Järkiinsä tullut

Yhä harvempi tulee Uskoon, ja yhä usempi järkiinsä.


LUOVUIN JUMALASTA

http://keskustelu.suomi24.fi/node/10657935

alku:

Viimeiset vuodet olen kamppaillut asian kanssa. Olen yrittänyt vakuuttaa itselleni että Raamatun sana on totuus, että Raamatun synnit ovat OIKEASTI moraalittomia tekoja eikä ainoastaan siksi että Raamattu näin sanoo.
Olen sulkenut silmäni luonnontieteellisista todisteista jotka ovat ristiriidassa Raamatun kanssa. Olen etsinyt Jumalaa sieltä mistä haluaisin hänet löytää. Olen rukoillut ja yrittänyt vakuuttaa itselleni että sattumat ovat Jumalan vastauksia. Olen halunnut uskoa että Jumala on hyvien asioiden takana mutta pahat teot johtuvat ihmisen vapaasta tahdosta. Esimerkkien lista on loputon.
On mahtava tunne tutkia maailmaa ja luonnon ilmiöitä sen valossa mitä on totta, ilman että tarvitsee enää pitää Raamattua peilinä todellisuudelle.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vastaavanlaisia tapahtumia on aina ilo lukea, sillä olen itsekin käynyt kaiken tuon läpi vaikeimman kautta.
On turhaa kertoa tämän enemmän tästä asiasta, sillä ne tietää jotka ovat sen kokeneet ja muille on vaikea sitä tarpeeksi ymmärrettävästi selittää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uskosta vapaa kirjoitti:

Yhä harvempi tulee Uskoon, ja yhä usempi järkiinsä.


LUOVUIN JUMALASTA

http://keskustelu.suomi24.fi/node/10657935

alku:

Viimeiset vuodet olen kamppaillut asian kanssa. Olen yrittänyt vakuuttaa itselleni että Raamatun sana on totuus, että Raamatun synnit ovat OIKEASTI moraalittomia tekoja eikä ainoastaan siksi että Raamattu näin sanoo.
Olen sulkenut silmäni luonnontieteellisista todisteista jotka ovat ristiriidassa Raamatun kanssa. Olen etsinyt Jumalaa sieltä mistä haluaisin hänet löytää. Olen rukoillut ja yrittänyt vakuuttaa itselleni että sattumat ovat Jumalan vastauksia. Olen halunnut uskoa että Jumala on hyvien asioiden takana mutta pahat teot johtuvat ihmisen vapaasta tahdosta. Esimerkkien lista on loputon.
On mahtava tunne tutkia maailmaa ja luonnon ilmiöitä sen valossa mitä on totta, ilman että tarvitsee enää pitää Raamattua peilinä todellisuudelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu