
Itse esitin pohdittavaksi kysymyksen, mikä on Suomen idea. Hyvät kysymyksethän ovat usein parempia kuin huonot vastaukset.
Suomi on tunnetun määritelmän mukaan Länsi-Euroopan itäisin ja Itä-Euroopan läntisin maa. Sijaitsemme Euroopan reunalla, mikä aiheuttaa joskus pakonomaista tarvetta pyrkiä kaikkiin mahdollisiin ytimiin, Euroopan unionin ytimiin, jopa Naton ytimiin.
EU:ssa pyrkimys on yhdenmukaisuuteen monilla aloilla. Siinä on tietenkin paljon hyvää, mutta tällä tiellä on myös vaaroja.
Kun tätä asiaa pohdiskelin, sattui käteeni kirjahyllystä John Stuart Millin kirja Vapaudesta, joka on kirjoitettu vuonna 1859. Jälleen kerran syttyi ahaa-elämys: ei mitään uutta auringon alla. Mill kirjoitti jo silloin Kiina-ilmiöstä ja Euroopan menestyksestä.
Millin mielestä Euroopan tuli kiittää menestyksestään kansojen erilaisuutta. Jokainen on ajan mittaan erilaisuudestaan huolimatta suostunut ottamaan vastaan sen hyvän, jota muilla on ollut tarjolla.
Mill pelotteli kuitenkin, että kehitys Euroopassa oli johtamassa kohti kiinalaista ihannetta tehdä kaikki ihmiset samanlaisiksi.
Lähes 150 vuotta sitten Mill huudahti ikään kuin yhteenvetona: "Jos individuaalisuuden vaatimukset koskaan ovat puolustettavissa, niin nyt on oikea aika, kun vielä paljon puuttuu täydellisestä pakollisesta yhtäläistämisestä." Samanlaisen huudahduksen voisi tänään esittää Euroopan unionin kehityksestä huolestunut tarkkailija.
Individualismi on väärin ymmärretty oppi, jos sen korkeimmaksi asteeksi ymmärretään raaka kapitalismi. Eurooppalaisessa perinteessä epäluottamus ehdottomia päämääriä ja totuuksia kohtaan on ollut tärkeä ainesosa.
Toivoisin, että yksi osa Suomen ideaa voisi olla ennakkoluulottomuus. Jos vanhat ratkaisut osoittautuvat vääriksi, kokeillaan uusia vaihtoehtoja. Uteliaisuus on kehityksen edellytys.
Paras ratkaisu on kolmas tie, joka perustuu kohtuullisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Suomen idea olkoon myös kohtuuden idea eli niin kuin Suomessa tavataan sanoa: kohtuus kaikessa.
Suomen idea ovat myös vahvat maakunnat. Suomi ilman vahvoja maakuntia olisi köyhä Suomi sekä aineellisesti että henkisesti.
Vielä 1800-luvulla oltiin Suomessa ensisijaisesti maakuntien ihmisiä: hämäläisiä, savolaisia, pohjalaisia, karjalaisia. Vasta toissijaisesti oltiin suomalaisia.
Suomi ei siis sijaitse pelkästään Helsingissä. Suomi sijaitsee myös maakunnissa.
Monet ovat pelänneet, että pohjalaisetkin sulautuvat pikku hiljaa yhteiseen eurooppalaiseen mössöön. Maakuntien erityispiirteet katoavat eurooppalaisessa puristuksessa, väitetään. Taitaa olla turha pelko.
Maakuntien erityispiirteet eivät ole niin heikoissa kantimissa, että ne musertuisivat johonkin eurooppalaiseen hienosteluun. Saattaa käydä päinvastoin ja se on hyvä asia. Ollaan globaaleja ja lokaaleja, maailmanlaajuisia ja paikallisia.
Joitakin maakuntien erityispiirteitä saa hävitäkin historian roskatynnyriin. Otetaan esimerkki Etelä-Pohjanmaalta. Jo Topelius sanoi 1800-luvulla, että toiminta on pohjalaisen elämää.
Vaikeina aikoina pohjalainen on aina ollut parhaasta päästä. Mutta annapa olla kun hyvät ajat koittavat ja mukana on miestä väkevämpiä juomia.
"Suo pohjalaiselle joutoaikaa ja väkijuomia, niin hän täyttää vankilat ja Siperian kaivokset", Topelius kirjoitti. Näin saattoi olla ennen, mutta viime vuosina Etelä-Pohjanmaa on ollut Suomen rauhallisinta seutua. Sen osoittavat myös tilastot. Puukkojunkkarien aika on ohi.
Ei kai kukaan meistä halua hypätä pois muusta maailmasta ja eristäytyä omaan nurkkaan. Me suomalaiset haluamme olla mukana järkevässä yhteistyössä, kohtuuden rajoissa.
Loppujen lopuksi vain kansainvälinen yhteistyö luo edellytykset sille, että voimme elää rauhassa tällä maapallolla. Tähän yhteistyöhön Suomi on antanut ja tulee varmasti antamaan myös tulevaisuudessa oman panoksensa.
Anneli Jäätteenmäki
Kolmossivu | Tiistaina 13.07.2004
Copyright © Suomenmaa – 2000 Lähde ja tekijä mainittava lainattaessa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen minäkin lukenut tuon John Stuart Millin kirjan, mutta muistan saaneeni hänen ajatuksistaan hieman toisenlaisen käsityksen kuin Jäätteenmäki. Kirjaa ei näy olevan hyllyssäni, joten en voi tarkistaa käsitykseni paikkansa pitävyyttä. Mill oli kuitenkin filosofi, joka edusti ns. psykolosisoivaa empirismiä ja oli poliittisissa ja sosiaalisissa kysymyksissä aikansa liberalismin aatteellinen johtaja. Tämän tietäen Jäätteenmäen käsitys hänen näkemyksensä ytimistä ei ehkä ole oikein oivallettu.
Muutenhan Jäätteenmäen puhe on ollut hyvä, eikä ajatuksissakaan ole yleensä ottaen pahemmin moitittavaa. Muutamaan asiaan haluan puuttua:
>> Paras ratkaisu on kolmas tie, joka perustuu kohtuullisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Suomen idea olkoon myös kohtuuden idea eli niin kuin Suomessa tavataan sanoa: kohtuus kaikessa.>Suomen idea ovat myös vahvat maakunnat. Suomi ilman vahvoja maakuntia olisi köyhä Suomi sekä aineellisesti että henkisesti.
Vielä 1800-luvulla oltiin Suomessa ensisijaisesti maakuntien ihmisiä: hämäläisiä, savolaisia, pohjalaisia, karjalaisia. Vasta toissijaisesti oltiin suomalaisia.
Suomi ei siis sijaitse pelkästään Helsingissä. Suomi sijaitsee myös maakunnissa.
...helsinkiläiseltä kansanedustajalta. On juuri meidän Helsingin seudun asukkaiden etu, että maakuntia ja erikoisesti niiden keskuksia kehitetään eikä kaikkea pyritä keskittämään tänne Helsingin seudulle. Lipposen/Niinistön hallitukset sitä tekivät, josta oli katastrofaaliset seuraukset koko maalle:
Väkeä siirrettin tänne liian nopeasti, seudun kunnat ja valtio joutuivat jokaiselle muuttajalle rakentamaan infran, asunnot ja palvelut. (Nämä näillä muuttajilla oli kotiseudullaan.)Tähän hukkuivat kuntien ja valtion varat, vaikka pitkään jatkuneen korkeasuhdanteen seurauksen verotulot olivat kasvaneet 60 % laman aikaisista. Vasttaavasti muuttotappioalueet kurjistuivat. Valtionvaroja piti ohjata valtionosuuksien jaon yhteydessä sinne. Kävi niin, että Helsingin seudun rikkaimmat kunnat eivät niitä enää saaneet lainkaan. Lopulta näiden kuntien piti luovuttaa omia kunnallisverotulojaankin tuohon tasaukseen.
Meillä on näet semmoinen säädösjärjestelmä, että jokaista asukasta kohti taataan kunnallisiin palveluihin vähintään 90 % maan keskiarvosta. Tasaus suoritetaan valtionosuuksien jaon yhteydessä. Valtionosuudet ovat neljännes kuntien yhteenlasketuista menoista.
...mutta realismi on viisainta!
Olen jokseenkin päinvastaista mieltä kuin Sinä tuosta hajasijoituspolitiikan autuudesta. Samoin Lipposen/Niinistön politiikan turmiollisuudesta. Nuoruutemme Suomi on meidän nostalgisissa muistoissamme ihana, mutta ei se sitä todellisuudessa silloinkaan ollut, eikä siihen ole paluuta, se olisi taantumuksellisuudessaan kohtalokkaan suuri virhe.
Sanot, että väkeä siirrettiin tänne liian nopeasti. Ei siirretty, vaan väki - minä ja Sinä heidän joukossaan - halusi siirtyä tänne. Muuttotappiokuntien kurjistumisen syyt ovat aivan muut kuin Sinun esittämäsi. Paljon siihen on vaikuttanut noiden kuntien oma, kepulainen kunnallispolitiikka. Siksi myös näitä pääkaupunkiseudun kuntia joudutaan riistämään tuon tasausjärjestelmän vuoksi.
Jäätteenmäen puhe ei vakuuta siksikään, että ei hän näy ymmärtävän John Stuart Millin perimmäistä sanomaa. Ehkä hän poimii siitä tyylinsä mukaisesti vain kohtia, jotka sopivat hänen tarkoitukseensa.
Se Jäätteenmäen ja Sinunkin kaipaama maakuntien suomi ei synny kylien tasolla, kylvämällä rahaa tasaisesti kaikkialle, vaan ainoastaan tukemalla elinkelpoisia ja kehittyviä keskuksia. Niitä on maakunnissakin, kuten Tampere, Turku, Jyväskylä, Oulu, Kuopio, Joensuu ja joku muukin, mutta ylivoimaisesti tärkein koko Suomen kannalta on Helsinki ja pääkaupunkiseutu. Niiden kasvun ja kehityksen edellytyksiä pitää tukea kaikin tavoin, eikä päinvastoin riistää niitä, kuten jo nyt tehdään ja yhä pahempaa aiotaan. Pääkaupunkiseudun kuntien itsensäkin pitäisi ottaa järki käteen ja lyödä hynttyyt yhteen. Se olisi välttämätöntä mm. järkevän maankäyttö- ja liikennepolitiikan vuoksi.
Tuollakin puheellaan Jäätteenmäki yhä vahvistaa olevansa juuri niin huono poliitikko millaiseksi hän on jo aiemmin osoittautunut. Kyllä Keskustalla kävi tuuri, kun SDP sysäsi hänet pois pääministerin paikalta ja puolueen johdosta. Olen jo monta kertaa aiemmin kehunut Matti Vanhasta ja käsitykseni hänestä vain paranee. Lueskelin lomani aikana tulleita lehtiä, ja näin, että Helsingin Sanomatkin oli tehnyt pitkän ja hyvin myönteisen jutun Vanhasesta. Siinä niin toimittaja kuin ministerikollegatkin kehuvat kilvan Vanhasta. Ja ovathan Vanhasen suosiolukemat kansan keskuudessa niin korkeat, että asianomainen itse vaatimattomasti toteaa, että ne ovat epänormaalin korkeat, mutta kyllä ne siitä normalisoituvat.
Kun Lipponen aiheellisesti voitiin määritellä visionääriseksi tahtopoliitikoksi niin Vanhaseen sopisi määritelmä asiakeskeinen järkipoliitikko. Molemmilla, niin Lipposella kuin Vanhasellakin asia menee edelle itsestä, Lipponen ehkä asetteli tavoitteita tietoisesti korkeammalle kuin minkä saavuttamista piti todennäköisenä, Vanhanen taitaa tyytyä mieluummin siihen, mitä pitää mahdollisena. Jäätteenmäen politiikassa ei tainnut olla muuta sisältöä kuin Jäätteenmäki itse. Kyllä kai tämän jo nyt useimmat kepulaisetkin tajuavat. Suomessa ei tehdä menestyksekästä politiikkaa muuten kuin yhteistyöllä – toistaiseksi vielä demaritkin ovat liian heikot johtamaan maata yksin siten kuin esim. Ruotsissa – ja Jäätteenmäen tyylillä ei tehdä yhteistyötä missään. Ei varmaan EU:ssakaan. Ihmettelen, että kepulaiset hänet sinne laittoivat. Ehkäpä järkevimmät halusivat hänet pois näkyviltä, mutta varmaan enemmän hän sai sääliääniä, vaikka ei hän olisi mitään sääliä tarvinnut: hän sai sitä, mitä tilasi.
Tuolla toisaalla näkyy joku todenneen (Romanian matkakertomukseeni viitaten), että niin se Korhonenkin joutui puolustelemaan Kekkosta. Kerroin saman avauksen toisessa pätkässä (pieni täydennys), että olen sitä joutunut tekemään aikaisemminkin maailmalla, olenhan isänmaallinen ihminen. Sitä paitsi noihin aikoihin, joista kerroin (1966-82), en vielä tiennyt Kekkosesta sitä, mitä nyt tiedän. Eiväthän monet näy sitä vieläkään tietävän. Sinä varmaan tiedät, mutta kieltäydyt uskomasta, tai jos uskotkin, et sitä halua tunnustaa! Mutta se minkä sanoin Jäätteenmäestä pätee paljon suuremmallakin syyllä Kekkoseen: sitä saa, mitä tilaa. Kekkosen kohdalla tilaus vain toimitetaan aivan liian pitkällä viiveellä.
Jäätteenmäki kirjoittaa ja puhuu järkevästi. Hänellä on suuri tietomäärä ja ymmärrys. Tuokin puheenvuoro menee kilometrikaupalla useimpien hänen arvostelijoidensa hilseen yli.
niin - kukahan?
minä kun epäilen, anneli sai sääliääniä,
nyt gallup osoitti, mitä todella ajatellaan
annetaan nyt annelin olla brysselissä ja toivotaan, että Vanhanen hoitaa tonttiaan hyvin