Houkuttaisi kouluttaa homekoira. Kokemusta koirankoulutuksesta on melko paljon, mutta vain kahdesta rodusta. Näistä kumpikaan ei mielestäni sovellu homekoiraksi eri syistä, joten olenkin pohtinut, että mikä sopisi?
Ovatko paimenkoirat hyviä siinä? Esim bordercolliet ovat loistavia tottiksessa, pk-lajeissa jne, mutta riittääkö mielenkiinto nuuskimiseen?
Koiran pitäisi olla pieni jotta mahtuu pieniin paikkoihin, joten isot pk-rodut ajattelin sulkea pois laskuista (sakemanni, belgianpaimenkoira jne)
Homekoirapalveluja tarjoavien sivuilta löytyy kuvia jack russeleista ja sprigerspanieleista. Epäilyttää vain näiden koulutettavuus ja työskentelysitkeys. Russelikin varmasti juoksee maailmanääriin jäniksen perässä kun viettiä sinne riittää, mutta home - ei juokse karkuun vaikka moni toivoisi.
Spanielit taas ovat monet niin vietittömiä ja labbisten tapaan sellaisia oh-maton jatkeita, että en oikein usko.
Tryffelikoirat? Niillä ainakin hajuaisti pitäisi olla kunnossa. Naapurissa oli sellaisia ja ne tuntuivat kuitenkin vain keskittyvän räyhäämiseen ja tontin vahtimiseen. Ainakaan heille ei saatu edes perustottista opetettua. Vai liekö vika vain hihnan päässä.
Tuleeko siis mieleen rotu jota kannattaisi harkita?
Homekoirarotu? /-ominaisuudet?
7
442
Vastaukset
- <<<<<<<<<<<<<<<<
Jospa vaikka vihikoira?
- hyvät on ideat
BichonFrise?
- ...
Beagle..?
"Spanielit..." Jaa,millä lailla? Kyllä itse olen sen verran nähnyt spanieleitä jäljellä,etten tuota ihan allekirjoita.Riippuu tietty,mitä vietittömyydellä tarkoitetaan...
Olohuoneen jatke ei mitenkään muuten huono ole,jos sitä virtaa löytyy tarvittaessa.Muuhun tekemiseenhän se virta pitäisi ohjatakkin/olla,kuin kotona sisällä.
Jos itse lähtisin johonkin mielellä "välineet sen mukaan ja pääasiassa",niin valinta olisi spanieli.Koepuolen näyttösuvusta.
Toisaalta,onhan koiralla kuin koiralla nenä,ja jos lähtee sillä mielellä,että joku kiinnostaa ja ja itse rotu muuten on tärkein kriteeri,niin sitten vaan simppelisti lähtisin sillä,mikä handuissa on :D.Tulos voi olla tietty epävarmempi ja voi usein riippua myös siitä narunpäästä enemmän.
"Vai liekö vika..." Eiköhän noissa touhuissa se vika ole pääasiaasa hihnanpäässä...- JepJep
snautseri ? Keskikokoinen, tai kääpiö?
Kyllä varmasti spanieleistakin löytyy. Olen eräällä ammattikouluttajallakin työkoirana nähnyt spanielin.
Kas kun molossi oli perusteellisesti saman asian tuossa edellä jo kertonut =)
Hyvä Molossi ! =) - canis.familiaris
No brassi tietenkin. Määrätietoinen ja tarkka puurtaja..
"Koiran pitäisi olla pieni jotta mahtuu pieniin paikkoihin"...no eikö homekoira ilmaise sen huoneilmasta?
Täällä koulutetaan Homekoiraohjaajia.
http://www.kpedu.fi/Yksikko.aspx?l=11&id=132&p1=132 - Oma rotu mainittava
Suomenajokoira? On hyvät hakuominaisuudet ja sitkeyttäkin riittää. Ovet kannattaa pitää työkeikalla lukittuina.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931382
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138903- 85862
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52781- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253647Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä321616Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7605Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55589- 53584