Olen juuri saanut luetuksi teol. professori Heikki Räisäsen kirjan "Mitä varhaiset kristityt uskoivat". Se päättyy näin:
"Varhaisen kristinuskon opillinen kirjavuus antaa aseita kriitikoille, mutta käsitys alkuvaiheiden moniäänisyydestä voi myös toimia virikkeenä luoville tulkinnoille ja rakentaville sovellutuksille."
Todella! Jo kristinuskon alkuvaiheilla alkoi kirjavuus näkyä. Syntyi kovin erilaisia ryhmittymiä. Kristuksen tarkoitus oli kuitenkin, että jäsenten tuli olla yhtä. Hän ei halunnut kuin yhden kirkon, jota apostolit olisivat johtaneet. Se ei noissa oloissa toteutunut, vaan tapahtui luopumus siitä, millainen kirkon tuli olla.
Luopumuksen ymmärtäminen on "luovaa tulkintaa" kirjavuuden syyksi. Räisänen ei mainitse luopumusta syyksi hajaannukseen. Hän näyttää yhtyvän käsitykseen:
"On monenlaisia raamatullisia teologioita: yhtä ainoaa oikeaa raamatulllista oppia ei sen sijaan ole eikä voikaan olla."
Huh, huh! Eikö totuutta olekaan? Onko professorinkin mukauduttava yleiseen mielipiteeseen, että ainoaa oikeaa ei ole?
Räisänen pitää viisaana raamatuntutkijoiden Anni Pesosen ja Outi Lehtipuun päättelyä:
"Meidän mielestämme olisi parasta nähdä, että opillinen moninaisuus kristillisissä kirkoissa on seurausta Raamatun itsensä opillisesta moninaisuudesta. Eri kirkkojen ja kristillisten liikkeiden kirjavat ja keskenään ristiriidassa olevat teologiset näkemykset olisi hyväksyttävä kristinuskon olemukseen kuuluvana väistämättömänä ilmiönä."
Sitten tulee tämä jo yllä oleva:
"On monenlaisia raamatullisia teologioita: yhtä ainoaa oikeaa raamatulllista oppia ei sen sijaan ole eikä voikaan olla."
Palautus on todella tarvittu! Koska ihmiset alkavat sen laajemmin ymmärtää?

Vastaukset 10
Vanhimmat
Räisänen ei puhu mitään luopumuksesta eikä palautuksesta, joten et voi niitä hänen tekstiinsä lisätä tai kuvitella lisäyksiksi.
Wikipediasta: "Vahvistusilluusio (vahvistusvääristymä, harhakäsitys) tarkoittaa, että henkilöt ovat taipuvaisia puoltamaan omia ennakkokäsityksiään tai hypoteesejaan tukevaa informaatiota riippumatta tuon informaation totuusarvosta. Tämän seurauksena henkilöt keräävät todisteita ja muistavat asioita valikoivasti, ja täten tulkinnasta tulee vääristynyt tai jopa harhautunut."
Määritelmä pätee Tapaniin tässäkin kohdin jokseenkin täydellisesti.
Varhaiset kristityt eivät edelleenkään uskoneet Jumalan olevan Kolobilta kotoisin olevan luulihasulttaanin joka piti haaremiaan tiineenä henkilapsitehtaana.
Sellaiseen ei usko kuin mormoni!
varhaiskristillysuuteen saattoi kuulua myös jälleensyntymisoppi.
Sehän poistettiin raamatusta Konstanttinopolin kirkolliskokouksessa v.535.
Kristinusko olisi todella erillainen jos jälleensyntymisoppi olisi saanut jäädä.
Minua on aina ihmetyttänyt miten tietyille uskovaisille onkin niin vaikea tajuta tuota aivan ilmeistä tosiseikkaa eli sitä että yhtä ainoaa oikeaa uskoa ei voikaan olla. Jotenkin joillakin on ilmeisesti hirveä oikeassa olon tarve kun pitää uskotella että omistaa sen totuuden.
Mutta samat ihmiset voivat kuitenkin sujuvasti perustella jotain asiaa sillä että Jumalan tarkoitusperät ovat ihmiselle käsittämättömiä. Eikä kukaan kiistä sitä etteikö Raamattu tarvitsisi paljonkin tulkintaa. Mutta jollain kummalla logiikalla nuo tityt ihmiset kuitenkin ajattelevat että he onnistuvat aina tulkitsemaan oikein ja ymmärtämään aina Jumalan tahdon.
Miksi emme vain voisi myöntää olevamme inhimillisen rajoittuneita ja erehtyväisiä - siis ihmisiä?
osuitpa naulan kantaan... (jos tällä pastalla voi näin sanoa) aina oikeassa oleva ja erehtymätön ihminen on astunut itse jumalan paikalle. eikö ihmisen pitäisikin ensimmäisenä tunnustaa oma puutteellisuutensa ja hyväksyä se, me emme ole täydellisiä, eikä meistä ainakaan tämän maallisen elämän aikana täydellisiä tule.
Katsos, kun jotkut kuvittelee olevansa itse Jumalan kaltaisia.
Miksi pitäisi palauttaa sellainen uskonto, jossa kirkon johtajat ovat moniavioisia ja muut miehet kastroidaan.
Piispa Snow suoritti väkisin kastroinnin eräälle nuorukaiselle, koska tahtoi tämän tyytöystävän jalkavaimokseen, kuten sitten ottikin. Nuoriukainen menetti mielenterveytensä. Tuolloinen mormoniprofeetta Brigham Ypiun hyväksyi kastroinnin ja sanoi, että siitä on tarkoitus tehdä pysvä käytäntö.
Onneksi ympäröivä yhteiskunta oli vahvempi ja moniavioisuuskin saatiin lopetettua. Mormonien mukaan se tosini on ikuinen periaate, joka ei ole tällä hetkellä voimassa, koska maallinen laki ei sitä hyväksy.
Vastau oli siis Tapanille, joka markkinoi Josep Smithin kehittämää mormonismia.
Ja tuo nimi oli tietysti Brigham Young. Tuli näppäilyvirheitä enkä oikolukenut.