Lohtua kiekkokansalle

Kisat päättyivät pettymykseen, mutta lohtuna voisi sanoa, että kisat pelataan joka ainoa vuosi. Myös niinä vuosina, kun on olympialaiset. Eli vuoden päästä on taas kerran uusi mahdollisuus päästä torille hillumaan.

Lisäksi jääkiekko on pieni laji, eli vain muutamassa maassa on porukkaa, joka ilkkuu Suomen tappoita tai edes huomaa koko tappoin - tai huomioi koko kisat.

Kaiken huippuna eniten kohua näissä kisoissa aiheuttivat pääsylippujen huikeat hinnat sekä televisioinnin osittainen siirtyminen maksukorttien taakse. Nämä seikat tuottivat huonoa mainetta jääkiekolle, joten hyvä kuin tappion myötä kisat unohtuvat pian ja sitä myöten myös lajille nolo rahastuskohu.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olympialaiset onkin vain joka 4 vuosi, joten ne saavat olla päätavoite, joista mitali pitää tulla.

Viime vuonna tuli kultaa, joten tämän vuoden sijoitus ei ole mitenkään huono, kun moni "kovempi" maa tippui aiemmin.

YLE ei olisi yksin pystynyt järjestämään enää televisioimaan lähetyksiä, joten ymmärrän oikeuksien päätymisen MTV3:lle.

Ne ilmaiset ajat ovat yksinkertaisesti pitkälti jo ohi. Nykyään televisiointi maksaa paljon enemmän kuin aiemmin.

Suomessa maksukanavat eivät vielä ole niin yleisiä, mutta muualla Euroopassa sellaisia löytyy melkein jokaisesta taloudesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiekkoniilot kirjoitti:

Kisat päättyivät pettymykseen, mutta lohtuna voisi sanoa, että kisat pelataan joka ainoa vuosi. Myös niinä vuosina, kun on olympialaiset. Eli vuoden päästä on taas kerran uusi mahdollisuus päästä torille hillumaan.

Lisäksi jääkiekko on pieni laji, eli vain muutamassa maassa on porukkaa, joka ilkkuu Suomen tappoita tai edes huomaa koko tappoin - tai huomioi koko kisat.

Kaiken huippuna eniten kohua näissä kisoissa aiheuttivat pääsylippujen huikeat hinnat sekä televisioinnin osittainen siirtyminen maksukorttien taakse. Nämä seikat tuottivat huonoa mainetta jääkiekolle, joten hyvä kuin tappion myötä kisat unohtuvat pian ja sitä myöten myös lajille nolo rahastuskohu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu