Sattui silmiin uutinen Etlarista. Ovat luemma remontoimassa olympiastadionia. En ollut aiemmin asiasta kuullutkaan. Asia on mennyt niinkuin läpihuutona läpi. Budjetti 200 000 000 ekeä. Kaikki kannattaa hommaa, tottakai. Kyseessä arvorakennus ja kansallinen syboli ja arkkitehtuurin klassikko.
Niinpä.
Ekaksi kandee hokata, hanke koskee tsadia, ei sillä urheilukentällä paljon muulle suomelle iloa ole, jokaisessa kirkonkylässä on kyllä ainakin yksi urheilukenttä.Ja sellainen pikkujuttu. Sanomatalo ilmestyi aikanaan ilman meteliä tsadin kalleimmalle tontille. Siihen ei käsittääkseni käytety valtion rahaa.
Niinpä, musiikkitalosta nousi valtava meteli, sitä tuntui vastustavan kaikki. No saivat tehtyä yhden musiikkitalon sentään suomeen. Ja sen rakentamiskustannukset oli 160 000 000 ekeä. Eihän sitä musiikkitaloon saa noin paljon rahaa käyttää. Noh, musiikkitalokin palvelee lähinnä tsadilaisia, mutta niitä ei suomessa montaa ole.
Kulleliheimistä nousi kans valtava meteli. Hanke tuli onneksi torpatuksi, kun ilmeni, että tsadi ei ois ite maksanut siitä paljoakaan, valtion kukkarolla olisi pitänyt käydä. Koko idea oli aanuksesta, suomessa on muutama nykytaiteen museo kyllä Tsadissa melko uusikin Kiasma. Joopa jenkkiläinen pisnesmielessä pyöritettävä kilpailija siihen viereen.
Urheilu kun kai yks maan suurimmista pisneksistä ja se pyörittää kaikkinensa ääretöntä liikevaihtooa, tsadikan remontointi tietenkin palvelee sitä. Mutta kun harvempaa jaksaa kiinnostaa mikään urheilu. Jokapaikka täynnä jäähalleja, pirun kalliita ja suuria rumiluksia, missä idiootit kiskoo kaljaa ja huutaa kurkkusuorana. Mutta, kulttuuriksi ne sitä väittävät, vaikka kyseessä pelkästään liiketoiminta. Museoissa tai konserteissa ei kiskota kaljaa, eikä huudeta kuin idiootit, mutta ne eivät olekkaan pelkkää liiketoimintaa, niillä on paljon muita arvoja.
Mitenkä se nyt menikään, taidettiiin jäädä ilman mitallia jossain lätkäkilpailuissa, Paljonkohan siihenkin sitten lie kaikkinensa upotettu rahaa. Siis kun laskee kaikki valmennukset, treenit, sen sellaiset kymmenien vuosien ajalta, että joku valopää pääsee luistelemaan stanan kalliissa jäähallissa ja hakkaamaan kiekkoa ohi maalin. Hankala arvioida. Ja sitten naristaan lipun hinnoista. Niinno, hyvähän se "yleisön" on tietää, että rahalla se urheilukin pyörii ja sillä tarkoitus tehdä rahaa.
Liekö koko urheilulla muuta funktiota nykyään, en tiedä. Mutta mun mielestä sillä ei ole kerrassaan mitään tekemistä kulttuurin kanssa.
=DW=
Kulttuuria on monenlaista
4
58
Vastaukset
- ...
Löytyi linkkikin uutiseen, kun vähän haeskelin:
http://www.ess.fi/?article=371806
Kiintoisaa sekin, miten joku keskisuomessa ilmestyvä pikkulehti uutisoi asiasta, mutta valtakunnan suurissa lehdissä tai etenkään hesarissa ei ole aiheesta pahemmin kirjoiteltu.
=DW= Asia oli kyllä esillä televisiouutisissa jo päiviä sitten, eivät kai näy siellä. Helsinki ja valtio laittavat remppaan rahaa saman verran.
Urheilu, ruumiinkulttuuria. Ruumiin kulttuuri taas taisi olla dekkarikirjailijoiden lehti.
Ja muuten olen sitä mieltä että jos budjetteja on leikattava, sekä taide että urheilu ovat bisnestä ja siten periaatteessa kumpaakaan ei pitäisi tukea verovaroin.- Tase pappa
Olympiastadionin remontista on väännetty kättä jo vuosikymmeniä.
Sen tiimoiltahan on käyty monenmoisia suunnittelukilpailuitakin.
Stadion kuuluu niihin monumentteihin, jotka kuuluvat kiinteästi kaupungin ja koko maamme historiaan, samoin kun Eiffel-Torni Pariisiin.
Siihen liittyy nuoren kansakunnan toivo tulla tunnetuksi maailmalla.
Sen historiaan kuuluu maailmansodan katkaisema toivo kisoista maassamme.
Sitten siihen kuuluu maailman halu tukea sotansa hävinneen maan nousun tukeminen henkisellä tasolla, järjestämällä täällä ensimmäiset, maailmansodan jälkeiset kisat.
Nykyisin sanotaankin, jotta Helsingin kisat olivat viimeiset aidot olympiaadit.
Sen jälkeen kisat kaappasi kylmä sota ja kylmät liikemiehet.
Kulttuuri-monumenttina - vieläpä toimivana sellaisena se on maassamme lähes Kansallis-Pyhättö, jonka käyttöaste on takuulla isompi kun Tuomiokirkon käyttö.
Stdionilla on vuosikymmenten aikana saatu nauttia mahtavia spektaakkeleita, joiden näkeminen missään muualla ei olisi ollut mahdollista.
Kaikki tapahtumat eivät ole olleet pelkkää urheilua.
Tällaiset joukkue-urheilulajit, huippupaikoissa pelattuna, vaikkakin ovat kalliita harrastajilleen kun katsojilleenkin, vetää massoja. Faneille se on viihdettä parhaimmillaan.
Harrastajilleen se on henkireikä pois kaduilta.
Nuorisotyötä parhaimmillaan.
Jos ruumiin kulttuuri ja urheilu massojen liikuttelijana ei ole kulttuuria, niin mikä sitten.
Vain Kirjallisuuusko olisi taidetta?
Vain joku Ooperako? Vain joku taulu Ateneumin seinälläkö?
Vain Kansallisteatteriko tuottaa kulttuuria?
Vain joku Tanssi-perfoko olisi taidetta.
Vain Museotko ovat kulttuuria?
Vain elitistinen taideko kuuluu kulttuuriin?
Kulttuuriin kuuluu - mielestäni kaikki se, mikä tuottaa ihmisjoukoille, pienille tai isoille, mielihyvää ja elämyksiä.
Sitä kannattaa tukea.
Ihmisen ei ole hyvä elää pelkästään leivästä ja halonhakkuusta, jotka myöskin ovat omalta osaltaan sitä kulttuuria jollakintasolla.
Kuinka paljon, milläkin tasolla ja kenen toimesta näitä alueita pitää tukea, onkin eri asia.
Stadion on kansallinen , pienen kansakunnan aikansa suurhanke, ponnistusten suurnäyttö.
Sille rahaa, vaikka vinkuintiasta. Kiitos Tase papalle harkitusta tekstistä, jonka voisin mielelläni allekirjoittaa, jos olisi tarpeen käynnistää stadionin puolustuskampanja.
Tämä on taas yksi niistä hankkeista, jotka herättävät ihmettelemään, miten nyky-Suomessa ei näyttäisi löytyvän varoja hoitaa ja ylläpitää rakennuksia, joiden rakentamiseen on löytynyt varat joskus sodan ja pula-ajan jälkeen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5331753Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18867- 84853
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101796Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49711- 63705
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2687- 63666
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?65608- 65533