"Suomen kolmanneksi suurimman eduskuntapuolueen lehden johtoon valittiin uusi päätoimittaja. Matias Turkkila on tehnyt uransa rasististen ja natsihenkisten digiaktivistien parissa.
Hän on rakentanut internetverkoston, jonka kautta rasismi Suomessa on arkipäiväistynyt ja tullut hyväksytyksi osaksi suomalaista politiikkaa.
Avoimesti rasistiset kansanedustajat murtautuivat hänen avullaan eduskuntaan vaaleissa 2011".
http://www.vihrealanka.fi/blogi/normirasismia
Kansan ääni
Jouko Lilja | 14.05.2012 13:29
Kansalaiskeskustelu maahanmuutto- ja ulkomaalaispolitiikan suunnasta on käynnissä. Sillä ei ole mitään tekemistä rasismin kanssa. Älytön ajatuskin että muka olisi. Asioista vaiettiin liian kauan ja siksi keskustelu on kiivasta. Valtamediaoissa on moderoitu kaikki kritiikki tehokkaasti. Jopa tähän liittyvä rikollisuuskin on peitelty. ihmiset ovat kumminkin huolissaan turvallisuudestaan eikä sitä voi vaientaa propagandalla.
Ilmianna kirjoitus
Turkkila ei ole rasisti, mutta kirjoittaja on normiennakkoluuloi
Jiri Keronen | 14.05.2012 13:31
Olen tuntenut Matias Turkkilan jo vuosia, enkä ole koskaan kuullut, että hän olisi sanonut kenestäkään yhtään mitään pahaa, oli kyseessä sitten suomalainen tai ulkomaalainen. Mihin tämä "Turkkila on rasisti"-asenne perustuu, paitsi kirjoittajan ennakkoluuloihin? (On muuten absurdia, että ennakkoluuloisesti ilman perusteita toisia haukkuva ihminen syyttää muita rasismista.)
Aika normisuppeakatseista.
Ilmianna kirjoitus
Tää maistuu ihan kalastelulle
Kari Hämäläinen | 14.05.2012 13:32
Ei parane panna liian monta täkyä tai itse saalis peljästyy ja karkaa.
Tässä tekstissä on liikaa heräkkeitä, että se toimisi toivotulla tavalla.
Ja siksi toisekseen - tämä maistuu myös Turkkilan & Homma foorumin peesaamiselta. Luodaan se pahis/hyvis akseli - onko ehkä elokuvista tuttu? Molemmat äärilaidat hyötyvät ja saavat terävöitettyä rivejään ja se keskikansanosa heikkenee.
Ilmianna kirjoitus
jne.....

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.