Rakkautta?

Tänä kesänä julkaistussa (Jt) lehtisessä "Pysykää valveilla!" sanotaan rakkaudesta muun muassa:
"Rakkauden osoittaminen alkaa kotoa. Jeesus sanoi, että hänen tosi seuraajansa tunnistettaisiin heidän keskinäisestä rakkaudestaan (Joh 13:34, 35). Rakkauden tulee näkyä paitsi seurakunnassa myös perhepiirissä - aviopuolisoiden välillä sekä vanhempien ja lasten välillä. Ei riitä että vain tuntee rakkautta perheenjäseniä kohtaan; sitä täytyy myös ilmaista myönteisillä tavoilla."
"Rakkaus saa meidät auttamaan niitä jotka todella tarvitsevat apua... Emme osoita rakkautta pelkästään niitä kohtaan jotka asuvat lähellä. Saatamme välillä kuulla että muissa maissa asuvat Jumalan palvelijat ovat kokeneet kovia myrskyjen, maanjäristysten tai maan sisäisten levottomuuksien vuoksi. He saattavat tarvita kipeästi ruokaa, vaatteita ja muuta aineellista. Rodulla tai etnisellä ryhmällä ei ole merkitystä. Me rakastamme koko veljesseuraa (1 Piet 2:17). Tuemme ensimmäisen vuosisadan seurakuntien tavoin innokkaasti avustustyötä, johon ryhdytään veljiemme hyväksi (Apt 11:27-30)."

Ovatko neuvot mielestäsi huonoja? Tuohon Jehovan todistajia kehotetaan pyrkimään. Ja se on jokaisen Kristuksen tosi seuraajan tavoite. Jeesus antoi esimerkin kun hän rakkaudesta ja säälistä lohdutti ihmisiä Jumalan valtakunnan hyvällä uutisella (Luuk 4:16-21, 43). Siksi Jehovan todistajatkin johtavat yli viittä miljoonaa raamatun tutkistelua eri puolilla maailmaa. Tutkistelu on maksuton ja se järjestetään yksilöllisten olosuhteiden mukaan.
431420
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Eivät neuvot sinänsä ole huonoja, mutta se käytäntö!

"Jehovan todistajien keskuudessä jäsenkunnan vaihtuvuus on suhteellisen suurta. Ulkopuolisen on vaikea käsittää sitä traumaa, jonka Jehovan todistajista eroaminen/erottaminen aiheuttaa. Jehovan todistajista erottaminen merkitsee erotetulle sitä, että Jehovan todistajat katkaisevat kaikki siteensä erotettuun henkilöön. Erotettuja ei saa edes tervehtiä. Tämä koskee myös sukulaisia, usein myös perheen jäseniä. Usein erottaminen merkitsee erotetulle henkilölle sitä, että hän menettää kaikki ystävänsä ja myös sukulaisensa, jos he ovat Jehovan todistajia. Jehovan todistajia kannustetaan valitsemaan ystävikseen vain toisia Jehovan todistajia ja pitämään ulkopuolisia "huonona seurana". Kun joku yksilö lähtee tai pakotetaan lähtemään todistajista hän jää usein täysin yksin."

Minusta te olette melko sisäänlämpiävä piiri

Äänestä

Neuvoissa ei sinänsä ole mitään - hyviähän ne ovat. Kysymys on lähtökohdista. Hyvät työt eivät pelasta. Eräs veli nimitti moista osuvasti lihanjalostukseksi.

Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään. (Job 14:4)

Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta. (1Kor.15:50)

Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa." Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?" Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä (=Jumalan sana) ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä. (Joh.3:3-7)

Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljenrakkauteen ja rakastakaa toisianne hartaasti puhtaasta sydämestä, te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta. (1Piet.1:22,23)

Vain Jeesuksessa on Pelastus.

Äänestä
  • Juuri noin, ja aamen päälle

    siunaavin terveisin

    Äänestä

"..muissa maissa asuvat Jumalan palvelijat ovat kokeneet kovia myrskyjen.. ..Rodulla tai etnisellä ryhmällä ei ole merkitystä. Me rakastamme koko veljesseuraa .."

Tässä sanotaan että apua ei saa ketään muu.. ainoastaan veljesseuraan kuuluva.

Eli todistajien rakkaus on ehdollista... veljesseurassa JA kotona. Isoveljeni sanoi hyvin asian.. "olemme seuraavan kerran tekemisissä kanssasi kun nimesi on lavalta ilmoitettu takaisin järjestöön otetuksi." Revi siitä rakkautta!

Äänestä
  • "Tässä sanotaan että apua ei saa ketään muu.. ainoastaan veljesseuraan kuuluva."

    Vaikka siinä ei niin sanotakaan, ei se sitä tarkoita etteikö myös muita auteta mahdollisuuksien mukaan. Käsky rakastaa lähimmäistä tarkoittaa rakkautta JOKAISTA ihmistä kohtaan.

    Sinun puheesi vain todistaa sen että jotkut yrittävät aina ja kaikesta löytää vain pelkkää pahaa. Jopa siitä kun rakkaudellisesti helpotetaan erilaisten ongelmien keskellä elävien veljien ja sisarten elämää. Tekee todistajat mitä vaan, niin aina on joku iskemässä puukkoa selkään.

    "Eli todistajien rakkaus on ehdollista"

    Ei ole.

    "Isoveljeni sanoi hyvin asian.. "olemme seuraavan kerran tekemisissä kanssasi kun nimesi on lavalta ilmoitettu takaisin järjestöön otetuksi."
    Revi siitä rakkautta!"

    Veljesi toimi aivan oikein. Se on rakkautta sinua, koko veljesseuraa ja mikä tärkeintä, rakkautta Jumalaa kohtaan.

    Miksi se on rakkautta väärintekijää kohtaan? Heprealaisille 12:6 sanoo: "Jota Jehova rakastaa, sitä hän kurittaa." Tuolla erottamisella rangaistaan katumatonta väärintekijää jotta hän ymmärtäisi synti(e)nsä vakavuuden, katuisi ja palaisi takaisiin Jehovan järjestöön.

    Miksi se on rakkautta veljesseuraa kohtaan? Erottamiskäytännön tarkoituksena on myös suojella seurakuntaa. Jos katumaton väärintekijä saisi olla aivan normaalisti seurakunnan yhteydessä, niin vaarana on että hän myrkyttäisi seurakunnan hengellisesti puhtaan ilman ja veisi mukanaan turmioon myös muita seurakunnan jäseniä.

    Näin ollen tämä mahdollisuus on eliminoitu sillä raamattu käskee: "Poistakaa paha ihminen keskuudestanne." (1.Korinttilaisille 5:13)

    Miksi se on rakkautta Jehovaa kohtaan? "sinun on rakastettava Jehovaa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi ja koko mielestäsi ja koko voimastasi." (Markus 12:30)

    "Pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä, sillä niin tulee jokaisen ihmisen tehdä." (Saarnaaja 12:13)

    Ihminen joka todella rakastaa sydämestään Jehovaa, ei voi asettaa sille mitään ehtoja vaikka se ei aina helppoa olekaan. Sillä Hän on meidät luonut ja siten myös oikeus vaatia että meidän tulee noudattaa Hänen käskyjään. Hän on antanut käskynsä koska rakastaa jokaista ihmistä ja tietää mikä on meille parhaaksi.

    Äänestä

  • Paradise kirjoitti:

    "Tässä sanotaan että apua ei saa ketään muu.. ainoastaan veljesseuraan kuuluva."

    Narkomaanien vanhemmatkin kuulee usein asiantuntijoilta kehotuksen katkaista kaikki välinsä narkomaanilapseen, ennen kuin tämä on hylännyt huumeet ja niihin usein liittyvät rikolliset kuviot. Tämä ON välittämistä, miksei siis JT-malli, jossa kapinoivaan katkastaan välit mutta annetaan hänelle varmuus että hän on lämpimästi tervetullut kun on hylännyt kapinallisen tiensä.

    Äänestä

  • Minä vain kirjoitti:

    "miksei siis JT-malli, jossa kapinoivaan katkastaan välit..."

    Siksi että huumeriippuvuutta ja erästä uskonlahkoa ei mielestäni voida tasavertaisesti rinnastaa toisiinsa.

    Narkomaanilla on n. kaksi vaihtoehtoa: pysyä narkkarina tai yrittää kuiville mutta uskonasioissa seurakuntia on niin monta ettei voida varmuudella sanoa mikä (jos yksikään) on se oikea.

    Äänestä

  • Paradise kirjoitti:

    "Tässä sanotaan että apua ei saa ketään muu.. ainoastaan veljesseuraan kuuluva."

    Vaikka siinä ei niin sanotakaan, ei se sitä tarkoita etteikö myös muita auteta mahdollisuuksien mukaan. Käsky rakastaa lähimmäistä tarkoittaa rakkautta JOKAISTA ihmistä kohtaan.

    Sinun puheesi vain todistaa sen että jotkut yrittävät aina ja kaikesta löytää vain pelkkää pahaa. Jopa siitä kun rakkaudellisesti helpotetaan erilaisten ongelmien keskellä elävien veljien ja sisarten elämää. Tekee todistajat mitä vaan, niin aina on joku iskemässä puukkoa selkään.

    "Eli todistajien rakkaus on ehdollista"

    Ei ole.

    "Isoveljeni sanoi hyvin asian.. "olemme seuraavan kerran tekemisissä kanssasi kun nimesi on lavalta ilmoitettu takaisin järjestöön otetuksi."
    Revi siitä rakkautta!"

    Veljesi toimi aivan oikein. Se on rakkautta sinua, koko veljesseuraa ja mikä tärkeintä, rakkautta Jumalaa kohtaan.

    Miksi se on rakkautta väärintekijää kohtaan? Heprealaisille 12:6 sanoo: "Jota Jehova rakastaa, sitä hän kurittaa." Tuolla erottamisella rangaistaan katumatonta väärintekijää jotta hän ymmärtäisi synti(e)nsä vakavuuden, katuisi ja palaisi takaisiin Jehovan järjestöön.

    Miksi se on rakkautta veljesseuraa kohtaan? Erottamiskäytännön tarkoituksena on myös suojella seurakuntaa. Jos katumaton väärintekijä saisi olla aivan normaalisti seurakunnan yhteydessä, niin vaarana on että hän myrkyttäisi seurakunnan hengellisesti puhtaan ilman ja veisi mukanaan turmioon myös muita seurakunnan jäseniä.

    Näin ollen tämä mahdollisuus on eliminoitu sillä raamattu käskee: "Poistakaa paha ihminen keskuudestanne." (1.Korinttilaisille 5:13)

    Miksi se on rakkautta Jehovaa kohtaan? "sinun on rakastettava Jehovaa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi ja koko mielestäsi ja koko voimastasi." (Markus 12:30)

    "Pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä, sillä niin tulee jokaisen ihmisen tehdä." (Saarnaaja 12:13)

    Ihminen joka todella rakastaa sydämestään Jehovaa, ei voi asettaa sille mitään ehtoja vaikka se ei aina helppoa olekaan. Sillä Hän on meidät luonut ja siten myös oikeus vaatia että meidän tulee noudattaa Hänen käskyjään. Hän on antanut käskynsä koska rakastaa jokaista ihmistä ja tietää mikä on meille parhaaksi.

    Tietääkseni Jehova ei ole nimenomaisesti käskenyt Jehovan todistajia hylkäämään lapsensa/sukulaisensa/ystävänsä jos tämä on eri mieltä uskonasioista.

    Tärkeämpi kysymys olisi: mitkä todella ovat ne Jehovan käskyt joihin tuossa kohdassa viitataan?

    Ovatko ne samat kuin Vartiotorniseuran opetukset?

    Äänestä

  • Minä vain kirjoitti:

    Narkomaanien vanhemmatkin kuulee usein asiantuntijoilta kehotuksen katkaista kaikki välinsä narkomaanilapseen, ennen kuin tämä on hylännyt huumeet ja niihin usein liittyvät rikolliset kuviot. Tämä ON välittämistä, miksei siis JT-malli, jossa kapinoivaan katkastaan välit mutta annetaan hänelle varmuus että hän on lämpimästi tervetullut kun on hylännyt kapinallisen tiensä.

    Enpä tiedä moisia neuvoja annetun, ja tuskin niitä kukaan asiantuntija antaisikaan. Yleensähän vanhempia nimenomaan kehotetaan olemaan hylkäämättä lapsiaan ja olemaan heidän tukenaan kaikin mahdollisin tavoin. Tietenkään itse huumeriippuvuutta ei pidä tukea, mutta muuten pitää olla lapsensa tukena.

    Toinen asia tietysti on, mikäli kyse on väkivaltaisesta henkilöstä. Tällöin vanhempien on toki asetettava oma turvallisuutensa etusijalla. Tämäkään ei saa tarkoittaa sitä, että lapsi hylätään, mutta väkivaltaisuus on otettava kanssakäymisessä huomioon.

    Äänestä

  • Paradise kirjoitti:

    "Tässä sanotaan että apua ei saa ketään muu.. ainoastaan veljesseuraan kuuluva."

    Vaikka siinä ei niin sanotakaan, ei se sitä tarkoita etteikö myös muita auteta mahdollisuuksien mukaan. Käsky rakastaa lähimmäistä tarkoittaa rakkautta JOKAISTA ihmistä kohtaan.

    Sinun puheesi vain todistaa sen että jotkut yrittävät aina ja kaikesta löytää vain pelkkää pahaa. Jopa siitä kun rakkaudellisesti helpotetaan erilaisten ongelmien keskellä elävien veljien ja sisarten elämää. Tekee todistajat mitä vaan, niin aina on joku iskemässä puukkoa selkään.

    "Eli todistajien rakkaus on ehdollista"

    Ei ole.

    "Isoveljeni sanoi hyvin asian.. "olemme seuraavan kerran tekemisissä kanssasi kun nimesi on lavalta ilmoitettu takaisin järjestöön otetuksi."
    Revi siitä rakkautta!"

    Veljesi toimi aivan oikein. Se on rakkautta sinua, koko veljesseuraa ja mikä tärkeintä, rakkautta Jumalaa kohtaan.

    Miksi se on rakkautta väärintekijää kohtaan? Heprealaisille 12:6 sanoo: "Jota Jehova rakastaa, sitä hän kurittaa." Tuolla erottamisella rangaistaan katumatonta väärintekijää jotta hän ymmärtäisi synti(e)nsä vakavuuden, katuisi ja palaisi takaisiin Jehovan järjestöön.

    Miksi se on rakkautta veljesseuraa kohtaan? Erottamiskäytännön tarkoituksena on myös suojella seurakuntaa. Jos katumaton väärintekijä saisi olla aivan normaalisti seurakunnan yhteydessä, niin vaarana on että hän myrkyttäisi seurakunnan hengellisesti puhtaan ilman ja veisi mukanaan turmioon myös muita seurakunnan jäseniä.

    Näin ollen tämä mahdollisuus on eliminoitu sillä raamattu käskee: "Poistakaa paha ihminen keskuudestanne." (1.Korinttilaisille 5:13)

    Miksi se on rakkautta Jehovaa kohtaan? "sinun on rakastettava Jehovaa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi ja koko mielestäsi ja koko voimastasi." (Markus 12:30)

    "Pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä, sillä niin tulee jokaisen ihmisen tehdä." (Saarnaaja 12:13)

    Ihminen joka todella rakastaa sydämestään Jehovaa, ei voi asettaa sille mitään ehtoja vaikka se ei aina helppoa olekaan. Sillä Hän on meidät luonut ja siten myös oikeus vaatia että meidän tulee noudattaa Hänen käskyjään. Hän on antanut käskynsä koska rakastaa jokaista ihmistä ja tietää mikä on meille parhaaksi.

    Väität, että JT:n rakkaus kohdistuu jokaiseen ihmiseen. Mainitsetko esimerkkejä, jossa JT:t ovat auttaneet luonnonmullistusten armoille joutuneita ei Jehovan todistajia. Mitä esim. Turkin maanjärjistyksen uhrejen auttamiseksi tehtiin?

    Äänestä

  • Viljo kirjoitti:

    Tietääkseni Jehova ei ole nimenomaisesti käskenyt Jehovan todistajia hylkäämään lapsensa/sukulaisensa/ystävänsä jos tämä on eri mieltä uskonasioista.

    Tärkeämpi kysymys olisi: mitkä todella ovat ne Jehovan käskyt joihin tuossa kohdassa viitataan?

    Ovatko ne samat kuin Vartiotorniseuran opetukset?

    "Tietääkseni Jehova ei ole nimenomaisesti käskenyt Jehovan todistajia hylkäämään lapsensa/sukulaisensa/ystävänsä"

    Ei niin.

    "jos tämä on eri mieltä uskonasioista."

    Kuka nyt tuollaisen syyn vuoksi on hylkäämässä ketään? Kysymyshän on henkilöistä jotka ovat katumattomia väärintekijöitä. Se, jos joku lakkaa uskomasta raamatun opetuksiin, ei ole pätevä syy erottamiseen.

    "Tärkeämpi kysymys olisi: mitkä todella ovat ne Jehovan käskyt joihin tuossa kohdassa viitataan?"

    "Kirjoitin teille kirjeessäni, että lakkaisitte olemasta haureellisten seurassa. En tarkoittanut kokonaan tämän maailman haureellisten tai ahneiden ja kiristäjien tai epäjumalanpalvelijoiden kanssa. Muutoinhan teidän olisi lähdettävä pois maailmasta. Mutta nyt kirjoitan teille: lakatkaa olemasta jokaisen sellaisen veljeksi kutsutun seurassa, joka on haureellinen tai ahne tai epäjumalapalvelija tai herjaaja tai juoppo tai kiristäjä, älkääkä edes syökö sellaisen kanssa. Sillä mitä tekemistä minulla on ulkopuolella olevien tuomitsemisen kanssa? Ettekö te tuomitse sisäpuolella olevat, kun taas Jumala tuomitsee ulkopuolella olevat? "Poistakaa paha ihminen keskuudestanne." (1. Korinttilaisille 5:9-13)

    "Ovatko ne samat kuin Vartiotorniseuran opetukset?"

    Se sun täytyy itse päätellä.

    Äänestä

  • Tilastonikkari kirjoitti:

    Väität, että JT:n rakkaus kohdistuu jokaiseen ihmiseen. Mainitsetko esimerkkejä, jossa JT:t ovat auttaneet luonnonmullistusten armoille joutuneita ei Jehovan todistajia. Mitä esim. Turkin maanjärjistyksen uhrejen auttamiseksi tehtiin?

    "Väität, että JT:n rakkaus kohdistuu jokaiseen ihmiseen."

    Väitän.

    "Mainitsetko esimerkkejä, jossa JT:t ovat auttaneet luonnonmullistusten armoille joutuneita ei Jehovan todistajia. Mitä esim. Turkin maanjärjistyksen uhrejen auttamiseksi tehtiin?"

    On kyse sitten luonnononnettomuudesta, sodasta tai ihan mistä vaan katastrofista, niin myös ei-todistajia autetaan, jos se vain on mahdollista. Itse varmasti tajuat hyvin sen että Jehovan todistajat on suhteellisen pieni ryhmä joten heidän on jokseenkin mahdotonta auttaa jokaista apua tarvitsevaa. Tuollaisissa tilanteissa on aivan normaalia että huolehditaan ensisijaisesti omista veljistä ja sisarista, unohtamatta kuitenkaan myös toisten auttamista.

    Oletetaan että paikkakunnalle, jossa asuu sukulaisiasi, tulisi vaikka tuhotulva. Etkö sinäkin silloin ensin varmistaisi että sukulaistesi asiat ovat kunnossa ennen kuin lähdet auttamaan muita sitä tarvitsevia?

    Viestäsi voi lukea rivien välistä, että todistajat ovat mielestäsi julmia ihmisiä jotka jättävät jokaisen hädässä olevan oman onnensa nojaan jos he eivät ole todistajia. Toivon todella ettet sitä tarkoittanut.

    Minä toimin niinkuin minä itse hyväksi koen. Minun moraalini ei perustu mihinkään kirjaan taikka uskontoon. Kaikkia rakastavan uskovaisen ei mielestäni tarvitse turvautua kommenttiin, "mutta autathan sinäkin kavereitasi, jne...".

    Antamasi esimerkki siitä, ketä muut auttavat vain vahvistaa kuvaani, että uskovaiset ihmiset ovat aivan yhtä itsekäitä, omakeskeisiä ja kotiin päin lämpeneviä kuin kaltaiseni maallikot. Miksi uskovaiset pitävät itseään moraalisesti muita parempina? Esimerkkisi mukaan moraalisi ei ole yhtään sen parempi kuin omanikaan.

    [Viestäsi voi lukea rivien välistä, että todistajat ovat mielestäsi julmia ihmisiä jotka jättävät jokaisen hädässä olevan oman onnensa nojaan jos he eivät ole todistajia.]
    Luit rivinvälit väärin. En ole tarkoittanut tuoda tuollaista ajatusta esille. Minua eivät Jehovan todistajat ole koskaan kohdelleet huonosti. Kyllä, minä tunnen erittäin paljon Jehovan todistajia vaikka et sitä ehkä uskokaan.

    Pointtini kirjoituksessa oli se, että jos väitetään auttavan myös muita kuin Jehovan todistajia niin kertokaa edes yksi esimerkki, oli se sitten leivän ostaminen köyhälle tai tulipalossa kotinsa menettäneen kodin uudelleen rakentamisapua.

    Äänestä

  • Paradise kirjoitti:

    "Tietääkseni Jehova ei ole nimenomaisesti käskenyt Jehovan todistajia hylkäämään lapsensa/sukulaisensa/ystävänsä"

    Ei niin.

    "jos tämä on eri mieltä uskonasioista."

    Kuka nyt tuollaisen syyn vuoksi on hylkäämässä ketään? Kysymyshän on henkilöistä jotka ovat katumattomia väärintekijöitä. Se, jos joku lakkaa uskomasta raamatun opetuksiin, ei ole pätevä syy erottamiseen.

    "Tärkeämpi kysymys olisi: mitkä todella ovat ne Jehovan käskyt joihin tuossa kohdassa viitataan?"

    "Kirjoitin teille kirjeessäni, että lakkaisitte olemasta haureellisten seurassa. En tarkoittanut kokonaan tämän maailman haureellisten tai ahneiden ja kiristäjien tai epäjumalanpalvelijoiden kanssa. Muutoinhan teidän olisi lähdettävä pois maailmasta. Mutta nyt kirjoitan teille: lakatkaa olemasta jokaisen sellaisen veljeksi kutsutun seurassa, joka on haureellinen tai ahne tai epäjumalapalvelija tai herjaaja tai juoppo tai kiristäjä, älkääkä edes syökö sellaisen kanssa. Sillä mitä tekemistä minulla on ulkopuolella olevien tuomitsemisen kanssa? Ettekö te tuomitse sisäpuolella olevat, kun taas Jumala tuomitsee ulkopuolella olevat? "Poistakaa paha ihminen keskuudestanne." (1. Korinttilaisille 5:9-13)

    "Ovatko ne samat kuin Vartiotorniseuran opetukset?"

    Se sun täytyy itse päätellä.

    Lainaamasi kohdat ovat muistaakseni Paavalin kirjeestä. Ovatko Paavalin käskyt Jehovan käskyjä? Ei kai Paavali ole Jumala!

    Kysymys: mitkä oikeastaan ovat ne Jehovan käskyt joihin Raamatussa viitataan?

    Jos ei Vartiotorniseuran opetuksiin usko ja käsityksiään menee vaikkapa vanhimmille esittelemään niin ainakin ennen aika todennäköinen seuraus on ollut erottaminen luopumuksen vuoksi.

    Myönnän toki etten edellisessä viestissäni tuonut asiaa näin esille mutta onhan selvää ettei ajatuksista sentään eroteta.

    Kysyn tuota asiaa Jehovan käskyistä ihan vakavissani sillä minä en tiedä mistä käskyistä on kyse. Paavali myönsi että he profetoivat osittaisesti ja heidän tietonsa oli osittaisa joten on varsin mahdollista että uskovat ovat nykyään monesta asiasta väärässä.

    Äänestä

  • Tilastonikkari kirjoitti:

    Minä toimin niinkuin minä itse hyväksi koen. Minun moraalini ei perustu mihinkään kirjaan taikka uskontoon. Kaikkia rakastavan uskovaisen ei mielestäni tarvitse turvautua kommenttiin, "mutta autathan sinäkin kavereitasi, jne...".

    Antamasi esimerkki siitä, ketä muut auttavat vain vahvistaa kuvaani, että uskovaiset ihmiset ovat aivan yhtä itsekäitä, omakeskeisiä ja kotiin päin lämpeneviä kuin kaltaiseni maallikot. Miksi uskovaiset pitävät itseään moraalisesti muita parempina? Esimerkkisi mukaan moraalisi ei ole yhtään sen parempi kuin omanikaan.

    [Viestäsi voi lukea rivien välistä, että todistajat ovat mielestäsi julmia ihmisiä jotka jättävät jokaisen hädässä olevan oman onnensa nojaan jos he eivät ole todistajia.]
    Luit rivinvälit väärin. En ole tarkoittanut tuoda tuollaista ajatusta esille. Minua eivät Jehovan todistajat ole koskaan kohdelleet huonosti. Kyllä, minä tunnen erittäin paljon Jehovan todistajia vaikka et sitä ehkä uskokaan.

    Pointtini kirjoituksessa oli se, että jos väitetään auttavan myös muita kuin Jehovan todistajia niin kertokaa edes yksi esimerkki, oli se sitten leivän ostaminen köyhälle tai tulipalossa kotinsa menettäneen kodin uudelleen rakentamisapua.

    Sinun logiikkasi mukaan todistajat eivät voi auttaa hädänalaisia veljiään ja sisariaan, jos eivät samalla auta jokaista muutakin,vai?

    Myös ei-todistajia autetaan mahdollisuuksien mukaan mutta jokaisen kohdalla se vain ei ole mahdollista. Kuitenkin ne, jotka todella noudattavat raamatun periaatteita, tekevät hyvää myös niille jotka eivät ole "sukua uskossa".

    "Antamasi esimerkki siitä, ketä muut auttavat vain vahvistaa kuvaani, että uskovaiset ihmiset ovat aivan yhtä itsekäitä, omakeskeisiä ja kotiin päin lämpeneviä kuin kaltaiseni maallikot."

    Karkeaa yleistämistä.

    "Esimerkkisi mukaan moraalisi ei ole yhtään sen parempi kuin omanikaan."

    Minun moraalillani ei tässä tapauksessa ole merkitystä, sillä en ole Jehovan todistaja. Parhaani mukaan kuitenkin yritän noudattaa raamatun periaatteita.

    "Luit rivinvälit väärin. En ole tarkoittanut tuoda tuollaista ajatusta esille."

    Sellaisen kuvan kyllä helposti sai mutta hyvä sitten jos olin väärässä.

    "minä tunnen erittäin paljon Jehovan todistajia vaikka et sitä ehkä uskokaan."

    Miksi en uskoisi?

    "Pointtini kirjoituksessa oli se, että jos väitetään auttavan myös muita kuin Jehovan todistajia niin kertokaa edes yksi esimerkki, oli se sitten leivän ostaminen köyhälle tai tulipalossa kotinsa menettäneen kodin uudelleen rakentamisapua."

    Elävästä elämästä löytyy lukemattomia esimerkkejä muiden auttamisesta. Se on sitten sinun asiasi että uskotko minun sanaani sillä näin netin välityksellä en tuollaista asiaa pysty konkreettisesti todistamaan.

    "Lainaamasi kohdat ovat muistaakseni Paavalin kirjeestä. Ovatko Paavalin käskyt Jehovan käskyjä? Ei kai Paavali ole Jumala!"

    Joko sinä feikkaat tai et oikeasti tiedä. Tuo käsky on Paavalin kirjoittama mutta Jehova on sen kirjoituttanut hänen kauttaan.

    "Kysymys: mitkä oikeastaan ovat ne Jehovan käskyt joihin Raamatussa viitataan?"

    Jos tarkoitat käskyä miten suhtautua katumattomiin väärintekijöihin, niin selitin sen jo.

    "Jos ei Vartiotorniseuran opetuksiin usko ja käsityksiään menee vaikkapa vanhimmille esittelemään niin ainakin ennen aika todennäköinen seuraus on ollut erottaminen luopumuksen vuoksi."

    En osaa sanoa miten ennen toimittiin mutta nykyään minun käsittääkseni mukaan pelkästään eri näkemysten esittäminen ei ole riittävä peruste erottamiselle.

    "on varsin mahdollista että uskovat ovat nykyään monesta asiasta väärässä."

    Aivan varmasti. Haluaisin itsekin nähdä sen ihmisen joka on jokaisessa asiassa oikeassa.

    Äänestä

  • Paradise kirjoitti:

    "Tässä sanotaan että apua ei saa ketään muu.. ainoastaan veljesseuraan kuuluva."

    Vaikka siinä ei niin sanotakaan, ei se sitä tarkoita etteikö myös muita auteta mahdollisuuksien mukaan. Käsky rakastaa lähimmäistä tarkoittaa rakkautta JOKAISTA ihmistä kohtaan.

    Sinun puheesi vain todistaa sen että jotkut yrittävät aina ja kaikesta löytää vain pelkkää pahaa. Jopa siitä kun rakkaudellisesti helpotetaan erilaisten ongelmien keskellä elävien veljien ja sisarten elämää. Tekee todistajat mitä vaan, niin aina on joku iskemässä puukkoa selkään.

    "Eli todistajien rakkaus on ehdollista"

    Ei ole.

    "Isoveljeni sanoi hyvin asian.. "olemme seuraavan kerran tekemisissä kanssasi kun nimesi on lavalta ilmoitettu takaisin järjestöön otetuksi."
    Revi siitä rakkautta!"

    Veljesi toimi aivan oikein. Se on rakkautta sinua, koko veljesseuraa ja mikä tärkeintä, rakkautta Jumalaa kohtaan.

    Miksi se on rakkautta väärintekijää kohtaan? Heprealaisille 12:6 sanoo: "Jota Jehova rakastaa, sitä hän kurittaa." Tuolla erottamisella rangaistaan katumatonta väärintekijää jotta hän ymmärtäisi synti(e)nsä vakavuuden, katuisi ja palaisi takaisiin Jehovan järjestöön.

    Miksi se on rakkautta veljesseuraa kohtaan? Erottamiskäytännön tarkoituksena on myös suojella seurakuntaa. Jos katumaton väärintekijä saisi olla aivan normaalisti seurakunnan yhteydessä, niin vaarana on että hän myrkyttäisi seurakunnan hengellisesti puhtaan ilman ja veisi mukanaan turmioon myös muita seurakunnan jäseniä.

    Näin ollen tämä mahdollisuus on eliminoitu sillä raamattu käskee: "Poistakaa paha ihminen keskuudestanne." (1.Korinttilaisille 5:13)

    Miksi se on rakkautta Jehovaa kohtaan? "sinun on rakastettava Jehovaa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi ja koko mielestäsi ja koko voimastasi." (Markus 12:30)

    "Pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä, sillä niin tulee jokaisen ihmisen tehdä." (Saarnaaja 12:13)

    Ihminen joka todella rakastaa sydämestään Jehovaa, ei voi asettaa sille mitään ehtoja vaikka se ei aina helppoa olekaan. Sillä Hän on meidät luonut ja siten myös oikeus vaatia että meidän tulee noudattaa Hänen käskyjään. Hän on antanut käskynsä koska rakastaa jokaista ihmistä ja tietää mikä on meille parhaaksi.

    "Sinun puheesi vain todistaa sen että jotkut yrittävät aina ja kaikesta löytää vain pelkkää pahaa."

    Sattuu olemaan parinkymmenen vuoden kokemus ko. lahkosta ja hyviä asioita ei kauheasti ole.

    "Veljesi toimi aivan oikein. Se on rakkautta"

    Jehovien rakkaus on perseestä! pelkkiä sanoja, ei mitään tekoja. Näin vältytään oikeasti auttamasta niitä jotka ovat pulassa.

    "rangaistaan katumatonta väärintekijää "

    Kukaan ei ole vielä tullut selittämään mitä väärää on siinä ettei pysty yksinkertaisesti uskomaan sitä paskaa mitä se järjestö syöttää. Ne rankaisee näin vain itseään... itse he ovat niitä jotka menettävät jotain tässä.

    "Hän on meidät luonut ja siten myös oikeus vaatia että meidän tulee noudattaa Hänen käskyjään"

    kuka oikeasti haluaa elää jonkun ikivanhan kansansadun lumoissa? En ainakaan minä.

    Äänestä

  • pun kirjoitti:

    aivan, loppujen lopuksi kyseessä on vain ikivanha paimentolaiskansan kertomuskokoelma

    ja vielä: jokainen jt tietää varmasti sydämessään ja omassatunnossaan ettei tuntimäärien raportointi ole mitään lähimmäisenrakkautta aidoimmillaan (taitaa olla oma lehmä ojassa, kun juostaan ovelta-ovelle). henk. koht. en ole havainnut MITÄÄN ihmisistä välittämistä jehovantodistajien taholta (jos siis ei lasketa tuota ovelta-ovelle -työtä, joka jt:ien mukaan on sitä lähimmäisenrakkautta). PÄINVASTOIN!

    Äänestä

  • Tilastonikkari kirjoitti:

    Minä toimin niinkuin minä itse hyväksi koen. Minun moraalini ei perustu mihinkään kirjaan taikka uskontoon. Kaikkia rakastavan uskovaisen ei mielestäni tarvitse turvautua kommenttiin, "mutta autathan sinäkin kavereitasi, jne...".

    Antamasi esimerkki siitä, ketä muut auttavat vain vahvistaa kuvaani, että uskovaiset ihmiset ovat aivan yhtä itsekäitä, omakeskeisiä ja kotiin päin lämpeneviä kuin kaltaiseni maallikot. Miksi uskovaiset pitävät itseään moraalisesti muita parempina? Esimerkkisi mukaan moraalisi ei ole yhtään sen parempi kuin omanikaan.

    [Viestäsi voi lukea rivien välistä, että todistajat ovat mielestäsi julmia ihmisiä jotka jättävät jokaisen hädässä olevan oman onnensa nojaan jos he eivät ole todistajia.]
    Luit rivinvälit väärin. En ole tarkoittanut tuoda tuollaista ajatusta esille. Minua eivät Jehovan todistajat ole koskaan kohdelleet huonosti. Kyllä, minä tunnen erittäin paljon Jehovan todistajia vaikka et sitä ehkä uskokaan.

    Pointtini kirjoituksessa oli se, että jos väitetään auttavan myös muita kuin Jehovan todistajia niin kertokaa edes yksi esimerkki, oli se sitten leivän ostaminen köyhälle tai tulipalossa kotinsa menettäneen kodin uudelleen rakentamisapua.

    Esimerkkejä tuollaisesta auttamisesta löytyy päivittäin lukemattomia, pohjoismaissakin. Nyt onkin silti asia niin että senkaltainen auttaminen ei olekaan etusijalla vaan se mitä Jeesuskin teki tärkeimpänä tehtävänään ja mitä hän käski seuraajiensa tekemään: "Sitä varten minä olen syntynyt ja tullut maailmaan että todistaisin totuuden puolesta." Jehovan todistajat osallistuvat mitä suuremmassa määrin tuohon työhön. Yli miljardi tuntia muistaakseni viime vuonna käytettiin, yli viittä miljoonaa raamatun tutkistelua johdetaan kodeissa. (Mikä muu uskontokunta tekee niin?) Se on sitä lähimmäisen auttamista minkä Jeesus sanoi olevan pysyväksi hyödyksi! Ja sitä tehdään samasta syystä kuin Jeesuskin teki. Rakkaudesta Jumalaan ja lähimmäiseen!

    Äänestä

  • Paradise kirjoitti:

    Sinun logiikkasi mukaan todistajat eivät voi auttaa hädänalaisia veljiään ja sisariaan, jos eivät samalla auta jokaista muutakin,vai?

    Myös ei-todistajia autetaan mahdollisuuksien mukaan mutta jokaisen kohdalla se vain ei ole mahdollista. Kuitenkin ne, jotka todella noudattavat raamatun periaatteita, tekevät hyvää myös niille jotka eivät ole "sukua uskossa".

    "Antamasi esimerkki siitä, ketä muut auttavat vain vahvistaa kuvaani, että uskovaiset ihmiset ovat aivan yhtä itsekäitä, omakeskeisiä ja kotiin päin lämpeneviä kuin kaltaiseni maallikot."

    Karkeaa yleistämistä.

    "Esimerkkisi mukaan moraalisi ei ole yhtään sen parempi kuin omanikaan."

    Minun moraalillani ei tässä tapauksessa ole merkitystä, sillä en ole Jehovan todistaja. Parhaani mukaan kuitenkin yritän noudattaa raamatun periaatteita.

    "Luit rivinvälit väärin. En ole tarkoittanut tuoda tuollaista ajatusta esille."

    Sellaisen kuvan kyllä helposti sai mutta hyvä sitten jos olin väärässä.

    "minä tunnen erittäin paljon Jehovan todistajia vaikka et sitä ehkä uskokaan."

    Miksi en uskoisi?

    "Pointtini kirjoituksessa oli se, että jos väitetään auttavan myös muita kuin Jehovan todistajia niin kertokaa edes yksi esimerkki, oli se sitten leivän ostaminen köyhälle tai tulipalossa kotinsa menettäneen kodin uudelleen rakentamisapua."

    Elävästä elämästä löytyy lukemattomia esimerkkejä muiden auttamisesta. Se on sitten sinun asiasi että uskotko minun sanaani sillä näin netin välityksellä en tuollaista asiaa pysty konkreettisesti todistamaan.

    "Elävästä elämästä löytyy lukemattomia esimerkkejä muiden auttamisesta."

    Kaikki tuo puheesi on vain itsesi uskottelemista. Yrität vakuuttaa, että jehovantodistajat auttavat toisiaan sekä myös maailmallisia ihmisiä, koska kuvittelet, että näin asia on.

    Yhtään mitään konkreettista et ole tuonut esille, vaan pelkkää sanahelinää.

    Yksittäiset julistajat saattavat viedä esim. vaatteita Venäjälle seurakuntiin. Mutta Vartiotorni-seuran taholta ei penniäkään laiteta hyväntekeväisyyteen. Lisäksi joitakin hyväntekeväisyyden muotoja karsastetaan virallisestikin (SPR, veteraanikeräykset...).

    Äänestä

  • yks vaan kirjoitti:

    Esimerkkejä tuollaisesta auttamisesta löytyy päivittäin lukemattomia, pohjoismaissakin. Nyt onkin silti asia niin että senkaltainen auttaminen ei olekaan etusijalla vaan se mitä Jeesuskin teki tärkeimpänä tehtävänään ja mitä hän käski seuraajiensa tekemään: "Sitä varten minä olen syntynyt ja tullut maailmaan että todistaisin totuuden puolesta." Jehovan todistajat osallistuvat mitä suuremmassa määrin tuohon työhön. Yli miljardi tuntia muistaakseni viime vuonna käytettiin, yli viittä miljoonaa raamatun tutkistelua johdetaan kodeissa. (Mikä muu uskontokunta tekee niin?) Se on sitä lähimmäisen auttamista minkä Jeesus sanoi olevan pysyväksi hyödyksi! Ja sitä tehdään samasta syystä kuin Jeesuskin teki. Rakkaudesta Jumalaan ja lähimmäiseen!

    Kristinuskon ydin on "orvoista ja leskistä huolehtiminen", ei minkään kirjapainon painatteiden levittäminen.

    Äänestä

  • pun kirjoitti:

    "Sinun puheesi vain todistaa sen että jotkut yrittävät aina ja kaikesta löytää vain pelkkää pahaa."

    Sattuu olemaan parinkymmenen vuoden kokemus ko. lahkosta ja hyviä asioita ei kauheasti ole.

    "Veljesi toimi aivan oikein. Se on rakkautta"

    Jehovien rakkaus on perseestä! pelkkiä sanoja, ei mitään tekoja. Näin vältytään oikeasti auttamasta niitä jotka ovat pulassa.

    "rangaistaan katumatonta väärintekijää "

    Kukaan ei ole vielä tullut selittämään mitä väärää on siinä ettei pysty yksinkertaisesti uskomaan sitä paskaa mitä se järjestö syöttää. Ne rankaisee näin vain itseään... itse he ovat niitä jotka menettävät jotain tässä.

    "Hän on meidät luonut ja siten myös oikeus vaatia että meidän tulee noudattaa Hänen käskyjään"

    kuka oikeasti haluaa elää jonkun ikivanhan kansansadun lumoissa? En ainakaan minä.

    "Sattuu olemaan parinkymmenen vuoden kokemus ko. lahkosta"

    Jehovan todistajat eivät ole lahko.

    "hyviä asioita ei kauheasti ole."

    Miksi ylipäätään liityit Jehovan todistajiin jos olet tuota mieltä?

    "Jehovien"

    Tosin alkaa epäilyttään että oletko sittenkään ollut todistaja kun sanot heitä "Jehoviksi". Ainoastaan ihmiset jotka eivät tunne koko asiaa, herjaavat todistajia tuolla nimellä.

    "Kukaan ei ole vielä tullut selittämään mitä väärää on siinä ettei pysty yksinkertaisesti uskomaan sitä paskaa mitä se järjestö syöttää."

    Ymmärrät varmaan itsekin ettet voi olla Jehovan todistaja jos et usko niihin asioihin joita raamattu opettaa.

    "Ne rankaisee näin vain itseään... itse he ovat niitä jotka menettävät jotain tässä."

    Jos näin on, niin miksi sinun viesteissäsi on havaittavasi vihaa ja katkeruutta? Mikset ole tyytyväinen että pääsit todistajista eroon?

    "kuka oikeasti haluaa elää jonkun ikivanhan kansansadun lumoissa? En ainakaan minä."

    Kuten olen monta kertaa maininnut, tämä uskonto on täysin vapaaehtoinen. Jokaisella on täysi oikeus päättää ITSE mihin uskoo ja juuri niin sinä teet.

    Äänestä

  • Sanahelinää vain kirjoitti:

    "Elävästä elämästä löytyy lukemattomia esimerkkejä muiden auttamisesta."

    Kaikki tuo puheesi on vain itsesi uskottelemista. Yrität vakuuttaa, että jehovantodistajat auttavat toisiaan sekä myös maailmallisia ihmisiä, koska kuvittelet, että näin asia on.

    Yhtään mitään konkreettista et ole tuonut esille, vaan pelkkää sanahelinää.

    Yksittäiset julistajat saattavat viedä esim. vaatteita Venäjälle seurakuntiin. Mutta Vartiotorni-seuran taholta ei penniäkään laiteta hyväntekeväisyyteen. Lisäksi joitakin hyväntekeväisyyden muotoja karsastetaan virallisestikin (SPR, veteraanikeräykset...).

    "Kaikki tuo puheesi on vain itsesi uskottelemista. Yrität vakuuttaa, että jehovantodistajat auttavat toisiaan sekä myös maailmallisia ihmisiä, koska kuvittelet, että näin asia on."

    Voit sitten varmaan myös selittää että mitä se on kun todistajat ovat tehneet monia asioita minunkin auttamiseksi?

    Taitavat silmäni myös valehdella kun olen nähnyt monesti miten muitakin ei-todistajia on autettu eri tavoin.

    Ja jos et minua usko, niin laajenna tutkimusaluettasi. Luulenpa että tulet hämmästymään.

    "Yhtään mitään konkreettista et ole tuonut esille, vaan pelkkää sanahelinää."

    Kun seuraavan kerran olet jonkun todistajan kanssa kasvotusten, niin kysy tuota asiaa häneltä. Näin netin kautta on vain yksinkertaisesti hieman hankala esittää mitään sellaista faktaa joka sinulle kelpaisi.

    Äänestä

  • Paradise kirjoitti:

    "Sattuu olemaan parinkymmenen vuoden kokemus ko. lahkosta"

    Jehovan todistajat eivät ole lahko.

    "hyviä asioita ei kauheasti ole."

    Miksi ylipäätään liityit Jehovan todistajiin jos olet tuota mieltä?

    "Jehovien"

    Tosin alkaa epäilyttään että oletko sittenkään ollut todistaja kun sanot heitä "Jehoviksi". Ainoastaan ihmiset jotka eivät tunne koko asiaa, herjaavat todistajia tuolla nimellä.

    "Kukaan ei ole vielä tullut selittämään mitä väärää on siinä ettei pysty yksinkertaisesti uskomaan sitä paskaa mitä se järjestö syöttää."

    Ymmärrät varmaan itsekin ettet voi olla Jehovan todistaja jos et usko niihin asioihin joita raamattu opettaa.

    "Ne rankaisee näin vain itseään... itse he ovat niitä jotka menettävät jotain tässä."

    Jos näin on, niin miksi sinun viesteissäsi on havaittavasi vihaa ja katkeruutta? Mikset ole tyytyväinen että pääsit todistajista eroon?

    "kuka oikeasti haluaa elää jonkun ikivanhan kansansadun lumoissa? En ainakaan minä."

    Kuten olen monta kertaa maininnut, tämä uskonto on täysin vapaaehtoinen. Jokaisella on täysi oikeus päättää ITSE mihin uskoo ja juuri niin sinä teet.

    JT ovat lahko! Itselleen he todistelevat muuta..

    "Miksi ylipäätään liityit Jehovan todistajiin jos olet tuota mieltä?"

    En liittynyt.. minut kasvatettiin siihen.

    "Ainoastaan ihmiset jotka eivät tunne koko asiaa, herjaavat todistajia tuolla nimellä. "

    Käytän sanoja lahko ja jehovat siksi, että se vähintään alitajunnassa ärsyttää JT:ia. Kuten sinä, he eivät pysty olemaan ohittamatta noita sanoja kommentoimatta. Ha!

    "viesteissäsi on havaittavasi vihaa ja katkeruutta? Mikset ole tyytyväinen että pääsit todistajista eroon?"

    vihaa ja katkeruutta? No mä vihaan sitä teidän uskontoanne. en sen jäseniä. Niille kun ei mene mikään jakeluun vaikka kuinka yrittäisi selittää ja todisteita näyttää. Ne kieltäytyy katsomasta edes todisteita.. yritä siinä sitten heitä auttaa. Ei auta muu kuin odottaa että ne tulis järkiinsä. siksi sanoin että jos eivät halua olla tekemisissä.. on se heidän menetyksensä. Mulla elämä jatkuu ilman heitäkin..

    Äänestä

  • Paradise kirjoitti:

    "Lainaamasi kohdat ovat muistaakseni Paavalin kirjeestä. Ovatko Paavalin käskyt Jehovan käskyjä? Ei kai Paavali ole Jumala!"

    Joko sinä feikkaat tai et oikeasti tiedä. Tuo käsky on Paavalin kirjoittama mutta Jehova on sen kirjoituttanut hänen kauttaan.

    "Kysymys: mitkä oikeastaan ovat ne Jehovan käskyt joihin Raamatussa viitataan?"

    Jos tarkoitat käskyä miten suhtautua katumattomiin väärintekijöihin, niin selitin sen jo.

    "Jos ei Vartiotorniseuran opetuksiin usko ja käsityksiään menee vaikkapa vanhimmille esittelemään niin ainakin ennen aika todennäköinen seuraus on ollut erottaminen luopumuksen vuoksi."

    En osaa sanoa miten ennen toimittiin mutta nykyään minun käsittääkseni mukaan pelkästään eri näkemysten esittäminen ei ole riittävä peruste erottamiselle.

    "on varsin mahdollista että uskovat ovat nykyään monesta asiasta väärässä."

    Aivan varmasti. Haluaisin itsekin nähdä sen ihmisen joka on jokaisessa asiassa oikeassa.

    "Joko sinä feikkaat tai et oikeasti tiedä."

    Kun lukee Paavalin tekstejä ylösnousemuksesta niin saattaa löytää samankaltaista tekstiä kun minä kirjoitin. Se on tehokeino. Ei Paavalinkaan sanomisiä pidä täysin kirjaimellisesti ottaa, sen verran hän on käyttänyt tehokeinoja.

    Se että Jehova on kirjoituttanut asioita Paavalin kautta ei tarkoita että kaikki käsitykset joita Paavalilla oli olisivat täysin oikeassa. Ymmärrys on saattanut lisääntyä.

    Katumattomista väärintekijöistä: otan esimerkiksi seurustelevat nuoret jotka ovat jo päättäneet menevänsä avioon. Jos he sattumalta ajautuvat esiaviolliseen seksiin eivätkä sydämessään tunne tehneensä mitään väärää koska rakastavat toisiaan niin mikä on ihminen heitä siitä tuomitsemaan. En usko että ihminen kykenee vilpittömästi katumaan jos ei koe tehneensä väärin. Jos tuollaiset erotetaan seurakunnasta niin minä pidän sitä armottomuutena.

    Tässä yhteydessä viittaan Matteuksen evankeliumin 9. luvun jakeessa 13 esitettyyn periaatteeseen.

    Äänestä

  • Kadoksissa? kirjoitti:

    Kristinuskon ydin on "orvoista ja leskistä huolehtiminen", ei minkään kirjapainon painatteiden levittäminen.

    Eiköhän se kristinuskon ydin ole sentään evankeliumi, hyvä sanoma Jeesuksesta Kristuksesta, joka antoi itsensä sovitusuhriksi meidän edestämme.

    Tämä "leskistä ja orvoista huolehtiminen" ja muu eettinen toiminta, on toki tärkeää, mutta se ei ole kristinuskon ydin. Monet ei-kristityt toimivat moraalikysymyksissä vähintään yhtä esikuvallisesti kuin kristityt, monet jopa paremmin. Lisäksi moraalin perusperiaatteet ovat yleisinhimillisiä, niitä ei ole sidottu kristinuskoon. Kristillinen vakaumus antaa tosin moraaliselle toiminnalle sen syvimmän ja sisimmän merkityksen, mutta sinällään moraali ei ole sidoksissa kristilliseen uskoon.

    Äänestä

  • pun kirjoitti:

    JT ovat lahko! Itselleen he todistelevat muuta..

    "Miksi ylipäätään liityit Jehovan todistajiin jos olet tuota mieltä?"

    En liittynyt.. minut kasvatettiin siihen.

    "Ainoastaan ihmiset jotka eivät tunne koko asiaa, herjaavat todistajia tuolla nimellä. "

    Käytän sanoja lahko ja jehovat siksi, että se vähintään alitajunnassa ärsyttää JT:ia. Kuten sinä, he eivät pysty olemaan ohittamatta noita sanoja kommentoimatta. Ha!

    "viesteissäsi on havaittavasi vihaa ja katkeruutta? Mikset ole tyytyväinen että pääsit todistajista eroon?"

    vihaa ja katkeruutta? No mä vihaan sitä teidän uskontoanne. en sen jäseniä. Niille kun ei mene mikään jakeluun vaikka kuinka yrittäisi selittää ja todisteita näyttää. Ne kieltäytyy katsomasta edes todisteita.. yritä siinä sitten heitä auttaa. Ei auta muu kuin odottaa että ne tulis järkiinsä. siksi sanoin että jos eivät halua olla tekemisissä.. on se heidän menetyksensä. Mulla elämä jatkuu ilman heitäkin..

    "En liittynyt.. minut kasvatettiin siihen."

    Hetkinen, kasvattaminen ei tarkoita samaa kuin liittyminen. Kun vihkiyidyit ja Jehovalle ja kävit sen vertauskuvaksi vesikasteella, niin silloin liityit Jehovan todistajiin. Eli toisin sanoen teit oman vapaaehtoisen valinnan. Ei sinua siihen kukaan pakottanut.

    "Käytän sanoja lahko ja jehovat siksi, että se vähintään alitajunnassa ärsyttää JT:ia. Kuten sinä, he eivät pysty olemaan ohittamatta noita sanoja kommentoimatta."

    Kommentoin lähinnä siksi että yleensä luopiot eivät kutsu todistajia "Jehoviksi". Mutta jos sinä saat siitä jotain kicksejä niin kutsu vain todistajia sillä nimellä. Uskallanpa väittää että se ei hetkauta heitä pätkän vertaa.

    "mä vihaan sitä teidän uskontoanne."

    Käytä sanaa "heidän" sillä minä en edelleenkään ole Jehovan todistaja.

    "Niille kun ei mene mikään jakeluun vaikka kuinka yrittäisi selittää ja todisteita näyttää."

    Todisteita VTS:n tekemistä erehdyksistä, vai? Mutta jos haluat todistaa jotain millä todella on merkitystä, niin odotan kiinnostuneena.

    "Ei auta muu kuin odottaa että ne tulis järkiinsä."

    Odota vain, mutta älä pitkästy.

    "siksi sanoin että jos eivät halua olla tekemisissä.. on se heidän menetyksensä.Mulla elämä jatkuu ilman heitäkin"

    Yleensä luopiot valittavat siitä että todistajat hylkäävät heidät. Kunpa kaikki muutkin pystyisivät ajattelemaan sinun tavallasi.

    Äänestä

  • Viljo kirjoitti:

    "Joko sinä feikkaat tai et oikeasti tiedä."

    Kun lukee Paavalin tekstejä ylösnousemuksesta niin saattaa löytää samankaltaista tekstiä kun minä kirjoitin. Se on tehokeino. Ei Paavalinkaan sanomisiä pidä täysin kirjaimellisesti ottaa, sen verran hän on käyttänyt tehokeinoja.

    Se että Jehova on kirjoituttanut asioita Paavalin kautta ei tarkoita että kaikki käsitykset joita Paavalilla oli olisivat täysin oikeassa. Ymmärrys on saattanut lisääntyä.

    Katumattomista väärintekijöistä: otan esimerkiksi seurustelevat nuoret jotka ovat jo päättäneet menevänsä avioon. Jos he sattumalta ajautuvat esiaviolliseen seksiin eivätkä sydämessään tunne tehneensä mitään väärää koska rakastavat toisiaan niin mikä on ihminen heitä siitä tuomitsemaan. En usko että ihminen kykenee vilpittömästi katumaan jos ei koe tehneensä väärin. Jos tuollaiset erotetaan seurakunnasta niin minä pidän sitä armottomuutena.

    Tässä yhteydessä viittaan Matteuksen evankeliumin 9. luvun jakeessa 13 esitettyyn periaatteeseen.

    "Katumattomista väärintekijöistä: otan esimerkiksi seurustelevat nuoret jotka ovat jo päättäneet menevänsä avioon. Jos he sattumalta ajautuvat esiaviolliseen seksiin eivätkä sydämessään tunne tehneensä mitään väärää koska rakastavat toisiaan niin mikä on ihminen heitä siitä tuomitsemaan."

    Saatan hyvin ymmärtää tuonkin näkökannan mutta...

    Raamatussa kuitenkin sanotaan selkein sanoin että seksi on asia johon vain aviopuolisoilla on oikeus. Kaikenlainen muu seksuaalinen käyttäytyminen on haureutta johon sisältyy mm. esiaviollinen seksi, homoseksuaalisuus, pedofilia ja sodomia.

    Ei ole kovin vaikea päätellä minkälaisilta murheilta ja ongelmilta ihmiskunta voisi säästyä jos raamatun neuvoja noudatettaisiin tässäkin asiassa.

    "En usko että ihminen kykenee vilpittömästi katumaan jos ei koe tehneensä väärin. Jos tuollaiset erotetaan seurakunnasta niin minä pidän sitä armottomuutena."

    Saattaahan se siltä tuntua mutta ihminen joko rakastaa Jehovaa tai sitten ei rakasta. Jos ihmiset eivät halua noudattaa hänen lakejaan, niin silloin he eivät rakasta eivätkä näin ollen voi kuulua hänen järjestöönsä.

    Periaate on hieman samanlainen kuin työpaikalla. Mitä arvelet siitä seuraavan jos et suostu noudattamaan työnantajan määräämiä sääntöjä?

    "Raamatussa kuitenkin sanotaan selkein sanoin että seksi on asia johon vain aviopuolisoilla on oikeus"

    Haluaisin todella tietää missä tämä tuodaan 'selkein sanoin' esille. Olen nimittäin eri mieltä asiasta.

    Mitä tulee mm haureuteen niin toistelet vaan Vartiotornin oppeja. En ole vielä löytänyt mitään kiistattomia todisteita että porneia todella tarkoittaa sitä mitä Vartiotorniseura opettaa.

    Raamatussa ei käytetä sanaa sodomia. Mitä se edes tarkoittaa?

    Kun irtautuu Jehovan todistajien kaltaisesta järjestöstä jossa 'totuus' on "valmiiksi pureskeltu" eli pitää vaan uskoa mitä lehdissä lukee niin joutuu ihan itse arvioimaan sydämessään mikä opetus on oikein ja mikä ei. Kun toimii tuolla tavalla niin silloin oikeasti käyttää omatuntoaan.

    "Saattaahan se siltä tuntua mutta ihminen joko rakastaa Jehovaa tai sitten ei rakasta"

    Tjaa. Näyttää siltä että mielestäsi Vartiotorniseuran käskyjen totteleminen on sama kuin Jehovan rakastaminen. Asia ei ole ihan noin yksinkertainen.

    Et näytä oppineen mitä se Mt 9:13 tarkoittaa, muuten et varmaan tuollaista tekstiä kirjoittaisi.

    Lopuksi laitan viittauksen Matteuksen 15:7-9:ään. Kannattaisi nimittäin miettiä opettaako oikeastaan ihmisten käskyjä oppeina.

    Raamattu kertoo esiaviollisista seksisuhteista erittäin hyväksyvään sävyyn Laulujen laulussa.

    "Haluaisin todella tietää missä tämä tuodaan 'selkein sanoin' esille. Olen nimittäin eri mieltä asiasta."

    Miten sitten ymmärrät tämän raamatun jakeen: "Olkoon avioliitto kunniallinen kaikkien keskuudessa ja aviovuode saastumaton". (Hepr. 13:4)

    On totta, ettei sitä aivan suoraan mainita siellä mutta tarpeeksi ymmärrettävästi kuitenkin.

    "Mitä tulee mm haureuteen niin toistelet vaan Vartiotornin oppeja. En ole vielä löytänyt mitään kiistattomia todisteita että porneia todella tarkoittaa sitä mitä Vartiotorniseura opettaa."

    Mitä se sinun mielestäsi sitten tarkoittaa?

    "Raamatussa ei käytetä sanaa sodomia. Mitä se edes tarkoittaa?"

    Eläimiin sekaantumista. Hyvin yleistä mm. Sodoman kaupungissa. Ei ole sattumaa että että eläimiin sekaantuminen sai nimensä juuri tuon kaupungin mukaan.

    "joutuu ihan itse arvioimaan sydämessään mikä opetus on oikein ja mikä ei. Kun toimii tuolla tavalla niin silloin oikeasti käyttää omatuntoaan."

    Tuolla tavalla minäkin olen toiminut. Miettinyt asioita puolueettomasti ja itsenäisesti ajattelemalla.

    "Näyttää siltä että mielestäsi Vartiotorniseuran käskyjen totteleminen on sama kuin Jehovan rakastaminen."

    Raamatun käskyjen noudattaminen on sama kuin Jehovan rakastaminen.

    "Et näytä oppineen mitä se Mt 9:13 tarkoittaa, muuten et varmaan tuollaista tekstiä kirjoittaisi."

    Kyllä tiedän mitä se tarkoittaa. Siinä kehoitetaan osoittamaan armoa ja kerrotaan miksi Jeesus vietti aikaa syntisten kanssa.

    "Lopuksi laitan viittauksen Matteuksen 15:7-9:ään. Kannattaisi nimittäin miettiä opettaako oikeastaan ihmisten käskyjä oppeina."

    Sinun kannattaisi lukea koko luku ja katsoa tarkkaan kenelle Jeesus nuo sanat on osoittanut.

    Korostin ilmausta 'selkein sanoin' sillä olen tajunnut että on niin paljon asioita joita emme voi tarkasti tietää lähes kahden tuhannen vuoden takaisesta kielestä ja kulttuurista että rohkenisin satavarmasti esittää kaikkea sitä mitä järjestäytyneet uskonnot yleensä esittävät. En kiellä etteivätkö ne monessa asiassa ole oikeassa mutta näyttää siltä että esim. nykyisen kaltaista avioliittoa korostetaan liikaa.

    Hepr. 13:4 ongelmallinen kohta on kreikankielinen sana 'gamos' joka on käännetty avioliitoksi. Tarkoitettiinko sillä tuolloin yhteiskunnassa laillisesti vahvistettua suhdetta vai onko sen perusmerkitys miehen ja naisen välinen liitto (vrt. avoliitto)? En tiedä vastausta tähän, mutta 1. Korinttilaiskirjeen hengessä näyttäisi siltä että tärkeämpää on keskinäinen luottamus ja liiton kunnioitus kuin nykyisenkaltainen virallistettu liitto.

    Porneiasta joudun vastaamaan etten täysin tiedä mitä se tarkoittaa. Kun menettää uskonsa Vartiotorniseuran auktoriteettiin Raamatuntulkitsijana niin joutuu astumaan todellisuuteen jossa on enemmän epävarmuutta ja epätietoisuutta mm. Raamatun jakeiden todellisesta merkityksestä.

    Olen vakuuttunut siitä että porneia tarkoittaa ainakin avio-/avopuolison pettämistä liiton ulkopuolisella sukupuolisuhteella ja lisäksi pidän selvänä että irtosuhteet ovat porneiaa. Jos asiaa tutkisin tarkemmin niin saattaisin kallistua Vartiotorniseuran tulkinnan suuntaan laajemminkin.

    Tärkein näkokohtani on kuitenkin se etten tarkkaan tiedä mitä kaikkea Jumala pitää 'porneiana'.

    Eläimiin sekaantuminen on mielestäni niin päivänselvä asia että olen samaa mieltä kanssasi, joskaan en muista että Raamatussa olisi mainintaa sitä Sodomassa harjoitetun.

    "Raamatun käskyjen noudattaminen on sama kuin Jehovan rakastaminen."

    Tai tarkemmin: Hänen käskyjensä noudattaminen. Tässä tullaankin siihen että on tulkinnanvaraisia asioita joita aiheuttaa epätäydellinen tieto sanojen merkityksistä jne. Jumalaa voi rakastaa myös tunnetasolla, siis tuntea rakkautta Häntä kohtaan.

    Mt 9:13. Jehovan todistajilla on erilaisia katumusharjoituksia joita saatetaan määrätä niille jotka ovat tulossa takaisin seurakuntaan tai jotka ovat tunnustaneet syntejään vanhimmistolle. Tällaiset vaatimukset ja etujen poisottaminen on mielestäni 'teurasuhri'. Jeesuksen antama malli oli armo ilman katumusharjoituksia mutta ei enää pitänyt jatkaa synnintekemistä. Tämän vuoksi olen sitä mieltä että Jehovan todistajat eivät ole ymmärtäneet tuon jakeen merkitystä ainakaan järjestötasolla.

    "Sinun kannattaisi lukea koko luku ja katsoa tarkkaan kenelle Jeesus nuo sanat on osoittanut."

    Niin, sitä juuri tarkoitin. Mielestäni ei ole väärin sanottu että Jehovan todistajat ovat eräitä tämän päivän fariseuksia. Pikkutarkkoja sääntöjä on aika paljon, kuorma on monelle raskas ja ahdistava. Pidän ymmärrettävänä jos et kykene olemaan tästä samaa mieltä kanssani.

    "Korostin ilmausta 'selkein sanoin' sillä olen tajunnut että on niin paljon asioita joita emme voi tarkasti tietää lähes kahden tuhannen vuoden takaisesta kielestä ja kulttuurista että rohkenisin satavarmasti esittää kaikkea sitä mitä järjestäytyneet uskonnot yleensä esittävät."

    Tietysti on monia asioita joita ihminen ei pysty täysin oikein ymmärtämään, sehän on selvä. Mutta ainakin avioliitosta on mielestäni annettu selvät ohjeet. Yksi kymmenestä käskystäkin sanoo: "Älä tee huorin." Jos yhtäkkiä sallittaisiin esiaviollinen seksi, niin samalla tuota käskyä rikkoittaisiin.

    "Hepr. 13:4 ongelmallinen kohta on kreikankielinen sana 'gamos' joka on käännetty avioliitoksi. Tarkoitettiinko sillä tuolloin yhteiskunnassa laillisesti vahvistettua suhdetta vai onko sen perusmerkitys miehen ja naisen välinen liitto (vrt. avoliitto)?"

    Itseasiassa en ole täysin varma, miten avioliitot tuohon aikaan virallistettiin. Tuon asian selvittämiseen vaaditaan historiantutkijan apua.

    "tärkeämpää on keskinäinen luottamus ja liiton kunnioitus kuin nykyisenkaltainen virallistettu liitto."

    Niin minäkin asian ymmärtäisin. Mutta jonkinlaisen virallistuksen avioliitto kuitenkin vaatii sillä siihen ei riitä vain molempien yhteinen päätös elää niin kuin mies ja vaimo.

    "Tärkein näkokohtani on kuitenkin se etten tarkkaan tiedä mitä kaikkea Jumala pitää 'porneiana'."

    The New International Dictionary of New Testament Theology sanoo esimerkiksi, että porneia merkitsee "siveettömyyttä, sukupuolista moraalittomuutta, prostituutiota, haureutta". Se sanoo myös: "Sanaryhmä [johon porneia kuuluu] voi kuvailla erilaisia avioliiton ulkopuolisen sukupuolikäyttäytymisen muotoja, kun ne poikkeavat hyväksytyistä yhteiskunnallisista ja uskonnollisista normeista (esim. homoseksuaalisuus, vapaat sukupuolisuhteet, pedofilia [lasten sukupuolinen väärinkäyttö] ja erityisesti prostituutio)." Siten porneia sisältäisi aviorikoksen (kreikaksi moikheia), ja sitä voidaan käyttää laajemmin muista avioliiton ulkopuolisista moraalittomista tavoista, esimerkiksi suun tai peräaukon kautta tai eläinten kanssa harjoitetuista sukupuolisuhteista.

    "Tai tarkemmin: Hänen käskyjensä noudattaminen. Tässä tullaankin siihen että on tulkinnanvaraisia asioita joita aiheuttaa epätäydellinen tieto sanojen merkityksistä"

    Niitä on kyllä jonkin verran mutta ei sellaisissa asioissa jotka saattavat aiheuttaa ikävää vahinkoa.

    "Jumalaa voi rakastaa myös tunnetasolla, siis tuntea rakkautta Häntä kohtaan."

    Totta, ja nimenomaan sitä vaaditaankin. Ihminen voi tehdä monia tekoja jotka miellyttävät Jehovaa mutta jos hän tekee ne jostain muista vaikuttimista kuin rakkaudesta Jehovaa kohtaan, niin nuo teot ovat tavallaan arvottomia.

    "Mt 9:13. Jehovan todistajilla on erilaisia katumusharjoituksia joita saatetaan määrätä niille jotka ovat tulossa takaisin seurakuntaan tai jotka ovat tunnustaneet syntejään vanhimmistolle. Tällaiset vaatimukset ja etujen poisottaminen on mielestäni 'teurasuhri'."

    Toi on ihan hyvä pointti. Miksi saavutetut edut otetaan pois jos henkilö katuu aidosti? Siinä on kysymys jonka voin esittää kun seuraavan kerran asetan jonkun vanhimman "piinapenkkiin", vaikka itse en tuota asiaa käsitä "teurasuhrina".

    Ne, jotka tekevät jonkun vakavan synnin mutta katuvat, ei tarvitse tehdä mitään sen ihmeellisempää. Heidän kohdalla riittää, että lopettavat tuon synninteon.

    Mutta erotettujen kohdalla en suoraan sanoen tiedä mitä heiltä vaaditaan.

    "Mielestäni ei ole väärin sanottu että Jehovan todistajat ovat eräitä tämän päivän fariseuksia."

    Niin no, nykyajan fariseuksia minun mielestäni ovat kaikki ne jotka julkisesti julistavat rakastavansa jumalaa, mutta teoillaan osoittavat että heidän sydämensä on kaukana Hänestä. Juuri sellaisiahan fariseukset olivat, ulkokultaisia.

    Siinä mielessä olet oikeassa että todistajien keskuudessakin saattaa sellaisia olla. En ainakaan itse olisi siitä kovin yllättynyt.

    "Pikkutarkkoja sääntöjä on aika paljon"

    Oikeastaan erittäin tarkat säännöt ovat vain kaikkein tärkeimissä ja vakavimmissa asioissa. Hyvin monissa asioissa todistajillakin on vapaus toimia omantuntonsa mukaan.

    "kuorma on monelle raskas ja ahdistava."

    Totta, aina se ei ole helppoa. Itsekin voin sanoa omalta kohdaltani että vaikeaa se oli minullekkin. Siihen tosin vaikutti moni muukin asia, henk.kohtaiset ongelmat ym.

    Sen vuoksi annoin väliaikaisesti periksi ja jättäydyin seurakunnan ulkopuolelle ja sillä tiellä olen vieläkin. Toisaalta tauko on antanut tilaisuuden miettiä asioita aivan rauhassa.

    Olen myös aivan varma että vastaavanlaisia tapauksia riittää enemmänkin. Varsinkin nuorilla elämä on hyvin haastellista nykyaikana ja se on asettanut heidät monien vaikeiden ongelmien eteen.

    "Pidän ymmärrettävänä jos et kykene olemaan tästä samaa mieltä kanssani."

    No, osittain pystyn olemaan samaa mieltä.

    >>Itseasiassa en ole täysin varma, miten avioliitot tuohon aikaan virallistettiin. Tuon asian selvittämiseen vaaditaan historiantutkijan apua.

    Mikä ihmeen avioliitto? Nainen oli tuohon aikaan miehen omaisuutta, jonka saattoi lempata syytä esittämättä. Vaimoja saattoi olla useampia.

    Kaiva esille nykyisen vihkikaavan historia ja palaa sitten asiaan. Raamatusta kun ei vihkikaavaa tai siihen viittaavaa löydy.

    Äänestä

  • Rasvattu jämä kirjoitti:

    "Kaiva esille nykyisen vihkikaavan historia ja palaa sitten asiaan. Raamatusta kun ei vihkikaavaa tai siihen viittaavaa löydy."

    Mitä ihmettä sinä taas oikein valitat? Minähän sanoin etten tiedä tuota asiaa ja siinä se.

    Sitä paitsi tapasi mukaan taas puutut tekstissä sellaisiin kohtiin joka ei ole edes keskustelun ydinasia.

    >>>>"Kaiva esille nykyisen vihkikaavan historia ja palaa sitten asiaan. Raamatusta kun ei vihkikaavaa tai siihen viittaavaa löydy."

    >>Mitä ihmettä sinä taas oikein valitat? Minähän sanoin etten tiedä tuota asiaa ja siinä se.

    Siinähän se olisi jos sinä voisit määrätä kaiken. Vastasin lähinnä tähän jehovantodistajaasenteeseesi:

    >>Mutta ainakin avioliitosta on mielestäni annettu selvät ohjeet. Yksi kymmenestä käskystäkin sanoo: "Älä tee huorin." Jos yhtäkkiä sallittaisiin esiaviollinen seksi, niin samalla tuota käskyä rikkoittaisiin.

    Kynnen käskyn aikoihin nainen oli miehen omaisuutta. Nykyinen avioliitto-sana ei tee oikeutta asialle.

    Äänestä

  • Paradise kirjoitti:

    "Korostin ilmausta 'selkein sanoin' sillä olen tajunnut että on niin paljon asioita joita emme voi tarkasti tietää lähes kahden tuhannen vuoden takaisesta kielestä ja kulttuurista että rohkenisin satavarmasti esittää kaikkea sitä mitä järjestäytyneet uskonnot yleensä esittävät."

    Tietysti on monia asioita joita ihminen ei pysty täysin oikein ymmärtämään, sehän on selvä. Mutta ainakin avioliitosta on mielestäni annettu selvät ohjeet. Yksi kymmenestä käskystäkin sanoo: "Älä tee huorin." Jos yhtäkkiä sallittaisiin esiaviollinen seksi, niin samalla tuota käskyä rikkoittaisiin.

    "Hepr. 13:4 ongelmallinen kohta on kreikankielinen sana 'gamos' joka on käännetty avioliitoksi. Tarkoitettiinko sillä tuolloin yhteiskunnassa laillisesti vahvistettua suhdetta vai onko sen perusmerkitys miehen ja naisen välinen liitto (vrt. avoliitto)?"

    Itseasiassa en ole täysin varma, miten avioliitot tuohon aikaan virallistettiin. Tuon asian selvittämiseen vaaditaan historiantutkijan apua.

    "tärkeämpää on keskinäinen luottamus ja liiton kunnioitus kuin nykyisenkaltainen virallistettu liitto."

    Niin minäkin asian ymmärtäisin. Mutta jonkinlaisen virallistuksen avioliitto kuitenkin vaatii sillä siihen ei riitä vain molempien yhteinen päätös elää niin kuin mies ja vaimo.

    "Tärkein näkokohtani on kuitenkin se etten tarkkaan tiedä mitä kaikkea Jumala pitää 'porneiana'."

    The New International Dictionary of New Testament Theology sanoo esimerkiksi, että porneia merkitsee "siveettömyyttä, sukupuolista moraalittomuutta, prostituutiota, haureutta". Se sanoo myös: "Sanaryhmä [johon porneia kuuluu] voi kuvailla erilaisia avioliiton ulkopuolisen sukupuolikäyttäytymisen muotoja, kun ne poikkeavat hyväksytyistä yhteiskunnallisista ja uskonnollisista normeista (esim. homoseksuaalisuus, vapaat sukupuolisuhteet, pedofilia [lasten sukupuolinen väärinkäyttö] ja erityisesti prostituutio)." Siten porneia sisältäisi aviorikoksen (kreikaksi moikheia), ja sitä voidaan käyttää laajemmin muista avioliiton ulkopuolisista moraalittomista tavoista, esimerkiksi suun tai peräaukon kautta tai eläinten kanssa harjoitetuista sukupuolisuhteista.

    "Tai tarkemmin: Hänen käskyjensä noudattaminen. Tässä tullaankin siihen että on tulkinnanvaraisia asioita joita aiheuttaa epätäydellinen tieto sanojen merkityksistä"

    Niitä on kyllä jonkin verran mutta ei sellaisissa asioissa jotka saattavat aiheuttaa ikävää vahinkoa.

    "Jumalaa voi rakastaa myös tunnetasolla, siis tuntea rakkautta Häntä kohtaan."

    Totta, ja nimenomaan sitä vaaditaankin. Ihminen voi tehdä monia tekoja jotka miellyttävät Jehovaa mutta jos hän tekee ne jostain muista vaikuttimista kuin rakkaudesta Jehovaa kohtaan, niin nuo teot ovat tavallaan arvottomia.

    "Mt 9:13. Jehovan todistajilla on erilaisia katumusharjoituksia joita saatetaan määrätä niille jotka ovat tulossa takaisin seurakuntaan tai jotka ovat tunnustaneet syntejään vanhimmistolle. Tällaiset vaatimukset ja etujen poisottaminen on mielestäni 'teurasuhri'."

    Toi on ihan hyvä pointti. Miksi saavutetut edut otetaan pois jos henkilö katuu aidosti? Siinä on kysymys jonka voin esittää kun seuraavan kerran asetan jonkun vanhimman "piinapenkkiin", vaikka itse en tuota asiaa käsitä "teurasuhrina".

    Ne, jotka tekevät jonkun vakavan synnin mutta katuvat, ei tarvitse tehdä mitään sen ihmeellisempää. Heidän kohdalla riittää, että lopettavat tuon synninteon.

    Mutta erotettujen kohdalla en suoraan sanoen tiedä mitä heiltä vaaditaan.

    "Mielestäni ei ole väärin sanottu että Jehovan todistajat ovat eräitä tämän päivän fariseuksia."

    Niin no, nykyajan fariseuksia minun mielestäni ovat kaikki ne jotka julkisesti julistavat rakastavansa jumalaa, mutta teoillaan osoittavat että heidän sydämensä on kaukana Hänestä. Juuri sellaisiahan fariseukset olivat, ulkokultaisia.

    Siinä mielessä olet oikeassa että todistajien keskuudessakin saattaa sellaisia olla. En ainakaan itse olisi siitä kovin yllättynyt.

    "Pikkutarkkoja sääntöjä on aika paljon"

    Oikeastaan erittäin tarkat säännöt ovat vain kaikkein tärkeimissä ja vakavimmissa asioissa. Hyvin monissa asioissa todistajillakin on vapaus toimia omantuntonsa mukaan.

    "kuorma on monelle raskas ja ahdistava."

    Totta, aina se ei ole helppoa. Itsekin voin sanoa omalta kohdaltani että vaikeaa se oli minullekkin. Siihen tosin vaikutti moni muukin asia, henk.kohtaiset ongelmat ym.

    Sen vuoksi annoin väliaikaisesti periksi ja jättäydyin seurakunnan ulkopuolelle ja sillä tiellä olen vieläkin. Toisaalta tauko on antanut tilaisuuden miettiä asioita aivan rauhassa.

    Olen myös aivan varma että vastaavanlaisia tapauksia riittää enemmänkin. Varsinkin nuorilla elämä on hyvin haastellista nykyaikana ja se on asettanut heidät monien vaikeiden ongelmien eteen.

    "Pidän ymmärrettävänä jos et kykene olemaan tästä samaa mieltä kanssani."

    No, osittain pystyn olemaan samaa mieltä.

    "Jos yhtäkkiä sallittaisiin esiaviollinen seksi, niin samalla tuota käskyä rikkoittaisiin."

    Tämä ei käsittääkseni pidä paikkaansa sillä olen käsittänyt että tuo käsky tarkoittaa nimenomaan sitä ettei tee aviorikosta, siis petä puolisoaan.

    Olen jonkin verran tutustunut kreikkalaisiin ja roomalaisiin avioliittotapohin ja -järjestelyihin. Roomassa oli joitakin erityyppisiä avioliittojärjestelyjä joista toiset olivat muodollisempia kuin toiset. Omaisuuden turvaaminen oli tärkeä tekijä varakkaiden avioliitoissa. Köyhemmillä oli vähemmän muodollista: muutettiin yhteen asumaan ja juhlittiin. Googlella asiasta löytyy informaatiota.

    "siihen ei riitä vain molempien yhteinen päätös elää niin kuin mies ja vaimo"

    Nykyisen kaltaiseen avioliittoon ei riitäkään kun siitä on lailla määrätty mutta minulla on käsitys että heimoyhteisöissä on vaan sovittu asia vanhempien kesken ja sitten vaikka nainen on muuttanut miehen kotiin ja ollut siitä lähtien hänen vaimonsa. Mielestäni on tosiasia että tärkeimpiä liiton virallistamisen syitä on ollut omaisuuteen liittyvät tekijät puolison kuoleman tai avioeron mahdollisuuden vuoksi, unohtamatta tietenkään rintaperillisten oikeuksia.

    En käsitä miksi täysi-ikäisen miehen ja naisen tulisi rekisteröidä liittonsa julkiselle viranomaiselle jos he eivät sitä itse halua.

    Porneiasta: vaikka sanakirjoissa annetaan määritelmiä en sittenkään tiedä mitä esim. Paavali on termillä käsittänyt. Esim. suuseksiä en pidä porneiana.

    Ikävän vahingon välttämisessä suosittelen rakkauden lakia: rakkaus ei saa lähimmäiselle aikaan pahaa (Ro 13:10).

    Teurasuhrilla tarkoitan sitä että kyseessä on vaatimus joka pitää täyttää että anteeksianto saadaan, siis ehto. Mooseksen lain aikaan piti uhrata uhreja joilla anteeksianto ikäänkuin ostettiin. Anteeksianto tuli siis lain noudattamisesta. Jehovan todistajilla oikeuskomiteassa olevat vanhimmat pyrkivät arvioimaan katumuksen läsnäoloa tai sen aitoutta harkitessaan seuraamuksia. Käsittääkseni usein saa jotain rajoituksia jotka kestävät tietyn ajan tai jos erotetaan ja jälkeenpäin pyrkii takaisin niin jälleen pitää noudattaa tiettyjä sääntöjä ennenkuin otetaan takaisin.

    Kun muistelen tuhlaajapojan kertomusta Raamatusta niin ei siinä rajoituksia asetettu vaan päinvastoin isä järjesti juhlat. Tämän vuoksi pidän Jehovan todistajia ns. lakiuskontona eikä rakkaususkontona.

    Hieman ihmettelen jos tosiaan avionrikkojalle riittää että hän vaan sanoo katuvansa eikä enää harjoita sitä enää, ilman mitään rajoituksia.

    Kaikki säännöt eivät ole valtakunnallisia tai kansainvälisiä vaan ihan paikallisia joita paikalliset vanhimmistot ovat ottaneet käyttöön. Luonteeltaan ne ovat kirjoittamattomia ja ne saattavat olla aika omituisia.

    Yleisistä säännöistä mielenkiintoinen on esim. naisen hameen pituussääntö. Olen toki sitä mieltä että minihameen pitäminen kenttäpalveluksessa tai kokouksissa on arveluttavaa mutta en sittenkään tajua miksi polvipituus on ehdoton raja. Vai eikö se enää olekaan niin ehdoton sääntö?

    "No, osittain pystyn olemaan samaa mieltä."

    Kiva juttu.

    >>En käsitä miksi täysi-ikäisen miehen ja naisen tulisi rekisteröidä liittonsa julkiselle viranomaiselle jos he eivät sitä itse halua.

    Eikä sitä käsittänyt Vartiotorniseuran presidentti Rutherfordkaan vuoden 1929 oppimuutoksen jälkeen. Tuon vuoden jälkeen avoliitto oli seuran suosituksen mukainen elämäntapa, toki itsensä maistraatissa vihityttäneitä ei erotettu.

    Tätä avoliittoaikaa jatkui ainoastaan vuoteen 1953, vaikka vuoden 1929 oppinäkemys korjattiin takaisin russelilaiseen kuosiin vasta 1962.

    Raamatussa ei todellakaan missään määritellä, miten pätevä, "raamatullinen" avioliitto solmitaan. Käytännössä oletetaan tiedetyksi, kuka on naimisissa, joten avioliitoksi raamatullisessa mielessä voitaneen määritellä se, mikä "maailman silmissä" on avioliitto. Tämän perinteen mukaisesti esim. Martti Luther selitti avioliiton olevan "ein weltlich Ding", maailmallinen (eikä siis suinkaan kirkollinen) asia.

    Nykyään avoliittoa pidetään laajoissa piireissä avioliittoon rinnastettavana ja yhtä vakiintuneena ja hyväksyttävänä asiana. Tämän mukaan suuri osa avoliitossa elävistä saattaa "raamatullisen käsityksen" mukaan elää avioliitossa - asia, jonka monet teologit ovat valmiita tunnustamaan yksityisesti, mutta harvat julkisesti.

    Rutherford lähti käsityksessään tavallaan "luterilaisesta" lähtökohdasta: avioliitto on maailmallinen asia, joten kristittyjen ei tarvitse välittää siitä. Kristittyjen avioliitto oli hänen mukaansa seurakunnan sisäinen asia, eikä sillä, oliko tämä liitto avioliitto myös maailman silmissä, ollut väliä. Lisäksi Rutherford lähti argumentaatiossaan Harmagedonin läheisyydestä: koska Harmagedon oli lähellä, ei ollut tarpeen huolehtia esim. leskien asioista solmimalla maailman silmissä tunnustettu avioliitto. Osatekijänä oli varmasti myös Rutherfordin halua shokeerata "poroporvarillista" maailmaa.

    Äänestä

  • Viljo kirjoitti:

    "Jos yhtäkkiä sallittaisiin esiaviollinen seksi, niin samalla tuota käskyä rikkoittaisiin."

    Tämä ei käsittääkseni pidä paikkaansa sillä olen käsittänyt että tuo käsky tarkoittaa nimenomaan sitä ettei tee aviorikosta, siis petä puolisoaan.

    Olen jonkin verran tutustunut kreikkalaisiin ja roomalaisiin avioliittotapohin ja -järjestelyihin. Roomassa oli joitakin erityyppisiä avioliittojärjestelyjä joista toiset olivat muodollisempia kuin toiset. Omaisuuden turvaaminen oli tärkeä tekijä varakkaiden avioliitoissa. Köyhemmillä oli vähemmän muodollista: muutettiin yhteen asumaan ja juhlittiin. Googlella asiasta löytyy informaatiota.

    "siihen ei riitä vain molempien yhteinen päätös elää niin kuin mies ja vaimo"

    Nykyisen kaltaiseen avioliittoon ei riitäkään kun siitä on lailla määrätty mutta minulla on käsitys että heimoyhteisöissä on vaan sovittu asia vanhempien kesken ja sitten vaikka nainen on muuttanut miehen kotiin ja ollut siitä lähtien hänen vaimonsa. Mielestäni on tosiasia että tärkeimpiä liiton virallistamisen syitä on ollut omaisuuteen liittyvät tekijät puolison kuoleman tai avioeron mahdollisuuden vuoksi, unohtamatta tietenkään rintaperillisten oikeuksia.

    En käsitä miksi täysi-ikäisen miehen ja naisen tulisi rekisteröidä liittonsa julkiselle viranomaiselle jos he eivät sitä itse halua.

    Porneiasta: vaikka sanakirjoissa annetaan määritelmiä en sittenkään tiedä mitä esim. Paavali on termillä käsittänyt. Esim. suuseksiä en pidä porneiana.

    Ikävän vahingon välttämisessä suosittelen rakkauden lakia: rakkaus ei saa lähimmäiselle aikaan pahaa (Ro 13:10).

    Teurasuhrilla tarkoitan sitä että kyseessä on vaatimus joka pitää täyttää että anteeksianto saadaan, siis ehto. Mooseksen lain aikaan piti uhrata uhreja joilla anteeksianto ikäänkuin ostettiin. Anteeksianto tuli siis lain noudattamisesta. Jehovan todistajilla oikeuskomiteassa olevat vanhimmat pyrkivät arvioimaan katumuksen läsnäoloa tai sen aitoutta harkitessaan seuraamuksia. Käsittääkseni usein saa jotain rajoituksia jotka kestävät tietyn ajan tai jos erotetaan ja jälkeenpäin pyrkii takaisin niin jälleen pitää noudattaa tiettyjä sääntöjä ennenkuin otetaan takaisin.

    Kun muistelen tuhlaajapojan kertomusta Raamatusta niin ei siinä rajoituksia asetettu vaan päinvastoin isä järjesti juhlat. Tämän vuoksi pidän Jehovan todistajia ns. lakiuskontona eikä rakkaususkontona.

    Hieman ihmettelen jos tosiaan avionrikkojalle riittää että hän vaan sanoo katuvansa eikä enää harjoita sitä enää, ilman mitään rajoituksia.

    Kaikki säännöt eivät ole valtakunnallisia tai kansainvälisiä vaan ihan paikallisia joita paikalliset vanhimmistot ovat ottaneet käyttöön. Luonteeltaan ne ovat kirjoittamattomia ja ne saattavat olla aika omituisia.

    Yleisistä säännöistä mielenkiintoinen on esim. naisen hameen pituussääntö. Olen toki sitä mieltä että minihameen pitäminen kenttäpalveluksessa tai kokouksissa on arveluttavaa mutta en sittenkään tajua miksi polvipituus on ehdoton raja. Vai eikö se enää olekaan niin ehdoton sääntö?

    "No, osittain pystyn olemaan samaa mieltä."

    Kiva juttu.

    7. (tai laskutavasta riippuen 8.) käsky "älä tee huorin" koskee todellakin vain aviorikoksen tekemistä. Tosin jo vanhassa katekeettisessa traditiossa tämän käskyn piiriin on ymmärretty kuuluvaksi kaikenlainen seksuaalinen ylitsekäyminen.

    Uuden testamentin kielenkäytössä käytetään seksuaalielämän synneistä yleisnimitystä 'porneia', mikä on käännetty vanhahtavalla sanalla 'haureus'. Tätä käsitettä ei Uusi testamentti missään määrittele, vaan se oletetaan tunnetuksi. Sanalla tarkoitettiin kreikassa hieman eri asioita, mutta aina siihen liittyi jonkinlainen ajatus 'porneiaksi' kutsutun seksuaalisen teon luvattomuudesta ja sopimattomuudesta. Kyseinen käsite on siis ainakin tietyssä määrin aikaan sidottu, 'porneiaa' on se, mitä pidetään sopimattomana ja siveettömänä.

    Sivuhuomautuksena sanottakoon, että Vartiotorniseuralla itselläänkin on ollut hankaluuksia ymmärtää, mitä 'porneialla' tarkoitetaan. Koska Matteuksen evankeliumi ja Paavali antavat 'porneian' ainoaksi avioeroperusteeksi, käsitteen tarkkaa merkitystä on pohdittu Vartiotornissa. Jonkin aikaa ajateltiin, että 'porneia' tarkoittaa vain niitä seksuaalisuuden muotoja, joissa uuden elämän syntyminen oli mahdollista. Täten esim. toisen aviopuolison homoseksuaaliset teot ja eläimiin sekaantuminen eivät olleet sellaista "raamatullista" 'porneiaa', joka olisi mahdollistanut avioeron. Jonkin ajan kuluttua hypättiin toiseen äärimmäisyyteen ja selitettiin, että myös osa aviopuolisoiden keskinäisistä teoista olisi 'porneiaa', siis ennen kaikkea luonnottomina pidetyt seksuaalisuuden muodot anaali- ja oraaliseksi. Nykyään nämä äärimmäiset (ja myös äärimmäisen hankalasti perusteltavat) 'porneian' määritelmät on hylätty.

    Äänestä

  • Jari kirjoitti:

    Raamatussa ei todellakaan missään määritellä, miten pätevä, "raamatullinen" avioliitto solmitaan. Käytännössä oletetaan tiedetyksi, kuka on naimisissa, joten avioliitoksi raamatullisessa mielessä voitaneen määritellä se, mikä "maailman silmissä" on avioliitto. Tämän perinteen mukaisesti esim. Martti Luther selitti avioliiton olevan "ein weltlich Ding", maailmallinen (eikä siis suinkaan kirkollinen) asia.

    Nykyään avoliittoa pidetään laajoissa piireissä avioliittoon rinnastettavana ja yhtä vakiintuneena ja hyväksyttävänä asiana. Tämän mukaan suuri osa avoliitossa elävistä saattaa "raamatullisen käsityksen" mukaan elää avioliitossa - asia, jonka monet teologit ovat valmiita tunnustamaan yksityisesti, mutta harvat julkisesti.

    Rutherford lähti käsityksessään tavallaan "luterilaisesta" lähtökohdasta: avioliitto on maailmallinen asia, joten kristittyjen ei tarvitse välittää siitä. Kristittyjen avioliitto oli hänen mukaansa seurakunnan sisäinen asia, eikä sillä, oliko tämä liitto avioliitto myös maailman silmissä, ollut väliä. Lisäksi Rutherford lähti argumentaatiossaan Harmagedonin läheisyydestä: koska Harmagedon oli lähellä, ei ollut tarpeen huolehtia esim. leskien asioista solmimalla maailman silmissä tunnustettu avioliitto. Osatekijänä oli varmasti myös Rutherfordin halua shokeerata "poroporvarillista" maailmaa.

    >>Rutherford lähti käsityksessään tavallaan "luterilaisesta" lähtökohdasta: avioliitto on maailmallinen asia, joten kristittyjen ei tarvitse välittää siitä.

    Käsittääkseni Rutherfordin näkemys perustui lähtökohtaisesti siihen anarkistiseen oppitilaan, johon Room. 13: esivaltojen muutos vuonna 1929 johti. Rutherfordin mukaan edes maistraatilla ei ollut toimivaltaa, vaan maistraatinkin asiat olivat Jehovan ja Jeesuksen heiniä.

    Moraalilla ei juurikaan ollut sijaa Rutherfordin omissa ajatuksissa tai elämäntavassa. Mieshän eli loppuelämänsä erossa vaimostaan ja pojastaan, mutta piti aivan avoimesti rakastajattaria. Euroopan konventissa tapaamansa Berta P. (os. T.), itsekin suurimman osan ajasta avioliitossa (B. avioerosi vasta maalikuussa 1940), oli viimeinen sekä pitkäaikaisin ja jäi asumaan Beth Sarimiin Rutherfordin kuoltua.

    >>Lisäksi Rutherford lähti argumentaatiossaan Harmagedonin läheisyydestä:

    Tämä oli kestoaihe, joka on ollut voimissaan enemmän ja vähemmän koko Vartiotorniseuran historian ajan. Avioliiton solmimisen karttamispuheet eivät ole riittäneet. Russelin platonisen avioliiton jälkeen Vartiotorniseura on aika ajoin kehottanut puolisoita sukupuoliseen pidättyvyyteen toistensa suhteen. Nykyään nuo kehotukset ovat loppuneet.

    >>Osatekijänä oli varmasti myös Rutherfordin halua shokeerata "poroporvarillista" maailmaa.

    Se, että Rutherford eli itse varsin poroporvarillista elämää ei todellakaan estänyt häntä hyökkäilemästä muiden kimppuun. Miehen öykkäröinti oli tavaramerkki ja monet raamatuntutkijat sekä myöhemmin jehovantodistajat saivat tuta hänen häikäilemättömyytensä.

    Rutherford ei kestänyt absolutistina tunnetun Vartiotorniseuran juristin Olin Moylen perusteltua kritiikkiä, vaan vastasi Moylen kirjeeseen, nimellä mainiten, Vartiotornin sivulla. Harmi, että Moylen voittama kanne saatiin päätökseen vasta Rutherfordin kuoltua. Olisi ollut kohtuullista, että tuo päivän oikeutta istunut tuomari olisi joutunut vastaamaan "Jehovan päätoimittaman" lehden sisällöstä.

    Kanadan maanpalvelija Walter Salter kritisoi nimenomaan Rutherfordin yksityiskäytössä olleita hulppeita tiloja ja ylellistä elämäntapaa. Tietenkään unohtamatta sitä kuinka Rutherford salakuljetutti heillä Kanadasta viinaa USA:n kieltolain aikaan. Rutherfordille kieltolaki oli Saatanan juoni.

    Ja se kysymys:

    Millä vuosisadalla kirkko on ottanut käyttöön vihkikaavan?

    Äänestä

  • Jari kirjoitti:

    7. (tai laskutavasta riippuen 8.) käsky "älä tee huorin" koskee todellakin vain aviorikoksen tekemistä. Tosin jo vanhassa katekeettisessa traditiossa tämän käskyn piiriin on ymmärretty kuuluvaksi kaikenlainen seksuaalinen ylitsekäyminen.

    Uuden testamentin kielenkäytössä käytetään seksuaalielämän synneistä yleisnimitystä 'porneia', mikä on käännetty vanhahtavalla sanalla 'haureus'. Tätä käsitettä ei Uusi testamentti missään määrittele, vaan se oletetaan tunnetuksi. Sanalla tarkoitettiin kreikassa hieman eri asioita, mutta aina siihen liittyi jonkinlainen ajatus 'porneiaksi' kutsutun seksuaalisen teon luvattomuudesta ja sopimattomuudesta. Kyseinen käsite on siis ainakin tietyssä määrin aikaan sidottu, 'porneiaa' on se, mitä pidetään sopimattomana ja siveettömänä.

    Sivuhuomautuksena sanottakoon, että Vartiotorniseuralla itselläänkin on ollut hankaluuksia ymmärtää, mitä 'porneialla' tarkoitetaan. Koska Matteuksen evankeliumi ja Paavali antavat 'porneian' ainoaksi avioeroperusteeksi, käsitteen tarkkaa merkitystä on pohdittu Vartiotornissa. Jonkin aikaa ajateltiin, että 'porneia' tarkoittaa vain niitä seksuaalisuuden muotoja, joissa uuden elämän syntyminen oli mahdollista. Täten esim. toisen aviopuolison homoseksuaaliset teot ja eläimiin sekaantuminen eivät olleet sellaista "raamatullista" 'porneiaa', joka olisi mahdollistanut avioeron. Jonkin ajan kuluttua hypättiin toiseen äärimmäisyyteen ja selitettiin, että myös osa aviopuolisoiden keskinäisistä teoista olisi 'porneiaa', siis ennen kaikkea luonnottomina pidetyt seksuaalisuuden muodot anaali- ja oraaliseksi. Nykyään nämä äärimmäiset (ja myös äärimmäisen hankalasti perusteltavat) 'porneian' määritelmät on hylätty.

    >> Nykyään nämä äärimmäiset (ja myös äärimmäisen hankalasti perusteltavat) 'porneian' määritelmät on hylätty.

    Laumaopuksen nykymääritelmän mukaan "porneiaan sisältyy ainakin yhden ihmisen sukupuolielinten moraaliton käyttö (joko luonnollisena tai kieroutuneella tavalla), ja moraalittomuuteen on täytynyt osallistua myös toinen osapuoli -jompaakumpaa sukupuolta oleva ihminen tai eläin; jos joku osallistuu sellaiseen omasta tahdostaan, hän tulee syylliseksi, ja tällöin vaaditaan oikeudellisia toimia. Kyse ei ole jonkun sukupuolielinten satunnaisesta koskettelemisesta, vaan se käsittää niiden hyväksikäytön.

    Siihen sisältyvät suun ja peräaukon kautta harjoitetut sukupuolisuhteet tai masturbointi yhdessä sellaisten henkilöiden kesken, jotka eivät ole naimisissa toistensa kanssa, homoseksuaalisuus, lesbolaisuus, haureus, aviorikos, sukurutsaus ja sukupuolisuhteet eläinten kanssa."

    Mahdollisen porneian esivaihe on edelleen irstaus, joka "voi käsittää harkitusti harjoitetun kiihkeän syleilemisen tai rintojen hyväilemisen."

    Äänestä

  • Jari kirjoitti:

    7. (tai laskutavasta riippuen 8.) käsky "älä tee huorin" koskee todellakin vain aviorikoksen tekemistä. Tosin jo vanhassa katekeettisessa traditiossa tämän käskyn piiriin on ymmärretty kuuluvaksi kaikenlainen seksuaalinen ylitsekäyminen.

    Uuden testamentin kielenkäytössä käytetään seksuaalielämän synneistä yleisnimitystä 'porneia', mikä on käännetty vanhahtavalla sanalla 'haureus'. Tätä käsitettä ei Uusi testamentti missään määrittele, vaan se oletetaan tunnetuksi. Sanalla tarkoitettiin kreikassa hieman eri asioita, mutta aina siihen liittyi jonkinlainen ajatus 'porneiaksi' kutsutun seksuaalisen teon luvattomuudesta ja sopimattomuudesta. Kyseinen käsite on siis ainakin tietyssä määrin aikaan sidottu, 'porneiaa' on se, mitä pidetään sopimattomana ja siveettömänä.

    Sivuhuomautuksena sanottakoon, että Vartiotorniseuralla itselläänkin on ollut hankaluuksia ymmärtää, mitä 'porneialla' tarkoitetaan. Koska Matteuksen evankeliumi ja Paavali antavat 'porneian' ainoaksi avioeroperusteeksi, käsitteen tarkkaa merkitystä on pohdittu Vartiotornissa. Jonkin aikaa ajateltiin, että 'porneia' tarkoittaa vain niitä seksuaalisuuden muotoja, joissa uuden elämän syntyminen oli mahdollista. Täten esim. toisen aviopuolison homoseksuaaliset teot ja eläimiin sekaantuminen eivät olleet sellaista "raamatullista" 'porneiaa', joka olisi mahdollistanut avioeron. Jonkin ajan kuluttua hypättiin toiseen äärimmäisyyteen ja selitettiin, että myös osa aviopuolisoiden keskinäisistä teoista olisi 'porneiaa', siis ennen kaikkea luonnottomina pidetyt seksuaalisuuden muodot anaali- ja oraaliseksi. Nykyään nämä äärimmäiset (ja myös äärimmäisen hankalasti perusteltavat) 'porneian' määritelmät on hylätty.

    Kiitos sinulle näkokulmasta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

yks vaan kirjoitti:

Tänä kesänä julkaistussa (Jt) lehtisessä "Pysykää valveilla!" sanotaan rakkaudesta muun muassa:
"Rakkauden osoittaminen alkaa kotoa. Jeesus sanoi, että hänen tosi seuraajansa tunnistettaisiin heidän keskinäisestä rakkaudestaan (Joh 13:34, 35). Rakkauden tulee näkyä paitsi seurakunnassa myös perhepiirissä - aviopuolisoiden välillä sekä vanhempien ja lasten välillä. Ei riitä että vain tuntee rakkautta perheenjäseniä kohtaan; sitä täytyy myös ilmaista myönteisillä tavoilla."
"Rakkaus saa meidät auttamaan niitä jotka todella tarvitsevat apua... Emme osoita rakkautta pelkästään niitä kohtaan jotka asuvat lähellä. Saatamme välillä kuulla että muissa maissa asuvat Jumalan palvelijat ovat kokeneet kovia myrskyjen, maanjäristysten tai maan sisäisten levottomuuksien vuoksi. He saattavat tarvita kipeästi ruokaa, vaatteita ja muuta aineellista. Rodulla tai etnisellä ryhmällä ei ole merkitystä. Me rakastamme koko veljesseuraa (1 Piet 2:17). Tuemme ensimmäisen vuosisadan seurakuntien tavoin innokkaasti avustustyötä, johon ryhdytään veljiemme hyväksi (Apt 11:27-30)."

Ovatko neuvot mielestäsi huonoja? Tuohon Jehovan todistajia kehotetaan pyrkimään. Ja se on jokaisen Kristuksen tosi seuraajan tavoite. Jeesus antoi esimerkin kun hän rakkaudesta ja säälistä lohdutti ihmisiä Jumalan valtakunnan hyvällä uutisella (Luuk 4:16-21, 43). Siksi Jehovan todistajatkin johtavat yli viittä miljoonaa raamatun tutkistelua eri puolilla maailmaa. Tutkistelu on maksuton ja se järjestetään yksilöllisten olosuhteiden mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu