Minkä vuoksi vahvasti katolilaisissa maissa menee nykyään huonosti, sekä poliittisesti, että taloudellisesti? Kreikka. Espanja, Italia jne.
Onko katolilaisuus tulossa tiensä päähän? Siltä hyvin vahvasti vaikuttaa, kun katsoo esim. Euroopan tilannetta juuri nyt.
Vasemmistolaisuus ja määrätyt äärijärjestöt ovat nostamassa voimakkaasti päätään Euroopassa ja esim. Paavin valta on hiipumassa ja Paavia ei enää pidetä niin suurena hengellisenä johtajana kuin esim. 15 vuotta sitten.
Lisäksi katolilainen kirkko on ryvettänyt itsensä ihmisten silmissä mm. pedofiliskandaalein ja Pavin institutiota on arvosteltu voimakkaasta maallistumisesta.
Onko katolilaisuus tulossa tiensä päähän? Siltä hyvin vahvasti vaikuttaa, kun katsoo esim. Euroopan tilannetta juuri nyt.
Vasemmistolaisuus ja määrätyt äärijärjestöt ovat nostamassa voimakkaasti päätään Euroopassa ja esim. Paavin valta on hiipumassa ja Paavia ei enää pidetä niin suurena hengellisenä johtajana kuin esim. 15 vuotta sitten.
Lisäksi katolilainen kirkko on ryvettänyt itsensä ihmisten silmissä mm. pedofiliskandaalein ja Pavin institutiota on arvosteltu voimakkaasta maallistumisesta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kreikka on kylläkin ortodoksinen maa.
Paavikunta tulee vielä. Se on vain ajan kysymys.
Hei
En ole koskaan itse ajattellut katsolisuuden yhdistyvän ongelmamaihin.
Välimeren maille on tyypillistä karismaattinen johtajuus, juristien vahva asema vaikka korruptiota ja mafiaa on, johtajien omat kabinetit ja sotilasdiktatuurin perinteet haavat vielä saattavat osin vaikuttaa.
Meillä suomessa taas on tyypillistä informaalisuus, laillisuus, avoimuus, työ- ja työnantajamarkkinoiden vahva asema, tasa-arvo ja kunnalliset palvelut itsestään selvyytenä.
Anglosaksisissa maissa on parlamentin ja päämisterin vahva rooli, common low.
Mannereuroopan maille federalismi, ja uuden ajan hallinnolliset virkamiesjärjestelmät. Mannereurooppalainen malli on vahvin EU:ssa joskin anglosaksinenkin saa lisää jalansijaa.
Välimeren maiden suhteen on hiukan hankalaa ymmärtää esim veropoltiikkaa että veronmaksajanina ovat vähempivaraiset ja rikkaat paljolti kartavat veroja.
Jos Kreikka lähtisi Suomi joutuisi maksamaan 2 miljardia euroa ilman muuta.
2 tuhatta miljoonaa euroa eli 12 tuhatta vanhaa miljoonaa.
Nythän meillä on vakuuden olemassa ja olemme saamassa joskus aikanaan vaikka välilä lankeaa laskuakin.
Euroopan maat ovat vakavan asian edessä; Väestön ikääntyminen.
Vuonna 2050 on yhtä työtä tekevää kohden 2 työllistä kun on neljä.
2050 pitää olla keskimäärin 5% BKT:n lisää että selviämme ikääntymisestä.
Suomessa eläkejärjestelmät kestävät mutta eläkejohtajien mukaan, mutta
ikääntyminen tuo mukanaan tietysti aina terveys- ja sosiaalipuolen menoja.
Tietysti on hyvin toimeentulevia eläkeläisiä joilla hyvä eläke ja sijoituksia/ omaisuutta mutta toisinkin on.
Suomi velkaantui 1990 laman aikana. Lama-ajan velkaantuminen tuo vuosikymmenien velkoja. Nyt olemme velkaantuneet lisää. Pian 100 miljardia.
Jos luottoluokitus heikkenee nousevat valtionvelan lainan korot jotka ovat nyt 1,9 %. Jos joudumme kovin sitoutumuksiin olemme vakavissa vaikeuksissa itsekin eikä kukaan voi sanoa että olemme hoitaneet hyvin asiamme jos velökaannumme lisää ja ajaudumme talouden vakautusssopimuksien kriittisiin pisteisiin asti jotka eivät ole kovin kaukana.
Aina kun moraali rappeutuu tuo se mukanaan aina jotakin muutakin.
Monille on veronmaksu asia josta ei aavistustakaan miksi pitää verojakin maksella.
KYllä valtiot vararikkoon menevät. Kierre on mahtava ja voittamaton sitten satojen miljardien velkojen kanssa. Koprot syövät kaiken mahdollisen millä saisi jotakin hyvää. Suomessa yhdessä välissä laskimme mitä ilmainen hammaslääkäripalvelut maksavat lainojen korkoihin suhteutettuna. Ei ole kaukana ilmaiset hammaslääkärit. Valtionvelan korot ovat nyt 2,5 miljardia vuodessa. Puolustusmenot ovat nyt 2,5 miljardia nekin. Saisimme ilmaisen puolustuksen jos olisimme velattomat. Työllisyyden hoito maksaa 2 miljardia. Jos jokaiselle olisi töitä säästäisimme heti 2 miljardia + lisää mitä työ tuottaa.
Valtion virkamiesten eläkeidne hoito vie 4 miljardia vuodessa. Kansaneläkkeet 3,6 miljardia.
jatkuu heti....................................alla;
jatkoa edelliseen................................;
Paavin isntituutio on aina ollut maallinen paljolti. On perustunut 100 luvulta saakka Rooman ajoista lähtien voimakkaasti poliittiseen vaikuttimeen tai/ ja -tukeen. Hengellinen se ei vahvasti ole koskaan ollut. Yksilöitä on tietysti kaikissa piireissä erilaisia. Hurskas mummo aina jokunen voi löytyä joka paikasta.
Hengellisenä instituutiona katolisuus on aivan ilmeisesti menettämässä lisää merkitystään ja maallinen muotouoli näyttää korostuvan. Mutta kuten sanoin hurskaita mummoja joku aina löytyy monen nurkankin takaa aina joskus yksilöinä.
Meillä ei niin isoja ja mahtavia kirkkoja ole mutta konsertisalejakin riittää kyllä joka paikassa suomessa jos ei pidä musiikkitalon tasoa olla.
Kesäisin lomamatkoilla käyn aina kirkkoja ihailemassa joka paikassa. Niissä on aina tyypilliset omat vakiopohjat ja mielenkiintoista katsoa aina niiden yksilölliset piirteet. Pienessä kylässä saattaa olla tosi mahtava kirkko. Suuruudenhulluudelta tuntuu ajatella sitä taustaa vasten mutta "kirkolla" oli ennen kaikki kylän toiminta ja koko hallinto ja sosiaalihuoltokin.
Pedofiiliskandaalit ovat järkyttäviä ja kuvaavat jotakin järkyttävää siitä mielenlaadusta ja hengellisyyden tasosta millä liikutaan vaikkakin pitää aina muistaa yksilöasiat.
S-a-a-tana pyrkii saamaan kristinuskon naurettavaksi ja on hyvin onnistunut.
Jokainen järkevä ihminen karttaa sitä mitä tuollaiset isot instituutiot asiassa ulos näyttävät. On kuitenkin muistettava että aitoa hengellisyyttä on olemassa, aitoa kristillisyyttä. Matt 7; Ilm 14:12, Hebr 12:14.
Hengellisyys/ kristillisyys aitona on yksilöpeliä ja pyhittyneitä sieluja istuu eri piireissä yksilöinä yhdess helvetin ruoan kanssa elon leikkuun loppuun asti ja saakka.
Maailmantalouden ongelmat ovat ilmeiset. EU on iso hökötys joka on täynnä hyviä arvoja. On kuitenkin hidas ja vaikeasti ennustettavissa ja hakenut muotoaan. Rauha, hyvinvointi ja tasa-arvo ovat EU:n jalot arvot. Kun on yhteisiä asioita siinä määrin kuin on, ei konfliktien vaaraa ole juuri olemassa.
EU hallinto maksaa vain 6% virkamiehet saavat palkkaa jäsenmaista. 90% EU budjetista menee 50% siitä maatalouden ja koheesiopolitiikan tukiin maksuina jäsenmaille siis kaikki väestö- sosiaali- -poliiittiset aluetuet ja ohjelmat.
Kaupan esteiden purkaminen tuo meille lisää BKT:n saman verran kuin sinne maksamme. Kuitenkin jatkuvat kaupan esteet ovat kalliita kattaa valuuttojen ja tullien kanssa takkuaminen ja Suomen on löydettävä asemansa EU alueen kaupankäynnissä ja osaamisessa. Meillä on potentiaalia kyllä. Rajat ovat auki ja markkinat vapaat kaupan osaamiselle, valuutan ja osaamisen liikkumiselle.
EU kansalaisuutta harva ajattelee, olemme kuitenkin 50% EU kansalaisia ja 50% kaikesta lainsäädännöstä tulee EU:sta. Kuitenkin päätökset tehdään ns subsidiariteettiperiaatteella eli mahdollisimman lähellä kansalaista ja EU:ssa vasta jos siitä saavutetaan merkittävää etua. Yhdessä meillä on kansainvälinen vaikutusmahdollisuus. Ilman EU:ta meitä ei kukaan kuule. Yhdessä EU voi suojautua epäterveeltä kilpailulta joka voisi syödä kokonaisen teollisuuden haaran alueelta.
Ongelmana vakavimpana on väestön ikääntyminen ja nykyinen talous.
Talouden ongelmat pitäisi voida voittaa, muuten meidätkin perii hukka ajan mittaan.
Velkaantumisen maksaminen on vuosikymenten asia.
Vaikeuksissa olevat maat ovat vaikeuksissa ilman etä Eu olisi asiaan vaikuttanut. Virheet on tehty kun jöäsenmaat eivät ole puuttuneet sanktoilla ajoissa kun joku maa on ajautunut kriittiseen pisteeseen.
Käytännössä maiden vararikot ovat puhjenneet siten kun luottoluokitus heikkenee ja valtionvelan hoito käy mahdottomaksi. Kreikan korot pomppasivat 7 ja jopa 30 % lopuksi.
Jumalan siunausta
jari
Korjauslisäys;
EU ei siis nyt takkua valuutan ja tullien kanssa vaan kaupan esteet on poistettu.
Tarkoitin että kaupassa tullien ja valuutan kanssa takkuaminen olisi, siis olisi kallista lystiä ja hankalaa kauppaa hidastavaa aina.
Kaupan esteet on poistettu. Vapaakauppa-alue on alunperin ollut asia nro yksi koko EU:ta perustettaessa.
EU on alkanut muotoutua vuodesta 1951 Ranskan pääministerin julistuksesta ja 1951/52 perustettiin EHTY; Euroopan hiili ja teräsyhteistyö. EU on alunperin lähtenyt energiakriisin seurauksena.
1957 syntyi jo ETY.
1986 sitten muotoiltiin EU nykymuodossa jaloin sopimuksin minkälaiseen
yhteisöön haluamme Euroopan muodostuvan ja koko kakku toteutettiin 1992 Chengenissä.
Roomassa, Amsterdamissa ja Nizzassa on sitten tehty muutos- ja liittymissopimuksia. Jäsenmaita siis lisätty kauppa/ juridiikka ja väestöpoliittisia sopimuksia.
EU:lla on siis hyvin vahvat perinteet. Vuonna 1975 Urho Kekkonen veti suomessa ETYK:in joka oli Urkin uran merkkitapahtuma ja saavutus.
EU maat ovat sopineet että alue voi muodostaa yhteisen puolusliiton jota se ei vielä ole mutta asian toteutuminen on periaatepäätöksellä täysin avoin ja valmis pohja sovittu siten että siihen voidaan vapaasti jos halutaan mennä.
Puolustusajatuksena nyt on vain rauhan ja yhteistyön arvot -ei käytännön sotilaallinen yhteistyö.
yst. jari