Kulmahampaat, hah

julmakulmahampi

Kaikki aina kehuu minun kulmahampaitani ja kyllähän ne komiat ovatkin. Sitä minä vain mietin että mitä näistä nypyköistä kuitenkaan olisi minulle hyötyä jos elelisin eläimenä metsässä. Ei niin yhtään mitään vaikutusta näin pienellä erolla olisi ollut.

Eikös kuitenkin evokkien uskonnon mukaan kulmahampaat olekin kehittyneet niin, että kun jollain on ollut pikkasen isommat kuin muilla niin se on saanut sen takia enemmän kersoja kuin muut. Tosin siinä unohdetaan saman populaation sadat muut ominaisuudet ja niiden kehittyminen.

Miten ne olisivat tuolla samalla periaatteella päässeet kehittymään kun minun ymmärrykseni mukaan kaikki eivät voi saada kersoja enemmän kuin muut. Vain yksi voi saada enemmän kuin muut ja kaikki muut saavat vähemmän.

23

114

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Menes nyt päikkäreille ja ala sen jälkeen tutustua evoluutioteoriaan ihan alusta. Edellisessä tutustumisessa meni vissiin jotain persiilleen.

      • tsiu-tsau

        Taispas repeä ruveta itkettämään.

    • Solon1 (ei kirj.)
    • > Eikös kuitenkin evokkien uskonnon mukaan kulmahampaat
      > olekin kehittyneet niin, että kun jollain on ollut pikkasen
      > isommat kuin muilla niin se on saanut sen takia enemmän
      > kersoja kuin muut.

      Ei.

      Miksi *ihmiselle* olisi ollut jotain hyötyä isommista kulmahampaista? Eihän niistä loppujen lopuksi ollut edes Smilodonille.

      • eiköeiköeikö

        ----Miksi *ihmiselle* olisi ollut jotain hyötyä isommista kulmahampaista?----

        Eikö eläimillekään?

      • eiköeiköeikö kirjoitti:

        ----Miksi *ihmiselle* olisi ollut jotain hyötyä isommista kulmahampaista?----

        Eikö eläimillekään?

        Anteeksi, en tiennyt että Möttöskän klaani nimittää eläintenkin jälkeläisiä kersoiksi.

      • Apo-Calypso
        eiköeiköeikö kirjoitti:

        ----Miksi *ihmiselle* olisi ollut jotain hyötyä isommista kulmahampaista?----

        Eikö eläimillekään?

        Etkö tollo tiedä mikä Smilodon on?

      • Solon1 (ei kirj.)
        Apo-Calypso kirjoitti:

        Etkö tollo tiedä mikä Smilodon on?

        Eikö se ole se barbabamiini, mikä oli Ukko Nooan purkissa ja mistä naapurin kissakin on superevoluutiolla kehittynyt?

      • Solon1 (ei kirj.) kirjoitti:

        Eikö se ole se barbabamiini, mikä oli Ukko Nooan purkissa ja mistä naapurin kissakin on superevoluutiolla kehittynyt?

        Osaisikohan http://fi.wikipedia.org/wiki/Bastet vastata?

    • joopa joo

      Kun lukee evokkien vastausketjua niin jauhot niillä raukoilla suussa pöliseeeeee niin ettei meinaa enää henki kulkea. Mikähän olisi selitys kulmahampaitten kasvamiselle eli olemassaololle. Jäädään oottelemaan vastauksia, josko vaikka molokki rohkenisi ensimmäisenä yrittää.

      • tieteenharrastaja

        Tuskin tässä kulmahampaiden kasvulle selitystä kaivataan, vaan pienentymiselle. Nykyisilläkin apinoilla on yleensä isommat, ja miten lienee ollut yhteisellä esi-isällä.

        Valintaetu voisi olla olut vaikkapa parempi puhelahja sitten, kun se alkoi kehittyä.

        M-h saa sitten esitellä osaavampia arvauksia; myös sille, miksi eivät pienentyneet olemattomiin.

    • Möttöskä 1

      Eivät kulmahampaat enempää kuin mikään muukaan anatoominen piirre olisi voinut kehittyä edes teoriassa pienen valintaedun antavan eroavaisuuden kautta.

      Luonnossa eloonjääminen on ainakin 90 - 95 %:sti tuurista kiinni ja se loppu koostuu kymmenien tai jopa satojen ominaisuuksien yhteisvaikutuksesta sekä sen hetken ympäristötekijöistä. On ihan jonniijoutavaa evolätinää höpistä miten jokin tietty, yksi, ominaisuus on kehittynyt tuon kyseisen ominaisuuden antaman valintaedun avulla.

      • 34

        "Luonnossa eloonjääminen on ainakin 90 - 95 %:sti tuurista kiinni ja se loppu koostuu kymmenien tai jopa satojen ominaisuuksien yhteisvaikutuksesta sekä sen hetken ympäristötekijöistä."

        Joskus sinulla on järkeviäkin hetkiä.

        "On ihan jonniijoutavaa evolätinää höpistä miten jokin tietty, yksi, ominaisuus on kehittynyt tuon kyseisen ominaisuuden antaman valintaedun avulla."

        Ei kai tässä kukaan ole ollut väittämässäkään, että kulmahampaiden koko olisi yksi ja ainoa tekijä. Sinulla on edelleen vapaus - ja erikoistarjouksena ILMAISEKSI - esittää ja todistaa oma hypoteesisi.

      • "Eivät kulmahampaat enempää kuin mikään muukaan anatoominen piirre olisi voinut kehittyä edes teoriassa pienen valintaedun antavan eroavaisuuden kautta."

        Siihen ei ole mitään periaatteellista estettä:

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10443707#comment-53670293

        "Luonnossa eloonjääminen on ainakin 90 - 95 %:sti tuurista kiinni ja se loppu koostuu kymmenien tai jopa satojen ominaisuuksien yhteisvaikutuksesta sekä sen hetken ympäristötekijöistä."

        Olet näemmä nyt jo ymmärtänyt, että osa perinnöllisistä ominaisuuksista kehittyy populaatioon geneettisen ajelehtimisen avulla. Sinullahan oli kovia vaikeuksia ymmärtää se tuon rikkonaisen C-vitamiinigeenin kohdalla. Vaikka lukusi toki ovat pielessä, niin periaate on toki oikein: sattuma vaikuttaa myös populaation perinnöllisiin ominaisuuksiin.

        "On ihan jonniijoutavaa evolätinää höpistä miten jokin tietty, yksi, ominaisuus on kehittynyt tuon kyseisen ominaisuuden antaman valintaedun avulla."

        Ei ole. Useista ominaisuuksista voidaan todistaa, että ne ovat olleet luonnonvalinnan kohteena geenitutkimuksilla. Turha sinun on todellisuutta kiistää.

    • "Miten ne olisivat tuolla samalla periaatteella päässeet kehittymään kun minun ymmärrykseni mukaan kaikki eivät voi saada kersoja enemmän kuin muut. Vain yksi voi saada enemmän kuin muut ja kaikki muut saavat vähemmän."

      Miksi ihmeessä sinusta vain yksi voisi saada enemmän jälkeläisiä kuin muut keskimäärin? Otetaanpa vaikkapa populaatio, jossa on kymmenen tuhatta jäsentä ja jokainen naaras saa keskimäärin 4 jälkeläistä, joista keskimäärin kaksi selviää lisääntymään. Olisiko sinusta todellakin mahdottomuus, että tuossa populaatiossa olisi 49 naarasta, jotka saavat viisi jälkeläistä, joista keskimäärin 3 selviävät lisääntymään ja 17 naarasta, jotka saavat kuusi jälkeläistä, joista selviää lissäntymään keskimäärin 3,8?

    • julmakulmhampi

      Mihin gorilla kasvinsyöjänä tarvitsee kulmahampaita? Onko siinä esimerkki miten entinen lihansyöjä on muuttunut kasvissyöjäksi. Mutta eihän se voi olla evokkien runojen mukaan mahdollista koska lihansyönti tarjoaa niin suunnattomia etuja että muutos siihen suuntaan ei voi olla mahdollinen, ei mitenkään. Kasveja syöneet olisivat hävinneet populaatiosta, vai mitä.

      Tuliko evokeille taas pieni propleemi ja meni päivä pilalle?

      • tieteenharrastaja

        Ei vähääkään häiriötä tällaisesta:

        "Tuliko evokeille taas pieni propleemi ja meni päivä pilalle?"

        Näin avuttoman möttösiinin tuottama ainoa "propleemi" on, miten sen typeryydestä kertoo yrittäjälle hänen päiväänsä pilaamatta.

      • Möttöskä 1
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Ei vähääkään häiriötä tällaisesta:

        "Tuliko evokeille taas pieni propleemi ja meni päivä pilalle?"

        Näin avuttoman möttösiinin tuottama ainoa "propleemi" on, miten sen typeryydestä kertoo yrittäjälle hänen päiväänsä pilaamatta.

        Näin avuttoman möttösiinin tuottama ainoa "propleemi" on, miten sen typeryydestä kertoo yrittäjälle

        No, et sitten kuitenkaan kertonut vastausta kulmah..n kysymykseen. Menikö päiväsi pilalle vai kestääkö montakin päivää hakea evokkien oppaista vastaus?

        Vaikutat nikkisi mukaan todellakin harrastajalta, oikeaa otetta tieteeseen sinulla kun ei ole yhtään vähää. Että ainoa rehellinen evokkinikki. Mutta siinä suhteessa olet kyllä evokkien lailla täysin umpikiero, että yrität esiintyä ikäänkuin sinulla olisi vastaus olemassa vaikka vastauksesta sinulla ei tosiasiassa ole hajuakaan.

      • Möttöskä 1 kirjoitti:

        Jakautuvatko ihmiset muuten sinunkin mielestäsi Jeesuksen ja Anttikristuksen palvojiin eikä muunlaisia ole?

        >oikeaa otetta tieteeseen sinulla kun ei ole yhtään vähää.

        Huonomuistisuuteni vuoksi olen taas unohtanut, mikä oli koulutuksesi tieteeseen liittyvien asioiden arviointiin. Varmaan aika kova, kun olet biologian kanssa jatkuvassa totaalihakauksessa.

      • Piispaska 666

        >>>Mihin gorilla kasvinsyöjänä tarvitsee kulmahampaita?

      • T.
        Piispaska 666 kirjoitti:

        >>>Mihin gorilla kasvinsyöjänä tarvitsee kulmahampaita?

        Kreationistit yrittävät kumota evoluution osoittamalla älykkään suunnittelijan typeryyden :D

      • tieteenharrastaja
        Möttöskä 1 kirjoitti:

        Näin avuttoman möttösiinin tuottama ainoa "propleemi" on, miten sen typeryydestä kertoo yrittäjälle

        No, et sitten kuitenkaan kertonut vastausta kulmah..n kysymykseen. Menikö päiväsi pilalle vai kestääkö montakin päivää hakea evokkien oppaista vastaus?

        Vaikutat nikkisi mukaan todellakin harrastajalta, oikeaa otetta tieteeseen sinulla kun ei ole yhtään vähää. Että ainoa rehellinen evokkinikki. Mutta siinä suhteessa olet kyllä evokkien lailla täysin umpikiero, että yrität esiintyä ikäänkuin sinulla olisi vastaus olemassa vaikka vastauksesta sinulla ei tosiasiassa ole hajuakaan.

        Elin toivossa, että joku biologiatieteen harrastaja jaksaisi vastata.

        "Mihin gorilla kasvinsyöjänä tarvitsee kulmahampaita?"

        Odotellessa saa kelvata arkijärjen olettama, että itsensä ja poikasten puolustamiseen petoja vastaan. Kun gorillan puuhunnousu on niin onnettoman hidasta simpanssiin verrattuna (silläkin on aikamoiset hampit).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      84
      5127
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      25
      3460
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      35
      2810
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      2
      1934
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      58
      1820
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1586
    7. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      259
      1424
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1362
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1356
    10. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      73
      1068
    Aihe