Vähemmistöjen vauvat ovat jo enemmistö
USA:ssa
1161
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Vähemmistöjen vauvat ovat jo enemmistö USA:ssa
Torstai 17.5.2012 klo 14.02
Yhdysvalloissa vähemmistöt ovat tilastojen mukaan ensi kertaa synnyttäneet enemmän lapsia kuin valkoinen enemmistö.
(COLOURBOX)
Tämä käy ilmi New York Times -lehden lainaamista Yhdysvaltain tilastokeskuksen luvuista.
Latinalaisamerikkalaisten, mustien, aasialaisten ja muiden vähemmistöjen vauvoja oli 50,4 prosenttia kaikista syntyneistä vuoden tarkastelujaksolla. Jakso ulottui vuoden 2010 heinäkuusta 2011 heinäkuuhun. Esimerkiksi vuonna 1990 osuus oli 37 prosenttia.
Eurooppalaisperäisiä valkoisia on Yhdysvaltain väestöstä edelleen enemmistö eli noin 63 prosenttia.
Syntyvyysluvut ovat yleisesti olleet laskussa Yhdysvalloissa, mutta valkoisilla lasku on ollut muita nopeampaa. Tutkijat pitävät ainakin yhtenä syynä taantumaa.
Latinalaisesta Amerikasta peräisin oleva väestö on Yhdysvalloissa keskimäärin hyvin nuorta. Syntyneet vauvat ovat viime vuosina kasvattaneet väestönosaa enemmän kuin maahanmuutto.
STT-AFP
Mover tai joku muu hyysäri tempaisee äkkiä sellaiset laskutoimitukset, ettei vauvojen suurempi lukumäärä kuitenkaan johda vähemmistön nousemiseksi enemmistöksi. Eli ei mitään hätää. Hajaantukaa ja olkaa hiljaa.
nyyhkis voisi taas valistaa meitä eurabiasta.
voisi taas vaihteeksi pelotella meitä demlalla ja ties millä salaliitoilla. Hompanssi ei ikinä tajua että eurabialla pelottelu on aivan yhtä lapsellista.
Kulttuurien törmäyksestä syntyy kauniita lapsia, hyvää ruokaa ja hienoa taidetta.
vai miten on?
näin?
taantuma koskee suomessakin niihin, jotka elättävät itsensä omalla työllään. sosiaalisomaleihin se ei vaikuta, koska mikään ei maksa mitään vaikka olisi millainen taantuma.
voi siis porsia ihan rauhassa niin paljon kuin vaimoilla persaus kestää.
taitaa kärsiä jonkinlaisesta naisvihasta kun puhuu synnyttämisestä porsimisena
kyllä tiettyjen "kulttuurien" sikiäminen muistuttaa enmmän sian porsittamista kuin synnyttämistä.
sikalan omistajan kannattaa porsittaa tietysti mahdollisimman paljon taloudellisista syistä, ehkä herrakansalla on vastaavat vaikuttimet...
Entä sitten? Valkoisuuden käsite joutaa roskakoriin. Tyhmin idea ikinä.