Jeesus oli puuseppä

Eikä ristiinnaulitseminen häneen sattunut koska hän oli niin monta kertaa jo aiemmin lyönyt peukalo-taipeeseensa ja polveensa vasaralla että ei siinä ollut enää mitään uutta koettavaa hänellä.
Graalin maljaa taas ei ole löytynyt siitä syystä että kaikki ovat etsineet satoja vuosia kultaista maljaa, olleen uskossa että se olisi kullasta, totuus kuitenkin on että se malja oli puusta, jalka ja kuppi eri puusta, puusepän sorvaama.
Kolminaisuus paljastettuna on seuraava: Yh isä oli Herodes, poika puuseppä ja perheen varsinainen hengetär oli Syykarin kaivolla asiakkaita itselleen päivystävä Maria.
Eli ihan tavallinen tarina joita löytyy nykyäänkin joka lähiöstä viisiä tuhansia,tästä johtuukin sanota Jeesus on sama eilen,tänään,huomenna.
158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Joudut sanoistasi tuomiolle ja pakoon et pääse.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


alex-jarl-flink kirjoitti:

Eikä ristiinnaulitseminen häneen sattunut koska hän oli niin monta kertaa jo aiemmin lyönyt peukalo-taipeeseensa ja polveensa vasaralla että ei siinä ollut enää mitään uutta koettavaa hänellä.
Graalin maljaa taas ei ole löytynyt siitä syystä että kaikki ovat etsineet satoja vuosia kultaista maljaa, olleen uskossa että se olisi kullasta, totuus kuitenkin on että se malja oli puusta, jalka ja kuppi eri puusta, puusepän sorvaama.
Kolminaisuus paljastettuna on seuraava: Yh isä oli Herodes, poika puuseppä ja perheen varsinainen hengetär oli Syykarin kaivolla asiakkaita itselleen päivystävä Maria.
Eli ihan tavallinen tarina joita löytyy nykyäänkin joka lähiöstä viisiä tuhansia,tästä johtuukin sanota Jeesus on sama eilen,tänään,huomenna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu