4v tytön vaikea iho-oireilu-allergiaa?

Huolestunut äiti

Hei

Ongelmamme on jo niin pitkäaikainen, että en ehkä saa sitä tähän kirjoitettua kauhean selkokielisesti ja ytimekkäästi, joten pahoittelut etukäteen lukijalle.

Tyttäreni -nyt 4v- on vuoden ajan kärsinyt voimakkaista iho-oireista, joiden takia olemme ihotautilääkärilläkin käyneet, evästeeksi saatu perinteiset ohjeet: atoopikko-rasvausta ja kortisonivoidetta. Mieleemme on tässä jo useamman kerran tullut, että jospa kyse onkin allergiasta, jollekin ruoka-aineelle esimerkiksi, koska vaiva on jatkunut koko vuoden hellittämättä. Voiteista, valohoidoista, pesuaineiden vaihdosta jne. huolimatta, ihottumaläiskiä ilmaantuu edelleen tiuhoissa sykleissä.

Taustoja:
-isällä siitepölyallergiaa koivulle, ulkomaiselle omenalle ja päärynälle, ei ihottumaa tai muita erikoisuuksia.
-äidillä ei todettu allergioita, maitotuotteet aiheuttavat tosin vatsaoireita.
-tyttö syntyi normaalisti alateitse, sai rintamaitoa (täysin 3kk asti, osittain korvikkeen ohella 6kk asti), viljatuotteet ja mustikkasose aloitettiin 4kk iässä. vauvana ensimmäinen kuukausi meni vatsavaivojen kanssa, silloin sai maitohappobakteereita tippoina.
-tytöllä normaali ruokavalio, syö suht monipuolisesti kaikkea ja ei ole ollut vatsaoireita. ei syö mielellään sitruksia tai tomaattia, tosin, omena ja päärynä kelpaa hyvin.
-tyttö on nyt n.6kk ajan saanut ruuan lisäksi kalaöljyä ja maitohappobakteereita.
-tytöllä pesuaineena vesi ja harvakseltaan mieto pesuaine, jota olemme vaihdelleet useampaan otteeseen.
-pari kertaa ollut vatsatauti ja satunnaisia flunssia, ei muita sairauksia.
-pyykit pestään yleensä 60 asteessa ja pienehköllä määrällä nestemäistä pesuainetta (lumme), ilman huuhteluaineita, ja koneessa aina lisähuuhtelu.

Sairauden kulku:
-ensimmäinen ihottumaläiskä alaselässä heinäkuussa 2011, n.aikuisen peukalonpään kokoinen kelloinen alue, kutisi, ja raavittuna rupinen. n.viikon päästä toinen samanlainen olkavarressa. tämän jälkeen levisi ympäri kehoa (päänahasta nilkkoihin).
-verisistä ja vuotavista (tulehtuneista) ihottuma-alueesta otettiin pari kertaa bakteeriviljely, josta löytyi "staphylococcus aureus", hoidettiin antibiooteilla.
-verikokeet otettiin pariin kertaan allergioiden varalle (soija, kaura, maito, munankelt, munanvalk, ohra, ruis, vehnä), niistä ei löytynyt mitään.
-marras-joulukuussa kävi 15krt valohoidossa (3krt/vko), ei mainittavaa muutosta.
-voiteina käytämme tällä hetkellä Ceralania ja mäntyöljyä koko keholle, ja kortisonia (Fucidin, Duocort vuorotellen)tarpeen mukaan. Atarax määrättiin kutinaa hillitsemään.
-ihottuma ei ole kertaakaan painunut pois, vaan edelleen lehahtelee aina ihan ympäri kehoa, ruokapäiväkirjaa pitämälläkään emme keksineet, mikä aiheuttaa lehahtelun.
-ihottuma on tällä hetkellä n. 1-5cm vuotavina ja kutisevina läiskinä nivelalueilla: olkapäät, kyynärpäät, ranteet, lonkat, polvet, nilkat. uusia ihottuma-alueita syntyy läiskinä enimmäkseen juuri noille nivelalueille, siellä myös vanhat ihottumaläiskät alkavat uudestaan oireilla. mutta taas esim yläselkään, vatsaan ja ulkoreisiin ihottuma ilmestyy pieninä pisteinä laajalla alueella, eikä semmoisena yksittäisenä läiskänä..

Kysymyksiä:
-Osaisittekohan kommentoida tähän tarinaan, että voisiko mitenkään joku allergia olla selityksenä ihottumalle?
-Olisiko järkevää tehdä prick-testejä vielä?
-Kannattaisiko koettaa maidotonta / gluteenitonta / jotain muuta "-tonta" ruokavaliota?

Kiitos jo etukäteen.

Terv.Tytön äiti

2

134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • puri

      kokeiisin itse aivan täysin viljatonta.

    • teija.dunder

      Kuvailusi perusteella voisi olettaa, että lapsella olisi ns läiskä/kolikkoihottuma (nummulaariekseema) jossa on atooppisen ihottuman piirteitä. Lapsella tämä ihottuma voi vaatia runsaasti paikallishoitoja ja hoitovaste jää usein toivottua vaatimattommaksi mutta tällä oireilulla on erinomainen spontaani paranemisennuste tehtiinpä niin tai näin. Säännöllinen hoitokontakti on tärkeää oireisessa vaiheessa. On todennäköistä, että ihopistokokeissa/allergiaverikokeissa löytyy jatkossa siitepölyallergia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      21
      3800
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      30
      3433
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      53
      3204
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2869
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      21
      2618
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2340
    7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2145
    8. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      0
      1950
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1747
    10. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      138
      1433
    Aihe