Tie ateistiksi ja jumalfobiaan

bokaaJ

Todennäköisesti seuraavien portaiden kulkemisen kautta ihmisestä tulee ateisti ja hänelle kehittyy väärä Jumala-kuva.

1. Ensin henkilö ei HALUA uskoa Jumalaan sydämen tasolla, vaikka tietääkin Hänen olevan olemassa.

2. Sitten hän kieltää Jumalan olemassaolon suullaan. Näin hänestä on tullut ateisti.

3. Hänestä tulee Jumalan vihollinen.

4. Seuraavaksi hän lukee Vapaa-ajattelijoiden ja muiden ateistien nettisivuilta ja kirjoista tarkoitushakuisesti valikoituja raamatunkohtia siitä, kuinka Jumala rankaisee vihollisiaan.

5. Ateisti samaistuu näihin Jumalan vihollisiin ja kokee Jumalan vihan ja rangaistuksen kohdistuvan itseensä.

6. Edellä oleva saa hänet katkeroitumaan Jumalalle.

7. Hän alkaa kostoksi syyttämään Jumalaa julmaksi ja sadistiseksi.

8. Hän sanoo, ettei hän voi uskoa Jumalaan, koska Jumala on niin julma ja sadistinen.

Kaiken lähtökohta ja syy väärään Jumala-kuvaan syntyy kohdasta yksi.
Portaikkoa voisi verrata päällystakkiin, jossa on 8 nappia.
Jos ensimmäinen nappi menee väärään läveen, niin kaikki muutkin menevät jotenkin pieleen.

9

84

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • T.

      Eikös jumalfobia ole Jumalan pelkoa? Sellaista tuskin ateistilla on.

      1. Lapsena yritin uskoa Jumalaan, mutta ei sydämeni eikä aivoni sellaista soopaa sulattanut. Edes silloin.

      2. Totesin, ettei ole syytä uskoa sellaiseen, mistä ei ole mitään näyttöä eikä pienintäkään viitettä.

      3. En silti ole Jumalan, Joulupukin, yksisarvisen enkä Spagettimonsterin vihollinen. Paha olla olemattoman vihollinen (sehän olisi aika skitsofreenista).

      4. En ole koskaan vieraillut vapaa-ajattelijoiden sivuilla, enkä myöskään kenenkään ateistin Raamattua käsittelevillä sivuilla. Raamattua olen toki lukenut ihan omatoimisesti.

      5. (En ymmärrä mitä Jumalan vihollinen voisi tarkoittaa..)

      6. En ymmärrä miksi katkeroituisin olemattomalle. En ole edes Joulupukille katkera, vaikkei Hän tuonut viime jouluna ainoatakaan lahjaa minulle.

      7. Olematon ei voi olla julma eikä sadistinen.

      8. Olemattomaan on naurettava uskoa, vaikkei olematon tietenkään voi edelleenkään olla julma eikä sadistinen.

      Aloittajan idioottimaisuudet alkoivat jo kohdasta yksi. Jumaluskoa voisi verrata keisarin uusiin vaatteisiin.

      • kvasi

        Olematon oli julma kun loi tämän maailmankaikkeuden.


    • Apo-Calypso

      "6. Edellä oleva saa hänet katkeroitumaan Jumalalle
      7. Hän alkaa kostoksi syyttämään Jumalaa julmaksi ja sadistiseksi."

      Kuinka uskonnoton voi kaatkeroitua olemattomalle tai syyttämään olemattomuutta?

      Olet tyhjäpäinen tollo.

    • Selkeämpää olisi vain tunnustaa se tosiasia, että ne jotka eivät pidä tarinoita jumalista uskottavina, eivät niihin usko.

      • T.

        Toisaalta se kyllä kiinnostaa, miten jotkut voivat pitää kyseisiä tarinoita uskottavina.

        Aloituksen vihavihjailut ovat myöskin täysin naurettavia. Olisi kiva tietää mihin aloittaja noilla pyrkii.


      • T. kirjoitti:

        Toisaalta se kyllä kiinnostaa, miten jotkut voivat pitää kyseisiä tarinoita uskottavina.

        Aloituksen vihavihjailut ovat myöskin täysin naurettavia. Olisi kiva tietää mihin aloittaja noilla pyrkii.

        "Toisaalta se kyllä kiinnostaa, miten jotkut voivat pitää kyseisiä tarinoita uskottavina."

        Luulen päässeeeni jyvälle siitä.

        Ihmisillä on kyky varsinkin lapsena kuvitella keksittyjä ihmisenkaltaisia tekijöitä asioille. Jumaltarinat uppoavat lapsen mieleen kuin kuuma veitsi voihin. Jos lapsena opittu malli antaa mieluisan selityksen vaikeisiin kysymyksiin vielä aikuisenakin, niin usko ei välttämättä kaikkoa pois.

        Ihminen on myös aikuisena kykenevä uskomaan yliluonnollisiin asioihin. Monelle ajatus kuolemasta on pelottava ja siksi uskomus ihmisen kuolemattomuudesta on mieluisa ajatus. Kristinuskon sisältämä pelote uskonpuutteesta ja palkinto uskomisesta antaa voimakkaan motiivin uskoa yliluonnoliseen.


      • A10097 kirjoitti:

        "Toisaalta se kyllä kiinnostaa, miten jotkut voivat pitää kyseisiä tarinoita uskottavina."

        Luulen päässeeeni jyvälle siitä.

        Ihmisillä on kyky varsinkin lapsena kuvitella keksittyjä ihmisenkaltaisia tekijöitä asioille. Jumaltarinat uppoavat lapsen mieleen kuin kuuma veitsi voihin. Jos lapsena opittu malli antaa mieluisan selityksen vaikeisiin kysymyksiin vielä aikuisenakin, niin usko ei välttämättä kaikkoa pois.

        Ihminen on myös aikuisena kykenevä uskomaan yliluonnollisiin asioihin. Monelle ajatus kuolemasta on pelottava ja siksi uskomus ihmisen kuolemattomuudesta on mieluisa ajatus. Kristinuskon sisältämä pelote uskonpuutteesta ja palkinto uskomisesta antaa voimakkaan motiivin uskoa yliluonnoliseen.

        Tuli vielä mieleen: Monilla aikuisilla on pakottava tarve saada selitys maailmankaikkeuden ja elämän syntymiselle. Ja kun tieteellistä simppeliä selitystä ei ole tarjolla, niin GDI-tyylinen taikatemppuselitys kelpaa mainiosti.


      • Apo-Calypso
        A10097 kirjoitti:

        Tuli vielä mieleen: Monilla aikuisilla on pakottava tarve saada selitys maailmankaikkeuden ja elämän syntymiselle. Ja kun tieteellistä simppeliä selitystä ei ole tarjolla, niin GDI-tyylinen taikatemppuselitys kelpaa mainiosti.

        Älyllinen epärehellisyys ja -laiskuus ovat varmasti myös osatekijöitä. Sangen usein näkee kretardin sanovan jotain tyyliin "on paljon helpompi uskoa jumalaan kuin evoluutioon"


    • Joku näköjään kopsannut aidon Jaakobin aloituksen ateismipalstakta. Trolleilla tuntuu olevan vähän tukalat paikat kun pitää näin läpinäkyvästi plagioida - eikö nyt enää omia ideoita riitä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      167
      1414
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      40
      1005
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      725
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      640
    5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      632
    6. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      626
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      20
      612
    8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      577
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      563
    Aihe