Tämä aihe tuntuu nostavan kauheasti riitaa ja rähinää - vai lieneekö koko verkkokeskustelun yhteinen piirre. Voisi kuitenkin koettaa myös kylmänviileästi pohtia kreationismin ja tieteenharjoituksen suhdetta, käyttäen pohjana vaikkapa "young earth" termillä löytyvää runsasta Google-aineistoa.
Kaikkivaltiaaseen Jumalaan uskova voi tietenkin uskoa maailman luoduksi millaiseksi tahansa, vaikkapa sisältämään kaikki tieteen havaitsemat ilmiöt niitä sen kummemmin selittämättä. Ongelma syntyy tieteellisten selitysten rakentamisesta tulkitsemalla Raamattua kirjaimellisella ja ehdottomalla tavalla, johon muidenkin halutaan uskovan. Tiukimmat kompastuskivet tässä näyttävät olevan maailman (tai ainakin maapallon) ikä, vedenpaisumuksen olemus sekä evoluution luonne, joita voi pitää kreationismin nimellä tunnetun ajattelutavan kulmakivinä. On toki paljon Jumalaan ja Raamattuun uskovina itseään pitäviä, jotka eivät ajattele näistä asioista kreationistien tavoin.
Hankalin kreationismin ja tieteen törmäyskohdista lienee maailmankaikkeuden ja maapallon ikä. Havaintojen tieteellisiä selityksiä, joihin tarvitaan miljoonien tai miljardien vuosien aikajaksoja, on paljon, ja kreationismin tältä kannalta todeksi osoittamiseen vaadittaisiin kaikkien näiden korvaamista 6000 vuoden ikään mahtuvin teorioin. Pelkästään yhden tai useammankin nykyselityksen väittäminen tai jopa osoittaminen virheelliseksi ei todista juuri mitään, mutta ärsyttää varmasti toisella tavoin ajattelevia.
Toinen ärtymystä keskusteluun tuottanut seikka on ilmeisesti kreationismia puoltavien argumenttien usein esiintyvä havaintoaineistojen tai niiden tulkitsijain sitaattien valikoiva käyttö. Vaikka samaa voinee joskus sanoa vastustajistakin, on tässä nähtävissä selvä ero puolin ja toisin. Rähinään, solvauksiin ja alatyyliin näyttävät osapuolet oman arvioni mukaan kuitenkin eksyvän kutakuinkin tasavertaisesti.
Keskustelujohdannoksi tämä alkaa olla jo ylipitkä, joten jään odottamaan löytyykö tältä pohjalta kiinnostusta jatkaa. Varmuuden vuoksi joudun silti varoittamaan, että en ainakaan vielä katso Googlesta löytäneeni vakuuttavaa tieteellistä todistetta sille, että maapallon ikä olisi alle 10´000 vuotta.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Miksi uskovainen yrittää todistaa uskoaan tieteen avulla?
No vaikka siksi, että muutkin ymmärtäisivät, ettei uskomme sinällään ole mitenkään ristiriidassa tieteen kanssa?
Voi se olla ristiriidassa, riippuen siitä mihin uskot.
>
Oikeen tosi, ettei ole ristiriidassa tieteen kanssa ?
Tieteellisinä faktoina kuitenkin pidetään esim. tällaisia asioita:
- Maapallo on yli 4 mrd vuotta vanha
- Suomessa oli jääkausi n. 10000 vuotta sitten
- biodiversiteetti on muodostunut evoluutiossa
Eikö uskomuksesi ole ristiriidassa tieteen kanssa ? Vai yritätkö nyt sepittää omaa uskontoasi taipumaan tieteen muottiin - vai kenties yrität väittää, ettei tieteellinen tieto olisikaan tieteellistä tietoa ? Jep, jokin merkittävä ristiriita tässä tieteellisen tiedon ja uskonnon välillä on. Kuitenkin luettelemani asiat on todettu tieteellisiksi faktoiksi, joten ne ehdottomasti ovat tiedettä.
>Kuitenkin luettelemani asiat on todettu tieteellisiksi faktoiksi, joten ne ehdottomasti ovat tiedettä.
Ei. Palstakretut määrittelevät mikä on tiedettä ja mikä eksytystä, eivät yliopistojen tieteenharjoittajat. Tämä tapahtuu helposti peruskoulu-, rippikoulu- ja raamattuopistopohjalta. Tarkentavaa infoa saadaan saarnaajilta sekä kreationistisilta nettisivustoilta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tieteellinen_menetelmä
Riita ja rähinä näyttävät olevan anonyymin verkkokeskustelun väistämätön ominaisuus. Yhdessä RepeRuutikallon samanaikaisen avauksen kanssa viestisi muodostaa minusta tämän palstan menon kohtuullisen hyvän analyysin.
Itse uskon Jumalaan, mutta en kirjaimelliseen raamatuntulkintaan, vaan kolmen ilmoituksen (Raamattu, luomakunta, omatunto) tasapainoon. Uskonoppiini kuuluu myös näkemys salatusta Jumalasta, jonka olemassaolosta/olemattomuudesta ei ole objektiiviseen havaintoon perustuvia todisteita. Lisäksi harrastan eräitä tieteitä (tähtitiede, geologia, matematiikka ja neuropsykologia). Näistä syistä löydän itseni useimmiten keskustelun "evo"puolelta, mutta riitaa ja rähinää olen koettanut välttää.
Merkittävä tällaisen keskustelun käyttövoima lienee varhaisnuorisolle tyypillinen inttämisen ja oikeassa olon halu. Varttuneempien kreapuheenvuoroissa näkyy mielestäni vahva tarve todistaa Jumalan olemassaolo ja Raamatun kirjaimellinen oikeellisuus uskoen siihen, että tämä on mahdollista ja tarpeellista. "Evo"puolen reaktiot tähän jakautuvat kolmia; tieteellisten argumenttien virheiden esittelyyn, Jumalan olemattomuuden todisteluun sekä kantojen yhteentörmäyksen tuottamaan omaan osuuteen riidasta ja rähinästä. Koko tarina kiertää vahvasti kehää, koska eräiden keskustelijain muisti tuntuu (oikeasti tai tahallisesti) kattavan lyhimiillään pari viikkoa ja kapeimmillaan osan yhdestä ketjusta.
Unohdit huumorin, sillä tämähän on paras huumoripalsta.
Unohtuihan se. Osa huumorista on toki tahatonta ja toinen osa kohteeksi joutuvan mielestä riitaa ja rähinää. Aitoakin silti löytyy.