on somaleja tai mustalaisia?
Monenko kansanedustajan
kakaran koulussa
469
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Nythän on muistettava, että niillä huippupoliitikoilla, joiden puolueissa aatteen palo on kiivain ei yleensä lapsia olekaan; se sublimoi sukupuolivietin. Sosialidemokraateissa esimerkiksi Jutta Urpilaisella, Erkki Tuomiojalla ja Kalevi Sorsalla ei ole (ollut) lapsia ollenkaan; Mauno Koivistolla, Martti Ahtisaarella ja Tarja Halosella vain yksi; hekin ovat saaneet lapsensa jo ennen kuin sosialidemokratian ihanuus on täyttänyt heidät kokonaan.
Varsinaiseen kysymykseen en osaa vastata. Moniko kansanedustaja asuu itä-Helsingissä ja muilla alueilla joilla somalit ja romanit ovat pääasiassa edustettuna?
Eivät he laita lapsiaan sellaiseen kouluun, jossa kyseisiä kulttuurinrikastajien lapsia on.
Suomessa ei ole toistaiseksi kastijakoa. Jos lapsillesi ei kelpaa tavallinen koulu perusta oma yksityiskoulusi ja kustanna omin varoin.
Suomessa kastijako hoidetaan ihan toisekla tavalla.
Toisaalta somaloiset saavat saman elintason kuin muutkin, vaikka eivät tee mitään. (oikeudenmukaistako?)
Toisaalta elintaso Westendissä on varmaan erilainen kuin itähkissä.