Minun mielestä koululaitos aina ala-asteelta yliopistoihin tulisi liittää kirkkoon. Onkohan ketään poliitikko, joka suoraselkäisenä ajaisi tätä asiaa, saisi ainakin minun ääneni.
Vastaukset 3
Näinhän se ennen oli. Sitten ihminen rappeutui: tiede kehittyi, ihmisoikeudet tunnustettiin kaikille ja elinikä piteni dramaattisesti.
Mitä tahansa asiaa ajamaan löytyy poliitikko, kunhan odotettavissa on paljon ääniä. Toisaalta kansalaisaloitteeseen ei tarvita yhtäkään poliitikkoa, vaan muistaakseni 50 000 allekirjoitusta, joten hopi hopi keräämään.Päivi Räsänen ei taida olla riittävän kaheli moista asiantynkää ajamaan.
- Simo Toini
Ei ei ei! Kirkko on aivan liian maalistunut ja liberaali.
Minä ehdotan, että koululaitoksen ja yliopistojen rahoitus pitää tästä lähtien järjestää helluntaiseurakuntien ja SRK:n (vanh. lesd.) kautta. Nämä luotettavat instanssit myöskin päättäisivät tulevaisuudessa opetusohjelmien sisällöstä ja tarkastaisivat yliopistojen tutkimustoiminnan tulokset.
Esimerkiksi jos joku tutkija yliopistossa julkaisee jotakin joka vähänkään vihjaa evoluution mahdollisuuteenkaan, niin heti rahoitus pois moiselta opistolta ja potkut sille tutkijalle!
Minä lähden heti ajamaan tätä asiaa, jos vaan kannatusta kansalta löytyy. Ja kuolevien pitää kärsiä mahdollisimman pitkään! Kärsi, kärsi, kirkkamman kruunun saat, olkoon mottoni!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran77788Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?144760- 57666
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47654Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25653Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46634- 44587
- 31531
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20513Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä27511Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27506- 6466
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee402462Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭77445- 30436
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363420En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39404- 36392
Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole3390- 28384