En ole liioimmin seurannut MM-jääkiekkoa 1990-luvun alun jälkeen, mutta tänään tein poikkeuksen, kun ei parempaakaan tekemistä ollut. Ja mikäs oli Venäjän joukkueen luistelua katsellessa. Poikien pelissä oli välillä vanhan hyvän ajan punakoneen sulavaa, suvereenia taituruutta. Mieleeni muistuivat 1970- ja vielä 1980-luvullakin nähdyt Suomi-Neuvostoliitto-kohtaamiset, joissa suomalaiset saattoivat laskea saavutukseksi jo pelkästään sen, että saivat välillä kiekon edes hetkeksi haltuunsa...
En pidä liiallisesta tuulettamisesta. Neuvostoliiton jääkiekkojoukkueelle voittaminen oli tavanomaista rutiinihommaa, eikä maaleista yleensä turhaa numeroa nostettu, niitähän tehtiin kuin työpäivää tehtaalla, mekaanisesti ja tehokkaasti. Sitä oli ilo katsella. Nyt muistan ne ajat taas, ja se on mukavaa, vaikka yleisesti ottaen en urheilumies olekaan, enkä penkkiurheilija.
En pidä liiallisesta tuulettamisesta. Neuvostoliiton jääkiekkojoukkueelle voittaminen oli tavanomaista rutiinihommaa, eikä maaleista yleensä turhaa numeroa nostettu, niitähän tehtiin kuin työpäivää tehtaalla, mekaanisesti ja tehokkaasti. Sitä oli ilo katsella. Nyt muistan ne ajat taas, ja se on mukavaa, vaikka yleisesti ottaen en urheilumies olekaan, enkä penkkiurheilija.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minä taas muistelen kaiholla vuoden 1941 tapahtumia kun yhdessä Venäjän edellisen ystävän Saksan kanssa pelasimme voitollisesti punakonetta vastaan.
Ah niitä voitollisia aikoja.
Kiitoksia isät kun toitte meille voittoja.