Perinnöttömäksi jääneelle Lidia ladumille

Jos joskus rakentaisit rakastamasi henkilön kanssa itsellesi ja lapsillesi kodin, niin olisiko se oikein että joku miehen edellisestä suhteesta oleva kärkkyisi siitä talosta lakiosuutta itselleen, vai se että rakkaittensa asuminen siinä kodissa varmistettaisi myymällä oma osuus alihintaan lapsille.

5

190

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lidia Ladum

      Kiitos kysymyksestä, johon vastaan oikein mielelläni:

      Olen itse vähän vastaavassa tilanteessa, minulla on lapsi edellisestä avioliitostani ja olen yhdessä miehen kanssa, jolla on myös lapsi edellisestä avioliitosta, tosin jo aikuinen tytär. Kyllä meille on molemmat lapset ihan yhtä rakkaita, kummallekin ja kummastakin pidetään huolta.. Ei tulisi mieleenikään olla ottamatta huomioon mieheni lasta, koska hän on isänsä tytär ja hänellä on ihan samanlaiset oikeudet. Mieheni kohtelee myös minun lastani aivan samalla lailla kuin omaansa. Koskaan ei kukaan laske rahoja, joita kulutetaan lapsiin, kaikki on yhteistä ja ne ovat meidän lapsia. Viimeeksi minä maksoin tyttären isomman autoremontin omasta pussistani ja isänsä osti ison taulutv:n tytölle yhteiseltä tililtä.

      Eli vastaus kysymykseesi, että on ihan täysin oikein, että edellisestä suhteesta oleva lapsi "kärkkyisi" omaa osuuttaan.... hän on mieheni lapsi ja hänellä on oikeus perintöönsä. Ja sitä paitsi minäkin rakastan häntä, upea tyttö kaiken kaikkiaan!

      Oma äitini muuten meni naimisiin miehen kanssa, jolla oli kaksi lasta entisestä liitostaan. He tekivät keskenään testamentin, jossa omaisuus jää toiselle ja sitä ei jaeta ennen kuin kummatkin ovat kuolleet. Lapset olemme kaikki samanarvoisia, eli perintö menee kolmeen osaan kun aika jättää äidistäni. Äitini jäi leskeksi ja on yhä kuin äiti miehensä lapsille, jotka ovat tosin jo aikuisia molemmat, mutta kummankin kanssa on tiiviit ja hyvät välit. Tuossa on minun mielestäni se malli tasa-arvoisuudesta lapsien kesken. Ja kun äitini jäi leskeksi antoi toisen auton miehensä tyttärelle ja muutakin irtaimistoa kummallekin, eikä minulle tulisi mieleenkään valittaa asiasta, ei nyt eikä koskaan.

      • Joskus on talossa tai kesähuvilassa tunteita mukana ja halutaan varmistaa että se jää jollekkin perilliselle asuttavaksi.
        Yhdelle minun tuttulleni kävi niin, että kun hänen vanhempansa kuolivat, niin kenelläkään ei ollut varaa ostaa toisten perintöosuutta ja kenelläkään perillisellä ei ollut mahdollisuutta jäädä asuttamaan taloa jonka halutiin säilyvän suvussa.
        Eräs toinen minun tuttavani, joka oli avioerolapsi asusteli äitinsä ja äidin uuden miehen huushollissa. Hänen biologinen isänsä meni uusiin naimisiin ja rakensi hieno talon uudelle vaimolleen, sekä heidän avioliitostaan syntyneille lapsille. Tuttavani perusti oman perheen ja jossakin vaiheessa hänen isäpuolensa, sekä äitinsä kuolivat molemmat melko lyhyen ajan sisällä molemmat. Tuttavani siis peri heidät. Tuttavani biologisen isän vaimo kuoli myös ja biologinen isä jonkin ajan kuluttua. Tuttavani olisi kertomansa mukaan voinut periä osan talosta jonka biologinen isänsä oli rakentanut omalle perheelleen, mutta koska se ei ole koskaan ollut tuttavani koti, niin hän ei halunnut siitä minkäänlaista osuutta itselleen.
        Jos perillisillä ei ole varaa ostaa toisia ulos perintötalosta, niin lähtee talo alta, eikä jää enää sukuun. Tiedän että joillekkin on itse rakennettu talo niin tärkeä, että haluavat varmistaa sen säilymisen edes jollakin perillisellä.


    • Ei tarvitse myydä

      Asumisoikeutta ei tarvitse varmistaa myymällä ouutta alihintaan lapsille.

      Avioleskellä on puolisonsa kuoleman jälkeen oikeus pitää hallussaan puolisoiden yhteisenä kotina käytetty kiinteistö ja koti-irtaimisto. Tämä oikeus menee rintaperillisen jakovaatimuksen edelle.

      Joten Lidian tapauksessa, jos hänen isänsä edelleen omistaisi omakotitalosta puolikkaan, ja kuolisi nyt, Lidia ja hänen kaksi sisarpuoltaan perisivät omakotitalopuolikaan ja maksaisivat siitä perintöverot.

      Isän puoliso kuitenkin saisi jatkaa talossa asumista koko loppuelämänsä, jos niin haluaisi. Hän voisi jopa ottaa uuden miehen asumaan siihen. Tai hän voisi muuttaa vuokralle muualle ja laittaa talon vuokralle.

      Aviolesken suoja on Suomessa hyvin vahva. Sitä varten ei tarvitse ruveta tekemään mitään kepulikauppoja.

    • mites on

      Eikös se lesken asumisoikeus koske nimenomaan sen lesken asumista, eikä ole enää voimassa, jos leski vuokraa asunnon pois.

      • Ei tarvitse myydä

        Ei. Perintökaari puhuu nimenomaan HALLINTAoikeudesta, mikä on eri asia kuin asumisoikeus:

        "Rintaperillisen jakovaatimuksen ja testamentinsaajan oikeuden estämättä eloonjäänyt puoliso saa pitää jakamattomana hallinnassaan puolisoiden yhteisenä kotina käytetyn tai muun jäämistöön kuuluvan eloonjääneen puolison kodiksi sopivan asunnon, jollei kodiksi sopivaa asuntoa sisälly eloonjääneen puolison varallisuuteen. Yhteisessä kodissa oleva tavanmukainen asuntoirtaimisto on aina jätettävä jakamattomana eloonjääneen puolison hallintaan."

        Leski voi siis asua asunnossa itse, tai vuokrata asunnon ja pitää vuokratuotot itse. Tärkeintä on että leskellä ei ole omassa omistuksessaan kodiksi sopivaa asuntoa; silloin hallintaoikeus raukeaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3007
    2. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      61
      2961
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2367
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1863
    5. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1719
    6. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      72
      1674
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1586
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      77
      1275
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      37
      1247
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      79
      1070
    Aihe