Ei muka ongelmaa?

Sivusta seuraava

Jälleen Ähtäri uutisissa.Tällä kertaa sirkus Finlandian töhrijinä.Sirkus kiertää 123 paikkakuntaa ja Ähtäri ainoa,jossa ongelmanuoret häiriköivät ja tekevät ilkivaltaa.Miksi kunnassa ei myönnetä,että asiat ovat aivan perseellään? Kaikki on muka tosi hyvin.Samaan aikaan kukaan ei puutu asiaan ja annetaan muutaman juipin töhriä koko kylä.Johtuisiko siitä,että porukassa on mukana tiettyjen henkilöiden lapsia?

226

3426

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ähtärissä vaietaan

      Jäljet johtavat taas kerran huonosti hoidettuun nuorisotoimen johtoon.. ja missä on e-nuorisotyön tulokset johon kunta satsaa? Ongelmia ei tietenkään myönnetä, samalla myönnettäisiin oma epäonnistuminen.

    • Voi_Voi

      Eikös se Idols-Jessekin lehtihaastattelussa kertonut lähteneensä Ähtäristä kiusaamisen takia?

      • ttuu8

        eikä se kylläkään ollu mikään idols vaan the voice of finland

    • Minullakin on kokemuksia Ähtärin nuorin kanssa ja kokemusteni perusteella ei heitä ainakaan pahan tahdon puutteesta voi moittia.

    • holkersson

      Sirkuslaiset saisivat kyllä siivota paremmin jälkensä lähtiessään.
      En ole vielä siistiä sirkusta nähnyt tässä maassa.

      • XXXKUSTA

        Kesämatkailukaupunki valmistautuu kesään xxxkusta=keskusta-kyltillä Niittylän risteyksessä.Eikö nyt voida edes yhtä opastetta uusia? Tosin joku idiootti käy töhrimässä senkin heti..Hävettää Ähtärin puolesta.

      • Pysytään asiassa

        Olet mulkkersson väärässä.Sirkuslaiset siivoavat paremmin kuin kunnan puistotyöntekijät konsanaan.

      • ttuu8
        Pysytään asiassa kirjoitti:

        Olet mulkkersson väärässä.Sirkuslaiset siivoavat paremmin kuin kunnan puistotyöntekijät konsanaan.

        oletkos sinäkään ikinä ollut seuraamassa tätä puistotyöntekijöiden siivousta?? he tekevät työnsä huolella ja ajan kanssa. ja aina on ollut siivottuna jos on tullut tietoon että on ollut sotkua tai jokin paikka rikki se on myös siivottu tai korjattu kuntoon et jos siitä lähetään!!!

      • MushroomMushroom Yum
        XXXKUSTA kirjoitti:

        Kesämatkailukaupunki valmistautuu kesään xxxkusta=keskusta-kyltillä Niittylän risteyksessä.Eikö nyt voida edes yhtä opastetta uusia? Tosin joku idiootti käy töhrimässä senkin heti..Hävettää Ähtärin puolesta.

        Minä aina repeilen sille "kusta" kyltille :D se on loistava keksintö

      • A-C-A-B

        Sellaisen idiootin, joka ei niittylän risteyksessä tajua missä on ähtärin keskusta, ei tarvitse sitten tänne tulla...

      • iron mairen
        MushroomMushroom Yum kirjoitti:

        Minä aina repeilen sille "kusta" kyltille :D se on loistava keksintö

        se on kyllä loistava keksintö:D minä ja kaverini teimme sen..

      • iron Mairen
        MushroomMushroom Yum kirjoitti:

        Minä aina repeilen sille "kusta" kyltille :D se on loistava keksintö

        Käytkö useamminkin ähtärissä?? Itse asun täällä..

      • MushroomMushroom Yum
        iron Mairen kirjoitti:

        Käytkö useamminkin ähtärissä?? Itse asun täällä..

        Asun itsekkin Ähtärissä, eikä minua haittaa laisinkaan että joku taitava ja lahjakas nuori/nuoret, tekevät hienoja piirrustuksia harmaiden seinien tilalle. Vähän väriä kaupunkiin :)

      • Kävijäkin
        iron mairen kirjoitti:

        se on kyllä loistava keksintö:D minä ja kaverini teimme sen..

        Mää kävin justiinsa siälä, mut en huamannu tota xxxkusta-kylttiä.
        Koska se tuunattihin?

        Tuli muuten ihan jotain muuta mieleen sirkuksesta. ;)

        "Teltta nousi Ähtärissä." ;) ;)

        "Salko kohotti teltan." ;) ;)

      • Onnetonta räpellystä
        MushroomMushroom Yum kirjoitti:

        Asun itsekkin Ähtärissä, eikä minua haittaa laisinkaan että joku taitava ja lahjakas nuori/nuoret, tekevät hienoja piirrustuksia harmaiden seinien tilalle. Vähän väriä kaupunkiin :)

        Mitä perkeleen piirrustuksia???? Paskoja ja lapsellisia raapustuksia,joista tulee iso lasku,kun joku kärväyttää kesken töhrinnän.

      • MushroomMushroom Yum
        Onnetonta räpellystä kirjoitti:

        Mitä perkeleen piirrustuksia???? Paskoja ja lapsellisia raapustuksia,joista tulee iso lasku,kun joku kärväyttää kesken töhrinnän.

        silloinhan se ei ole sinun ongelmasi koska lasku ei sinulle tule :)

      • Mitämissähäh?
        MushroomMushroom Yum kirjoitti:

        Asun itsekkin Ähtärissä, eikä minua haittaa laisinkaan että joku taitava ja lahjakas nuori/nuoret, tekevät hienoja piirrustuksia harmaiden seinien tilalle. Vähän väriä kaupunkiin :)

        Eipä ihme, jos ähtäriläisiä pidetään outoina, jos ajatuksenjuoksu on tuota luokkaa. Toivottavasti olet kuitenkin marginaaliryhmää.

      • Hähhähää
        iron mairen kirjoitti:

        se on kyllä loistava keksintö:D minä ja kaverini teimme sen..

        Voi helevetti, jätkä leveilee toisten tekeleillä :D mikä tyyppi sie oikee oot ku on pokkaa noi kusettaa että oisit teheny tuon kyseisen keksinnön :D

      • A-C-A-B
        ttuu8 kirjoitti:

        oletkos sinäkään ikinä ollut seuraamassa tätä puistotyöntekijöiden siivousta?? he tekevät työnsä huolella ja ajan kanssa. ja aina on ollut siivottuna jos on tullut tietoon että on ollut sotkua tai jokin paikka rikki se on myös siivottu tai korjattu kuntoon et jos siitä lähetään!!!

        "tai jokin paikka rikki" oletko huomannut että rampeilla ollut ditsi oli hajalla sirkusmiesten jäljiltä, ja lopullisesti tuohttu kun joku saatanan idiootti perutti sen päälle hiluxilla, se vietiin pois ja luvattiin uutta. siitä on kaksi vuotta eikä uutta näy...

      • kolomiolääke
        A-C-A-B kirjoitti:

        "tai jokin paikka rikki" oletko huomannut että rampeilla ollut ditsi oli hajalla sirkusmiesten jäljiltä, ja lopullisesti tuohttu kun joku saatanan idiootti perutti sen päälle hiluxilla, se vietiin pois ja luvattiin uutta. siitä on kaksi vuotta eikä uutta näy...

        töhry on paras:D ja tuhopoltto:D

      • Anonyymi
        ttuu8 kirjoitti:

        oletkos sinäkään ikinä ollut seuraamassa tätä puistotyöntekijöiden siivousta?? he tekevät työnsä huolella ja ajan kanssa. ja aina on ollut siivottuna jos on tullut tietoon että on ollut sotkua tai jokin paikka rikki se on myös siivottu tai korjattu kuntoon et jos siitä lähetään!!!

        Juu. Ajan kanssa tekevät 🤣🤣🤣

      • Anonyymi
        kolomiolääke kirjoitti:

        töhry on paras:D ja tuhopoltto:D

        Viimeisin tuhopolttaja käräjille ensi kuussa

    • rgfefgt

      Haistakaa Vittu!
      T : Kikki Hiiri

    • hehheh

      Niimpä niin kuka siellä onkaan töhrinyt... joo-o muaki vituttais jossen tietäis

      • Graffiti for Life

        Jaa toki tämä tieto kanssamme

    • Nuuhku

      Itse viettänyt Ähtärissä lapsuus-nuoruusikäni ja tullut siihen tulokseen, että ne on ne tsenrobylin-laskeumat pilanneet osan ihmisistä siellä. Ihme vajakkia sakkia suurin osa, joiden touhuja sai sitten omassa pikkuporukassa ihmetellä.. :D

    • Juupa juu

      ... ja heti joku järjenjättiläinen alkaa sättiä nuorisotoimijoita. Vanhemmillahan ei tietysti ole osaa eikä arpaa jälkikasvunsa kasvatuksessa? :D

      • xcxvvxcnvb

        Nuorisotoimijat on eri kuin nuorisotoimi !

      • gertylo
        xcxvvxcnvb kirjoitti:

        Nuorisotoimijat on eri kuin nuorisotoimi !

        ei oo

    • jep jep

      No eipä ne ihmiset sen fiksumpia ole suurissa kaupungeissakaan... Vaan niissä on vain helpompi valita kaverinsa ja piirinsä missä liikkuu... Ja kyllä niissäkin niitä töhryjä on, mutta eivät ole niin huomattavissa... Pienen kaupungin kirous on se että kaikki tuntee toisensa ja että helppo syyttävällä sormella osoitella muita.

    • rttänäin

      Näistä töherryksistä on otettu poliisiin yhteyttä mutta, poliisia asia ei kiinnosta.

      • M-12

        Kyllä poliisit on toimineet, sen minkä he yleensä voi toimia. Poikia on kuulusteltu, pidetty putkassa ym.. Mutta kai ne pitäs laittaa suljettuun laitokseen.

      • Hähä
        M-12 kirjoitti:

        Kyllä poliisit on toimineet, sen minkä he yleensä voi toimia. Poikia on kuulusteltu, pidetty putkassa ym.. Mutta kai ne pitäs laittaa suljettuun laitokseen.

        jep, putkassa on pidetty...

      • hohoho
        Hähä kirjoitti:

        jep, putkassa on pidetty...

        Siis ketä?

      • srglkl976

        ei piäkkään

    • PerkusSille

      Mitäs tunkevat sitä telttaansa joka paikkaan :D Niin kulutettu ohjelmanumero, ettei ketään enää kiinnosta :D

      • Sivistynyt

        Eipä näy äly paljoa loistavan PerkusSille- nimimerkin kirjoituksessa ! Et kai tosissasi puolustele tuollaista töhrimiskäyttäytymistä????? Oletkohan itsekin haistellut maalinkäryä liikaa?Edes vitsinä kommenttisi ei naurata ketään.

      • PerkusSille
        Sivistynyt kirjoitti:

        Viestini aiheutti juuri toivomani reaktion. Ketä kiinnostaa Suomi24:ssa pureutua johonkin lastenkasvatusongelmiin, ja vanhempien kasvatusmetoideiden haukkumiseen? Ei minua ainakaan. Pakko nyt "paikallisena" oli kommentoida.

        Ps. Sivistynyt nimimerkki on aika autistinen.

      • Asiantuntia
        Sivistynyt kirjoitti:

        Eipä näy äly paljoa loistavan PerkusSille- nimimerkin kirjoituksessa ! Et kai tosissasi puolustele tuollaista töhrimiskäyttäytymistä????? Oletkohan itsekin haistellut maalinkäryä liikaa?Edes vitsinä kommenttisi ei naurata ketään.

        Yksinkertaisuudessaan kylä on antanut sirkukselle huonon paikan menisivät vaikka ähätin mustikkavuoren kentälle missä tila olisi suuri ja häritsijät eivät jaksaiisi persettään sinne kantaa...

      • Hähä
        Asiantuntia kirjoitti:

        Yksinkertaisuudessaan kylä on antanut sirkukselle huonon paikan menisivät vaikka ähätin mustikkavuoren kentälle missä tila olisi suuri ja häritsijät eivät jaksaiisi persettään sinne kantaa...

        Ime munaa Ähtäri on kaupunki...

    • sage45674441456

      Aika asberger.

      AP opettele kirioittamaan t aku ankka

    • kisa koira

      kissat koiria asdfgh

    • Klikluun mars

      Mikä on kasvatusmetoideiden????

    • hermokireällä

      Nuoret tekevät itse omat valintansa! Turha Teidän on siellä yleistellä, sillä suurin osa Ähtärin nuorista ovat vastuuntuntoisia nuoria. Katsokaa ensin oman paikkakuntanne "ongelmat" ennenkuin alatte syyttää toisia. Ja miten nuorisotoimea voi syyttää? Pitäisikö heidän "leikkiä" nuorten kanssa joka perjanatai etteivät nuoret tee mitään pahaa? Sanonpahan vaan että nuoret ovat nuoria ja nuorena on varmaan jokainen teistäkin tehnyt jotain tyhmää!

      • Positiivista energiaa

        Ähtäri on aivan perseestä.Jo kuntapäättäjät luovat nuorille salailun ja umpimielisyyden mallia.Osa opettajista on nössöjä,jotka eivät saa nuoriin mitään otetta.Lisäksi vanhempien velttoilu kasvatuksessa näkyy selkeästi.Onko ihme,että on ongelmia?Itse muutin Ähtäriin avoimin mielin,mutta karu totuus on paljastunut,kuten monelle muullekin tänne eksyneelle.Liian moni fiksu henkilö on jo pois muuttanutkin paikkakunnalta negatiivisen yleisilmapiirin takia.

      • eZi GIIIIPIIIII
        Positiivista energiaa kirjoitti:

        Ähtäri on aivan perseestä.Jo kuntapäättäjät luovat nuorille salailun ja umpimielisyyden mallia.Osa opettajista on nössöjä,jotka eivät saa nuoriin mitään otetta.Lisäksi vanhempien velttoilu kasvatuksessa näkyy selkeästi.Onko ihme,että on ongelmia?Itse muutin Ähtäriin avoimin mielin,mutta karu totuus on paljastunut,kuten monelle muullekin tänne eksyneelle.Liian moni fiksu henkilö on jo pois muuttanutkin paikkakunnalta negatiivisen yleisilmapiirin takia.

        Jaa-a pitäskö ''nössöjen'' opettajien käyvä oppillaan päälle,kun kirjottaa väärin ,puhuu tunilla jotain asiaan kuulumatonta. So that means you're gay!

    • S. Pördel

      PELLET ON PERSEESTÄ :( NE ON PELOTTAVIA :DD

    • 9789512830510

      9789512830510

    • Ähtäri

      Asun ähtärissä,ja kyllä se niinkin on että lapsoset tekevät ilkivaltaa...nuorista puhumattakaan.

    • Moderni kuntalainen

      Sanonpa sanasen minäkin asiaan:
      Tätä siitä seuraa,kun kunta yrittää omia kaikki toiminnot harrastus- ja nuorisotyöpuolella ! Nyt ollaan kuitenkin nykyajassa, eikä 70-luvun Neuvostoliitossa.Se kannattaisi muistaa keskittämisten kanssa.

      Muualla kulttuuri-ja sivistystoimi tukee ja on vain taustavoimana,Ähtärissä se yrittää sulkea toimijoita pois! Olisiko siinä yksi syy myös nuorten pahoinvointiin?

      Ei kukaan koe asiaa omakseen,jos kaikki toimii sanelupolitiikalla päättäjien taholta.Harrastusmahdollisuuksissa pitää olla valinnanvaraa,ei se voi olla yksi kansalaisopiston näytelmäpiiri, jota kaupunki pönkittää !

    • kjfhvgöklhlkj

      Imekää slerbaa juntit!!

    • Asiat asioina

      Uutisnuotta-lehdessä oli tänään aiheesta hyvät yleisönosastokirjoitukset. On se hyvä, että ongelmaa tuodaan julkisesti esille vihdoinkin.Kylläpä siitä on kauan yritetty vaietakin.Nyt vaan uusi ryhmä kasaan laittamaan kurittomat kakarat vastuuseen,kun nykyisillä ei ole halua.Eikös tällainen pitäisi olla kaupungin vastuulla.Jostain luin,että kaupunkiin olisi palkattu tätä varten uusi työntekijäkin.

      • JogediJou

        "meillä riittää maalia pidempään kun teillä riittää rahaa"

    • niin se vaan on...

      Eiköhän suurimmat syyt löydy kotioloista ja kasvatuksesta. Vanhemmilla vastuu, tenavat ei niin kultasia, vaikka vanhemmat niin haluavatkin uskoa. Seuratkaa jälkikasvuanne!!!!!

    • Bommaaja

      Nyt on uhattu että ähtärin ainoa skeittiparkki laitetaan pakettiin ja kuskataan pois, koska kun niitä saa töhriä, niin "samat" ihmiset on sitten töhrinyt urheilukenttääkin. Tiedättekö te kaikki vanhat kurpat, että mitä tapahtuu jos meiltä skeittaajilta viedään ainoa mahdollisuus harrastaa? Hähää :D

      • Rappio näkyy

        Kotoa lähtee kasvatus ja kuri, jollei sitä ole niin tulokset näkyy juuri tuollaisena mistä tässäkin on kysymys,vapaa kasvatus on ollut vallalla 70-luvulta lähtien , mielenterveys ei kestä kun mennään armeijaan ja alikessu sanoo vähän ikävästi, noin 20 pros vapautetaan ja suurin osa henkisistä syistä muutosta ei näy aina pahemmaksi menee.

      • Sunnuntaipyöräilijä

        Skeidaaminen on perseestä! Naurettavan näköistä polkemista :)

      • Ruakaa ei aseita
        Rappio näkyy kirjoitti:

        Kotoa lähtee kasvatus ja kuri, jollei sitä ole niin tulokset näkyy juuri tuollaisena mistä tässäkin on kysymys,vapaa kasvatus on ollut vallalla 70-luvulta lähtien , mielenterveys ei kestä kun mennään armeijaan ja alikessu sanoo vähän ikävästi, noin 20 pros vapautetaan ja suurin osa henkisistä syistä muutosta ei näy aina pahemmaksi menee.

        No mutta kuka tässä on armeijaan menemisestä puhunutkaan, skippaan kiitos ja totaalina linnaan

      • Kivaa kesäpuuhaa

        Kyhätkää itse oma ramppi.Miksi se pitäisi teille valmiina antaa?????
        Tulisi hieman tekemistäkin. Ei muuta kuin meisselit kouraan ja ruuvaamaan, siitä se lähtee :) Ei kukaan muukaan saa mitään nykyään ilmaiseksi.

      • Ass Burger
        Kivaa kesäpuuhaa kirjoitti:

        Mutta ku se ramppi on jo. Minkävituntakia se pitäs viedä pois :DD? Get a life

      • Xn

        ainoa paikka minne saa maalata, sitten ne kaikki rampeilla olevat piissit siirtyy kylälle, mutta ei kai sen väliä :)

      • Hähhäää
        Kivaa kesäpuuhaa kirjoitti:

        Kyhätkää itse oma ramppi.Miksi se pitäisi teille valmiina antaa?????
        Tulisi hieman tekemistäkin. Ei muuta kuin meisselit kouraan ja ruuvaamaan, siitä se lähtee :) Ei kukaan muukaan saa mitään nykyään ilmaiseksi.

        vitun pelle luulekko sie saatana et ähtärilääset ei itte sitä ois kyhänny? kovalla työllä ne on kansa rakentanu... ja jos meiltä viedää harrastus me viedää teiltä oikeus valittaa!

      • skeidaaja
        Sunnuntaipyöräilijä kirjoitti:

        Skeidaaminen on perseestä! Naurettavan näköistä polkemista :)

        sunnuntaipyöräily on naurettavan näköstä polokemista.

      • elänyhullujapuhu
        Ruakaa ei aseita kirjoitti:

        No mutta kuka tässä on armeijaan menemisestä puhunutkaan, skippaan kiitos ja totaalina linnaan

        vitut kun hullunpaperit

    • elainpuisto.org

      Eikös Ähtäri kuulu jo Pylkönmäkeen???
      Ellei-nin neuvottelut on aloitettava heti.

      • JimmyBoy95

        Tulkaa Pylkönmäelle koittaa, täällä oottaa kaks ihmistä rivissä ja ne on riskiä äijiä ne!

      • Erpele
        JimmyBoy95 kirjoitti:

        Tulkaa Pylkönmäelle koittaa, täällä oottaa kaks ihmistä rivissä ja ne on riskiä äijiä ne!

        Voi vittu jimmy :D:D:D

    • rajat oltava

      Aivan turha "pikkupojat ja -tytöt" on olla kaikkea vastaan! Kannattaa fiksua käytöstä harjottaa jo nuorena. Asenteet kun jumittuu, niin k.....ssa ootte vanhempina! Jos luulette, että käytöksenne on jotenkin "hienoo" , niin väärässä ootte. Te kun ootte puheenaiheena, se ei todellakaan tarkoita sitä, että teitä arvostetaan, päinvastoin, puheissa surkutellaan sitä, että tulevaisuutenne on aika harmaata. Ei kukaan voi idiooteista uskoa mitään hyvää.

      Käyttöön pitäs ottaa kunnon rangaistukset, niin kuin on ennenkin ollut - rajat ja rangaistukset on RAKKAUTTA!! Ymmärrättekö vanhemmat?

    • case closed fagget

      Hei sinä paska joka kirjoitat paskaa meistä ''Paskoista'' nuorista. Tämä ''paska'' kaupunki on aika ''paska'' kun sinä et ole tehny paskaakaan meidän ''paskojen'' nuorten paskalla käymiseen.

      http://www.youtube.com/watch?v=6xsDdIByh8A

      #CaseclosedFAGGOT
      tee vittu kikki hiiri

      • No sense

        Miksi joillakin "unohtuu" aamuisin koulureppu kotiin,mutta illan ja yön tullen se mystisesti liimautuu selkään? Olisko syynä,että sisältä löytyy jonkin täysi-ikäisen alaikäiselle hankkimat pussisiiderit ja lajitelma tusseja ja spraymaaleja?

      • Case is still closed
        No sense kirjoitti:

        Miksi joillakin "unohtuu" aamuisin koulureppu kotiin,mutta illan ja yön tullen se mystisesti liimautuu selkään? Olisko syynä,että sisältä löytyy jonkin täysi-ikäisen alaikäiselle hankkimat pussisiiderit ja lajitelma tusseja ja spraymaaleja?

        En polta enkä juo...jokes on you...joo ja tussejakaa ei löydy mutta lyijykynä jolla kirjoittelen kaupungin seinille löytyy!

      • r o

        Näyttäkää positiivisella tavalla, mihin teistä on! Ei kukaan ole "paskoista" nuorista puhunut, vai onko? Itse luokittelet itsesi. Toimi siis toisin, jos itseäsi noin nimität!

        Hienoa, että olet oppinut käyttämään tehostesanaa, vain yhtä, ja oikein on kirjoitettukin.. hienoa! Löytyhän sitä positiivista tästäkin :)

        Ähtäriä vois jollain toisella tapaa nostaa kartalle, kuin näin! ... ja vielä huomautus: todellakin ainakin minä olen YRITTÄNYT tehdä jotain eteenne Ähtärissä... muutoksen tuulia odotellen!!!

      • Xn
        r o kirjoitti:

        niitä tuulia saat kyllä venata..:)

      • Gasmask
        Xn kirjoitti:

        niitä tuulia saat kyllä venata..:)

        Haitallinen (y)

      • herraan penskat...
        r o kirjoitti:

        Näyttäkää positiivisella tavalla, mihin teistä on! Ei kukaan ole "paskoista" nuorista puhunut, vai onko? Itse luokittelet itsesi. Toimi siis toisin, jos itseäsi noin nimität!

        Hienoa, että olet oppinut käyttämään tehostesanaa, vain yhtä, ja oikein on kirjoitettukin.. hienoa! Löytyhän sitä positiivista tästäkin :)

        Ähtäriä vois jollain toisella tapaa nostaa kartalle, kuin näin! ... ja vielä huomautus: todellakin ainakin minä olen YRITTÄNYT tehdä jotain eteenne Ähtärissä... muutoksen tuulia odotellen!!!

        Joopa joo, sellaiset muka yrittää jolla ei itsellään ole yhtään lasta. Ne tämänpäivän toimijat erottelee jyvät akanoista.
        Jyvät saavat tehdä sitä mitä kukaan ei näe saatikka kuule.

      • Xn
        Gasmask kirjoitti:

        Haitallinen (y)

        vähä joo

    • Ähtäristä

      Joo no en kyllä tiedä missä utopiassa asutte jos tuo on jotenkin hirvittävä teko. Ettekä te valittajat varmaan tiedäkkään koko asian laitaa. Millä tavalla se muutenkaan on niin vakavaa jos pari nuorta häiriköi? Kertokaa meille tänne miten loistavaa teillä on. Sanon vaan, että te jos jotkut lapsellisia olette.

      • Pumpulipellet vaihtoon

        Voi Jeesuksen Perkele! Missä Mikä Mikä maassa sinä elät? Häiriköille rätti kouraan ja siistimään töhryt pois!

      • Bommaaja
        Pumpulipellet vaihtoon kirjoitti:

        Voi Jeesuksen Perkele! Missä Mikä Mikä maassa sinä elät? Häiriköille rätti kouraan ja siistimään töhryt pois!

        catch me if you can! :)

    • lkjgtfhkljg

      loistavaa viihdettä tämä koko keskustelu

    • I <3 Ähtäri

      Ei kaikki ähtärin nuoret ole tuollaisi vajakkeja! Eräs pieni porukka pilaa kaikkien maineen... Olen ikuisesti kiitollinen kun vanhempani ovat muuttaneet Ähtäriin. Ei parempaa pikku kaupunkia olekkaan!!! valitettavasti opiskelujen takia täytyy todennäköisesti muuttaa pois...

        ala painua.

    • ...

      Hei ihan oikeesti, Ähtäri ei oo täydellinen paikka, mut onko joku muu paikkakunta sitte ? Ihan kuin missään muualla paikkakunnalla ei olis mitää pahaatekeviä nuoria tai nuita edellä mainittuja pussisiiderityyppejä. Hei haloo, ehkä Ähtärissä asiat ei oo ihan nii hyvin, mut ei oo kyllä muuallakaa. Ja tällä kommentilla en puolustanut töhrijöitä yms, kunhan vain infosin teille asiasta.

    • hrutyire

      niinpä niin Ähtärissä ylä-aste ikäiset melkeen kaikki polttaa ABC:n terassilla ja aikuset katsoo vaan vierestä. mutta ei Ähtäri ole huono paikkakaan asua. Itse asun Ähtärissä ja nuoret on samanlaisia kun joka puollela muualla Suomea.

      • ISÄM MAA

        Välimerkit ja äidinkieli kunniaan. HIIOHOI!

      • maikeli

        Kyllä se vaan on niin, että kaikkialla on olemassa pieni "roskasakki" joukkio joka pilaa kaikkien nuorten maineen. Nykyisin nuoriso on huomattavasti fiksumpaa kuin edellenen(t) sukupolvi(t). Se vaan on maan tapa moittia "nykynuoria" mutta sehän on vaan kateutta.
        Tsemppiä kaikille nuorille, pitäkää toisistanne huolta, ja suosittelen ilmiantamaan vaikka nimettömänä ne jotka töhrii, sotkee, rikkoo,, ym ja pilaa maineenne.

      • Xn
        maikeli kirjoitti:

        vaikenemisen laki, koska vaikeneminen on kultaa, vasikoiden päälle lapioidaan multaa.

    • 26052012ggghhj bbv

      nämä ns taiteilijat (törky sellaiset ehl ym muut) ovat pian kiinni tekosistaan. Vielä hetki ja sitten alkavat siivoamaan tekosiaan perheitten voimalla.

      • Bommaaja

        Oon: spraymaali kriminaali, Ähtärin katujen vandaali !

      • Ei katuja
        Bommaaja kirjoitti:

        Oon: spraymaali kriminaali, Ähtärin katujen vandaali !

        Ähtärissä ei muuten ole ainuttakaan katua,jos ette sitä ole sattuneet huomaamaan.
        Ähtärissä on vain erilaisia teitä, esimerkiksi Ostolantie tai Koulutie.On myös monttuisia,hiekkaisia,mutkaisia jne teitä, mutta ei yhtään katua.
        Kuinka siis voit olla " Ähtärin katujen vandaali " ?
        Ostolantien örveltäjä on paremminkin sopiva titteli.

      • Kyllä katuja
        Ei katuja kirjoitti:

        Ähtärissä ei muuten ole ainuttakaan katua,jos ette sitä ole sattuneet huomaamaan.
        Ähtärissä on vain erilaisia teitä, esimerkiksi Ostolantie tai Koulutie.On myös monttuisia,hiekkaisia,mutkaisia jne teitä, mutta ei yhtään katua.
        Kuinka siis voit olla " Ähtärin katujen vandaali " ?
        Ostolantien örveltäjä on paremminkin sopiva titteli.

        sinun tittelisi lienee sitten "pilkun-nussija"

    • niiiiin

      Tätä ilkivaltaa kuitenkin harrastaa vain pieni joukko nuorista, joten en lähtisi koko Ähtärin nuorisoa syyttämään huonokäytöksisiksi..

      • TeamWork

        Kaikki nuoret kuitenkin ovat tienneet jo kauan ketä nämä töhrijät ovat olleet.Olisivat heti ilmiantaneet nämä pellet.Eikös se tee osasyylliseksi,että katsotaan läpi sormien muutaman törkyilijän tekemisiä mitenkään puuttumatta asiaan?

      • Graffiti for life
        TeamWork kirjoitti:

        Kyse ei ole siitä mitä ne tietää, vaan siitä mitä ne pystyy todistamaan

      • spurdospärdespurspär
        TeamWork kirjoitti:

        Kaikki nuoret kuitenkin ovat tienneet jo kauan ketä nämä töhrijät ovat olleet.Olisivat heti ilmiantaneet nämä pellet.Eikös se tee osasyylliseksi,että katsotaan läpi sormien muutaman törkyilijän tekemisiä mitenkään puuttumatta asiaan?

        MAALI! SE MAALI AIHEUTTAA MAAILMANLOPUN!! SE ON SE VITUN MAALI!!!!!! SE RÄJÄYTTÄÄ MAAILMAN! VITUN MAALI, KIROTTU MAALI
        hanki elämä ap

      • dfdffffd

        ehkei kuule runkku kaikki ees tierä kekkä ''töhertää'' ??!!!!

      • palinaama
        spurdospärdespurspär kirjoitti:

        MAALI! SE MAALI AIHEUTTAA MAAILMANLOPUN!! SE ON SE VITUN MAALI!!!!!! SE RÄJÄYTTÄÄ MAAILMAN! VITUN MAALI, KIROTTU MAALI
        hanki elämä ap

        tai ime lekaa vaihtoehtoisesti

      • jgrtf
        dfdffffd kirjoitti:

        ehkei kuule runkku kaikki ees tierä kekkä ''töhertää'' ??!!!!

        ne luulee tietäväsä

      • SE8
        palinaama kirjoitti:

        tai ime lekaa vaihtoehtoisesti

        joo, AP imee slerbaa koska on junteista juntein!

      • agedi aapee
        SE8 kirjoitti:

        joo, AP imee slerbaa koska on junteista juntein!

        megasuperhyper tukarijuntti

    • Xn

      vitun junttihomot

    • liinukka

      Olen ollut yli kolmekymmentä vuotta pois Ähtäristä ja hymyillen seuraan näitä keskusteluja.
      Otetaaan esille esim.nuorisotoimi Akonniemi oli jo silloin hommissa mukana kun itse olin nuori.Aika on ajanut jo hänen ohitseen.Olisiko aika uudistua?,
      Samoin Siven. Entä kaupungin päättäjät? Samat nimet pyörii vuodesta toiseen.
      Vanhat Hietakankaat ovat kuolleet joten heidän tilalleen on saatu uusia.Piiri pieni pyörii...
      Entäs kun Meeri jäi keittäjän paikalta pois, miten se paikka täytettiin ja kenelle se annettiin?

      • JogediJou

        Mitä helevettiä viet keskustelua jonneki hevonvitun keittäjiin, Töhryille töhryn kohtalo, TÖHRY. Töhryn kohtalo on tulla tunnetuksi ! :)

      • O.S. Tola

        Hei Liinukka!

        Vaikka Meeri ei enää koululaisille soppaa keitäkään, jäivät reseptit edelleen avuksi ja joku muu keittää sitä nyt. Samoin sivistystoimen ja liikuntatoimen viranhaltijat hoitavat hommiansa ihan mallikkaasti vieläkin, vaikka pitkä ura ja kokemus onkin jo takana.

        Kaikkea kaupungin toimintaa ohjaavat vaaleilla valitut edustajat valtuustossa. hallituksessa ja lautakunnissa. Kaikki uudistuvat ja muuttuvat ajan myötä ja hyvään suuntaan. Ei nuorison huono käytös ja arvomaailman rapistuminen ole virkamiesten eikä kunnan syy!

        Aika on tainnut ajaa itse asiassa sinunkin ohitsesi. Kun olet ollut nyt 30 v poissa Ähtäristä, niin miten voit arvostella täällä tapahtuvaa toimintaa vailla perusteita? Muuta Ähtäriin ja asetu ehdokkaaksi vaaleissa niin pääset vaikuttamaan ja uudistamaan Ähtäriä. Kaikki halukkaat pääsevät varmasti ehdokkaaksi ja mukaan osallistumaan. Tai ota yhteyttä luottamushenkilöihin.

        Nämä keskustelut täällä netissä ovat pääosin uhittelua, loanheittoa ja vailla mitään arvopohjaa, mutta hyvä että keskustelua käydään. Ainaisen arvostelun ja suunsoiton sijaan toivoisi näkevänsä enemmän oikeita vastauksia, kehitysideoita ja ehdotuksia siihen, miten asioita käytännössä paremmin hoidettaisiin.

        Hymyillään kun tavataan - Ähtärissä.

      • palkkajuoksee
        O.S. Tola kirjoitti:

        Kaikki ne älykkäät, osaavat, idearikkaat ihmiset lytätään henkilökohtaisuuksilla lyttyyn.Ideat tietty varastetaan, joten täällä ei kannata mutakuin vetää siideriä illat.Aamulla töihin sisua suuhun ja punaiset valot päälle.

    • HEhe

      inkki valumaa

    • Sakari_kasikakkonen

      Asutko itse ähtärissä? Itse käyn työni puolesta siellä joka arkipäivä, eikä siellä asiat ole niin perseellään mitä huhuista voisi kuvitella. Kukkahattutädit hypettää.

      • Esprit de corps

        Tule yöllä,eikä päivällä.Ei kai kukaan niin tyhmä ole,että päivällä sotkee paikkoja.
        Kyse ei ole mistään huhuista,vaan faktasta,joka vaan on pakko jokaisen myöntää.
        Jos muutama tyyppi pilaa kaikkien nuorten maineen, niin asialle pitää tulla stoppi. Aikuisten tehtävä se on, mutta ei nuortenkaan pidä "suojella" näitä häiriköitä.

        Laittakaa kulttuuri/sivistys/nuoriso/erityisnuorisotyöhön asiasta infoa ja vaatikaa konkreettisia toimenpiteitä, jotta tällaiset nuorten pahoinvointi-oireilut saadaan kuriin.Kotiporukoissa olisi myös hyvä hieman katsoa missä nuori menee,kenen kanssa ja mitä puuhailee. Nyt valitettavan monessa kodissa kommunikointi nuoren ja aikuisen välillä on jopa olematonta, eikä vanhemmat tiedä / välitä mitä lapsi puuhaa.

    • Ghetto

      Ähtäri=Gangstereiden kotikaupunki ! YeaH!

      • Xn

        junttejen kylä.

    • Ei voi olla totta

      Mitä? Kuka hakee? Kenelle? Kuka kuskaa? Ketä? Onko faktaa?
      Jos näin on asiat, niin sehän selittäisi monta selittämätöntä selitystä ja ihmetystä.

    • By the way ;)

      Tähän väliin on hyvä kommentoida, että perättömistä herjauksista voi helposti saada kunnianloukkaussyytteen. Että olkaahan tarkkoja kun kirjoittelette "faktojanne".

      • Raivoraitis

        Tuleekohan tänä vuonna ongelmia koulun päättäjäisten aikaan Rantapuistossa?Viime vuonna kuulemma nuoret hilluivat holtittomasti oluet ja siiderit kädessä,vaikka paikalla oli iso liuta aikuisia.Miksei kukaan puuttunut asiaan?Toivottavasti tänä vuonna on poliisit paikalla kaatamassa maahan alaikäisten juomat ja pitämässä järjestystä.Aikuisen vastuu on tehdä alaikäisen juopottelusta ilmoitus poliisille ja lastensuojeluun.

      • Hähä
        Raivoraitis kirjoitti:

        Tai ehkä tänä vuonna Rantapuistossa nuoret ovat kaatamassa poliiseja maahan?

      • Kaatokänni
        Hähä kirjoitti:

        Tai ehkä tänä vuonna Rantapuistossa nuoret ovat kaatamassa poliiseja maahan?

        Tai ehkä nuoret kaatavat toisiaan maahan hönöspäissään ja saadaan uusia teinihönöäitejä ja teinihönöamisisiä

      • Hähähä
        Kaatokänni kirjoitti:

        Tai ehkä nuoret kaatavat toisiaan maahan hönöspäissään ja saadaan uusia teinihönöäitejä ja teinihönöamisisiä

        Tai ehkä poliisit kaatavat nuoria maahan ja hakkaavat, niinkuin tapana on?

      • Ok
        Hähähä kirjoitti:

        Tai ehkä poliisit kaatavat nuoria maahan ja hakkaavat, niinkuin tapana on?

        Siitä tulikin mielee onko rantapuistossa ketään lauantaina? Viime vuonna oli aiempiin vuosiin nähden varsin vähän porukkaa. Nykyään järjestetään kotibileitä ja poliisit ajavat ostolantietä päästä päähän etsien räkkymummoa ja kun sitä ei minuutissa löydy, he lähtevät takaisin alavudelle :) töhryistä senverran ettei niitä kyllä merkittävästi ole enempää kun muissakaan kaupungeissa.

      • Ei olutta & siideriä
        Raivoraitis kirjoitti:

        Tuleekohan tänä vuonna ongelmia koulun päättäjäisten aikaan Rantapuistossa?Viime vuonna kuulemma nuoret hilluivat holtittomasti oluet ja siiderit kädessä,vaikka paikalla oli iso liuta aikuisia.Miksei kukaan puuttunut asiaan?Toivottavasti tänä vuonna on poliisit paikalla kaatamassa maahan alaikäisten juomat ja pitämässä järjestystä.Aikuisen vastuu on tehdä alaikäisen juopottelusta ilmoitus poliisille ja lastensuojeluun.

        En halua viilata pilikkua, mutta kommentistasi puuttuu Doris-viinit.

      • Xn
        Raivoraitis kirjoitti:

        Tuleekohan tänä vuonna ongelmia koulun päättäjäisten aikaan Rantapuistossa?Viime vuonna kuulemma nuoret hilluivat holtittomasti oluet ja siiderit kädessä,vaikka paikalla oli iso liuta aikuisia.Miksei kukaan puuttunut asiaan?Toivottavasti tänä vuonna on poliisit paikalla kaatamassa maahan alaikäisten juomat ja pitämässä järjestystä.Aikuisen vastuu on tehdä alaikäisen juopottelusta ilmoitus poliisille ja lastensuojeluun.

        joo vittu paska kyrpä ime munaa

      • nolotus
        Ok kirjoitti:

        Siitä tulikin mielee onko rantapuistossa ketään lauantaina? Viime vuonna oli aiempiin vuosiin nähden varsin vähän porukkaa. Nykyään järjestetään kotibileitä ja poliisit ajavat ostolantietä päästä päähän etsien räkkymummoa ja kun sitä ei minuutissa löydy, he lähtevät takaisin alavudelle :) töhryistä senverran ettei niitä kyllä merkittävästi ole enempää kun muissakaan kaupungeissa.

        Ei ole enempää ei, mutta sitäkin rumempia nämä ähtärin töherrykset.. En kyllä niitä töherryksiksikään menisi kehumaan, pikemminkin jotain pikkupoikien aakkosten opettelua. Noloa sanoisinko. Itse en kehtaisi myöntää tehneeni mitään niistä, koska ne on niin RUMIA ja kädetönkin osaisi sellaisia tehdä! -.-

      • Einynii
        nolotus kirjoitti:

        Kauneus on katsojan silmissä...

        ime lekaa

      • töysä20

        nolotus ei taitais itte osata tehä ees samallaisia ;) ohan ne ny ihan hienoja, jotkut

    • henkilöxx

      Joka ikisellä paikkakunnalla on nykyään enemmän tai vähemmän nuorisoa pelleilemässä, kaikki on ollut joskus nuoria ja tehnyt tyhmyyksiä, menkää uskovaiset ihmiset pois täältä kiusaamasta nuoria miehenalkuja, vai eikö teillä ole elämää? Kyllä se armeija viimestään pojasta miehen tekee!

      • spede pördö

        Asiallista tekstiä! Tai jos ei armeija, niin oma pää viimeistään.

    • henkilöxx

      Vissiin kukkahattutädit käyny taas valittamassa, kun oma lapsuus mennyt päin mäntyä..

      • S

        Koululla on pyöriny hyvin porukkaa kaukalossa, ei töhrimässä.

    • OnnellinenÄhtärissä

      Täälä on kyllä turhaa yleistämistä. Oma elämäni muuttui huomattavasti paremmaksi, kun muutin ähtäriin ala-aste iässä. Kiusaaminen loppui ja muutenkin sain erittäin rakkaita ystäviä. Välillä "käväisin" toisella paikkakunnalla, mutta nopeasti tulikin ähtäriin ikävä, sillä kiusaaminen oli sieläkin heti mielialaa laskemassa. Okei, nuoret ryyppää ja rellestää, mutta niin se on muillakin paikkakunnilla. Häiriötä täälä aiheuttaa vain tietyt nuoret ja minun silmissä se on vain sitä paljon, että kotona ei ole kaikki hyvin ja kuria ei pidetä. Oman lähipiirini ihmisistä ei kukaan ole ikinä aiheuttanut suurempaa vahinkoa, sillä kuuluvat näihin fiksuihin nuoriin, joita ähtärissä on huomattavasti enemmän, kuin niitä idiootteja, jotka eivät VIELÄ ole saaneet järkeä päähänsä.. Minusta ähtäri on mahtava paikka asua, kun vain ottaa oikean asenteen. :)
      Itse en mielelläni täältä kyllä pois muuta, jos sellainen aika joskus tulee eteen. :)

    • SpaceCock

      Vähä typerää tälläne ku pari temppuilee ja niille ei oo annettu kunnon kasvatusta nii sitte koko Ähtäriä syytetään. ps. veiväs sen vitun muukalais sirkuksen jo pois.

      • Å

        Säbäkaukalo ramppien tilalle!

      • Hähää
        Å kirjoitti:

        Säbäkaukalo ramppien tilalle!

        Sinä päivänä kun rampit hävitetään, käyn täyttämässä omia spray varastojani, ja katson että "säbäkaukalosi" on tukotettu ja pantu säleiksi

      • Kokkipoika
        Hähää kirjoitti:

        Sinä päivänä kun rampit hävitetään, käyn täyttämässä omia spray varastojani, ja katson että "säbäkaukalosi" on tukotettu ja pantu säleiksi

        Hiekkalaatikko vauhissa =D

      • Kokkipoika
        Hähää kirjoitti:

        Sinä päivänä kun rampit hävitetään, käyn täyttämässä omia spray varastojani, ja katson että "säbäkaukalosi" on tukotettu ja pantu säleiksi

        Ja enkös mää sulle sanonu että se tukottaminen meinas tussilla piirtelyä eikä liity mitenkää spray maaleihin

      • Kakkipiste
        Hähää kirjoitti:

        Sinä päivänä kun rampit hävitetään, käyn täyttämässä omia spray varastojani, ja katson että "säbäkaukalosi" on tukotettu ja pantu säleiksi

        Laitetaan rampien tilalle vaikka kaupungin yleinen koirien kusetuspiste.Paikka,jossa hurtat saisivat vääntää tortut samalle alueelle luvallisesti.Siitä olisi sitten helppo kolata pökäleet pois.Kenenkään ei tarvitsisi sotkea jalkakäytävien reunoja.Olisko idea hyvä?

      • Elevisthepelevis
        Kakkipiste kirjoitti:

        Hahhhaaa.Huippu! Repesin!

      • ;)
        Kokkipoika kirjoitti:

        Ja enkös mää sulle sanonu että se tukottaminen meinas tussilla piirtelyä eikä liity mitenkää spray maaleihin

        Tarkoititko tumputtaminen?

      • saatana
        Hähää kirjoitti:

        Sinä päivänä kun rampit hävitetään, käyn täyttämässä omia spray varastojani, ja katson että "säbäkaukalosi" on tukotettu ja pantu säleiksi

        ja poltettu ja kustaa viel päälle ja paskataan siihe viel

      • Xn
        Kakkipiste kirjoitti:

        Laitetaan rampien tilalle vaikka kaupungin yleinen koirien kusetuspiste.Paikka,jossa hurtat saisivat vääntää tortut samalle alueelle luvallisesti.Siitä olisi sitten helppo kolata pökäleet pois.Kenenkään ei tarvitsisi sotkea jalkakäytävien reunoja.Olisko idea hyvä?

        tehdään kaupungintalon tilalle spraymaalikauppa. Olisiko idea vutusti parempi? Ja sinun postilaatikosta bajamaja?

      • Asennettaaaaaaaa
        Xn kirjoitti:

        tehdään kaupungintalon tilalle spraymaalikauppa. Olisiko idea vutusti parempi? Ja sinun postilaatikosta bajamaja?

        Höpö höpö.Sinusta ei yrittäjäksi ole tuolla asenteella.Eikä sulle kohta kukaan edes myy spraypurkkeja ;)

      • Xn
        Asennettaaaaaaaa kirjoitti:

        Höpö höpö.Sinusta ei yrittäjäksi ole tuolla asenteella.Eikä sulle kohta kukaan edes myy spraypurkkeja ;)

        juuri sillä asenteellahan niitä ostetaan :)

      • Lol
        Hähää kirjoitti:

        Sinä päivänä kun rampit hävitetään, käyn täyttämässä omia spray varastojani, ja katson että "säbäkaukalosi" on tukotettu ja pantu säleiksi

        Go EHL!

    • JorFy

      Matsulle terkkuja !

      • Sn

        Kaliberia kaupan? Xxdd

      • ei raketteja 12 jälkee

        Erkamaan Tompalle terkut!

      • Jopolandia
        Sn kirjoitti:

        Kaliberia kaupan? Xxdd

        Ei oo,mutta kelpaisko kerran keulittu jopo?

    • shakaronmakaron

      On se vaan hienoo :DD puhutaan paskaa ja niin edelleen!!...

    • saythatulavme

      mikä meitä ähtäriläisiä vaivaa .. :DDDDDDDD
      oevoe .

    • 666

      Check my dublos

      • 8593275946464444

        Quadro!

    • TupakkaOnPahasta

      Kukkahattutädit taas vauhkoo. Saisivat ottaa bongista parit sauhut niin rauhottusivat :)

      • Kunnanvaltuusto

        Koivari spreijaa

      • bönki a

        Hehheh... T Bongi Ana

    • rage man :D

      mikä teitä vaivaa? ai eikö ne pellet tehny niiku mtn?? sit tänne tullaan kirjottelee et ollaan perseestä, vittuukos se sirkus tulee tänne? vois seuraavalla kerralla polttaa koko teltan :D

    • Päät kii juntit.
      • Xn

        1up (Y)

      • Lol

        Ei vittu Ähtäris puhutaa saksaa 8v päästä

      • buhahaaaa

        ähtäri 2013

      • montana 94

        1up on paras:D ja cope2

    • Artisti maksaa
      • perkeleeseen

        kyllä varmasti pystyis, mutta ei oo aikaa. pitää heittää joku vitun kusinen 2 sekunnin tägi ku kummiski takana mettässä joku tukaripoppoo kyykkii.

    • -.-

      mitä vittua te vauhkootte täällä -.- tuskin ähtäri ainut persläpi tässä maassa on

      • jhö

        ohan se nyt saatana

    • Mä tuloon täältä

      Hirveetä yleistystä koko keskustelu! Jos jotkut ähtäriläiset nuoret ovat jotain pahaa tehneet, meinaako se sitä, että kaikki nuoret ovat vastuuttomia ilkivallantekijöitä ja voivat pahoin? Ei todellakaan!
      Jokaisessa kaupungissa on niitä "pahiksia", mutta nyt ne ovat Ähtärissä tulleet pariin kertaan enemmän esille. Suurin osa kuitenkin nuorista on kivaa porukkaa.
      Ja kun joku jopa opettajia ja harrastusmahdollisuuksia haukkui, sanon että tuossa ei ole perää. Opettajat ovat kivoja ja osaavia, ja harrastusmahdollisuuksia on enemmän kuin riittävästi. Niitä vain ei paljon käytetä.

      Älkää tuomitko kaikkia joidenkin tekosista!

      t. Ähtäriläinen tyttö

      • zigi wiki iki

        tarrat, stencilit, throw-upit ja tagit

    • Tuuperi
    • Fresh

      Hyvä se on täällä netissä purkaa tunteitaan, en usko että jos menisin keskellä päivää keskelle kylää piirtämään ison piecen, että yksikään ihminen tulisi siinä väliin, vaan soittaisi poliisille, mutta olen jo paennut maanpakoo maanrakoon kun ne saapuu, ja sitten illalla täällä suomi24:ssa kauhee hälinä että kuinka joku piirsi päivällä graffitia kylälle... Typerää paskaa!

      • Oudoksuja 18vee

        Miks jollekin voi edes tulla mieleen töhryn tekeminen????? Eikö sellaiset pitäisi passittaa pakkohoitoon??

      • kes kusta päin
        Oudoksuja 18vee kirjoitti:

        Miks jollekin voi edes tulla mieleen töhryn tekeminen????? Eikö sellaiset pitäisi passittaa pakkohoitoon??

        Eikös se nuorisovaltuustokin ole taas vain kepun jatke. Odotetaan syksyyn pitääkö huhut paikkansa. Nuoret pauhaa, että puoluepolitiikkaan sekin menee.
        Niin ja Ähterissä menestyy jos kumartaa keskusta.
        Ei ihme, että nuoret voi pahoin kun kaikki hyvä asia pilatgaan kyläpolitikoinnilla.
        Ei ole ihme,että ne muut nuoriso valtuustot olivat vain nuorten asialla. Niiden toimia ei tuettukaan... Kun puoluepolitiikka sotketaan ja samaan laariin jyvät. Ne "sopivat jyvät" saamme me oikeat nuoret muuttaa muualle ja voida hyvin.

    • Salapolliisi

      Ähtäriin kuulemma palkataan salapoliisi, joka väijyy öisin näitä idiootteja,jotka kehtaavat sotkea kaunista katukuvaa.Hyvä!

      • ziiis

        Kiitos kun kerroit, tästä lähin pitää muistaa ottaa kättä pidempää mukaan.

      • helpompaa

        Tänne kuulemma myös palkataan salatöhrijä, joka väijyy öisin tätä idioottia, joka luulee saavansa kiinni nämä rata-apinat jotka töhrii. HYVÄ!

      • Xn

        ai kauniita kaikki harmaat betonit siltojen alla? eikö olis hienompi kun sen tilalla olis joku värikäs maalaus?

    • molotow belton

      spraymaali on paras:D ja tussi

    • perrrkele

      vois ostaa grog squeezer 25mm saatana.

    • vittunaama33

      clash on paras:D ja montana:D

    • V

      V

    • I

      I

    • T

      T

    • T

      T

    • U

      U

      • hööhöhöhöö

        mitä paskaa

    • rauhanmies

      joo ja hiekkalinnoja on turha ruveta kenenkää syyttämää t: sandcastle

    • ÄO 200

      Hiekkalinnojen rakenteluun töhryt ovatkin omiaan.Siihen ne kyvyt sitten loppuvatkin.

    • v***n ehl, sjr,

      Montaha viestiä siukolajuniori ja hiekkalinna on vaan tänne kirjoottanut.

      • vittunaama55

        3/4 t: siukolajuniori ja hiekkalinna

      • :)
        vittunaama55 kirjoitti:

        3/4 t: siukolajuniori ja hiekkalinna

        Ja 1 / 4 ESB ?

      • SE8
        :) kirjoitti:

        Ja 1 / 4 ESB ?

        ESB?

      • hähähä
        vittunaama55 kirjoitti:

        3/4 t: siukolajuniori ja hiekkalinna

        vittunaama55, kommentin ajotus kohallaa! :)

    • yksinhuoltaja äiti

      Miksiköhän kenenkään ei oo tullu mieleen tehdä samanmoista tällinkiä kuin vaalimainokset ja antaa noiden maalareiden näyttää taitojaan.Mielestäni niissä on jotain asiaakin ja oikeastaan ne ovat määrätynlainen taidonnäytekin(ei kuitenkaan kaikki)
      Sopivalle paikalle sijoitettuna ne vois olla jopa tietynlainen matkailunähtävyys..Joku Tuurin kyläkauppias vois etsiä kulmiltaan sellaisen paikan,sais muut maamme kunnat hävetä taas Tuurissa ennätettiin ensin ja ajateltiin nuorisoa.

      • Objektiivista

        Ettei olisi nyt oma "mopoauto" ojassa tässä kommentissa ;)

    • (o)

      joo sais kaikki 420 laittaa samaan karsinaan...

    • SE8

      jokaikinen ähtärin töhöry on kuitenkin siistimpi kuin yksikään pirkanpohjan "taidenäyttelyssä" ruostuva rautakasa?!

      • Fe → Fe2+ + 2e−

        Olipas kohtuullisen huono rinnastus SE8lta. Taidenäyttelyyn ei tartte mennä, jos ei taho.Töhöryt paistaa silmissä koko ajan.Siinä se ero on.Toisaalta, jos olisi koko ajan taidenäyttelyssä, silloin ei näkisi katutöhryjä.Mitäs sinulla on Pirkanpohjaa vastaan?

      • SE8
        Fe → Fe2+ + 2e− kirjoitti:

        Olipas kohtuullisen huono rinnastus SE8lta. Taidenäyttelyyn ei tartte mennä, jos ei taho.Töhöryt paistaa silmissä koko ajan.Siinä se ero on.Toisaalta, jos olisi koko ajan taidenäyttelyssä, silloin ei näkisi katutöhryjä.Mitäs sinulla on Pirkanpohjaa vastaan?

        dormicum, bentsodiatsempi

      • Art in nice

        Et varmaan tiedä edes kuka oli Picasso ? Entä Rembrandt ?
        Väärin..he eivät ole potkulautapoikia ;)

        Tutustu taiteeseen, niin yleisivistyksesi kasvaa !

      • SE8
        Art in nice kirjoitti:

        Et varmaan tiedä edes kuka oli Picasso ? Entä Rembrandt ?
        Väärin..he eivät ole potkulautapoikia ;)

        Tutustu taiteeseen, niin yleisivistyksesi kasvaa !

        Etpä taida itsekkään tietää jos puhut picassosta samassa kommenttiketjussa pirkanpohjan kanssa...

        “Who are you to judge the life I live?
        I know I'm not perfect
        -and I don't live to be-
        but before you start pointing fingers...
        make sure you hands are clean!” ?

    • blöts blumbs

      tehkää nyt uus samallainen keskustelu, tää on kivaa

    • Ä-Ä-ä

      KAMERAT JA MUUT RIISTAKAMERAT ESIIN NIIN EIKÖ SAADA NE PIKKU-VILLIKOT TÄTIEN HELLÄÄN HUOMAAN!

      • plöts blumbs

        Ei.

      • plöts=blumbs
        plöts blumbs kirjoitti:

        Ei.

        Kyllä.

    • pilvenmyyjäponnari

      Haha.. Ei vittu mitä "keskustelua" , kyllä kannatti läpällä ettiä hakusanalla ähtärissä töhritty. Maukkaat naurut. Kusinen ähtäri tukkoon ja enemmän niitä piissejä!
      Niin ja sen äpäräsirkuksen vois vaikka sitten polttaa ens kesänä kun rikkovat nuita parkin kamoja.

      • kusine vitun rappio

        Asiaa, ja nyt on parkki korjattu uusilla vanereilla. Ditsiä odotellessa...

    • Vitsi mikä ditsi
    • khähhähäää

      420 420 420

    • miss univagina

      V.a.g.i.n.a Vaaagiinaaaa tussi töhry hamppu tukari pamppu. Töhryjen vihaajat tunkee pikku pippeleitään ja pimppejään maalipurkkeihin. Vitun vanhemmat, kyttääjät. teillä on naamassa vagina hähä

    • töhrintää

      siven ja silvennoinen ime slerbaa rajusti koska ovat saatanan tukarijuntteja

    • heräätnäetjotaiuutta

      tekeepäs mieli alakaa mennä töhörimään kun huomaa miten näitä paskiaisjuntteja ärsyttää :) buhahaa

    • Voivoivoivoi

      heräätnäetjotaiuutta->
      Mene vaikkapa kouluun oppimaan oikeinkirjoitusta ja hankkimaan sivistystä. Elämäkin hymyilisi sinulle enemmän spraypullojen ja liimapuikkojen sijasta.

    • 85638358

      420 ähtäri 420 töhry

    • Anonyymi

      Jäi sirkus tulematta

    • Anonyymi

      Tuleekohan ensivuonna?

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3680
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      72
      1934
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1588
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1224
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      66
      1042
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      988
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      853
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      778
    Aihe