Hei näkijät, olisiko jollain aikaa katsoa hieman minun tulevaisuuteen. Ensinnäkin terveyteen liittyen, onko syytä olla huolissaan, on yksi juttu joka vaivaa ja mieluusti haluaisin siitä positiivisen uutisen. Entä näetkö onko tulossa jotain muutoksia elämään, esim muuttoa uuteen asuntoon tai kenties jopa toiselle paikkakunnalle. Ja toki myös rakkausasiat kiinnostaa, eli näkyisikö minulle rakasta ihmistä tulevaksi jossain vaiheessa?
Apuja kaipaava
2
67
Vastaukset
Hei
minulle nousee sinusta mieleen saksa ja äiti ja savo.
raskaus on naisen ihana olotila, jolloin hän on onnellisimmillaan. näen raskaana olevan naisen, joka silittää vatsaansa ja unelmoi.
tällä naisella on pitkä yöpaita ja hän on kaunis kynttilänvalossa. hän odottaa miestään, joka on ilta myöhään töissä.
saan sinusta harmoonisen kuvan, sellaisen että elämäsi tunneasiat ovat erittäin hyvässä kunnossa ja että perheesi kasvaa.
mutta ajoista en osaa puhua. sinulla on varmaankin hyvä kuulas iho. ja pidät omenoista, luulisin.
tämä mitä voin kertoa, on pelkästään positiivista. rauhallista ja onnellista arkea.- Mutteriäippä
Kiitos vastauksesta. Tuo raskaana oleva nainen en kyllä ole minä, olen jo yli 50v enkä enää tee itse lapsia. Mutta toki tyttäreni saattaa jossain vaiheessa ollakin tuossa tilassa, tosin ei varmaan ihan lähiaikoina sentään.
Pidän kyllä omenoista kovastikin, mutta ihoni ei ole kuulas, pikemminkin väsyneen näköinen, johtunee ruokavaliosta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1811508
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall1951202Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431101Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad42794- 14700
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30691Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21680- 37673
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .19621Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617