Pitkä juttu lyhyesti. Synnynnäisesti liikuntavammainen anoppi haluaa asua kotona, vaikka liikuntakyky on ollut lähes olematon jo kymmenkunta vuotta. Kotona asumisesta on tullut pakkomielle ja käy "sotaa" omaisia ja kotihoitoa vastaan. Ei ottaisi mitään palveluja kaupungilta vastaan. Ei voi liikkua, ei hoitaa hygieniaa, ei ruoanlaittoa (viimeksi kun yritti meinasi polttaa talon), ei raha-asioita, ei mitään. Kaatuilee koko ajan, viimeisen kahden vuoden saldo: kolme krt tikattu päätä, solisluu poikki, sääri poikki, reisiluu poikki, pari aivotärähdystä. Henkisellä puolella vainoharhainen, agressiivinen, välillä lähes psykoottinen. Persoonallisuus muuttunut täysin. Epäilee kaikkea ja kaikkia, piilottelee tavaroitaan, salailee kaatumisia, valehtelee tekemisiään jne. Todella ilkeä hoitajille ja omaisille. Alustavasti saanut psyk. diagnoosia jossa piirteitä persoonallisuushäiriöstä.
Omaiset ja kotihoidon hoitohenkilökunta sekä lukematon määrä lääkäreitä ja hoitajia jotka paikkailleet rouvaa sitä mieltä, että kotona asuminen mahdotonta.
Omaisten pääargumentti on se, että rouva joka on vuosikymmenten aikana tykännyt käydä eri kuntoutuksissa ja tapahtumissa ihmisten parissa todennäköisesti piristyisi muutamassa kuukaudessa ja "normalisoituisi" ennalleen. Ainakin jokaisen hoitojakson jälkeen vointi on ollut fyysisesti ja psyykkisesti parempi. Omaiset tarjoutuneet maksamaan vuokran "koeajan", jolloin rouva voisi palata kotiin jos tilanne pahentuisi.
Hoidosta päättävät eivät kuitenkaan katso voivansa mitään asialle tehdä, vaikka kaikki ovat sitä mieltä, että laitokseen joutuu lopulta kun teloo itsensä tarpeeksi pahasti, mutta silloin vuodepotilaaksi.
Omaiset ymmärtävät oman tahdon merkityksen, mutta sitä mieltä, että nyt ei rouva ole oma itsensä ja näin toiminta ei ole millään muotoa rationaalista. Jos rouva kerrankin avoimesti ilmaisisi tahtonsa olla kotona tunnustaen tiedostavansa riskit ja hyväksyvänsä ne hintana "vapaudesta", olisi tilanne toinen.
Mitä voi/kannattaa/pitää tehdä? Jos antaa olla tuntuu heitteillejätöltä, jos vaatii pakkosiirtoa tuntuu sekin väärältä.
Kaikki kommentit, negatiivisetkin, tervetulleita, kunhan perustelette ja jätätte turhat asiattomuudet sikseen. Asiaa on TODELLA pohdittu yli kymmenen vuotta...
Omaiset ja kotihoidon hoitohenkilökunta sekä lukematon määrä lääkäreitä ja hoitajia jotka paikkailleet rouvaa sitä mieltä, että kotona asuminen mahdotonta.
Omaisten pääargumentti on se, että rouva joka on vuosikymmenten aikana tykännyt käydä eri kuntoutuksissa ja tapahtumissa ihmisten parissa todennäköisesti piristyisi muutamassa kuukaudessa ja "normalisoituisi" ennalleen. Ainakin jokaisen hoitojakson jälkeen vointi on ollut fyysisesti ja psyykkisesti parempi. Omaiset tarjoutuneet maksamaan vuokran "koeajan", jolloin rouva voisi palata kotiin jos tilanne pahentuisi.
Hoidosta päättävät eivät kuitenkaan katso voivansa mitään asialle tehdä, vaikka kaikki ovat sitä mieltä, että laitokseen joutuu lopulta kun teloo itsensä tarpeeksi pahasti, mutta silloin vuodepotilaaksi.
Omaiset ymmärtävät oman tahdon merkityksen, mutta sitä mieltä, että nyt ei rouva ole oma itsensä ja näin toiminta ei ole millään muotoa rationaalista. Jos rouva kerrankin avoimesti ilmaisisi tahtonsa olla kotona tunnustaen tiedostavansa riskit ja hyväksyvänsä ne hintana "vapaudesta", olisi tilanne toinen.
Mitä voi/kannattaa/pitää tehdä? Jos antaa olla tuntuu heitteillejätöltä, jos vaatii pakkosiirtoa tuntuu sekin väärältä.
Kaikki kommentit, negatiivisetkin, tervetulleita, kunhan perustelette ja jätätte turhat asiattomuudet sikseen. Asiaa on TODELLA pohdittu yli kymmenen vuotta...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tällaisia itsekkäitä kotonapärjäämättömiä ihmisiä on paljon. Luulenpa, että hänen kohdallaan on pakko turvautua vastentahtoiseen laitokseen toimittamiseen. Koska hän itse ei ymmärrä, eikä haluakaan ymmärtää tilaansa, niin ei teille jää muita vaihtoehtoja.
Anoppi ei ole ilkeä vaan avun ja hoidon tarpeessa. Kertomastasi päätellen hän ehkä tarvitsee hoitojaksoa psykogeriatrisella osastolla, missä voitaisin tutkia ja aloittaa mahdolliset tarvitttavat hoidot. Kertomasi perusteella hän on itselleen vaarallinen ja silloin on mahdollista toimittaa hänet vastentahtoisesti hoitoon vaikka se tuntuukin pahalta. Tällöin mielestäni annettaisiin anopille mahdollisuus parempaan elämään, hänestä pidettäisiin huolta eikä annettaisi hänen sairautensa pyörittää koko yhteisöä.
Sairaalasta kotiuduttaessa siirtyminen ensin vanhainkotiin voimistumaan, sen jälkeen kotia.
suostuisiko sitten säännöllisesti vanhainkotiin 1 viikko interval , ja 3 viikkoa kotona.
Tutustuisi laitospaikkaan ja luopuminen ehkä myöhemmin helpottaisi omasta kodista luopumista.
Sairaalasta siirrytään kylläkin terkkariosastolle kuntoutumaan kotikuntoiseksi. Vanhainkoteihin ja myös tk-osastoille pääsee intervallijaksoille, jotta omahoitaja saa levätä viikon kuussa. Mutta vanhainkotiin 'asumaan' mennään vain pitkän jonon kautta.
Joisasain paikoissa siirrytään terveyskeskussairaalasta vanhainkodin kuntoutusosastolle toipumaan. Nykyään on erilaisia ratkaisuja eri kunnissa vanhustenhoidon järjestämiseksi.Tällä tavoin kyllä pääsee tutustumaan helävaroin laitokseen, nimimerkki fakta on täysin oikeassa.
yleensä kyseessä ahneet periiliset, jotka ahdistelevat ja kiusaavat,heikentyneet
vanhukset muka tilapäisesti hoitoon, jonne sitten jäädään "odottamaan"
kotiin pääsyä, jota ei koskaan tule.
Kulujen yms takia kiireiset lapset myyvät kiinteistöt ja jakavat rahat.
Älykäs vanhus yrittää pitää kiinni omasta elämästään, mutta systeemi toimii niin että kukaan ei pyydä valtakirjaakaan.
Vanhusten asema paranisi, jos omaisuus joutuisi jotenkin yhteiskunnan valvontaan, näissä edunvalvonnan rajatapauksissa, joissa vanhukset ovat täysin
lastensa armoilla.
Olen kauhuissani nähnyt, kuullut ja elänyt näitä jutttuja..
Vanhus on todella heikoilla, lapsilla on liikaa valtaa
Sinä omainen älä viitsi yleistää. Niin kauan kuin vanhuksella on järkipäässä niin lapsilta ei kysytä mitään ei minulta ainakaan tämä on tosi.Jos minulta kysyttäis niin olisin ajat sitten hoitanut omaiseni erilailla.Saatte kuulla myöhemmin lisää totuuksia tämänpäivän suomessa miten asioita hoidetaan