Katselin joku päivä sitten telkkarista historia ohjelman, joka kertoi länsimaiden siirtomaa politiikasta. Sen mukaan erityisesti Saksan, mutta myös Brittian ajatus oli, että mustat ovat rodullisesti paljon valkoisia alemmalla tasolla.
Natsien rotuoppi ei poikennut läntisten siiromaiden ajatuksissa kuin siinä, että heidän oppinsa kohde oli toinen, juutalaiset itäeurooppalaiset ja laajemminkin kaikki muut kuin germaanit.
USA:ssa levitetään edelleen tutkimusta siitä, että lännnen ihmiset ovat älykkäämpiä kuin afrikan. Siitä vaijetaan, että saman tutkimuksen mukaan aasialaiset ovat ylykkäämpiä kuin euroopan ja usan ihmiset.
Rotuoppi on peräisin ainakin 1800 luvulta todennäköisesti sitäkin vanhempaa. Hitler ei sitä keksinyt ja ainakin USA:ssa siihen uskotaan vieläkin. jopaosa suomalaisista uskoo rotuoppiin.
Ei siis mitään uutta taivaan alla.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei orjuus ole mikään eurooppalainen keksintö, orjia on ollut kaikkialla maailmassa ja kaikissa kulttuureissa.
Aina on myös ollut hierarkioita, joissa ihmisiä on jaettu eri ryhmiin ja niillä ollut erillaisia oikeuksia, ei niitä pähkinöitäkään aikanaan tasan jaettu silloin, kun oltiiin vielä puussa.