Suunnittelin ennen elämäni pitkiksi ajoiksi kerrallaan, tiesin milloin haluan lapset mieheni kanssa ja milloin teen mitäkin. Joka ilta kertasin seuraavan päivän suunnitelmat ja aikataulut. Jos päivässäni oli tyhjä hetki, ahdistuin ja aloin miltei pakkomielteisesti siivota tai tehdä jotain "hyödyllistä".
Sairastuin syöpään. Mieheni otti minusta eron. Parannuin, mutta se vei vuoden päivät, joista suurimman osan jouduin viettämään sängyn pohjalla. Elämäniloni oli täysin mennyt.
Kun sain terveen paperit, päätin elää elämääni kuin jokainen päivä olisi viimeinen. Jos on kaunis päivä, saatan istua puistossa tunnin, kaksi, katselemassa ihmisiä ja miettien elämän onnellisia asioita. Kuunnellen linnunlaulua, katsellen lasten leikkimistä. Enkä ole koskaan ollut näin onnellinen.
Tutustun uusiin ihmisiin, koska en pelkää lähestyä enää ketään. En tunne pelkoa, enkä häpeää. Me kaikki olemme kuitenkin samassa veneessä täällä, joten miksi emme jakaisi tätä matkaa keskenämme, iloiten elämän pienistä asioista ja siitä mitä teemme.
Olen palannut entiseen työhöni, ja nautin siitäkin aivan eri tavalla nykyisin. En ota stressiä, vaan otan vaikeat paikat töissä haasteina, joista selviän kyllä. En stressaa ulkonäöstäni tai painostani, vaan iloitsen jokaisesta terveestä solustani kehossani.
Ota hetki ja pysähdy. Katso ihmisiä, joita rakastat ja iloitse heistä. Nauti päivistä, kun työ antaa sinulle haasteita. Pysähdy ulkona hetkeksi, kuuntele linnunlaulua, tuulen huminaa tai sadepisaroiden ääntä. Muistele sitä, miltä nuo äänet kuulostivat lapsena. Elämä on ainut mitä sinulla on, miksi käyttää se stressaten ja valittaen.
Miksi suunnitella "loppuelämä"
3
353
Vastaukset
- z<<<<<
haluan jossain vaiheessa päästä ulkomaille < ruotsiin. tanskaan.saksaan.italiaan. sveitsiin. ranskaan tms ja jopa afrikkaan < senegal. norsunluurannikko
- l i f e
Paljon oleellista ja syvällistä asiaa lyhyessä kirjoituksessa.
Tokihan elämää ja erilaisia tavotteita voi suunnitella edeltä, joka toimii myös moottorina ja motivoivana elementtinä, mutta maltillisella ja rakentavalla otteella omaten ja kehittäen samaan aikaan sopeutumista uusiin ja erilaisiin muuttuviin tekijöihin.
Useimmat suunnitelmillaan haluavat rakentaa materiaalista perusturvallisuutta itselleen ja perheelleen ja materialinen perusturvallisuus myös osaltaan mahdollistaa ( edesauttaa ) tietyn henkisen levollisuuden.
Kuinka paljon ihmiset kuluttavatkaan aikaa, energiaa ja voimavaroja suoastaan itselleen ja kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnileen vahingollisten asioiden kanssa, tarpettomine pikkuasiosta kinasteluineen jne.
Milloinkaan ei voi tietää milloin on viimeinen päivä itselle tai jollekin rakkaalle läheiselle. Onnettomuudetkin sattuvat vain toisille. Samaan aikana ei tulisi olla ylenmäärin huoletunut, vaan osta arvostaa nykyhetkeä ja koettaa elää se hyvin.
Terve suvaitsevaisuus, sekä rakentava asenne ja henki antavat itselle ja toisille.
Oppia arvostamaan itse elämää ja ympäristöä, uteliaisuus elämän moninaisuuden edessä, elämä itse on paras huumeista ;-)
Hyvää jakoa sinulle!
"Näitä viittä asiaa ihmiset katuvat eniten kuolinvuoteellaan"
"Vuosia parantumattomasti sairaita hoitanut sairaanhoitaja kertoo, mitä asioita ihmiset katuvat eniten hetkeä ennen kuolemaansa."
- http://www.studio55.fi/hyvaolo/artikkeli.shtml/1410430/naita-viitta-asiaa-ihmiset-katuvat-eniten-kuolinvuoteellaan
- - J K
NINKÖ
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?837111Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267063Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1096168Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455414Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845238Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635205Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405108Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274595Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv173477Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003390