onko vl-uskovaisista juorut loppumassa,?

Nyt puidaan yli 30 vuotta vanhaa marian tarinaa, ainakin Iltalehdessä oli juttua.
Onko edelleen se Seppo Tervon ja parin muun lestadion jutut ns. nykyajan kovia juttuja.
Mutta eikö niitä pitänyt olla 5 tapausta viikossa. Medianäkyvyyttä Sepon lisäksi saa noi vanhat tarinat Maija ja nyt insestikohu Maria.

meedio
48270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Älähän huolehdi. Kyllä vl-insestiä ja vl-pedofiliaa riittää sekä aiemmilta vuosilta että nykypäiviltä ihan yllin kyllin.

Äänestä
  • Puutetta ei vl-lastenraiskaajista ole, vaikka juorujahan kaikki tietenkin on...

    Äänestä

Itsellänikin pisti silmään noitten juttujen vuosiluku.

Äänestä
  • Aivan niin. Ikäviä asioita kaikki tyynni, vuosiluvusta riippumatta.

    Ehkäpä ne sitten alkavat olla paketissa. Onneksi niitä ei sitten ollut tuon enempää, vaikka jokainen on liikaa ja surullista.
    Toivotaan niin ja uskovaisetkin pääsevät taas suviseuroihin lomaa viettämään ja hieman hengähtämään elon tiellä...

    Äänestä

  • meedio. kirjoitti:

    Aivan niin. Ikäviä asioita kaikki tyynni, vuosiluvusta riippumatta.

    Ehkäpä ne sitten alkavat olla paketissa. Onneksi niitä ei sitten ollut tuon enempää, vaikka jokainen on liikaa ja surullista.
    Toivotaan niin ja uskovaisetkin pääsevät taas suviseuroihin lomaa viettämään ja hieman hengähtämään elon tiellä...

    Maton alle lakaisu osataan liikkeessä

    http://www.kotimaa24.fi/blogit/article/?bid=261&id=36720

    Äänestä

Hyvä, että uhri uskalsi kertoa tämäkin järkyttävän tarinan julkisuuteen, Helsingin ry:n puheenjohtaja Pekka Nurmela ei auttanut pedofiilin uhreiksi joutuneita lapsia.

Toivottavasti näitä tarinoita tulee enemmän lehtiin, että jokainen voi nähdä, minkälainen rikosten salaamisjärjestö vl-liike on.

Äänestä
  • Kyllä näitä tapauksia tulee ilmi ja julkisuuteen enemmänkin. Pato on vasta hieman murtunut ja SRK:ssa alkaa olla pas.kat housuissa. Yrittivät kesken pahimman rikosten ilmi tulon kehittää väkisin jotain anteeksipyyntöäkin... Saadakseen loput uhrit vaikenemaan. Naurettavaa sakkia!

    Äänestä

p-e-r-k-e-l-e-i-t-ä, jotka ovat uskonnon varjolla tehneet helvetillisiä tekoja,
vaimoilleen ja lapsilleen.

Äänestä
  • Siionissani on lähes tuhat henkeä. Ensimmäistäkään hyväksikäyttötapausta ei löydy. Ei ole perkeleitä näkynyt siis sillä rintamalla.

    Mutta sinä taidat olla joku perkele. Häirikkö ainakin.

    Äänestä

  • elä rienaa kirjoitti:

    Siionissani on lähes tuhat henkeä. Ensimmäistäkään hyväksikäyttötapausta ei löydy. Ei ole perkeleitä näkynyt siis sillä rintamalla.

    Mutta sinä taidat olla joku perkele. Häirikkö ainakin.

    Elä rienaa voi hyvät hyssykät näitä imbesillejä:(
    Voin hyvin kuvitella että joka kokouksessa jokainen lapsensa raiskannut ottaa asian puheeksi joka helvetin kokouksessa. Yhtään ei ole tuhannessa. Onko tämä vähämielisten seurakunta?
    Tunnen monta Siionilaista kaikki himpun verran yskinkertaisia.
    Anteeksi vaan lahtelaiset ystävämme. Tyttärenne annoitte mennä narkkarin kanssa asumaan 16v joka sitten teki mitä teki. kaikki meni mutta virsiä veisattiin.
    Saakos kiroilla. Hyviin tapoihin ei kuulu kiroilla mutta ette taida niitä tapoja hallita:)

    Äänestä

  • Onneihan kirjoitti:

    Uskon että siionissasi voi olla eri tilanne, sorry.

    Miks raivoot?

    Äänestä

  • elä rienaa kirjoitti:

    Siionissani on lähes tuhat henkeä. Ensimmäistäkään hyväksikäyttötapausta ei löydy. Ei ole perkeleitä näkynyt siis sillä rintamalla.

    Mutta sinä taidat olla joku perkele. Häirikkö ainakin.

    Kotipaikkakuntani Ryllä on 150 ihmistä ja pedofilian uhreja on 15, joten vissiin sielä teilläpäin osataan salailla vielä paremmin...

    Äänestä

  • sama viel... kirjoitti:

    Uskon että siionissasi voi olla eri tilanne, sorry.

    Miks raivoot?

    Raivoon? Mistä niin päättelet? Miksi kysyt aina. Etkö osaa vastata muuten. Siihenkin saa terapiaa:)
    siionin sakki samanlaista;)

    Äänestä

Salaamisethan tässä ovat se SRK:n itsensä kannalta pahin asia, jota saisivat pyytää anteeksi, mutta kiertelevät ja kaartelevat. Ja tämäkin HS:n tapaus oli siis selvinnyt ja salattu ihan vasta 90-luvulla, jolloin kyllä jokaiselle tolkun ihmiselle olisi pitänyt olla jo vallan hyvin selvillä, että insesti on poliisiasia. Ei vain ollut SRK:n johtokunnan jäsenelle.

Äänestä
  • Juuri noin minunkin mielestä. Se on se Iso ongelma, ehkä siihen tulee aikain saatossa myös Iso korjaus.

    Äänestä

  • Marian ja hänen sisarensa seksuaalinen hyväksikäyttö salattiin 1990-luvun lopulla Helsingin Ry:n johtokunnan puheenjohtajan ja SRK:n johtokunnan jäsenen Pekka Nurmelan toimesta. Kyseisestä asiasta SRK:lle lähetetyn kirjeen johdosta Nurmela erosi SRK:n johtokunnasta viime vuonna.

    Äänestä

En mene enää seuroihin, kun Nurmela on puhumassa.

Äänestä
  • Minä en mene enää koskaan Helsingin Ry:le, vaikka silloin tällöin käymmekin siellä sukuloimassa. Lähdemme ennen seuroja tästä lähtien ajamaan kotiin. On se niin saastainen paikka.

    Äänestä

vl-juoruja kyllä riittää, oli aihetta eli ei. Onneksi turvallisuutta tuo tieto että totuus on toisenlainen. Noita hyväksikäyttötapauksia on kyllä ollut, mutta luojan kiitos vähemmän kuin muualla. Tästähän oli täällä joku viikko sitten myös puhetta ja jotain tilastoakin. Surullista että niitä kuitenkin on ollut.
Pahana pidän myös salaamiskulttuuria, mikä näyttää joillakin ry:sillä olleen vallalla. Todella surullista se. Onneksi sekin asia nyt korjaantuu. Siitä kyllä medialle kiitos ja niille uhreille jotka pystyivät tulemaan julki, esim. Maija.

Äänestä
  • Samoin suuri kiitos "Marialle, jonka tarina saatiin tänään lukea Hesarista.

    Te olette tehneet suuren työn ja autatte myös muita uhreja, kun olette uskaltaneet kertoa oman tarinanne julkisuuteen.

    Nämä rikosten salaajat, kuten Nurmela, pitää saada vastuuseen tekemisistään.

    Äänestä

  • Nurmela vastuuseen kirjoitti:

    Samoin suuri kiitos "Marialle, jonka tarina saatiin tänään lukea Hesarista.

    Te olette tehneet suuren työn ja autatte myös muita uhreja, kun olette uskaltaneet kertoa oman tarinanne julkisuuteen.

    Nämä rikosten salaajat, kuten Nurmela, pitää saada vastuuseen tekemisistään.

    Ehkä pitää ja siitä enemmän muissa avauksissa. Tämän avauksen aihe se nyt ei vaan ollut...

    Äänestä

  • meedio. kirjoitti:

    Ehkä pitää ja siitä enemmän muissa avauksissa. Tämän avauksen aihe se nyt ei vaan ollut...

    SRK:n vasalli päättää vl-jumalan valtakunnan asukkaan yksinoikeudella, mistä ja mistä saa keskustella. Näin Ry:lläkin tehdään...

    Äänestä

Salaamiskulttuuri saa vain jatkoa. Nytkin on Suomi24:stä nähtävästi poistettu kaksi viestiketjua, joiden aloituksessa yksinkertaisesti referoitiin, mitä Helsingin Sanomiin oli tänään painettu Helsingin rauhanyhdistyksen insestisalauksista.

Täältä voitte viestit vielä itkeä pois, mutta painetussa lehdessä tiedot ovat ja pysyvät. Menkää vaikka kirjastoon ja lukekaa, mihin insestisalailuihin Helsingin rauhanyhdistyksen entinen puheenjohtaja ja SRK:n johtokunnan ja työvaliokunnan entinen jäsen Nurmela myöntää HS:n haastattelemana syyllistyneensä.

Artikkeli löytyy 20.5. lehdestä sivulta A4.

Äänestä
  • En halunnut tähän ketjuun nyt noita sun poisto itkujasi. Ole hyvä ja tee niistä oma avaus.
    Täällä on mahdoton keskustella kun tuot kaikki ongelmasi yhden avauksen alle..

    Äänestä

  • meedio kirjoitti:

    En halunnut tähän ketjuun nyt noita sun poisto itkujasi. Ole hyvä ja tee niistä oma avaus.
    Täällä on mahdoton keskustella kun tuot kaikki ongelmasi yhden avauksen alle..

    En kyllä mielestäni tuonut viestilläni ketjuusi "kaikkia ongelmiani", mitä ikinä sillä sitten haluatkaan vihjata. Lähden nyt kuitenkin huomaavaisesti pois tästä ketjusta, jotten vain mitenkään tekisi keskusteluasi "mahdottomaksi" niin kuin asian jostain syystä koit.

    Ehdotan, että voisit jäljelle jääville keskustelijoille vaikka julkaista selkeät säännöt, mitä puolia kommentoivia viestejä tästä insestikohusta ja siitä seuranneesta uutisoinnista ketjuusi hyväksyt. Jospa joku vaikka noudattaisi toiveitasi...

    Äänestä

  • lukekaa totuus kirjoitti:

    SRK:n vasallit luulevat pystyvänsä täälläkin päättämään samalla tavalla kuin Ry:llään siitä, kuka puhuu ja mitä... Naurettavaa sakkia.

    Äänestä

  • Säälittävät vl:t... kirjoitti:

    SRK:n vasallit luulevat pystyvänsä täälläkin päättämään samalla tavalla kuin Ry:llään siitä, kuka puhuu ja mitä... Naurettavaa sakkia.

    Miksi kokoajan vaihdat mikkiä, täällä ei ole kuin 4 henkeä edes paikalla....
    Mitä pelkäät? tyhmyyttäsi et voi piilottaa vaikka kuin sitä piilottelet

    Äänestä

  • eläkeläiselle kirjoitti:

    Miksi kokoajan vaihdat mikkiä, täällä ei ole kuin 4 henkeä edes paikalla....
    Mitä pelkäät? tyhmyyttäsi et voi piilottaa vaikka kuin sitä piilottelet

    meediolla menee hermo, kun ei rikosten salailu onnistu enää...

    Äänestä

  • lukekaa totuus kirjoitti:

    En kyllä mielestäni tuonut viestilläni ketjuusi "kaikkia ongelmiani", mitä ikinä sillä sitten haluatkaan vihjata. Lähden nyt kuitenkin huomaavaisesti pois tästä ketjusta, jotten vain mitenkään tekisi keskusteluasi "mahdottomaksi" niin kuin asian jostain syystä koit.

    Ehdotan, että voisit jäljelle jääville keskustelijoille vaikka julkaista selkeät säännöt, mitä puolia kommentoivia viestejä tästä insestikohusta ja siitä seuranneesta uutisoinnista ketjuusi hyväksyt. Jospa joku vaikka noudattaisi toiveitasi...

    Älä loukkaannu, tee vaan oma avaus...

    Äänestä

  • meedio kirjoitti:

    En halunnut tähän ketjuun nyt noita sun poisto itkujasi. Ole hyvä ja tee niistä oma avaus.
    Täällä on mahdoton keskustella kun tuot kaikki ongelmasi yhden avauksen alle..

    Mistä lestadiolaispoika tietää, että siskolla on kuukautiset?

    Siitä, kun isän kikkeli maistuu verelle!

    Äänestä

  • ime- kirjoitti:

    Mistä lestadiolaispoika tietää, että siskolla on kuukautiset?

    Siitä, kun isän kikkeli maistuu verelle!

    Ei sun ois tsrvinnu yötä enää :D

    Tunnistin sut jo heti alussa, ja arvasin jo ennen avaustani sun olevan se hulluin joka selittää sekoja eri nikeillä..

    Äänestä

  • ime- kirjoitti:

    Mistä lestadiolaispoika tietää, että siskolla on kuukautiset?

    Siitä, kun isän kikkeli maistuu verelle!

    Kyllä näkee että yhteiskunnan pohjasakka täällä katkerana haukkuu lestoja! onko oma elämäsi nuin pahasti epäonnistunut??? mee vaikka terapiaan niin ei tarvi muihin purkaa pahaa oloas!!

    Äänestä

Aloittajalle tiedoksi, etteivät nyt esilläolleet maijat ja marit ole juoruja. Jos ovat juoruja, niin kantele Hesarista JSN:lle. Kantelemisen ja muun nulputtamisenhan aloittajakin osaa. Ja boikotoinnin.

Äänestä
  • Eivät olleet juoruja. Siksi otsikoinkin sen juuri niin kuin otsikoin.

    Kysyttävää?

    Äänestä

  • Mihin te viittaatte kun syytätte minua kantelusta ja poikotoinneista?

    miksi te haluatte estää keskustelun heti alkuunsa? Taidatte oikeasti olla joku roisto? Joku puhui aamulla täällä narsisteista, en kyllä enää ihmettele miksi.

    Äänestä

  • meedio. kirjoitti:

    Eivät olleet juoruja. Siksi otsikoinkin sen juuri niin kuin otsikoin.

    Kysyttävää?

    Olen samaa mieltä. Kyllä epäuskoiset ovat sitten kamalia, kun juoruavat uskovaisista kaikenlaisia lastenraiskaamisjuttuja. Kyllä minä niistä niin mieleni pahoitin.

    Äänestä

  • Maijat helvettiin! kirjoitti:

    Olen samaa mieltä. Kyllä epäuskoiset ovat sitten kamalia, kun juoruavat uskovaisista kaikenlaisia lastenraiskaamisjuttuja. Kyllä minä niistä niin mieleni pahoitin.

    Sinun kannattaa hakea apua. Minä en ole
    kyllä tuota mieltä Maijoista.

    Äänestä

Oletko ylpeä, että saitte nämä surulliset rikostapaukset näin pitkään salattua?

Äänestä
  • Olisivathan Maijan ja Marian raiskaamiset tulleet esille jo aiemmin jos ette olisi niitä salanneet. Miksi siis salaatte rikollisuuttanne?

    YHTEISÖN MAINE?

    Äänestä

  • VL-rikostensalaajall kirjoitti:

    Olisivathan Maijan ja Marian raiskaamiset tulleet esille jo aiemmin jos ette olisi niitä salanneet. Miksi siis salaatte rikollisuuttanne?

    YHTEISÖN MAINE?

    Aikuiset maijat ja mariat osaavat kyllä itse viedä asiansa oikeaa tietä, eli poliisille, ovat olleet aikuisia jo vuosikymmeniä.

    Äänestä

Väitätkö vl-lastenraiskaamista juoruksi?

Noinko seuroissa teille opetetaan?

Äänestä
  • Toivottavasti SRK joutuu vielä oikeuteen, näistä rikosten salaamisista.

    Äänestä

  • Ai tää meedio on se narsistihörhö. Olisihan tuo pitänyt arvata...

    Äänestä

  • Narskuhörhölle: kirjoitti:

    Ai tää meedio on se narsistihörhö. Olisihan tuo pitänyt arvata...

    Nytkö se vasta selvisi. Minulle sen sijaan selvisi heti kuka hullu sä olet vaikka kasvottomana narsistina täällä häiriköitkin...

    Äänestä

  • Narskuhörhölle: kirjoitti:

    Ai tää meedio on se narsistihörhö. Olisihan tuo pitänyt arvata...

    No, onko nyt viisasta näin vakavan asian äärellä ruveta kinastelemaan vähäpätöisistä asioista.

    Äänestä

Mitähän sinä yrität sanoa, aloittaja?

Äänestä
  • Rakas multinikki, olisiko helpompi että luet avaukseni ennen kuin arvioit millä uskonnollisella vakaumuksella avaus on kirjoitettu.

    Toistan että juorut ovst vähentyneet, tosiasiat tulleet silmiemme eteen ja jutut aika vanhoja.

    En käsitä mikä teissä pääasiassa eläkeiässä olevissa hoitokokouslaisnarsisteissa oikein mättää. Menette tyypillisesti ihan sekaisin jo pelkästään siitä ettei avauksessa ole teidän kasvotonta statusta.

    Toivotaan että huomenna saatte edes eläkkeenne, järkeä tuskin on enää luvassa...

    Äänestä

  • meedio kirjoitti:

    Rakas multinikki, olisiko helpompi että luet avaukseni ennen kuin arvioit millä uskonnollisella vakaumuksella avaus on kirjoitettu.

    Toistan että juorut ovst vähentyneet, tosiasiat tulleet silmiemme eteen ja jutut aika vanhoja.

    En käsitä mikä teissä pääasiassa eläkeiässä olevissa hoitokokouslaisnarsisteissa oikein mättää. Menette tyypillisesti ihan sekaisin jo pelkästään siitä ettei avauksessa ole teidän kasvotonta statusta.

    Toivotaan että huomenna saatte edes eläkkeenne, järkeä tuskin on enää luvassa...

    ;)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

meedio ihminen kirjoitti:

Nyt puidaan yli 30 vuotta vanhaa marian tarinaa, ainakin Iltalehdessä oli juttua.
Onko edelleen se Seppo Tervon ja parin muun lestadion jutut ns. nykyajan kovia juttuja.
Mutta eikö niitä pitänyt olla 5 tapausta viikossa. Medianäkyvyyttä Sepon lisäksi saa noi vanhat tarinat Maija ja nyt insestikohu Maria.

meedio

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu