NYT ON TOSI KURJUUTTA JAOSSA

Kuin Sortavalassa

Nytkin on jo asiat huonossa jamassa, terveyskeskuspalvelut minimissään, kadut ja kulkuväylät rempallaan, joka puolella vain niukkuutta jaossa. Mutta kaupunginhallitus on päättänyt että lisää on vaan säästettävä:

"Kaupunginhallitus edellytti, että talousarvion ylityksiä ennakoivien kaupungin yksiköiden on laadittava toimenpide-esitykset, joilla yksiköt pysyvät valtuuston hyväksymässä talousarviossa. Tämän vuoden tilinpäätösennuste on kuitenkin ennusteen mukaan heikentynyt edelleen ja tulos on muodostumassa 40,5 milj. euroa alijäämäiseksi.

Toimenpide-esityksiä on kaupungin yksiköiltä saatu noin 4 miljoonan euron edestä, mikä jää kauas kaupunginhallituksen asettamasta tavoitteesta. Nyt esitettyjen toimenpiteiden lisäksi tarvitaan vielä noin 18 milj. euron säästöjä. Tämänkin jälkeen kuluvan vuoden alijäämä olisi 18 milj. euroa. Tämä vuoksi on välttämätöntä saada aikaan lisää säästöjä sekä toimintamenoissa että investoinneissa."

5

74

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pian poismuuttava

      Säästää vaan pitää, ja henkilöstön selkänahasta tietenkin. Opettajat voi lomauttaa, luokkakokoja suurentaa, samoin päivähoitoryhmiä voi suurentaa. Sijaisia ei tietenkään palkata. Sairaaloissa jonot hoitoihin pidentyvät, odotellaan että potilaat kuolevat ennenkuin saavat hoitoa. Neuvolapalveluita supistetaan, ja kirjastot voivat olla lyhyemmän aikaa avoinna, ja ilta-aukiolot ovat kohta historiaa kirjastoissakin. Bussivuoroja harvennetaan, ja laitoshoidossa nälkä ja kurjuus märissä vaipoissa jatkuvat, ja asukkaiden pesuistakin voidaan samantien karsia.

      Mutta tunneliin on aina varaa! Vaikkei niitä ruuhkia oikeasti olekaan,. mutta tyhmät veronmaksajat eivät tätä älyä. Onnea Tampere! Ja onnea tunnelin lähiseudun asukkaat, ohitsenne kulkevat tiet tulevat pahasti ruuhkautumaan, kaikki eivät kuitenkaan suostu tunnelia käyttämään. Pieni (tai oikeastaan aika merkittävä) meluhaitta ei teitä haittaa, eihän? Eikä pakokaasut eikä muutama auton alle jäänyt koira tai lapsi.

      • :D

        Järki voitti, ja Tampere investoi tunneliin. Harmittaako?


      • Sillain
        :D kirjoitti:

        Järki voitti, ja Tampere investoi tunneliin. Harmittaako?

        Järjenhiventäkään ei moisessa tunnelipäätöksessä ole koska tasan tarkkaan veroäyri nousee ja äkkiä, taitaa tulla joukkopako naapurikuntiin.
        Syksyllä on kunnallisvaalit, toivottavasti kansa järkiintyy.


      • :)
        Sillain kirjoitti:

        Järjenhiventäkään ei moisessa tunnelipäätöksessä ole koska tasan tarkkaan veroäyri nousee ja äkkiä, taitaa tulla joukkopako naapurikuntiin.
        Syksyllä on kunnallisvaalit, toivottavasti kansa järkiintyy.

        Kirjoituksesi antaa hyvin osviittaa syistä, joiden takia et ymmärrä hankkeen järkevyyttä :)


    • auts

      jostainhan ne tunnelirahat on saatava revittyä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      160
      1532
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      137
      1206
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      879
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      65
      801
    5. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      63
      717
    6. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      46
      695
    7. 52
      690
    8. 76
      586
    9. Annan aikaa jos sitä vielä tarvit

      mutta loputonta odottamista en kestä. Naiselle
      Ikävä
      52
      582
    10. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      568
    Aihe