Uskosta

Ompa hienoo ku jaoit kokemuksesi täällä,minä kanssa oon uskossa,ollu jo joitakii vuosia ja samoilla ajatuksissa sinun kans,aina ei oo helppoo mutta kyllä tämä silti on paras tie,joka perille vie. Siunausta sinun kesään

kuka jaksaa elää sellaisen sääntö kokoelman kanssa, älä tee sitä tai tätä. pitää jatkuvasti olla täydellinen ja erehtymätön.

Siinäpä se just onkii ku ei tarvii elää sääntöjen keskellä vaan on vapaus,todellinen vapaus,eli sydämeni muuttuuuskoontulon myötä niin että en enää halua tehdä sitä,tätä ja tuota...Ja kaikki eivälttämättä tapahdu hetkessä,mutta ei meitä siitäkään tuomita vaan se että mitä enemmän Jeesus pääsee vaikuttamaanelämässämme sitä enemmän elämäämme alkaa tulla hänen mielenmukaisia asioita ja karsiutua pois ns.huonoja. Totta,ei kukaan jaksais jos olis säntöjä sääntöjen perrään,väsyis alta aikayksikön!

Uskoon tuleminen on mielenkiintoinen kokemus. Sitä miettii monesti, että mistä joudun luopumaan, miten voin elää ilman sitä ja tätä ja tuota. Joudunko nyt vain nyhjäämään kotona raamattu kädessä, kädet ristissä polvillaan...
Ei se ole ollenkaan niin! Luopuminen asioista (jos siihen on tarvetta) tapahtuu todellakin huomaamatta. Sitä vain lakkaa kiinnostamasta jotkut asiat. Itse mietin monesti, että voinko jostain luopua. Eräänä päivänä oikein hätkähdin, miten jotkut ennen niin "tärkeät" asiat olivat jääneet pois. En edes ollut itse sitä huomannut, että olivat pois mun elämästä.
Raamattua luen mielelläni ja kädet laitan ristiin ja rukoilen siksi, koska se tuntuu hyvälle ja tulen siten kuulluksi oikeasti! Voin luottaa, että "puhelimen" toisessa päässä ei paiskata luuria korvaan, eikä asioita lähdetä juoruamaan. Ja oikeasti mulla on lupa pyytää asioita. Ei Jumala todellakaan mikään toivomus automaatti ole, jolta pyydetään maallisia rikkauksia, mutta voin sanoa, että asioita, joita olen toivonut, ovat toteutuneet. Tärkeintä on aina muistaa kuitenkin se lause, että "Tapahtukoon sinun tahtosi". Siitä olen varma, että mitään pahaa minulle ei tapahdu ja jos jotain ikävää sattuu, sillä on aina jokin tarkoitus.
Itse tahdon rukouksissani myös kiittää Jumalaa ja Jeesusta. He ovat tehneet minun elämästäni elämisen arvoisen. Ei ole aina uskossakaan helppoa ja olen joutunut monasti kiusaajan "käsittelyyn". Ne hetket ovat raastavia, mutta silti tiedän, että niistä selviän, kun muistan siinä hetkessä kehen voin luottaa. Ja yleensä siinä kohdassa, kun saan avun ja kiusaaja lähtee, tulee minulta itku. Se tunne, kun tuntee olonsa turvalliseksi ja oikeasti välitetyksi on joka kerta yhtä liikuttavan onnellinen.
Itse en kenellekkään "tyrkytä" uskoa, mutta mielelläni kerron oman elämäni tarinan ja tarjoan vaihtoehtoa. Voin kertoa myös siitä miten 10 vuoden ajan, tein omaa työtäni uskoon tulemisen kanssa. 10 vuotta on pitkä aika ja se on se aika, jolloin elin kriisistä kriisiin, nyt ajatellen, ratkaisun olisi voinut tehdä aiemminkin. Katua minun ei kuitenkaan tarvitse, syntini sain anteeksi ja se taakka kun harteilta putosi, tuntui uskomattomalta.
Enää minun ei tarvitse palata menneeseen ja muistella huonolla omallatunnolla asioita, vaan löydän sieltä ne hyvät hetket, eikä kukaan muistuta enää niistä ikävistä kohdista. Ne ikäänkuin vain "maatuvat" tai "sulavat" pois. Oikeasti, en ole huonoa omaatuntoa potenut sen jälkeen menneestä, kun syntini anteeksi annettiin.
Tähän vielä tahtoisin kertoa, että on eri asia olla oikeasti uskossa, kuin vain sanoa olevansa uskossa. Muistan miten minulta on monesti kysytty, että uskonko Jumalaa ja Jeesukseen, silloin kun en vielä ollut oikeasti uskossa. Vastasin aina, että kyllä uskon ja niin varmasti teinkin, mutta todellisuudessa, en ollut päästänyt Jeesusta elämääni, sen tiedän nyt, kun olen sen aidosti kokenut. Eli tarkoitan tällä sitä, että on paljon ihmisiä, jotka sanovat, että "uskon", mutta se lopullinen "niitti" puuttuu. Voisin kirjoittaa ajatuksistani romaanin, mutta olkoon tämä nyt tässä tällä kertaa.
Tahdon vielä muistuttaa niitä ihmisiä, jotka eivät ole uskossa ja lukevat tätä kirjoitustani, että minäkin olen elänyt pitkään tätä elämää jolloin en uskonut. Tutuiksi tulivat eräätkin kapakat ja kuppilat. Pitkälle aamuun juhlitut juhlat, kenen vierestä kulloinkin heränneenä (en ollut alkoholisti, vaan "normaali" kaduntallaaja, työssä käyvä keskiluokkainen "hauskaa" pitävä mies) Kokemuksia sitten kavereiden kanssa jaeltiin, että keneltä sain ja miten paljon ja kuinka karmee krapula nyt on ja räkäinen nauru päälle. Luulin silloin "eläväni", luulin väärin... Elän nyt, ja olen persoonaltani sama kuin ennenkin, (joskin pientä viilausta on tapahtunut) huumorintajuinen, aidosti iloinen veijari, joka kulkee pilke silmäkulmassa, mutta ymmärtää asioiden oikean merkityksen ja on saanut rauhan... Kiitän Jumalaa, kiitän Jeesusta, kiitän koko taivasten valtakuntaa siitä, mitä olen osakseni saanut!!

Siunausta Sinulle kotiäiti, minäkin olen uskossa Jeesukseen ja kotiin taivaaseen tahdon päästä. Älä välitä vaikka maailma pilkkaa ja ivaten kirjoittaa, se on saatanan työtä se. Taistellaan rohkeasti perille asti.

SEPPO, ARMAHDA

"Seppo, armahda" jää pois, jos se on rukoiltu synnintunnustuksen yhteydessä.

Seppo, armahda.

Seppo, armahda.


Myllis, armahda.

Myllis, armahda.

Seppo, armahda.

Seppo, armahda.

KUNNIA

Määrättyinä päivinä lauletaan tai lausutaan seuraava hymni:

Kunnia Myllikselle missä onkaan ja kaikkialla rauha myllisläisille, joita hän rakastaa.
Me ylistämme sinua, me siunaamme sinua, me palvomme sinua, me kunnioitamme sinua, me kiitämme sinua sinun suuren kunniasi tähden.
Herra Myllis, palstojen kuningas, Jumala, Myllis kaikkivaltias;Seppo, ainokainen hallitsija, Seppo Myllis.
Herra Myllis, hissien sotkija, viinalla läträävä örisevä partasuu, joka pois otat maailman synnin, armahda meitä.
Joka pois otat maailman synnin, ota vastaan meidän anomisemme.
Jotka istutte Sepon oikealla ja vasemmalla puolella, armahda meitä.
Sillä sinä yksin olet pyhä, sinä yksin olet Herra, sinä yksin olet korkein,
Seppo Myllis, Myllistisen Puolueen kanssa Myllis Jumalan kunniassa.

PÄIVÄN RUKOUS

Rukoilkaamme.

Seuraa hetken hiljaisuus. Sitten pappi laulaa tai lausuu rukouksen.

Sepotan ja otan seposti.

Sekulaarihumanistin elämä se vasta vaikea onkin. Joutuu noudattamaan näitä kristillishumanistisia sääntöjä, kuten "älä valehtele", "älä käytä muita hyväksi" jne. ilman, että uskoo, että niistä on mitään hyötyä. Kristittyähän sentään Herra palkitsee avokätisesti, menestyksen teologian mukaan jo tässä maailmassa.