Diego de Landa

Tässä nimimerkille "M.E.L." historiallisten todisteiden hävittämisesta intiaanien kulttuurista. Hän juhlii sillä, ettei ole historiallisia todisteita, mutta syynä on katolinen piispan alainen lähetysjohasja, josta sittemmin tuli piispa.

Katolisen kirkon toimesta hävitettiin Mayojen kirjoituksia:

Diego de Landa syntyi vuonna 1524 Espanjan Cifuentesissa ja liittyi jo 16-vuotiaana fransiskaanisääntökuntaan. Vain 24-vuotiaana tämä ilmeisen lahjakas ja rohkea munkkiveli lähetettiin käännyttämään kristinuskoon mayoja, joiden aluetta oli juuri saatu miehitettyä sen verran, että sitä voitiin kutsua Espanjan voittomaaksi - todellisuudessahan mayat tekivät järjestäytynyttä vastarintaa vielä puolitoista vuosisataa. 37-vuotiaana Landa nimitettiin Jukatanin provinsiaaliksi eli piispan alaiseksi lähetysalueen johtajaksi. Landa otti virkansa vakavasti: hän opetteli mayakieliä ja paneutui maan oloihin ollen jatkuvasti liikkeessä ympäri Jukatania. Apuna hänellä oli kaksi kastettua mayaa: Mayapanin vanhan Cocom-dynastian vesa Nachi Cocom sekä Gaspar Antonio Chin.

Vaikka Diego de Landa osoitti aitoa kiinnostusta mayojen elinoloihin ja kulttuuriin, heidän uskontoonsa hän suhtautui täysin leppymättömästi. Se oli hävitettävä, vaikka sitten tulella ja miekalla. Manín torilla vuonna 1562 järjestämässään autodaféssa provinsiaali poltatti 27 korvaamatonta hieroglyfikääröä, koodeksia, ja noin 5000 puista "epäjumalankuvaa". Intiaaneja vangittiin ja kidutettiin joukoittain. Landan esimies, piispa Francisco Toral kannatti kuitenkin paljon lempeämpää linjaa. Elokuussa 1562 hän järjesti Jukatanilla tarkastuksen ja piti Landan toimintaa niin kohtuuttomana, että vapautti hänen vangitsemansa mayat ja lähetti provinsiaalin itsensä Espanjaan kuulusteltavaksi toimivaltuuksien ylittämisestä. Intian neuvosto vapautti Landan syytteistä, mikä johtunee kuitenkin enemmän Landan vaikutusvaltaisista tukijoista kuin hänen viattomuudestaan. Vapauttavasta tuomiosta huolimatta Landa pääsi palaamaan Jukatanille vasta vuonna 1573, piispa Toralin kuoleman jälkeen. Tuolloin Diego de Landa nimitettiin Jukatanin ensimmäiseksi piispaksi. Hän kuoli vain 54-vuotiaana Méridassa vuonna 1579. Hänelle on pystytetty muistomerkki Izamalin kaupungin keskusaukiolle.
4785
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Kaikkea pitää Tapanin kaivella :-D

Diego de Landa tottavie käänsi ympäri joka kiven ja kannon hävittäen pikkutarkasti kaikki todisteet jotka tukivat Mormonin kirjan tarinoita. Kaikki. :-)

Aika kova jätkä... (!)

Diego oli tosi paha 'Anti' ja sai varmasti kansainväliseltä 'anti'organisaatiolta suuren palkkion palveluksistaan... :-D

Äänestä
  • Aloittaja

    Tämä on olkinukke: "Diego de Landa tottavie käänsi ympäri joka kiven ja kannon hävittäen pikkutarkasti kaikki todisteet jotka tukivat Mormonin kirjan tarinoita. Kaikki. :-)"

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Ei ole. Sitähän SINÄ väität.

    Ei yksikään ihminen ole ikinä onnistunut hävittämään kaikkia jälkiä kokonaisesta kulttuurista - etenkin niin suuresta kuin MK:ssa on kuvattu.

    Tapani, juttusi ovat todella naurettavia.

    Äänestä

  • Aloittaja

    M.E.L. kirjoitti:

    Ovathan ne pyramidit jäljellä. mutta todella paljon katolinen pappi hävitti. Nyt emme saa tietää, vaikka hävitetyssä aineistossa olisi ollut kiistattomia todisteita Kristuksen käynnistä heidän luonaan. Kristillisiä symboleja on vieläkin säilynyt.

    ...jos tädillä olisi munat niin kyseessä olisi setä.

    Jos jos jos ja jos.

    Se on kaikki mitä sinulla on!

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Ovathan ne pyramidit jäljellä. mutta todella paljon katolinen pappi hävitti. Nyt emme saa tietää, vaikka hävitetyssä aineistossa olisi ollut kiistattomia todisteita Kristuksen käynnistä heidän luonaan. Kristillisiä symboleja on vieläkin säilynyt.

    Kristillisiä symboleja, toiko Jeesus ne tuliaisina? Mitä tuollaisia symboleja on löytynyt maissi-ja käärmejumalien patsaiden joukosta?

    Kauanko kestää ennen kuin selitätte uusiksi jonkun muun intiaaniheimon historian tai tietävätkö ne itse että ovat jälleen kerran uskonnollisen länsimaisen väärinkäytöksen kohteena ?

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    Minusta Tapanin ja Nenadan kannattaisi seuraavaksi vakavalla mielellä tutkia vaikkapa hottentotteja ja eskimoita.

    Niistäkin saisimme monet todella hedelmälliset keskustelut aikaiseksi tällä palstalla :-D

    Palstan viihdearvo senkuin lisääntyisi(!)

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Ovathan ne pyramidit jäljellä. mutta todella paljon katolinen pappi hävitti. Nyt emme saa tietää, vaikka hävitetyssä aineistossa olisi ollut kiistattomia todisteita Kristuksen käynnistä heidän luonaan. Kristillisiä symboleja on vieläkin säilynyt.

    "Nyt emme saa tietää, vaikka hävitetyssä aineistossa olisi ollut kiistattomia todisteita Kristuksen käynnistä heidän luonaan."

    Emme tiedä myöskään sitä, onko siellä asunut peikkoja ja menninkäisiä, koska mahdolliset todisteet on kaikki hävitetty.

    Äänestä

Maya kulttuuri oli olemassa jo 1500 e Kr eli satoja vuosia ennen kuin Israelin kansa edes syntyi ja tuhat vuotta ennen kuin israelilaisten kuningaskunnat tuhoutuivat.

"As early as 1500 bc the Maya had settled in villages and had developed an agriculture based on the cultivation of corn (maize), beans, and squash;
Systematic explorations of Mayan sites were first undertaken in the 1830s, and a small portion of the writing system was deciphered in the early and mid-20th century. These discoveries shed some light on Mayan religion, which was based on a pantheon of nature gods, including those of the sun, the moon, rain, and corn. A priestly class was responsible for an elaborate cycle of rituals and ceremon .."

." Indeed, torture and human sacrifice were fundamental religious rituals of Mayan society; they were thought to guarantee fertility, demonstrate piety, and propitiate the gods, and, if such practices were neglected, cosmic disorder and chaos were thought to result. The drawing of human blood was thought to nourish the gods and was thus necessary to achieve contact with them; hence, the Mayan rulers, as the intermediaries between the Mayan people and the gods, had to undergo ritual bloodletting and self-torture..."
(Encyclopedia Britannica online, hakusana "Maya")

Äänestä
  • Eihän kukaan ole väittänytkään että Mayat olisivat alkujana olleet Lehin perhettä! En ymmärrä mitä ajat takaa kirjoituksellasi tai pikemminkin lainauksellasi?

    Äänestä

  • ????? kirjoitti:

    Eihän kukaan ole väittänytkään että Mayat olisivat alkujana olleet Lehin perhettä! En ymmärrä mitä ajat takaa kirjoituksellasi tai pikemminkin lainauksellasi?

    Mitä te mormonit sitten väitätte? Väitteitä teillä piisaa ja ne kohdistuvat milloin Etelä-Amerikkaan, Väli-Amerikkaan, tai Pohjois-Amerikaan.Sitä en tiennyt että mayojen historiasta pitää valita jokin teille sopiva aika.

    Äänestä

  • Aloittaja

    to.. kirjoitti:

    Mormonin kirja kertoo myös varhaisemmasta asutuksesta kuin Lehin siirtokunnasta alkaneesta.

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    Mitä te mormonit sitten väitätte? Väitteitä teillä piisaa ja ne kohdistuvat milloin Etelä-Amerikkaan, Väli-Amerikkaan, tai Pohjois-Amerikaan.Sitä en tiennyt että mayojen historiasta pitää valita jokin teille sopiva aika.

    Väitämme että asiaa ei ole ilmoitettu ja että asiasta saa olla useampaa eri mieltä.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Väitämme että asiaa ei ole ilmoitettu ja että asiasta saa olla useampaa eri mieltä.

    Väittäkää mitä väitätte :-D

    Perusteetonta pulinaa. Väitteillänne ei ole mitään väliä!

    Mutta saahan nauraa kippurassa kun lukee täysin päättömiä spekulointejanne.

    Äänestä

Vähemmällä pääsisitte kun jo rehellisesti myöntäisitte Mormonin kirjan olleen historiallisesti epätoden.

Tästä FAKTASTA ette millään selittelyillä irti kiemurtele!

Äänestä
  • Aloittaja

    Vetoamisesi historiallisuuteen on perusteetonta, sillä läheskään kaikkea ei historian perusteella tiedetä. Se on FAKTA.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Vetoamisesi historiallisuuteen on perusteetonta, sillä läheskään kaikkea ei historian perusteella tiedetä. Se on FAKTA.

    Minä pyrin perustelemaan mielipiteeni.

    Sinä pelkästään intät ilman ainuttakaan kunnollista perustetta.

    Pelkkä mielipiteesi ja tuntemuksesi eivät ole peruste mihinkään mielipiteenmuodostukseen.

Tapani, ymmärrän hyvin turhautumisesi kun jutuillasi ja uskomuksillasi ei ole mitään reaalista pohjaa.

Olet tuhlannut suuren osan elämästäsi jahdaten olemattomia virvatulia etkä ole kyennyt tunnustamaan itsellesi olleesi väärässä. Edelleen jääräpäisesti jatkat vailla pienintäkään todellisuuspohjaa olevaa jamboreetasi ja päivä päivältä huomaat selittelyinesi ja vinksahtaneine kuvitelminesi olevasi syvemmällä ja syvemmällä suossa.

Noin käy kun seuraa väärää profeettaa ja hänen valheitaan. Se tekee ihmisestä itsestään valhedynamon joka ei kestä reaalitodellisuutta vaan syventää itsepetostaan aina hulluuteen asti.

Miksi? Mitä kuvittelet hyötyväsi hölmöilystäsi?

OIKEA profeetta ei järjestäisi sinua tuollaiseen kiipeliin, naurunalaiseksi.

Kannattaisi siis nostaa huomattavasti rimaa siinä, ketä profeettana pitää! Ei spanieliakaan voi päästää lentokapteeniksi jumbojettiin. Väärä profeetta tekee vielä sitäkin suurempaa tuhoa!

Äänestä
  • Aloittaja

    Sinulla on kuvitelmasi ja tarpeesi todistella olevasi oikeassa. Väität enemmän kuin osaat osoittaa. Minulla on varma vakaumus palautetusta kirkosta ja Mormonin kirjasta, joka on toinen todistus Kristuksesta. Selkeys puhuttelee!

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Sinulla on kuvitelmasi ja tarpeesi todistella olevasi oikeassa. Väität enemmän kuin osaat osoittaa. Minulla on varma vakaumus palautetusta kirkosta ja Mormonin kirjasta, joka on toinen todistus Kristuksesta. Selkeys puhuttelee!

    Mikä selkeys?!
    Mormonismi on täysi amerikkalaisen huithapelin sepittämä SEKASOTKU ilman päätä ja häntää!

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Sinulla on kuvitelmasi ja tarpeesi todistella olevasi oikeassa. Väität enemmän kuin osaat osoittaa. Minulla on varma vakaumus palautetusta kirkosta ja Mormonin kirjasta, joka on toinen todistus Kristuksesta. Selkeys puhuttelee!

    Ei minulla ole mitään pakonomaista tarvetta olla oikeassa - kuten taas sinulla on asian laita.

    Minulla on pakonomainen tarve perustella tosiasioilla mielipiteeni ja se millä perusteilla se on muodostunut siksi kuin se on ja miksi.

    Jos tosiasiat osoittavat minun olleen väärässä niin tottavie välittömästi myönnän erehtyneeni ja KORJAAN mielipiteeni. Ellei tähän kykene, niin ihminen on luonteeltaan vinksahtanut.

    Sinulla ei ole AINUTTAKAAN tosiasiaa tukemassa höpinöitäsi. Tyhjänpäiväinen inttämisesi ei todista mitään.

    Äänestä

Floridasta on vastikään tehty kallolöytö joka viittaa vanhaan kulttuuriin olisiko siinä nyt vihdoin avain Mormonin kirjan mystiikkaan?

Juutalaisuudessa mm. Sananlaskuissa Salomonin ajalta on vahva egytiläisvaikutus mistä me tiedämme vaikka löytyisi avain mormonien seikkaperäisesti tulkitsemaan sekakieleen?

Irrationaalisia ilmiöitä voi ymmärtää rationaalisesti kun tiedostaa ihmisen alitajunnan syvyyksissä innoittuksen projisoimia yllykkeitä.

Äänestä
  • No tuo ainakin todistaa että kaikki historia ei olekkana vielä kirjoitettu.... lisää löytyy koko ajan.

    Äänestä

  • old_profile_28026 kirjoitti:

    No tuo ainakin todistaa että kaikki historia ei olekkana vielä kirjoitettu.... lisää löytyy koko ajan.

    Nenskulainen, opetellaanko vähän suhteellisuudentajua?

    Kukaan ei ole väittänyt että KAIKKI olisi jo löydetty ja MITÄÄN uutta ei enää löydettäisi.Totta kai löydetään - selvähän se.

    Mutta se, että koko Amerikan mantereen hyvin tutkittu ja tunnettu historia menisi kertalaakista uusiksi jonkin skandaalimaisen löydön takia on taas täysin mahdotonta.

    Että pitäkääpä jalkanne maassa.

    Äänestä

  • M.E.L. kirjoitti:

    ...ja että Mormonin kirjan tarina todistettaisiin todeksi vaatisi nimenomaan sen että KOKO TUNNETTU Amerikan historia kumottaisiin totaalisesti(!!)

    Moiset kuvitelmat ovat suoraan Teletappiosastolta joten unohtakaa suosiolla.

    Äänestä

  • old_profile_28026 kirjoitti:

    No tuo ainakin todistaa että kaikki historia ei olekkana vielä kirjoitettu.... lisää löytyy koko ajan.

    Suomestakin löytyi joku aika sitten yksi irtonainen pääkallo!

    Meksikossa löytyi vasta n, 50 kokonaista ruumista.

    Äänestä

J.Smithin historia perustuu Amerikassa vain 1800-luvulla hänen omaan elämäntarinaansa sekä sepittämäänsä mormonikirjaan n. 1830-l. Uususkomus mormonismi on 1800-luvun tuote, joten sillä ei ole mitään tekemistä mayojen kansaan eikä uskomukseen. Smith varmasti varasti mayojen legendoja samoin kuin juutalaisten ja kristittyjen legendoja ja tarinoita ja traditioita. Mormoneilla ei ole minkäänlaista muuta faktaa historiassaan, henkilö- tai sukutarinoissaan eikä edes minkäänlaisia arkeologisia faktatodisteitakaan.

Toki voidaan löytää uusia arkeologisia viitteitä, mutta tämänpäivän tieteellisesti todistettujen löydösten perusteella ei ole ainuttakaan faktatietoa tiedemaailmassa ilmoitettu, joten hölmöä vouhottaa mutu- ja jos- ja ehkä-spekulaatioita varmoina tosiasioina. Se on selkeää harhaanjohtamista.

Äänestä
  • Aloittaja

    Asia ei ole noin vain huitaisten ohitettavissa, sillä todisteita on joskaan ei kiistattomia, mutta kuitenkin sellaisia, että on aiheellista olla kysyvällä mielellä:

    http://www.jefflindsay.com/BMEvidences.shtml

    Todistuksen Mormonin kirjasta saa aivan muuta kautta kuin arkeologisesti. Ei Raamatunkaan uskonnollista totuutta voi ymmärtää muuten kuin Hengen kautta.
    Minulla on varma hengellinen todistus siitä, ettei kukaan voi kirjoittaa Mormonin kirjan kaltaista kirjaa petosmielellä. Siitä saa täyden varmuuden kun tutkii mieli avoinna.

    Mitä hyödyttää psyykata itselleen 'todistus' päivänselvästi epätodesta asiasta?!?!

    Aivan järjetöntä ja vahingollista!

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Asia ei ole noin vain huitaisten ohitettavissa, sillä todisteita on joskaan ei kiistattomia, mutta kuitenkin sellaisia, että on aiheellista olla kysyvällä mielellä:

    http://www.jefflindsay.com/BMEvidences.shtml

    Todistuksen Mormonin kirjasta saa aivan muuta kautta kuin arkeologisesti. Ei Raamatunkaan uskonnollista totuutta voi ymmärtää muuten kuin Hengen kautta.
    Minulla on varma hengellinen todistus siitä, ettei kukaan voi kirjoittaa Mormonin kirjan kaltaista kirjaa petosmielellä. Siitä saa täyden varmuuden kun tutkii mieli avoinna.

    Mitä hyödyttää psyykata itselleen 'todistus' uskonnosta joka ei oikeasti ole totta?

    APRILLIA!!!

    Mitä järkeä siinä on?!?!

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Asia ei ole noin vain huitaisten ohitettavissa, sillä todisteita on joskaan ei kiistattomia, mutta kuitenkin sellaisia, että on aiheellista olla kysyvällä mielellä:

    http://www.jefflindsay.com/BMEvidences.shtml

    Todistuksen Mormonin kirjasta saa aivan muuta kautta kuin arkeologisesti. Ei Raamatunkaan uskonnollista totuutta voi ymmärtää muuten kuin Hengen kautta.
    Minulla on varma hengellinen todistus siitä, ettei kukaan voi kirjoittaa Mormonin kirjan kaltaista kirjaa petosmielellä. Siitä saa täyden varmuuden kun tutkii mieli avoinna.

    ...ja jos Mormonin kirjaa ei mielestäsi kirjoitettu petosmielessä, niin MISSÄ MIELESSÄ se sitten kirjoitettiin kun se ei ole historiallisesti tosi?!?!

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Asia ei ole noin vain huitaisten ohitettavissa, sillä todisteita on joskaan ei kiistattomia, mutta kuitenkin sellaisia, että on aiheellista olla kysyvällä mielellä:

    http://www.jefflindsay.com/BMEvidences.shtml

    Todistuksen Mormonin kirjasta saa aivan muuta kautta kuin arkeologisesti. Ei Raamatunkaan uskonnollista totuutta voi ymmärtää muuten kuin Hengen kautta.
    Minulla on varma hengellinen todistus siitä, ettei kukaan voi kirjoittaa Mormonin kirjan kaltaista kirjaa petosmielellä. Siitä saa täyden varmuuden kun tutkii mieli avoinna.

    Miten sinä voit olla varma Joseph Smithin vaikuttimista kirjoittihan hän Aabrahamin kirjankin.

    Äänestä

  • old_profile_62995 kirjoitti:

    Samalla periaatteella hän veti hepreankin sanoja ja kieliopin uusiksi.

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    Samalla periaatteella hän veti hepreankin sanoja ja kieliopin uusiksi.

    Voitaisiinko kuvitella, ettei Joseph Smith kirjoittanut teoksiaan välttämättä petosmielessä, vaan suuren tunneperäisen hengellisyyden ja oman kaikkivoipaisuuden innoittamana?

    Tietysti hänen egoaan hiveli kun sanoma kiehtoi hänestä henkisesti riippuvaista yhteisöä.

    Äänestä

  • old_profile_62995 kirjoitti:

    Voitaisiinko kuvitella, ettei Joseph Smith kirjoittanut teoksiaan välttämättä petosmielessä, vaan suuren tunneperäisen hengellisyyden ja oman kaikkivoipaisuuden innoittamana?

    Tietysti hänen egoaan hiveli kun sanoma kiehtoi hänestä henkisesti riippuvaista yhteisöä.

    Romaanikirjailijoita - jopa paljon Smithiä parempia - on maailma täynnä.

    Mutta ei se heistä - kuten ei Smithistäkään - mitään PROFEETTAA tee!

    Pitäisi sopia joku Tuv - sertifikaatti 'profeetoille' koska kentällä näyttää vallitsevan asian suhteen täysi sekasotku!

    Eihän sitä päästetä spanieliakaan lentokapteeniksi jumbojetin puikkoihin! HuuHaa-'profeetta' malliin Smith saa vielä sitäkin suurempaa vahinkoa aikaiseksi(!)

    Ei tässä lainkaan ole minun mielestäni kysymys romaanin kirjoituksesta, ennemminkin "religious fictions" tyyppisestä teoksesta, jollaisia ovat ilmeisesti muutkin vastaavat kirjat.

    Äänestä

  • old_profile_62995 kirjoitti:

    Voitaisiinko kuvitella, ettei Joseph Smith kirjoittanut teoksiaan välttämättä petosmielessä, vaan suuren tunneperäisen hengellisyyden ja oman kaikkivoipaisuuden innoittamana?

    Tietysti hänen egoaan hiveli kun sanoma kiehtoi hänestä henkisesti riippuvaista yhteisöä.

    Voi olla noinkin,ainakin aluksi, mutta itse ajattelisin että petos oli suunnitelmallinen alusta alkaen.

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    Voi olla noinkin,ainakin aluksi, mutta itse ajattelisin että petos oli suunnitelmallinen alusta alkaen.

    Niin minäkin ajattelen, tuntien Smithin historian.

    Äänestä

Ajattelen motivaatiota. Mitä hyötyä Joseph Smithille olisi koitunut jos hän olisi ryhtynyt tällaiseen projektiin alusta pitäen petosmielellä??

Kaupallista visiota ei ainakaan, kun kustantajat eivät suostuneet myöhemminkään ostamaan rahapulan vaivaamalta yhteisöltä tekijänkoikeuksia.

Äänestä
  • Melkoinen taloudellinen menestys se kuitenkin on katsoen nykyisten kymmenystenmaksajien määrää(!)

    Äänestä

  • J.Smithin elämäntarinaa lukiessa hänen innokkeensa ja motiivinsa on ollut ansaita ja rikastua keinolla millä hyvänsä.

    Äänestä

  • monet konstit kirjoitti:

    J.Smithin elämäntarinaa lukiessa hänen innokkeensa ja motiivinsa on ollut ansaita ja rikastua keinolla millä hyvänsä.

    Motivaatiota saattoi ruokkia menestysedellytykset naisten suhteen.

    Äänestä

  • M.E.L. kirjoitti:

    Melkoinen taloudellinen menestys se kuitenkin on katsoen nykyisten kymmenystenmaksajien määrää(!)

    Taloudellinen menestys on seurannut mielekkään tavoitteen sivutuotteena.

    Äänestä

  • old_profile_62995 kirjoitti:

    Motivaatiota saattoi ruokkia menestysedellytykset naisten suhteen.

    Niin, mitäpä kaikkea sitä onkaan laitettu naisten syyksi - jo Aatamista alkaen.
    Naiset ovat jopa pilanneet monen miehen elämän!

    Äänestä

  • eevan syy kirjoitti:

    Niin, mitäpä kaikkea sitä onkaan laitettu naisten syyksi - jo Aatamista alkaen.
    Naiset ovat jopa pilanneet monen miehen elämän!

    Joseph oli valmis kuolemaan vakaumuksensa puolesta ja niinhän siinä sitten kävikin. Libido on vahva voima.

    Äänestä

  • old_profile_62995 kirjoitti:

    Joseph oli valmis kuolemaan vakaumuksensa puolesta ja niinhän siinä sitten kävikin. Libido on vahva voima.

    Juu, meni kuin 'lammas teuraaksi', Colt vyöllä :-D
    Ei ole mikään ihme miten Smithille kävi, kaikkien temppujensa jälkeen!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_6767016 kirjoitti:

Tässä nimimerkille "M.E.L." historiallisten todisteiden hävittämisesta intiaanien kulttuurista. Hän juhlii sillä, ettei ole historiallisia todisteita, mutta syynä on katolinen piispan alainen lähetysjohasja, josta sittemmin tuli piispa.

Katolisen kirkon toimesta hävitettiin Mayojen kirjoituksia:

Diego de Landa syntyi vuonna 1524 Espanjan Cifuentesissa ja liittyi jo 16-vuotiaana fransiskaanisääntökuntaan. Vain 24-vuotiaana tämä ilmeisen lahjakas ja rohkea munkkiveli lähetettiin käännyttämään kristinuskoon mayoja, joiden aluetta oli juuri saatu miehitettyä sen verran, että sitä voitiin kutsua Espanjan voittomaaksi - todellisuudessahan mayat tekivät järjestäytynyttä vastarintaa vielä puolitoista vuosisataa. 37-vuotiaana Landa nimitettiin Jukatanin provinsiaaliksi eli piispan alaiseksi lähetysalueen johtajaksi. Landa otti virkansa vakavasti: hän opetteli mayakieliä ja paneutui maan oloihin ollen jatkuvasti liikkeessä ympäri Jukatania. Apuna hänellä oli kaksi kastettua mayaa: Mayapanin vanhan Cocom-dynastian vesa Nachi Cocom sekä Gaspar Antonio Chin.

Vaikka Diego de Landa osoitti aitoa kiinnostusta mayojen elinoloihin ja kulttuuriin, heidän uskontoonsa hän suhtautui täysin leppymättömästi. Se oli hävitettävä, vaikka sitten tulella ja miekalla. Manín torilla vuonna 1562 järjestämässään autodaféssa provinsiaali poltatti 27 korvaamatonta hieroglyfikääröä, koodeksia, ja noin 5000 puista "epäjumalankuvaa". Intiaaneja vangittiin ja kidutettiin joukoittain. Landan esimies, piispa Francisco Toral kannatti kuitenkin paljon lempeämpää linjaa. Elokuussa 1562 hän järjesti Jukatanilla tarkastuksen ja piti Landan toimintaa niin kohtuuttomana, että vapautti hänen vangitsemansa mayat ja lähetti provinsiaalin itsensä Espanjaan kuulusteltavaksi toimivaltuuksien ylittämisestä. Intian neuvosto vapautti Landan syytteistä, mikä johtunee kuitenkin enemmän Landan vaikutusvaltaisista tukijoista kuin hänen viattomuudestaan. Vapauttavasta tuomiosta huolimatta Landa pääsi palaamaan Jukatanille vasta vuonna 1573, piispa Toralin kuoleman jälkeen. Tuolloin Diego de Landa nimitettiin Jukatanin ensimmäiseksi piispaksi. Hän kuoli vain 54-vuotiaana Méridassa vuonna 1579. Hänelle on pystytetty muistomerkki Izamalin kaupungin keskusaukiolle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu