Onko se totta, että jehovan todistajia on kielletty käymästä keskustelua nettipalstoilla muiden kuin jehovan todistajien kanssa? Jos on niin miksi se on kiellettyä?
Onko tietoa?
Tietääkö kukaan?
1573
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Vartiotorniseura luokittelee kaikki entiset todistajat luopiopettajiksi ja aivan erityisesti ne jotka tuovat esille kritiikkiä, joka pääsääntöisesti perustellaan Seuran omalla materiaalilla.
Järjestö rinnastaa kaikki entiset todistajat mileltään sairaisiin ja tappavaa tautia sairastaviin joista tulee pysyä kaukana.
Mikäli kritiikissä todellakin olisi kyse valheista, niin silloinhan Järjestöllä ei olisi mitään pelättävää ja sillä sekä sen jäsenillä olisi erinoamainen tilaisuus oikaista ja korjata ne. Sen sijaan se erottamisen uhalla käskee pysyä erossa kaikesta kritiikistä.
”Mitä väärien opettajien karttaminen merkitsee? Emme puhu heidän kanssaan emmekä kutsu heitä kotiimme. Emme lue heidän julkaisujaan tai katsele televisio-ohjelmia, joissa he esiintyvät. Emme myöskään mene heidän internetsivustoilleen tai lisää kommentteja heidän keskustelupalstoilleen. Miksi omaksumme näin lujan kannan? Syynä on ennen kaikkea rakkaus. Koska rakastamme ”totuuden Jumalaa”, emme halua kuunnella vääriä opetuksia, jotka ovat ristiriidassa hänen totuuden Sanansa kanssa.” (Vartiotorni 15. heinäkuuta 2011 s. 16)
”Miten voimme suojautua vääriltä opettajilta? Raamattu esittää siitä selvät ohjeet. (Lue Roomalaiskirjeen 16:17 ja 2. Johanneksen kirjeen 9-11.) Se neuvoo ”karttamaan heitä”. Joidenkin toisten käännösten mukaan ohje kuuluu: ”Vetäytykää pois heistä” tai: ”Pysykää heistä erossa.” (Kirkkoraamatut 1938 ja 1992.) Tässä henkeytetyssä neuvossa ei ole mitään epäselvää. Tilannetta voitaisiin verrata siihen, että lääkäri kehottaisi sinua karttamaan ihmistä, joka sairastaa hengenvaarallista, tarttuvaa tautia. Hänen varoituksensa on selvä, ja noudatat sitä tarkasti. Luopiot ovat ”mieleltään sairaita”, ja he yrittävät tartuttaa väärät opetukset toisiinkin (1. Tim. 6:3, 4). Tuon lääkärin tavoin Jehova kehottaa meitä yksiselitteisesti pysymään erossa heistä. Meidän on viisasta noudattaa aina hänen varoitustaan.” (Vartiotorni 15. heinäkuuta 2011 s. 16)
- http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011092814470781_ul.shtml
- http://www.telegraph.co.uk/news/religion/8791196/Police-inquiry-over-Jehovahs-Witness-magazine-mentally-diseased-article.html
.
>> Onko se totta, että jehovan todistajia on kielletty käymästä keskustelua nettipalstoilla muiden kuin jehovan todistajien kanssa?
Lisäys. Kielto koskee entisien todistajien tai muiden Vartiotorniseuraan kritiikkiä esittävien kanssa kesksutelua, niin foorumeilla kuin livenäkin.
Tämä kielto liitty yhteen karttamisdirektiivin kanssa.
Aika vaikeita asioita. Mikä on luopio-opettaja? Mikä on järjestö? Eikö mielisairaita ja tappavaa sairautta sairastavia tulisi auttaa, eikä pysytellä heistä kaukana? Miksi ja miten joku järjestö voi verrata entisiä (ilmeisesti jehovan) todistajia mielisairaisiin ja tappavaa sairautta sairastaviin? Ja todeta, että mielisairaat ja vakavasti sairaat ovat sellaisia ihmisiä, joista tulee pysyä kaukana?
Eikö jehovan todistajatkin ole kuitenkin olleet mukana yhdessä allekirjoittamassa sopimusta kaikkien uskontojen yhteisistä pelisäännöistä?
Eikö kaikki asiat tulisi käsitellä kriittisesti? Muutoinhan voi käydä kuin Titanicille, sen saadessa tietoa siitä, että reitti ei ole kaikilta osin täysin selvä.
Mikä on vartiotorniseura? Miten se liittyy jehovan todistajiin. Ja miksi sitä vartiotorniseuraa ei saa kritisoida?
Kiitos hyvästä vastauksesta. Harvoin jehovan todistajat vastaavat, kun heiltä kysyy. Ihmetyttää se, että mistä ennen keskustelua voi tietää, onko se sellaista, joka sisältää kritiikkiä? Siis sen, että kenen kanssa kieltäydytään keskustelemasta?
Ja sitten on vielä se, että keskenkin keskustelun, voi ehkä joskus tulla sellaisia hetkiä, että toinen ei vastaa, vaan ikäänkuin kävisi hakemassa "tietoa", joltain toiselta. Ja sitten seuraavalla kerralla palaisi siihen vanhaan asiaan, josta edellisellä kerralla keskusteltiin.
Ja joskus jehovan todistajat vain ovat hiljaa ja tuijottavat seinää tai tv:tä. Monesti ne tulivat ikäänkuin pyytämättä ja olivat hiljaa. Ja olivat oman pitkähkön aikansa. Ja sitten lähtivät.
Ja joskus tuntui jopa, että kaikki ei ollut totta.
"Mikäli kritiikissä todellakin olisi kyse valheista, niin silloinhan Järjestöllä ei olisi mitään pelättävää ja sillä sekä sen jäsenillä olisi erinoamainen tilaisuus oikaista ja korjata ne. "
On naivia esittää tällaista kun jokainen tietää, että valheet nimen omaan niitä, jotka kantavat kauas. Internet pursuaa valheita joita on esitetty eri asioista ja ihmisistä, niitä saattaa olla niin paljon että kukaan ei jaksa lähteä niitä oikomaan. Useimmat ihmiset valitettavasti uskovat kaiken mitä sanotaan ja mitä voi lehdistä ja netistä lukea, sitä sen enempää kyseenalaistamatta. Esietystä "kritiikistä" päätellen seuran vastustajat ovat oikein hyvin tietoisia asiasta. Se näkyy siinäkin kuinka nopeasti esim. veljesseuraan kohdistuva kommentointi katoaa täältä. Oikaisun sijaan se poistetaan vaikka heillä olisi valheen ollessa kyseessä mahdollisuus oikaista asia.
Kuka tahansa yksilö voi esittää väärää informaatiota tai valheita mistä tahansa asiasta. Tätä tekee niin todistajat kuin seuraa kritisoivatkin.
Minäkään en seuraa kritisoivana luokittele kaikkia jehovan todistajia valehtelijoiksi vaikka valehteleviin todistajiin olenkin törmännyt. Toivon siksi ettei myös seuraa krisitoivoa luokiteltaisi kategorisesti valehtelijoiksi. Yleistäminen on AINA typerää.
Totta on kuitenkin se, että sellainen taho pelkää kritiikkiä jolla on jotain salattavaa. Rehellinen yhteisö pyrkisi kuulemaan kritiikkiä jo siitäkin syystä että saisi oikaista sitä ja näin väärät käsitykset saataisiin ammuttua alas. Koska vt-seurassa on suunnaton määrä virheellisiä asioita ja suoranaisia valheita, ei seura uskalla tehdä näin, vaan se pelkää yli kaiken kritikkiä esittäviä tahoja.
Kritiikkiä lukiessa ei tosiaankaan kannata luottaa sokeasti kuulemaansa, olipa se kritiikkiä mitä tahansa asiaa kohtaan. Siksi viisainta on kuulla kritiikki ja ottaa selvää pitääkö se paikkansa. Kun joku esittää kritiikkiä vt-seuraa kohtaan, on ne asiat hyvin helposti selvitettävissä koska seuralla on omia julkaisuja suuri määrä historiansa ajalta. Vt-seuraan kohdistuvassa kritiikkissä ei siis tarvi jäädä kritisoijan sanan ja väitteiden varaan vaan asiat on suhteellisen helposti tutkittavissa.
Hyvää kritiikkiä on sellainen jossa annetaan lähdeviitteet selvästi esille. Esimerkiksi Diovmorf tällä palstalla on esittänyt erinomaista kritiikkiä tuoden esille seuran omaa materiaalia joista asiat on helppo tarkistaa.
Koska todistajien olettaisi olevan oman uskontonsa parhaita asiantuntijoita, niin siitäkin syystä seuralla olisi loogisesti ajatellen erittäin vähän syytä varoitella netin vaaroista ja kritiikistä, koska seuran pitäisi voida luottaa siihen että todistaja asiantuntijana tietää mikä on totta ja mikä ei. Näin ei kuitenkaan ole koska seura pelkää että todistajat saavat lukeakseen kritiikkiä, koska useammin se kritiikki on totta, kuin valhetta.
Seuralla on valehtelijana suuri syy pelätä kritiikkiä.
Loppuun kysymys. Herättäisikö sinussa luottamusta vaikka sellainen autoliike joka sanoisi asiakkaalleen että missään nimessä ei kannata mennä lukemaan netistä tästä autoliikkeesta kuin ainoastaan liikkeen omilta sivuilta? Minussa nimittäin tuo herättäisi heti suuria kysymysmerkkejä että miksi ihmeessä, onko jotain salattavaa, tai onko ihmisten kokemukset siitä huonoja?
"Oikaisun sijaan se poistetaan vaikka heillä olisi valheen ollessa kyseessä mahdollisuus oikaista asia."
Nyt kannattaisi muistaa että tässä ei ole kyse mistään Veljesseura vastaan Vartiotorniseura kamppailusta.
Sille, että VT-seura pitää kritiikkiin tutustumista vaarallisena ja ei halua vastaanottaa kritiikkiä eikä vastailla siihen, ei kelpaa puolustukseksi se että joku Veljesseura saattaa tehdä joskus samaa. Tätä en kuitenkaan tiedä koska en juuri seuraa Veljesseuran keskusteluja.
Veljesseuraa koskeva kommentointi voi kadota täältä siksi että se ei sinänsä kuulu palstan aiheeseen. En tiedä sefun linjaa tässä asiassa mutta omasta mielestäni turha tiukkapipoisuus ei tässäkään asiassa ole hyvä.
Ei kannata vetää keskustelua sivuun aiheesta. Veljesseura kuuluu olennaisena asiana aiheeseen, sillä se julkisesti ilmoittaa tarjoavansa vertaistukea todistajista lähteville.
Aivan sama periaate pätee heihin, ja pikaiset poistot silloin kun asia olisi korjattavissa kertovat vain siitä, että totuus palaa tulessa.
"ei kelpaa puolustukseksi se että joku Veljesseura saattaa tehdä joskus samaa."
Kommenttiasi voisi pitää olkinukkena.
Rehellisyyden puute loistaa poissaolollaan seuran vastustajien kirjoittelusta.
"Esimerkiksi Diovmorf tällä palstalla on esittänyt erinomaista kritiikkiä tuoden esille seuran omaa materiaalia joista asiat on helppo tarkistaa."
Olen eri mieltä.
"Näin ei kuitenkaan ole koska seura pelkää että todistajat saavat lukeakseen kritiikkiä, koska useammin se kritiikki on totta, kuin valhetta."
Ei välttämättä, mutta valmistautumaton ihminen, joka haluaa tietää totuuden, joutuu selvityslinjalle helposti sellaisessakin asiassa jossa ei tarvitsisi.
Kritiikin esittäjät eivät todellisuudessa useinkaan piittaa siitä, onko esitetty asia totta vai ei, kunhan sillä saa iltapäivälehtien tasoa olevia otsikoita ja kauhistelua aikaiseksi.
"Seuralla on valehtelijana suuri syy pelätä kritiikkiä."
Erittäin usein palstalta poistetut kritiikkiin kohdistuvat kritiikit kertovat kyllä kritiikin tasosta: niiden totuus ei kestä päivänvaloa.
Kritiikin esittäjillä on selvästi valehtelijoina syytä pelätä kritiikkiä.
En menisi myöskänä automaattisesti esittämään seuraa valehtelijoiksi, uskovaiset kun ovat ihan oma lukunsa. Kyllä he ihan tosissaan voivat esittää ihmisen eläneen maan päällä 6000 vuotta, vaikka toisin on todistettu.
"Loppuun kysymys. ..."
Kysymyksesi on kirjoittajaa halventava ja osoittaa oman kykysi asiakeskusteluun.
"Olen eri mieltä."
Tietysti olet eri mieltä koska et halua ottaa vastaan hyvää kritiikkiä lähteineen. Et kuitenkaan pysty perustelemaan tätä mitenkään vaan lyhyesti toteat " olen eri mieltä"
"Kritiikin esittäjät eivät todellisuudessa useinkaan piittaa siitä, onko esitetty asia totta vai ei, kunhan sillä saa iltapäivälehtien tasoa olevia otsikoita ja kauhistelua aikaiseksi"
Yleistät nyt ankaralla kädellä koska suurin osa vt-seuraa kohtaan esitetystä kritiikistä tälläkin palstalla on totta. Esimerkkinä Diovmorf jolla on täällä paljon avauksia joista en ole löytänyt asiavirheitä lainkaan ja moni muu.
Miten se lopun kysymys oli kirjoittajaa halventava? Oliko se liian vaikea kysymys?
Oletko muuten Helel? Kerro jos olet koska en ala vääntämään hänen kanssa lainkaan koska hänen tarkoituskaan ei ole kuin vääntää ja ärsyttää. Se keskustelunsa seuran rahan kerjäämisestä riitti minulle hänen osaltaan. Kun ei selvää tekstiä ymmärrä niin ei ymmärrä.
"Et kuitenkaan pysty perustelemaan tätä mitenkään vaan lyhyesti toteat " olen eri mieltä""
Riittävn usein poistetut aloitukset ja kommentit kertovat riittävästi. Monesti asiaa on käsitelty, kritiikin esittäjien kyky ottaa faktoja vastaan on samaa luokkaa kuin monilla uskovaisilla.
"Yleistät nyt ankaralla kädellä koska suurin osa vt-seuraa kohtaan esitetystä kritiikistä tälläkin palstalla on totta. Esimerkkinä Diovmorf jolla on täällä paljon avauksia joista en ole löytänyt asiavirheitä lainkaan ja moni muu."
Valitettavasti yleistämiseen on perusteita ja asiaviirheitä opn löydetty runsaasti. On kokonaan eri asia miten kritiikin esittäjät asiaan suhtautuvat. Kuten sanoin:
kritiikin esittäjät eivät todellisuudessa useinkaan piittaa siitä, onko esitetty asia totta vai ei, kunhan sillä saa iltapäivälehtien tasoa olevia otsikoita ja kauhistelua aikaiseksi.
"Oletko muuten Helel? "
Kävikö keskutelu liian vaikeaksi, vai miksi menet jatkuvasti henkilölinjalle?
Toisaalta, kommenteistasi kyllä huomaa, että tarkoituksesi on vain jankuttaa itse vastauksia lukematta.
"Se keskustelunsa seuran rahan kerjäämisestä riitti minulle hänen osaltaan. Kun ei selvää tekstiä ymmärrä niin ei ymmärrä. "
Mikä osa asiasta jäi sinulle epäselväksi?
Laitetaan tähän vielä hiukan asiasta, kun se kerran on sinulle epäselvää.
"Kysymyspalsta
Mikä ratkaisee, jätämmekö jollekulle kirjallisuutta?
Avainseikka on puhuteltavan kiinnostus. Jos hän ilmaisee aitoa kiinnostustam voimme jättää hänelle lehdet, kirjasen, kirjan tai jonkin muun julkaisun. Tämä pätee, vaikka puhuteltavalla olisi varaa antaa vain pieni lahjoitus maailmanlaajuiseen työhön tai vaikka hän ei voisi antaa mitään (Job 34:19; Ilm. 22:17). Emme toisaalta jättäisi arvokkaita julkaisujamme sellaiselle, joka ei arvosta niitä (Matt- 7:6).
Miten kiinnostus voi ilmetä? Halukkuus keskustella kanssamme on hyvä merkki. Ehkä puhuteltava kuutnelee meitä, vastaa kysymyksiin ja ilmaisee mielipiteensä. Raamatun lukemisen seuraaminen osoittaa hänen kunnioittavan Jumalan sanaa. Usein on hyvä kysyä, haluaisiko hän lukea kirjallisuuttamme. Hyvä arvostelukysy auttaa julistajaa näkemään, onko toinen tosiaan kiinnostunut. Esimerkiksi kadulla todistettaessa ei olisi sopivaa jaella lehtiä, kirjasia tai kirjoja erotuksetta jokaiselle ohikulkijalle. Jollemme tiedä, onko puhuteltava kiinostunut, on parempi antaa hänelle kokouskoutsu tai traktaatti.
Myös sen määrän, jonka julistaja ottaa kirjallisuutta kirjallisuupöydästä, tulee perustua siihen, minkä verran hän tarvitsee sitä palveluksessa, ei siihen, paljonko hän voi antaa lahjoituksia. Lahjoituksilla ei vain makseta kirjallisuutta, vaan niillä tuetaan kaikkea maailmanlaajuista saarnaamistoimintaamme. Olipa taloudellinen tilanteemme millainen hyvänsä, arvostus saa meidät antamaan varojamme Valtakunnan etujen hyväksi auliisti omasta tahdostamme eikä sen mukaan mitä sattuu jäämään yli. (Mark. 12:41 - 44; 2. Kor. 9:7). Tämä saa meidät myös ottamaan kirjallisuutta vain sen verran kuin tarvitsemme, niin ettemme tuhlaa teokraattisia varoja."
▁▁▁▁▁▁▁▁▁▁▁▁▁▁▁▁
Kyseessä on siis kirjallisuusasiasta, jossa ilmeisesti omien arvailujeni mukaan joku on "tuhlannut" materiaalia tai muuten osoittanut jonkin laista piittaamattomuuta.
Jehovan todistajien keskuudessa lahjoitukset ovat vapaaehtoisia, ja vähäistäkin lahjoitusta arvostetaan. Toki seurakunnilla on menoja, joten joku ne aina maksaa, ja on paikkakuntia joissa rakentamisen on saattanut maksaa yksi tai kaksi todistajaa pääasiassa, muut ovat ottaneet osa sen mitä ovat kyenneet. On aika vaikea löytää ahneutta seurakunnista, jota esitetään mainitussa aloituksessa.
Jopa veljesseurassa todetaan seuraavaa rahoituksesta:
"Kuinka Jehovan todistajien seurakunnat rahoitetaan?
Enemmän tai vähemmän vapaaehtoisin lahjoituksin. Jäsenet maksavat haluamansa määrän lahjalaatikkoon, josta se menee seurakunnan ylläpitoon. Seurakunnan jäsenten kuitenkin odotetaan kollektiivisesti antavan lahjoituksia tietyn määrän kuukaudessa. Seurakunnat myös lähettävät rahaa eteenpäin organisaation ylemmille tahoille.
Lisäksi Jehovan todistajien laillinen organisaatio (Vartiotorniseura) omistaa osakkeita ja muita sijoituksia, joiden tuotoilla toimintaa rahoitetaan."
http://veljesseura.org/?q=usein-kysytty-jehovan-todistajista#4_1
"kritiikin esittäjät eivät todellisuudessa useinkaan piittaa siitä, onko esitetty asia totta vai ei, kunhan sillä saa iltapäivälehtien tasoa olevia otsikoita ja kauhistelua aikaiseksi."
Tuon asian ei muuten tarvitsisi jäädä uskon asioiden varaan. Olisi suhteellisen helppo lukea tämän palstan vt-seuraan kohtaan esitetty kritiikkäi vaikka 200 viestiä tästä ketkusta taaksepäin ja selvittää mikä prosenti kritiikistä pitää paikkansa.
Väitän että ylivoimainen enemmistö kritiikistä pitää paikkansa.
On suhteellisen helppo tutkia seuran kirjallisuudesta ja historiasta pitääkö kritiikki paikkaansa vai ei
Kuten sanoin:
Riittävän usein poistetut aloitukset ja kommentit kertovat riittävästi. Monesti asiaa on käsitelty, kritiikin esittäjien kyky ottaa faktoja vastaan on samaa luokkaa kuin monilla uskovaisilla.
Joten jankutat edelleen lukematta mitä kirjoitin.
Väittää voit mitä vaan, todistaminen onkin sitten toinen juttu.
""Lahjoituksilla ei vain makseta kirjallisuutta, vaan niillä tuetaan kaikkea maailmanlaajuista saarnaamistoimintaamme. Olipa taloudellinen tilanteemme millainen hyvänsä, arvostus saa meidät antamaan varojamme Valtakunnan etujen hyväksi auliisti omasta tahdostamme eikä sen mukaan mitä sattuu jäämään yli." (Valtakunnan Palveluksemme, joulukuu 2011 s. 2)"
Arvostaako todistaja Jehovaa? Kyllä arvostaa. Hän siis antaa seuralle rahaa olipa hänen taloudellinen tilanteensa miten huono tahansa.
Lahjoitusten vapaaehtoisuus on siis näennäistä koska seura tietää että todistajat arvostavat Jehovaa. Kukapa nyt olisi antamatta rahaa itsensä Jumalan pyynnöstä kun muutoin leimautuu Jehovaa arvostamattomaksi.
Sanoisin että lahjoitukset ovat näennäisesti vapaaehtoisia. KAIKILTA todistajilta seura odottaa rahaa, myös kaikkein köyhimmiltä kuten tuosta käy ilmi
Irrotat pakkomielteen omaisesti lyhyen pätkän pitkästä kirjoituksesta ja kokonaisesta käytännön kokemuksesta, ja annat sille merkityksen joka sopii sinun näkemyksiisi.
Jokainen todistajien kanssa tekemisissä ollut tietää, että lahjoitukset ovat vapaaehtoisia.
Lahjoitukset nimen omaan ovat VAPAAEHTOISIA sinun sanomisistasi huolimatta. Sanoisin jopa, että jatkuva jankutuksesi ja kieltäytymisesi näkemästä asiaa kertoo kritiikin rehellisyyden tasosta. Totuus palaa.
Nimen omaan lahjoitukset ovat vapaaehtoisia, erityisesti huvittaa kun kirkollisveroa maksava uskonnoton tulee selittämään asiasta eikä huomaa miten hän on pakotettu pitämään kirkon seurakuntia yllä vaikka ei haluaisi.