Vuoden lainaus

"Vielä 1900-luvun alkupuolella oli länsimaissa yleinen käsitys, että me suomalaiset olemme likainen, oppimaton ja sivistymätön puoliaasialainen mongolikansa. Ulkomaalaiset matkakirjat kuvailivat meitä litteänenäisiksi, kumariksi, vääräsäärisiksi ja primitiivisiksi alkuihmisiksi.

1930-luvulla rotututkimuksissa pisimmälle pääsivät tietenkin saksalaiset. Klaus Mann kirjassaan Pako pohjoiseen kuvaili meikäläisillä kammottavan likaisilla lapsilla olevan litteät nenät ja korkeat poskipäät. Auton lähestyessä olivat poloiset rynnänneet ylempirotuisille ohikulkijoille mielettömästi vilkuttamaan.

Ruotsalaislähteiden mukaan sisällissotaamme valkoisten avuksi tulleet ruotsalaiset - joiden nykytutkimus väittää ratkaisseen taistelun Tampereesta - tulivat sotimaan Pohjanmaan ruotsinkielisten rinnalla germaanisen ylemmän rodun puolesta mongolisuomalaisia, siis punaisia vastaan. Suomenruotsalainen kulttuuri oli se, jota naapurista vapaaehtoisesti lähdettiin puolustamaan.

Talvi- ja jatkosodissa - edelleen ruotsalaislähteiden mukaan - länsinaapurista vapaaehtoisina tulleet olivat natsihenkisiä ruotsalaisnuoria. He taistelivat venäläis-juutalaista bolsevismia vastaan puhtaan arjalaisen rodun puolesta. Suomi ei useimmille ollut mikään erityisen suuri rakkauden kohde.

Päinvastoin Ruotsissa tuohon aikaan yleisesti pidettiin suomalaisia kummallisena puolisivistyneenä kansakuntana. Niinpä kun suomalaiset Los Angelesin olympialaisissa 1932 Matti Järvisen johdolla saavuttivat komean kolmoisvoiton keihäänheitossa, uutisoivat ruotsalaislehdet stadionilla olleen mongolien päivän! Suomessa tykättiin huonoa.

Koska meidät jo lapsesta lähtien on opetettu tietämään, että iljettävän mongolisekoitteisen rodun raja kulkee jossakin itärajamme tuntumassa, piti täälläkin panna pystyyn rotututkimukset ja antaa tieteellinen näyttö kelvollisuudestamme länsimaisten sivistyskansojen joukkoon.

Kolmekymmenluvulla kalloja mitattiin muuallakin kuin lappalaisten hautapaikoilla ja toiminta jatkui sota-aikana Itä-Karjalassa, jossa tuli ottaa selville, ketkä valloitetuilla alueilla asuvista olivat ylempirotuisia suomensukuisia.

Sitten kun saksalaiset olisivat päässeet Leningradiin ja luonteva kuljetusreitti avautunut Laatokan eteläpuolitse Baltiaan, piti rodullisesti epäkelpo aines toimittaa aseveljiemme tuhottaviksi. Tilalle oli tarkoitus tuoda väestöä saksalaisten vangeiksi joutuneista kielisukulaisistamme. Tätä suunnitelmaa varten Itä-Karjalaan perustettiin pahamaineisia keskitysleirejä, joihin venäläisperäistä väestöä koottiin kuljetuksia odottamaan. Niistä ja niiden perimmäisistä tarkoitusperistä on vasta viime aikoina tuotu tutkittua tietoa esiin.

Voitokkaan armeijamme perässä Itä-Karjalaan tulleet antropologit eivät tyytyneet vain mittailemaan kalloja. Tärkeitä rotumittareita olivat myös silmien väri, ruumiinrakenne ja tietenkin kieli. Sinisilmäiset olivat varmasti puhtaita suomensukuisia.

Vaikean ongelman muodostivat Äänisniemen asukkaat, jotka puhuivat venäjää mutta olivat sinisilmäisiä. Lopulta he välttivät keskitysleirit, sillä rotutieteilijät äärimmäisen tarkoissa tutkimuksissaan totesivat äänisniemeläiset venäläistyneiksi suomensukuisiksi.

30-luvulla antropologit mittailivat jopa missikandidaattien kalloja, heillä piti olla ylemmälle rodulle ominainen pitkänomainen pää. Pyöreänaamaisista ja litteäkasvoisista ei misseiksi ollut.

Kuin taivaan lahjana Ester Toivonen voitti 1934 Miss Eurooppa-tittelin ja länsimaisuutemme uskottiin tulleen todistetuksi. Mutta eikö mitä, suomenruotsalaiselta taholta heitettiin epäily, että Ester Toivosessa virtasikin viikinkiveri. Hesarin toivomuksesta Haminan poliisi pantiin töihin ja se perusteellisten kuulustelujen jälkeen totesi huhun perättömäksi. Missi oli kuin olikin ehta pitkäkalloinen suomalainen.

Vuoden 1938 Miss Eurooppa Sirkka Salonen hoiteli asian edeltäjäänsä paremmin. Radiohaastattelussa hän kertoi lähteneensä kisaan mukaan näyttääkseen maailmalle, että emme ole vinosilmäisiä mongoleja.

Itse olen joskus tykönäni aprikoinut, että olisinkohan näitä kolumnejani naputtelemassa, jos Saksa olisi sodan voittanut ja rotuopit olisi viety lopullisiin ratkaisuihinsa. Olen Suistamon Loimolassa syntynyt ruskeasilmäinen ortodoksi, alkuperältäni kuuluin karjalaiseen kielivähemmistöön. Sukulaiseni olivat nimistöltään venäjänkielisiä, isä oli Ivan, äiti Antonina, sedät ja tädit Grigoreita, Feodoreja, Jeudokioita, Anastasioita jne.

Kaikki ruskeasilmäisiä, pitkäselkäisiä ja lyhytjalkaisia, pitkäkalloisia ei löydy etsimälläkään. Eivätköhän vain rotutieteilijät voitonhuumassaan olisi eliminoineet kaltaiseni pois pilaamasta pitkäkalloisen rodun älyllisesti parempaa perimää. Mutta toisaalta ei niitä pitkäkalloisia ja pitkäjalkaisia taida ihan mahdottomasti löytyä savolaistenkaan joukosta!

Kirjoittaja on pitkään koulunjohtajana toiminut varkautelainen paluumuuttaja. "