"Lainapaketista irtautumisen puolesta puhuneen Syriza-puolueen kannatus on singonnut peräti 32 prosenttiin, kun taas euromyönteiset ND ja Pasok saisivat kyselun mukaan 14 ja 9 prosenttia äänistä, paljon toukokuun alun vaaleja vähemmän".
http://www.talouselama.fi/uutiset/uusin gallupkysely kreikasta topseli irti eurosta/a2100261
Tämä kysely koskee vain Attican äänestysalueen väestöä - alueeseen kuuluu muun muassa pääkaupunki Ateena, joten se on kohtuullisen edustava otos kreikkalaisten näkemyksistä.
Uusin mielipidekysely Kreikasta kertoo
8
69
Vastaukset 8
Eräät pikkuporvarit ennustavat muka "rajua inflaatiota Kreikkaan", kun köyhät voittaa vaaleissa rikkaat.
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2012/05/16/kreikassa-euroopan-verkkaisin-inflaatio/201229524/12
Ei 1930-luvun lama toistu. Kreikka tulee viemään koko EU:n talouden kaaokseen.
Hjuva, hjuva. Sehän on vain herrojen arvovaltatappio ja demokratian voitto.- Olé!
Gallupit ovat Kreikassa hyvin ailahtelevia. Vaalitulos voi olla mikä hyvänsä, jos vaalit ylipäätään pidetään.
"Suurin osa kreikkalaisista haluaa hallituksen, joka toimii pitääkseen maan euroalueen jäsenenä, kertoo tuore mielipidekysely.
To Vima -lehdelle tehdyn kyselyn mukaan 78 prosenttia kreikkalaisista tukee maan pysymistä euroalueessa. 12,9 prosenttia sen sijaan haluaisi irrottaa maansa euroalueesta ja palata drakmaan.
Seisemän kymmenestä toivoisi, että poliittiset puolueet tekisivät myönnytyksiä ja uusi hallitus saataisiin muodostettua viikko sitten pidettyjen vaalien pohjalta.
23 prosenttia kannattaa uusia vaaleja. Jos ne pidettäisiin nyt, laitavasemmistolainen Syriza-puolue nappaisi 20,5 prosenttia äänistä ja nousisi toiselta sijalta suurimmaksi puolueeksi, kysely kertoo.
Kyselyyn vastasi 9. ja 10. toukokuuta 1 007 kreikkalaista. Virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä.
Kauppalehti, Bloomberg"
Kreikkaa ei olisi pitänyt ottaa euroon lainkaan, mutta minkäs teet, kun Papandreut väärensivät talouslukuja päästäkseen mukaan?
Nyt ollaan missä ollaan, eikä tapahtunutta voi peruakaan.
Kreikka sinänsä on pikku juttu verrattuna siihen mitä tapahtuu, jos Espanja ja/tai Italia päästetään samaan jamaan.
Silloin on todellinen piru irti, eikä niitä voida oikeasti rahalla auttaa, koska summat olisivat aivan jotain muuta mitä Kreikkaan on kipattu.
Komissaarit voisivat vähän enemmän keskittyä näihin välimeren maihin, eikä siihen, että onko sika repinyt Suomessa toisen korvamerkin irti.
Espanja on aloittanut kuurinsa, mutta kyllä se ui mahdottoman syvällä Zapateron jäljiltä. Hänkin kun oli väärentänyt talouslukuja ennen vaaleja. Onneksi sentään hävisi ja korjaustoimenpiteet on aloitettu.
Uusi pääministeri Rajoy tosin joutui syömään sanansa heti, kun sai talousluvut eteensä. Mitä lie mielessään tuuminut, kun näki Zapateron huijauksen? Kyllä siinä on alaleuka venähtänyt.
Muutoksia tuli kymmenittäin ja ainakin minä uskon ja toivon, että tästä vielä noustaan, vaikka kansa tietysti repii pelihousujaan.
Zapaaterona minä lähtisin kyllä vapaaehtoiseen maanpakoon.- Oletko menossa mukan
"jos vaalit ylipäätään pidetään".
Voi närhen munat sinua ! Uudet vaalit pidetää kuukauden sisällä 100 % Fakta.
Kreikassa järjestetään uudet vaalit 16. kesäkuuta.
http://www.hs.fi/ulkomaat/Ekathimerini-lehti Kreikan uudet vaalit 16 kesäkuuta/a1305563619853
Tuskin sitä ennen on edes virkamieshallitusta.- Miljardit vero-
paratiisiin.
Kreikkalainen scam jatkuu vaan...
http://www.taloussanomat.fi/rahoitus/2012/05/16/nyt-paljastui-kuka-kaari-kreikka-potin-veroparatiisiin/201229539/12?rss=4 - EVM pelastetaan
> Kreikassa järjestetään uudet vaalit 16. kesäkuuta.
Tuo ei ole mitenkään varmaa vielä nyt. Presidenttikin puhuu *todennäköisyydestä* kuitenkin:
""Ateena. Kreikkalaisen Ekathimerini-lehden mukaan Kreikan uudet vaalit pidetään mitä todennäköisemmin 16. kesäkuuta. Kreikassa yritetään muodostaa tänään väliaikaishallitus, joka johtaa maata uusiin vaaleihin asti.""
Kun joku väliaikaishallitus maahan saadaan, niin kyllä siinä alkaa neuvotteluiden sutina käydä hätääntyneen EU-Bilderberg -alueen ja Kreikan välaikaishallituksen välillä.
Bilderberg-porukan hätä on nyt todella kova ! ! Heidän Euroalueelle saamansa ja neuvottelemansa 700 miljardin euron suuruinen, mahtava EVM-rahaston lypsylehmä on uhattuna.
Sopiva rahallinen sopu varmana Kreikan kanssa löydetään ja sovitaan, ja EVM-lypsylehmä saadaan säilymään elossa.
Meillä dorkan Kataisen ohessa myös dorka Jutta Urpilainen pomppii telkkarissa riemusta, kun hänen hienona pitämänsä EVM-rahasto säilyy, ja Suomen työläiset maksaa ja kärsii.
Vasemmiston Syriza-puolue menee varsinaiseen uuteen Kreikan hallitukseen mukaan, eikä uusia vaaleja lopulta tarvitsekaan toteuttaa.
Tässä oli ennustukseni EU-alueen tapahtumien lähiaikojen kululle. - ghtrhrt
Katainen, Urpilainen ja Stubido ovat poliittisia ruumiita kun suomalaiselle äänestäjälle vihdoin valkenee tämän kusetuksen todellinen hinta.
- Valtion kähmyt
Valtiovalta ja Suomen Pankki pystyvät monella tavalla piilottelemaan noita omia mokiansa ja niiden hintalappua. Veroja keräilemällä pystyy tasoittelemaan 20 miljardin euron kämmäyksetkin pois 10 vuodessa.
Satanen kuussa lompakosta pois seuraavat 10 vuotta. Mitäs se nyt suomalaiselle perheelliselle se satanen tuntuu.
Ja mistä ihmeestä muuten oikein ilmaantui se Zyskoviczin mainitsema 2 miljardin euron tappiosumma, joka Suomen Pankille tulee, jos Kreikka lähtee eurosta? Kaksituhatta miljoonaa euroa on iso raha, kun siitä ei ole edes päätetty Eduskunnassa eikä missään.
Demarien Erkki Liikanen on saanut omin lupinsa keinotella EU-kasinolla parin miljardin euron tappiot suomalaisten maksettavaksi. Ei ne rahat itsekseen ja kenenkään rahallisesti tappiota kantamatta Suomen Pankkin holviin ilmaannu.
Vaikka Liikanen ja Zyscowicz näin antavat ymmärtää, että olisi Suomen Pankin "omista rahoista" kyse.
Tyhmyydestä sakotetaan aina. Mutta sakkoja ei maksa Katainen eikä Erkki Liikanen, vaan maksattaa oman tyhmyytensä ja varomattomuutensa suomalaisilla veronmaksajilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1111383
- 45921
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r133704- 70676
- 67626
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.106516Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20500Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32478- 34477
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e99474- 5468
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?117466- 52462
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 52413
- 42410