Totuus Islamista

Totuudenääni69

Ruotsin televisio SVT lähettää keskiviikkona ohjelman, joka paljastaa Ruotsissa toimivien moskeijoiden rikkovan neuvoillaan maan lakeja. Virallisesti muslimijohtajat vakuuttavat kannattavansa naisten ihmisoikeuksia. Piilokamera paljasti kuitenkin, että miehensä pahoinpitelemää naista kehotetaan "alistumaan täysin", ohjelman verkkosivulla kerrotaan.

Ruotsissa seurakunnat saavat valtion tai kunnan tukea ja sitoutuvat samalla "ylläpitämään ja vahvistamaan yhteiskunnan perusarvoja".

Ruotsissa jos missä perusarvona on naisten ja miesten tasa-arvo ja henkilökohtainen koskemattomuus. Moniavioisuus on laitonta.

Televisiotoimittajat testasivat kymmentä suurinta moskeijaa neljällä kysymyksellä. Seitsemässä moskeijassa käytiin, kolmeen soitettiin. Vastaukset nauhoitettiin.

Testiin osallistuneet naiset esittivät pahoinpideltyä vaimoa ja tämän sukulaista. Uskonoppineilta tai perheneuvojilta kysyttiin muun muassa, saako mies hakata vaimoaan ja pitäisikö tämän tehdä ilmoitus poliisille. Kuusi vastaajaa kielsi ilmoittamasta, yksi sanoi, että kevyt pahoinpitely pitäisi hyväksyä.

Tukholman tunnetuin moskeija sijaitsee Medborgarplatsenilla. Se on hallituksen luottomoskeija, josta pyydetään apua, kun halutaan tavata koko maan muslimien edustajia.

Televisiotoimittajille moskeijan edustaja selitti, että mies kyllä voi avioitua neljän naisen kanssa, jos kohtelee heitä oikeudenmukaisesti.

Vaimo ei myöskään saa kieltäytyä sukupuoliyhteydestä, vaikka mies hakkaisi häntä ja olisi ottanut toisen vaimon. "Jos soittaa poliisille, siitä voi tulla vähän vaikeaa. Tiedätkö miksi? Poliisi voi pidättää hänet", Medbogarplatsenin imaami selitti Ruotsin television ennakkouutisen mukaan.

Kymmenestä moskeijasta vain kahdessa vaimoa kehotettiin ilmoittamaan pahoinpitelystä poliisille.

Malmöläisessä moskeijassa naisen kertomusta vähäteltiin. "Sinun ei pidä ikinä, ikinä harkita poliisin luo menemistä", neuvo kuului.

Ruotsissa asuu noin 400 000 muslimia. He tulevat useista eri maista, eivätkä suinkaan ole yhtenäinen ryhmä – kuten eivät muodollisesti kristitytkään.

"En usko, että enemmistö haluaa tällaisia imaameita", Uumajan yliopiston professori Mohammad Fazlhashemi sanoo televisio-ohjelmassa. Iranilaissyntyinen Fazlhashemi on aatehistorian tutkija. Hänen mukaansa yhä useammat muslimit Euroopassa kyseenalaistavat äärivanhoillisen uskontulkinnan.

Televisio-ohjelma vahvistaa kielteistä kuvaa muslimeista. "On valitettavaa, että he täyttävät kaikki islaminpelkääjien ennakkokäsitykset", professori sanoo uutistoimisto TT:lle.

Ruotsin ensimmäinen islamilainen seurakunta perustettiin 1948, mutta imaamit koulutetaan yhä heidän kotimaissaan, joissa opetus voi olla hyvin vanhoillista. Fazlhashemin mukaan Ruotsissa pitäisi aloittaa korkeakoulutason imaamikoulutus.

Saksassa korkeakouluopetusta on jo.

Ruotsin Islamilaisen liiton johtaja Omar Mustafa arvosteli ohjelmaa kovin sanoin, Dagens Nyheterin verkkolehti kertoi. "Äärioikeistolaiset voimat eivät olisi voineet saada parempaa palvelua", Mustafa sanoi DN.se:n mukaan. Malmön islamilaisen keskuksen johtaja kehottaa pikemminkin tutkimaan Ruotsissa leviävä islamofobiaa.

Ja tässä linkki Moverin mieliksi kun ei muuten totuus kelpaa:
http://www.hs.fi/ulkomaat/Ruotsin TV paljastaa imaamien lainvastaiset neuvot/a1305563650695?ref=tf_iHSboksi

3

128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suomessa on vain kilttejä maallistuneita imaameja.

      Keskusteluihin osallistuminen on estetty sääntöjen vastaisen toiminnan vuoksi. Saunalahden mobiililaajakaistoissa usealla käyttäjällä on sama IP-osoite. Jos jaettu IP-osoite on joutunut estolistalle, viestiesi julkaisu on estetty.

    • Uutisen kaltaista täällä on monikin yrittänyt selittää. Aina on tullut korkkiruuvinkaltaisia selityksia siitä miksi asia ei ole niin kuin se on.

    • iso d

      vääräuskoisille valehteleminen kuuluu äh-dullaheiden tapoihin siinä kuin allahkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1319
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      38
      889
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      30
      633
    4. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      590
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      568
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      541
    8. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      536
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      533
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      513
    Aihe