Pakkoruotsin poistamisen muutosvastarinta

Pakkoruotsin poistamisen vastustajat edustavat "normaalia" muutosvastarintaa, jota on aina ollut kun yhteiskuntaa on haluttu kehittää eteenpäin. Tässä tapauksessa kun halutaan vähentää valtion kansalaisiin kohdistuvaa holhoamista.

Pakkoruotsin ihailijat ja kannattajat ovat niitä ihmisiä jotka haluavat ulkoistaa muutkin asiat mielellään valtion päätettäväksi eikä pelkästään kieliopintoja.

Toisaalta heitä voisi kúvata henkisesti laiskoiksi hyvinvointivaltion tuotoksiksi. Ei viitsittäisi itse edes päättää omista kieliopinnoista. Annetaan mieluummin sekin valtion tehtäväksi. Eipähän tarvitse vaivata päätään,kun valtio on päättänyt puolesta,että ruotsia pitää opiskella. Tuon ajattelutavan puolustajia on yllättävän paljon eri puolueissa. (Perussuomalaiset on poikkeus)

Heidän kaltaisiaan mielenlaadultaan on paljon erityisesti entisessä Neuvostoliitossa, jossa totuttiin vielä laajempaan yhteiskunnan holhoamiseen.

On siis ihmisiä,joita ahdistaa se,että pitäisi itse tietää mitä kieliä kannattaa opiskella.

He vastustavat päätäntävallan siirtämistä itselleen valtiolta! Sellaiset ihmiset ovat eräänlaisia suomalaisversioita Stalinin aikaa haikailevista seniorivenäläisistä psykologissa mielessä
6118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Suomen loistava sodanjälkeinen menestystarina on perustunut ennakkoluulottomaan uusien asioiden tehokkaaseen omaksumiseen .

On vain YKSI poikkeus eli kielipolitiikka. Se perustuu sata vuotta vanhaan systeemiin, vaikka Suomi ja maailma on täysin eri.

Tätä järjettömyyttä tullaan tulevaisuuden historiantutkimuksissa ihmettelemään hartaasti.

Äänestä

Perustuslain mukaan ei Suomessa ole virallista kieltä. On vain kaksi kansalliskieltä. Perustuslaki takaa palvelut molemmilla kielillä virastoissa ja tuomioistuimessa.

Perustuslaissa on kielivelvoite viranomaisella, eikä virkamiehellä.

Perustuslaki määrittelee oikeudet,mutta ei velvollisuuksia.

Perustuslain tulkitseminen niin,että ruotsinkielisten oikeudet olisivat suomenkielisten velvollisuuksia on itse asiassa vastoin Suomen perustuslakia.

Väärinkäsitys johtuu siitä,että pakkoruotsittajien propagandassa tietoisesti sotketaan juridinen henkilö (valtio) ja luonnolliset henkilöt (kansalaiset).

Juridinen henkilö voi olla kaksikielinen tai vaikka monikielinen perustuslain tulkinnan mukaan edelleenkin. Siitä,että valtio on kaksikielinen ei voida johtaa sellaista tulkintaa,että luonnollisten henkilöiden, kansalaisten,olisi oltava kaksikielisiä. Vielä vähemmän suomi-ruotsi-versiona.

Äänestä

"Perustuslain mukaan ei Suomessa ole virallista kieltä. On vain kaksi kansalliskieltä."

Minkä asian ryydenfeltteri arvisi Suomessa olevan toisin, jos perustuslaissa puhuttaisiin virallisista kielistä? Siis muun kuin sen että lakitekstin mukaan Suomessa olisi kaksi virallista kieltä.

Äänestä
  • Kaksi kansankieltä tarkoittaa, että kun suomalainen tapaa Rkp-läisen,

    - suomalainen voi puhua suomea
    - Rkp-läinen voi puhua pakkoruotsia

    He siis keskustelevat näin. Rkp-läinen ei voi vaatia, että suomalainen
    virkamies puhuu pakkoruotsia. Jos Rkp-läinen ei ymmärrä mitään
    mistään, voidaan tietysti yrittää englantia yhteisellä sopimuksella
    mutta tämä on vapaaehtoista.

    Virkamiestä ei voida pakottaa puhumaan pakkoruotsia Rkp-läiselle,
    koska ei ole virallista kieltä vaan kaksi erillistä kansankieltä,
    eli kumpikin osa voi puhua omaansa.

    Äänestä

Suomessa riittäisi enemmistökieli virallisena kielenä. Niin on Ruotsissakin.

Se on sitten seuraava vaihe:)

Äänestä

Suomen kansalliskieli on yksi ja ainut kieli - suomen kieli. Se on selvä juttu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


j.ryyti kirjoitti:

Pakkoruotsin poistamisen vastustajat edustavat "normaalia" muutosvastarintaa, jota on aina ollut kun yhteiskuntaa on haluttu kehittää eteenpäin. Tässä tapauksessa kun halutaan vähentää valtion kansalaisiin kohdistuvaa holhoamista.

Pakkoruotsin ihailijat ja kannattajat ovat niitä ihmisiä jotka haluavat ulkoistaa muutkin asiat mielellään valtion päätettäväksi eikä pelkästään kieliopintoja.

Toisaalta heitä voisi kúvata henkisesti laiskoiksi hyvinvointivaltion tuotoksiksi. Ei viitsittäisi itse edes päättää omista kieliopinnoista. Annetaan mieluummin sekin valtion tehtäväksi. Eipähän tarvitse vaivata päätään,kun valtio on päättänyt puolesta,että ruotsia pitää opiskella. Tuon ajattelutavan puolustajia on yllättävän paljon eri puolueissa. (Perussuomalaiset on poikkeus)

Heidän kaltaisiaan mielenlaadultaan on paljon erityisesti entisessä Neuvostoliitossa, jossa totuttiin vielä laajempaan yhteiskunnan holhoamiseen.

On siis ihmisiä,joita ahdistaa se,että pitäisi itse tietää mitä kieliä kannattaa opiskella.

He vastustavat päätäntävallan siirtämistä itselleen valtiolta! Sellaiset ihmiset ovat eräänlaisia suomalaisversioita Stalinin aikaa haikailevista seniorivenäläisistä psykologissa mielessä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu