S. Virtanen, huomioi kuntalaisten vihainen palaute

Valtuuston kokous !

Teidän puolueen tavoite on julkisesti toitotettu avoimuus ja kaikkien päätösten läpinäkyvyys. Nyt olet itse valmis vähättelemään kaupunginjohdon todella räikeitä luottokorttiostoja kaupunkilaisten piikkiin. Kirjoitat blogissa suoraan, että asia ei ole vakava ja että tärkeämpiänkin asioita on selvitettävä. Kyllä asia on oikeasti vakava ja kaupunginjohdon kalliita etanaillaillisia ei missään nimessä pidä vähätellä. Huomaa kuntalaisten vihainen palaute lehdessä, verkkolehdessä ja nettikeskusteluissa, älä vähättele ja aliarvioi heidän palautetta ja halua jopa erottaa kaupunginjohtaja sekä Salminen.

Tiedät itsekin varsin hyvin, että tämä matkalaskujupakka ei ole ensimmäinen eikä kymmenes kaupunginjohdon aiheuttama ongelma kaupungille. Niitä tulee jatkuvalla syötöllä molemmilta vuoronperään. Salminen halusi reilut palkankorotukset johdolle ja olit niitäkin valmis myöntämään. Hän on valehdellut useita kertoja julkisesti, samoin Lindelöf. Tälläistäkö puolustelet ?

Ja tiedät myös sen, ettei Salmisella ole lupaa antaa itselleen oikeutuksia matkoihin ja kaupungin luottokortin käyttöön. Kumpaa sinä Virtanen oikein tuet; kuntalaisia vai kaupungin vilpillistä johtokaksikkoa ?

7

73

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kuitit selvitettävä

      Hyvä että tietää keitä äänestää. Ei ainakaan tälläisiä kaupunginjohdon suojelijoita. Virtasen pitäisi oppia kuuntelemaan kuntalaisia ja arvostamaan heidän mielipiteitään yhtään vähättelemättä.

      • Hyvä tietää

        Johtokaksikko ja Virtanen pitävät kaikkea kritiikkiä vain marginaaliryhmän jonninjoutavana höpinänä. Eivät siis arvosta kuntalaisten mielipidettä lainkaan. Tämä on totuus.


    • puskaradio-
    • Eiköstä vaan?

      Mitä selvityksen hintaan tulee, kalleudesta on turha puhua. Joku tekisi sen mielellään vaikka ilmaiseksi tai jopa maksaisi siitä ilosta. Ennen kuin päästään eteenpäin muissa asioissa, on pöytä puhdistettava. Ei voida tehdä uskottavaa politiikkaa jos luottamus sen tekijöihin on mennyt lopullisesti. Tätä tosiasiaa ei vähättelyllä ja keskustelun suuntaamisella muualle yhtään miksikään muuteta. Kyllä Virtasenkin pitäisi viimein tämä ymmärtää. Läyhäämättä.

      • Avoimuutta vihreät !

        Huomenna tosiaan on ratkaiseva päivä, koska silloin näkee, ketkä haluavat suojella kaupunginjohdon törkeää rahan käyttöä ja ketkä taas haluavat luottokorttikuitit perinpohjaiseen selvitykseen.
        Kannattaisi jokaisen valtuutetun seurata yleisöpalautetta, jota on tullut todella paljon.

        Jos pari valtuutettua haluaa korostaa 20 miljoonan alijäämää ja etä se on isompi juttu, niin sitä suuremmallakin syyllä kaupunginjohdon luottokorttiostot on kaivettava kaikki esille.


    • Lisää tietoa

      Niin Virtanen, mistä sinä poikaparka voisitkaan tietää mitä luottokorteilla on ostettu? Ilman selvitystä olet tarkoituksella ulkona kuin tamponin naru. Vai etkö haluakaan tietää? Tietohan tunnetusti lisää tuskaa.

    • Palaako luottamus ?

      Virtanen sai peräti kolme kirjoitusta lehteen, jossa vaadittiin matkakulujen täydellistä selvittämistä. Paras juttu oli Tarja Bohmilla.

      Alan epäillä myös vahvasti itse, että sekä Lindelöf että Salminen on molemmat lahjonneet tai painostaneet valtuutettuja, jotka eivät halua matkakuluja ja muita luottokorttilaskuja selvitettävän. Silloinhan olisi kyse kiristyksestä ja lahjonnasta. Kuulostiko liian dekkarimaiselta ? Koska on kyse Salmisesta ja Lindelöfistä niin heidän kohdallaan kaikki on mahdollista.

      Kannattaa lukea Tarja Bohmin kirjoitus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      35
      1759
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      79
      1321
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1271
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      13
      1156
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1065
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      74
      969
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      93
      960
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      147
      781
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      52
      742
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      707
    11. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      55
      663
    12. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      659
    13. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      648
    14. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      634
    15. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      42
      627
    16. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      618
    17. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      599
    18. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      597
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      596
    20. 46
      573
    Aihe