Miksi sinusta tuli evankelis-luterilainen? Voitko kertoa, mitä ajattelit tuolloin, kun sinut kastettiin evankelis-luterilaiseksi?
Miksi sinusta tuli?
muistikatko
16448
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Jumala synnytti minut tuolloin (kasteessa) uudeksi. Hän otti minut pois perkeleen valtakunnasta omaan valtakuntaansa. Hän on suuri ja ihmeellinen, hän voi lapsenkin ottaa omakseen (niin ettei lapsen tarvitse olla perkeleen oma).
Luotamme Jumalan lupauksiin! Häneen voi ihminen turvata rohkein mielin!
silloin kun sinut kastettiin evankelis-luterilaiseen yhteisöön?
en tiennytkään että luterilaisen kirkon opetuksen mukaan lapsi on paholaisen oma niinkauan kuin hän saa luterilaisen kasteen. Kuinkahan Jeesus sitten salli lasten tulla tykönsä ja sanoi senkaltaisten olevan Jumalanvaltakunta. Sinun mukaasi paholaisen omien, sillä en usko niitten lasten olleen kastettuja. Jeesuskin vain siunasi heitä. Älä häpäise luterilaista oppia tuollaisilla lausunnoilla enempää. Niin nykyäänhän ei tarvitse olla kirkon eteisessä kummin lupaamassa lapsen puolesta luopua paholaisesta niinkuin oli satoja vuosia tapana.
niin kannattaisi vilkaista joskus myös Katekismusta. Siellä sanotaan kasteen lahjasta puhuttaessa mm. näin: "Vaikka olemme syntymästämme saakka ihmiskunnan yhteisen syyllisyyden alaisia, kasteessa meille annetaan kaikki anteeksi."
"Kaste vaikuttaa syntien anteeksiannon, vapauttaa kuoleman ja Perkeleen vallasta sekä antaa iankaikkisen autuuden kaikille, jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset niin kuin ne kuuluvat."
Olen toki ymmärtänyt koko ajan että yrität hakea / sanoa sitä että ihmisen tulisi olla tietoinen kasteestaan tai muuta vastaavaan (vai haetko sitä asiaa?).
Aioin kyllä olla vastaamatta tuohon pohdintaan, mutta voisin lyhyesti sanoa seuraavaa (jos siis olen ymmärtänyt oikein että mitä haet kysymykselläsi):
Ei aikuinenkaan välttämättä ole uskossa, kun hän saa kasteen (jos hänet aikuisena kastetaan). Hän on kyllä paremmin tietoinen kasteestaan kuin sylivauva, mutta sylivauvankin kaste "julistetaan kaikelle maailmalle" -> kaikki näkevät että hänet on kastettu. Pääpointti onkin siinä että onko aikuisen usko jotenkin parempaa kuin sylilapsen? Me emme voi sitä sanoa. Esimerkiksi eräs noita kastettiin UT:n puolella vaikka hän tahtoi ostaa rahalla sen "voiman" jolla apostolit tekivät ihmeitä (eihän hän silloin ollut "oikeasti uskossa" ja silti hänet kastettiin). Myös Juudas oli jopa apostoli apostolien joukossa (tekikö jopa ihmeitä ?), silti hän ei uskonut Kristukseen eli / tai siihen että hänen syntinsä olisivat anteeksi annetut.
Emme voi ulkonaisesti sanoa ihmisten uskosta, että uskooko hän vai ei, emme aikuisten emmekä lasten. Luotamme ainoastaan Jumalan lupauksiin, että sanan ja sakramentin kautta ihminen uudestisyntyy. Raamatun lupaus koskee myös lapsia.
Ymmärsinkö kysymyksen oikein?
Raamatussa sanotaan että ainut tie Jumalan luo on Kristus (hän on (ainut) tie, totuus ja elämä, ei ole muita teitä Jumalan luo). Miten on siis niiden laita jotka eivät ole kuulleet evankeliumia ja jotka eivät ole päässeet osallisiksi Kristuksen lupauksesta: "se joka uskoo ja kastetaan, pelastuu" (lähetyskäsky). Miten niiden käy? (Jos he eivät ole Kristuksessa, niin silloinhan heillä ei ole pelastavaa uskoa?)
Tosin meille ei ole kerrottu, että miten niiden käy jotka eivät ole kuulleet Kristuksesta. Joudumme jättämään sen asian Jumalan käsiin, koska (käsittääkseni) siitä ei ole meille suoraan ilmoitettu (muutoin kuin sanomalla että Kristus on ainut tie syntien anteeksiantamukseen ja Jumalan valtakuntaan, eli muut on tuota kautta käsittääkseni suljettu pois ...) ...
Raamatusta saamme kuitenkin siis lukea että ainoastaan ristillä on sovitettu syntimmme. Ja emmekö pelastu vasta kun pääsemme osallisiksi tuosta syntien anteeksiantamisesta? (Emme ennen sitä?)
Kastoivatko Joosef ja Maria Jeesuksen vauvana, tai nuorena lapsena? Jos eivät kastaneet, niin miksi evl. yhteisö kastaa vauvan/nuoren lapsen?
Ja kaste vaikuttaa niin, koska sillä viitataan Kristuksen veriseen kasteeseen, edestämme.
Ja Kristus itse käski kastamaan. EI suinkaan Hän sanonut: "Kastakaa kaikki kansat minun opetuslapsikseni, mutta älkää pieniä ja yksinkertaisia. Taivasten valtakunta kuuluu vain ymmärtävään ikään ehtineille. Lapsia ei tarvitse kastaa eikä lapsia tarvitse opettaa pitämään kaikki mitä minä olen sanonut."
Kasteessa Vapahtajan nimeen on Kristus itse läsnä - niin Hän itse on luvannut - ja Hän on Ylösnousemus ja Elämä. Joka Häneen uskoo, sillä on kasteessa kaikki, myös uudestisyntymä. Henki, ja Elämä.
Kristus on paikalla, kun Hänen nimeensä kastetaan, ja Hänen kasteensa turviin meidän on palattava aina vain uudestaan, pelastusta ei muualta löydykään. Vapahtaja on Nooan arkkimme, jolla me pelastumme hukkumasta. Kaste kuuluu kaikille, kuolihan Vapahtaja koko maailman synnin edestä. Mutta vain niille kaste merkitsee Ylösnousemusta, jotka uskovat Häneen, joka on itse sanonut olevansa Ylösnousemus ja Elämä.
Kaikki kansat tulee kastaa, ja opettaa pitämään kaikki mitä Vapahtaja on opettanut.
Kaste on Jumalan teko. MYÖS USKO ON JUMALAN TEKO. Ei usko edellytä tiettyä älykkyysosamäärää! Usko tulee kuulemisesta hengellisellä tavalla. Se on ALUSTA LOPPUUN Jumalan teko ihmiselle.
Pelastus ei ole muistamisesta kiinni, vaan uskosta. Jos ihminen dementoituu, tai menettää muistinsa esim. onnettomuudessa, niin että ei muistaisi senkään vuoksi kastettaan (vaikka olisi vasta aikuisena ensimmäisen kerran kastettu), niin pitääkö kaste ottaa uusiksi?
Tuon kysymyksen osoitan tämän keskustelun avanneelle.
EI tarvitse. Kaste on Jumalan teko ihmiselle, ja yksi kaste riittää. Kasteessa ihmiselle on annettu sinetti siitä Lupauksesta, joka on iankaikkisesti voimassa: Vapahtajan sovintotyö pelastaa, uskolla sen saat omistaa, ilman tekojasi, ilman ansiotasi.
Tuo lupaus kuullaan myös kastetilaisuudessa, missä Vapahtaja, Sana itse, on paikalla ja äänessä.
Eikö lapsi voi sitä kuulla? Pitääkö tulla ensin aikuisen kaltaiseksi, ennenkuin voisi kuulla sen, mikä on kuultava, jotta voisi astua Jumalan valtakuntaan? Niin ei raamattu opeta.
Siksi kastavat jo sylivauvat, koska vauvat eivät voi hangoitella vastaan. Kuuluvat siten jo vauvasta lähtien luterialiseen kirkkoon. Aikuisena vasta ihminen ymmärtää, ettei luterialinen kirkko ole Jumalasta, vaan paholaisesta. Tuskin kukaan aikuinen ihminen menisi kasteelle liittyäkseen paholaiseen. Ja niin ollen kirkon harjoittama iso bisness kuivuisi kokoon. Ei olisi kuin yhtiöt, oy,ky jne. jolta voisivat pakkolunastaa kirkollisveron.
Jeesus ympärileikattiin kahdeksan päivän vanhana niinkuin juutalaiilla oli tapana. Ympärileikkaus merkitsi samaa kuin kaste Uuden Testamentin aikana.
Mielenkiintoinen oletus - että pitää ajatella jotakin liittyessään kirkon jäseneksi ja tullessaan kastetuksi.
Aluperäisen kysymyksen perimmäinen tarkoitus taisi olla lapsikasteen pätevyyden kyseenalaistaminen sillä perusteella, että kyse ei ole "lapsiparan" itse omilla aivollaan tekemästä ratkaisusta.
Esitänkin siis vastakysymyksiä: Miksi pitäisi ajatella kastehetkellä ylipäätään mitään? Miksi evankelis-luterilaiseen perheeseen syntymistä pitäisi perustella? Kuka saa päättää ne kriteerit, joiden perusteella yksilön uskonnollinen vakaumus on riittävän paljon hänen oman valintansa tulos? Onko aito vakaumus (usko) pohjimmiltaan individualistinen akti vai yhteisöön sosiaalistumista?
Ja vielä: Mitä tekemistä (kristin)uskolla on ihmisen oman tahdon ja omien päätösten ja omien ajatusten kanssa?
Minut liitettiin sukuperinteen vuoksi evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuukauden ikäisenä, jolloin ajattelin luultavasti seuraavaa ruoka-aikaa. 18 vuotta myöhemmin erosin uskontokunnasta, sillä minusta ei saanut luterilaista tekemälläkään, ei edes tapauskovaista.
Lapsikaste on mielestäni rikkomus uskonnonvapauslakia vastaan. Eihän ketään liitetä mihinkään poliittiseen puolueeseenkaan lupaa kysymättä (kyllä, todellakin rinnastan nämä asiat). Omille lapsilleni pidän nimiäiset - aikuisina he saavat liittyä tai olla liittymättä mihin lystäävät. Humanistisen etiikan pohjalta saamansa kasvatuksen myötä heistä tulee toivottavasti avarakatseisia ja kriittiseen ajatteluun kykeneviä ihmisiä.
Älkää, arvoisat kristityt, vetäkö mielipiteeni takia herneenpalkoa nenäänne. Käyn silloin tällöin, ammatillisesta mielenkiinnosta, lukemassa kaikkia yhteiskuntaan liittyvien aiheiden keskustelupalstoja. Nyt sattui sopiva tilaisuus vastata, mutta jätän teidät vastedes rauhaan. Ehkäpä ehdin kuitenkin joskus vilkaista, kuumensiko kirjoitukseni kovastikin tunteitanne. :)
Minä uskon, että sinä uskoit Vapahtajaan lapsena, tiedostamatta sitä.
Uskon raamatun sanaan: lasten ja lastenkaltaisten on taivasten valtakunta, ja usko tulee kuulemisesta, ja kuulemisen vaikuttaa Kristuksen Sana.
Ei uskossa kuulemista vaikuta ihmisen oma aivoitus ja ratkaisu. Senkaltainen ajattelu on tosin ihan asiallista maallisissa asioissa, silloin ihmisen on tehtävä päätöksiä ja suunniteltava erinäisiä asioita. Mutta luomistyö - uuden ihmisen syntymä - ei ole ihmisen omassa hallussa. Ihminen voi kloonata ihmisiä, mutta siihen tarvitaan kuitenkin jotain, mitä ihminen ei voi itse tehdä: elämän sisällään pitävä solu.
Sen elämän salaisuuden ihmettelyn äärellä ihmettelen miten kukaan voi olla ateisti. Ateisti on aika rajoittunut persoona, mielestäni. Hän taitaa ajatella: mitä minä en ymmärrä, sitä ei ole.
_ _ _
Jokainen lapsena Vapahtajan nimeen kastettu on syntynyt Jumalan lapseksi, mutta moni on lähtenyt tuhlaajapojan tielle. Jossain vaiheessa varttumisen myötä järkevät ihmiset lähtevät "pieninten pahentajan" - ihmisjärjen - matkaan. Inhimillinen järki ei nimittäin ole se oikea väline jolla usko saadaan ja jolla uskossa pysytään. Usko on Jumalan teko ihmiselle, ja siinä on kyse hengellisestä tapahtumasta.
Sinusta, nimim. Uskonnoton ateisti, sanoisin käsityksenäni, että sinä, saviastia olet päätellyt: en ymmärrä valajastani mitään, en muista enkä ymmärrä, joten valajaa ei ole olemassakaan.
Moni muu tällä palstalla kirjoittelevista on ajatellut, että koska en muista valamisesta mitään, valamista ei ole tapahtunut. Eivät kuitenkaan kyseenalaista suuren Valajan olemassaoloa.
_ _ _
Paluu oikealle Tielle on mahdollinen niin kauan kuin olet ajallisuudessa. Jumala tarjoaa sovitusta Jeesuksessa Kristuksessa kaikille ihmisille. Kaikki eivät koe tarvitsevansa sovitusta, eivät tunne syntiään. Jos sinä, tai kuka tahansa, jonain päivänä kuulet Isän kutsun, ja alat tuntea nälkää, älä epäröi, älä pelkää palata Kotiin. Siellä on juhlapöytä valmistettu, tapettu Karitsa ihan sinun vuoksesi.
Minä en ole koskaan uskonut minkäänlaiseen jumalaan tiedostamatta enkä tietoisesti. Kasvoin "aatteellisesti" vapaassa ilmapiirissä, jossa sain rauhassa tutkia kaikkia mahdollisia suuntia ja vaihtoehtoja. Uskonnot laidasta laitaan kiinnostavat minua lähinnä historiallisina kulttuuri-ilmiöinä humanisti-sosiologin näkökulmasta - eivät yhtään enempää.
Ajatusmaailmamme ovat niin kaukana toisistaan, ettei väittely taida kannattaa. Luultavasti onnistuisin vain loukkaamaan sinua mielipiteilläni, koska katsot asioita niin vahvojen uskonlasien läpi. Minulle uskontojen jumalat ovat vain inhimillisen mielikuvituksen tuotteita - kyse ei todellakaan ole ymmärtämättömyydestä ja sitä seuranneesta "kieltämisestä", vaikka niin kuvitteletkin.
Minun arvojeni pohjana on humanistinen etiikka, sinun taas kristinusko. Me voimme molemmat elää onnellista ja hyvää elämää erilaisista vakaumuksistamme huolimatta ja toisiamme kunnioittaen, eikö niin? :)
Pitäisikö olla kuin lapsi, joka tultuaan ymmärtävään ikään sanoo: minä en voi olla elossa, koska en muista synnytystapahtumasta mitään. Ja siis pitäisi tehdä ratkaisu, että otetaans uusiksi, huhut syntymästäni ovat suuresti liioiteltuja, koska en itse muista sellaista tapahtuneen.
Miten palaat äitisi kohtuun? Miten järjestät itsellesi uudestisyntymistapahtumankaan?
Se on Jumalan teko. Ja Hän tekee sen teon ihmiselle vain Kristuksen kautta. Kristus kehotti tekemään kansoista opetuslapsia kastamalla heitä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, ja opettamalla. Ja Hän sanoi: joka uskoo ja kastetaan, pelastuu.
Raamatun mukaan yksi Kaste riittää. Se kaste, missä on Kristus. Kristuksen verinen kaste edestämme. Maahan vuotanut sovintoveri. Me, itsessämme, olemme maa, maan tomusta meidät on tehty. Maa on saanut kasteen Hänen kärsiessään ristillä. Jokainen on sen kasteen päälleen saanut, mutta elämäksi se kaste on niille, jotka uskovat. Elämän vastaanottamisen ajoitus on se hetki, jona ihminen uskoo ensimmäisen kerran.
Milloin lapsi uskoo ensimmäisen kerran?
Niin tosiaan uskon, että uudestisyntymä on Kristuksessa, ja sen syntymän ajoitus on usko. Sillä, joka uskoo Vapahtajaan, on elävä Vapahtaja kaikkine aarteineen, hänellä on myös Ylösnousemus ja Elämä. Hän vaeltaa Tiellä, joka on Kristus.
"Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.
Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?" (Joh.11)
Uudestisyntymä on Kristus, ja ajoitus on usko, joka turvautuu Häneen. Eikö sellaista uskoa voi olla lapsella? Eikö usko olekin jotain, mikä on Kristuksen alkama ja päättämä. Eikö Hän voi alkaa uskoa eikä sitä täyttää aivan pienessä lapsessa(kin).
Miksi Hän käski opetuslapsia kastamaan kaikki kansat nimeensä ja opettamaan pitämään Hänen käskynsä, ja vielä lupasi olla sitten näiden kanssa joka hetki maailman loppuun asti. Ja miksi Hän erityisesti kehotti tuomaan lapset luokseen? Siunattavaksiko vain?
Minä uskon, että Vapahtajan siunaus on paljon enemmäin kuin jokin "vain". Uskon, että Vapahtajan siunaus on jotain, mikä kantaa taivaaseen asti. Se merkitsee Vapahtajan syliä. Siinä on sekä usko että kaste, ja pelastus. Siksi on erityisen oikein kastaa jo pienet lapset Vapahtajan nimeen, koska kasteessa ihminen varmasti tuodaan Vapahtajan huomaan. Opetuksen tosin tulee seurata. Ja jos uskosta luovutaan, ei kaste ketään pelasta.
Minä uskon, että juuri sen takia Vapahtaja sanoo, että aikuistenkin on tultava lasten kaltaisiksi, että juuri siten usko meissä ilmestyy, että Hän tulee uskoksi edestämme, syliksi joka kantaa. Pelastus on Jumalan teko alusta loppuun. Siinä ei ihmisen maallisen viisauden karttumisella ole mitään osaa.
Jeesus kehoittaa viemään evankeliumia kaikkeen maailmaan ja opettamaan heitä pitämään kaikki mitä minä (=Jeesus) olen sanonut. Myös lapsille pitää opettaa kristinuskoa ja kertoa Jumalasta ja Jeesuksesta. Lapsessa on perisynti, mutta se itsessään ei kadota, koska Jeesus kuoli kaikkien, myös lasten puolesta. Meidän täytyy vain uskoa. Lapsi ei epäile. Jeesus sanoi itse, että joka pahentaa yhdenkin näistä pienimmistä, jotka USKOVAT MINUUN, parempi olisi,että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa jne. Jeesuksen sanoja ei voi kumota. Lapsi voidaan kastaa. Mutta sen jälkeen on huolehdittava siitä, että hän saa opetusta kristinuskosta, sanoo Lutherkin.
On sama, saako lapsi kristinuskon opetusta kasteen jälkeen vai isompana ennen kastetta, koska Kristus sanoo, joka uskoo ja kastetaan. Ja Hän on itse sanonut lapsesta, että hän uskoo.