UHRIEN

On erittäin surullista lukea ja kuunnella monien vl-uskovaisten uusinta keinoa vl-pedofilian uhrien syyllistämiseksi. He syyllistävät uhrin siitä, ettei rikosta viety poliisille siksi, että he puhuivat asiasta paikalliselle maallikkosaarnaajalle tai johtokunnan puheenjohtajalle.

On täysin luonnollista, että uhri uskoutuu lähimmälle auktoriteetilleen ja luottaa hänen neuvoihinsa asioissaan. Kun puhuja tai Ry:n johtokunnan puheenjohtaja on neuvonut sopimaan keskenään ja salaamaan rikoksen poliisilta, sekä uhri että rikollinen ovat näin toimineet. Miten ihmeessä tämäkin saadaan vl-ihmisten puolelta käännettyä särjetyn, apua hakeneen uhrin syyksi?

Usealle uhrille on sanottu: "Me uskovaiset emme asioita käräjillä käsittele, ja kun kumpikin teistä on uskovaisia, voitte Jumalan lasten anteeksiannolla asian sopia keskenänne."

YLLÄPITO! Älkää poistako tätä viestiä, vaikka siitä poistopyyntöjä tuleekin, sillä haluan keskustella asiallisesti tästä, kiitos.
46428
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Tottakai näin käy, koska vl-liikkeen ainoa oma intressi tässä on liikkeen maineen kiillottaminen. Siis mitään, mikä sitä voi tahrata, ei voi paljastaa "epäuskoisille", siis tässä tapauksessa poliisille tai lastensuojeluviranomaisille.

Liike voi väittää, että pedofiilia on kehotettu kertomaan poliisille, mutta koska yleensä näin ei käy, niin silloin syyllinen on uhri, joka voi aikuistuttuaan sen tehdä. Valitettavasti rikos on vanhentunut nykyisten lakien mukaan.

Valitettavaa on myös, että kouluttamattomat maallikkosaarnaajat joutuvat antamaan neuvoja asioissa, joista he eivät mitään tiedä, kuten lääketieteessä tai rikosasioissa. "Jumalan valtakunnan hallitus on erehtymätön", jote he ovat kaikkitietäviä kaikissa mahdollisissa asioissa;) Tuo opinkappale tekee heistä asiantuntijoita joka alalla;)

Äänestä
  • Tämä on valitettavasti totta, vl-liike on sairastunut omaan vahvuuteen, he ovat ainoat oikeat uskovaiset, joista muiden pitäisi katsoa mallia.

    Tämä on ollut syy siihen, että rikosasioita ei olla viety poliisille, koska on suojeltu yhteisön mainetta.
    Olisihan se ollut kauheaa, että poliisit ja lastensuojelu olisivat nähneet, mitä joissakin vl-perheissä tapahtuu.
    NYT SEN ON NÄHNYT KOKO MAAILMA.

    Äänestä

  • KANNATTI SALATA kirjoitti:

    Tämä on valitettavasti totta, vl-liike on sairastunut omaan vahvuuteen, he ovat ainoat oikeat uskovaiset, joista muiden pitäisi katsoa mallia.

    Tämä on ollut syy siihen, että rikosasioita ei olla viety poliisille, koska on suojeltu yhteisön mainetta.
    Olisihan se ollut kauheaa, että poliisit ja lastensuojelu olisivat nähneet, mitä joissakin vl-perheissä tapahtuu.
    NYT SEN ON NÄHNYT KOKO MAAILMA.

    Tulee jotenkin mieleen katolisen kirkon skandaalit, joissa piispat painoivat juttuja villaisella ja osa näistä hengellisistä johtajista paljastuikin sitten itse pedofiileiksi.

    No siinä on rivi-vl:lla tehtävää, että liikkeen johto saadaan noudattamaan omia hengellisiä oppeja ja maan lakeja. Taitaa tämäkin olla yksi organisaatio, jossa luonnevikaiset ja narsistit pääsevät pitkälle Jumalan tahdon tulkkeina.

    Äänestä

  • Tulee mieleen kirjoitti:

    Kertokaa minulle (olen täysin vl-liikkeen ulkopuolelta), että ovatko vl-miehet jotain kieroon kasvaneita seksi-irstailijoita ?
    Jos ei väsynyt ja uupunut, kenties äskettäin uuden vauvan perheeseen synnyttänyt perheenäiti jaksa "antaa" eli naida yö toisensa perään, niin lessumies menee hakemaan "nautintoa" loputtomalle seksihimolleen perheen alaikäisiltä lapsilta? Voiko tämä olla totta ?
    Tämä viesti, jonka kuulemme eri tiedotusvälineista toisensa perään. ovatko Suomen perämetsät täynnä seksinhimoisia perheensisä, joille ei mikään riitä, vaan lapsilta riistetään terve lapsuus ? Kyllä tämä on järkyttävää ja kerrassaan kuvottavaa kuultavaa...

    Etttä reikä kun reikä,kunhan vaan seksihimot tyydytettään. Hirviöitä ne ovat - ja vielä uskonnon nimissä liikkeellä

    Äänestä

  • Reikä kun reikä kirjoitti:

    Tämä on vakava asia ja ymmärrän suuttumuksesi täysin. VL-opin mukainen syntikäsitys poikkeaa meidän ulkopuolisten totutusta siinä, että kaikki synnit ovat samanarvoisia vl-opin mukaan. He eivät näe yhtään vakavampana asiana lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä kuin itsetyydytystä.

    Kaikissa lapsiperheissä on tilanteita, jolloin seksi ei puolison kanssa ole mahdollista, mutta vääristymättömällä omallatunnolla varustettu ihminen hoitaa pahimmat paineensa itsetyydytyksellä eikä edes mieti lastensa raiskaamista.

    Kun vl-uskonyhteisön pääjohdosta opetetaan, ettei lapsen raiskaaminen ole yhtään sen pahempi synti kuin se, mihin me jokainen olemme sydämessämme valmiit, se suorastaan kannustaa jokaista vl-uskovaista puutteessa elävää miestä kokeilemaan tätä erittäin törkeää rikosta!

    Äänestä

  • Vääristynyt omatunto kirjoitti:

    Hyvä, kun kerroit, nyt alan vähitellen ymmärtää, mikä on lasten ns.merkitys vl-perheessä.
    Tarpeen vaatiessa ja pakon edessä purkavat isännän seksuaaliset paineet - eikä tuota kummempiakaan omantunnon tuskia isännälle, vaikka tuli käytyä väärällä astialla. YÖK !
    Lapselta sen sijaan, menee lapsuus, kärsii kasvu ja kehitys ja pahimmassa tapauksessa särkyy koko ihminen itsemurhan partaalle. Voi taivas varjele, tuota uskovaisten touhua. Seksiä, seksiä ja seksiä - jos ei muuten niin omien penskojen kanssa. Eikö millään ole mitään väliä ?????
    Kyllä olisi poliisille ja syyttäjäviranomaisille varmaan paljon töitä ja purettavaa Suomen maaseudun pimennossa, kunhan vaan saadaan nämä särjetyt sielut, rikotut ihmispoloiset avaamaan suunsa ja kertomaan kotona tapahtuneista törkeätäkin törkeämmistä perhepiirin rikoksista.
    Menohan on kuin keskiaikaisen pimeää touhua heikoimpien ja puolustuskyvyttömimpien kustannuksella. Ettäs kehtaatte, isot
    miehenköriläät nussia pentujanne. Ei ole synnistä siellä perheessä kuultukaan,missä näin tapahtuu.
    Eipä uskoisi, että elämme vuotta 2012 sivistyneessä Suomessa, jossa käytännössä jokaisella aikuisella on lukutaito eli sivistys, lähes kaikilla kansalaisilla puhelin, jopa kaksi - useimmilla ulottuvillaan
    myös tietokoneyhteys.

    Äänestä

  • Oma koti kullan kall kirjoitti:

    Rukoilemme, että "Maijan", "Marian" ja A-talkin Aijan esiintulo auttaa ja rohkaisee vl-pedofilian uhreja ilmiantamaan raiskaajansa. Menee vl-lastenraiskaajilta sekin "armoetu", jota Hänninen niin kovasti mainosti. SRK ja Hänninen eivät ole Jumalan Rakkauden asialla, joten heitä vastaan on jokaisen kristityn syytä ja velvollisuuskin taistella.

    Äänestä

  • Jumala On Rakkaus kirjoitti:

    Rikokset täytyy aina paljastaa poliisille ja muille tarpeellisille tahoille.

    Ef. 5:
    11 Älkää osallistuko pimeyden töihin: ne eivät kanna hedelmää. Tuokaa ne päivänvaloon. [Matt. 18:15; Room. 13:12; 2. Kor. 6:14]

    Ap. t. 5:
    29 Mutta Pietari ja muut apostolit vastasivat ja sanoivat: enempi tulee kuulla Jumalaa kuin Ihmisiä.

    Lisää rippisalaisuusopista olen kirjoittanut mm tuolla:
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/10676324
    ja tuolla
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/10675972

    Äänestä

Itselleni nousee mieleen ajatus myös siitä, ymmärtävätkö useatkaa uhrin syyllistäjät syyllistävänsä?

Helposti kommentoidaan jotain, liekö asian ahdistavuuden vuoksi, kuitenkaan ajattelematta sitä uhrin kannalta, jolla olisi etuoikeus nyt saada suojaa ja oikeutta...

Tai hakevatko toiset itselleen helpotusta (ymmärtämättään) sen asian kohtaamisessa, että vl-liikkeessä olisikin jotain epäkohtia, joka ei todistaisikaan sen täydellisyyttä?

Äänestä
  • EVANKELIUMI ON VOIMA KAIKKIA SYNTIÄ JA SAASTAISUUTTA VASTAAN.

    Yksi syy voi olla tuo, uskotaan, että evankeliumi auttaa kaikkeen, sillä on parannettu henkisesti sairaitakin.

    Uskotaan, kun pedofiilille on saarnattu kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, se lopettaa raiskaamisen.
    Uskotaan myös, että uhrit paranevat haavoistaan evankeliumin avulla.

    Äänestä

  • TULI MIELEEN kirjoitti:

    EVANKELIUMI ON VOIMA KAIKKIA SYNTIÄ JA SAASTAISUUTTA VASTAAN.

    Yksi syy voi olla tuo, uskotaan, että evankeliumi auttaa kaikkeen, sillä on parannettu henkisesti sairaitakin.

    Uskotaan, kun pedofiilille on saarnattu kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, se lopettaa raiskaamisen.
    Uskotaan myös, että uhrit paranevat haavoistaan evankeliumin avulla.

    Näin luullaan. Puhujat seuroissa saarnaavat aivan tarkoituksellisesti: "Evankeliumi on kaiken parantava voima." Tämä käsitetään sitten niin, ettei muuta tarvitakaan... Ja soppa onkin valmis hämmennettäväksi -uhri jää vaille välttämätöntä ammattiapua ja rikolliselle on vihjattu, että pitäisi ehkä tehdä itsestään ilmoitus poliisille, mutta sekin jää tottakai tekemättä...

    Valta ja vastuu eivät kulje käsi kädessä vl-uskonnossa. VL-maallikko-rippi-isällä on valta antaa uhrin puolesta anteeksi raiskaamisrikokset rikolliselle, muttei mitään velvollisuutta huolehtia siitä, että oikeus toteutuu ja lapsi saa lla vastedes rauhassa!

    Äänestä

  • Valta ja vastuu kirjoitti:

    Onko niin, että nämä maallikkopuhujat ovat niin tietämättömiä, etteivät he tiedä, että pedofiiili ei parannut koskaan sairaudestaan. Pedofilia on riippuvuus, kuten alkoholismi.

    Evankeliumia pedofiilille, on sama asia, kuin sanoisi alkoholistille, että kyllä minä uskon, että sinä lopetat nyt, kun olen sinua nuhdellut. Kyllä alkoholistikin haluaa uskoa, ettei enää juo, mutta seuraavan viinakaupan kohdalla, hän antaa houkutukselle vallan. Samalla tavalla toimii kaikki riippuvuudet, kannattaisi tutustua asiaan, siellä SRK:ssakin.

    Äänestä

  • Evankeliumia pedolle kirjoitti:

    Vertauksesi: " Pedofilia on riippuvuus, kuten alkoholismi" on VÄÄRÄ. Niitä ei voi verrata toisiinsa. Alkoholisti voi myös omin voimin niin halutessaan lopettaa juomisensa. AA-kerhojen, myllyhoidon ja muun avun saannilla alkoholisti pääsee eroon alkoholismistaan.

    Sen sijaan johtava vankilapsykiatri Hannu Lauerma on todennut, että tällä hetkellä ei ole mitään keinoa, jolla pedofiiliaa voitaisiin parantaa. Ainoa keino hänen mukaansa on kemiallinen gastraatio, joka tapahtuu säännöllisellä sukupuolisen halun tyrehdyttävän lääkkeen nauttimisella. Ongelma on, kuinka voitaisiin valvoa, että pedofiili myös nauttisi säännöllisesti lääkkeensä. Vankilaan joutuvat pedofiilit ovat vankien joukossa kilteimpiä siksi, että heillä on kiire päästä taas harjoittamaan lapsiin sekaantumistaan. Tämän voit todeta tämän päivät, 24.5.2012, HS s A13, jossa lasten hyväksikäyttäjä Jussi Petteri Kallio (44v) uusi rikoksensa muutaman kuukauden ehdonalaisella ollessaan (10 uhra, seksuaalista hyväksikäyttöä, 2 raiskausta, uhrit 13-alle 16 v), seuraamus 51/2 v vankeutta... Toisaalta pedofiilit ovat vankien sisäisessä hierarkiassa vankien ehdotonta ja halveksittavinta pohjasakkaa. Muistaakseni 1980-luvulla Helsingissä pikkutyttöjä houkutellut "namusetä" Jammu Siltavuori, joka raiskasi ja tappoi uhrejaan ja tuomittiin teoistaan vankilaan, niin hänet jouduttiin usean hänen vankitoverinsa tekemän henkihieveriin pieksemisen jälkeen siirtämään psykiatriselle osastolle, muiden vankien ulottumattomiin. Kukaan "kunniallinen konna" ei halua, että peofiili voisi tutustua hänen omaan tyttäreen, tai saisi edes tietoonsa hänen osoitettaan, jotta hän (pedofiili) ei heti vankilasta vapauduttuaan raiskaisi häntä (tytärtä).

    Englannissa lastaan/lasta hipelöiden (ei siis vielä lapsen kanssa sukupuoliyhteyteen sortuneiden) hoitoterapiassa on saatu lupaavia tuloksia: http://areena-beta.yle.fi/ng/areena/tv/522156

    Äänestä

  • Siis, eihän ihmiset oo täydellisiä. Kuka sellaista väittää. Jeesus oli täydellinen. me ihmiset vain oomme viallisina mahdollisia autuuteen Jesuksen ristinkuoleman kautta, kun me uskomme sen omalle kohdallemme.

    Äänestä

  • hannestapani kirjoitti:

    Vertauksesi: " Pedofilia on riippuvuus, kuten alkoholismi" on VÄÄRÄ. Niitä ei voi verrata toisiinsa. Alkoholisti voi myös omin voimin niin halutessaan lopettaa juomisensa. AA-kerhojen, myllyhoidon ja muun avun saannilla alkoholisti pääsee eroon alkoholismistaan.

    Sen sijaan johtava vankilapsykiatri Hannu Lauerma on todennut, että tällä hetkellä ei ole mitään keinoa, jolla pedofiiliaa voitaisiin parantaa. Ainoa keino hänen mukaansa on kemiallinen gastraatio, joka tapahtuu säännöllisellä sukupuolisen halun tyrehdyttävän lääkkeen nauttimisella. Ongelma on, kuinka voitaisiin valvoa, että pedofiili myös nauttisi säännöllisesti lääkkeensä. Vankilaan joutuvat pedofiilit ovat vankien joukossa kilteimpiä siksi, että heillä on kiire päästä taas harjoittamaan lapsiin sekaantumistaan. Tämän voit todeta tämän päivät, 24.5.2012, HS s A13, jossa lasten hyväksikäyttäjä Jussi Petteri Kallio (44v) uusi rikoksensa muutaman kuukauden ehdonalaisella ollessaan (10 uhra, seksuaalista hyväksikäyttöä, 2 raiskausta, uhrit 13-alle 16 v), seuraamus 51/2 v vankeutta... Toisaalta pedofiilit ovat vankien sisäisessä hierarkiassa vankien ehdotonta ja halveksittavinta pohjasakkaa. Muistaakseni 1980-luvulla Helsingissä pikkutyttöjä houkutellut "namusetä" Jammu Siltavuori, joka raiskasi ja tappoi uhrejaan ja tuomittiin teoistaan vankilaan, niin hänet jouduttiin usean hänen vankitoverinsa tekemän henkihieveriin pieksemisen jälkeen siirtämään psykiatriselle osastolle, muiden vankien ulottumattomiin. Kukaan "kunniallinen konna" ei halua, että peofiili voisi tutustua hänen omaan tyttäreen, tai saisi edes tietoonsa hänen osoitettaan, jotta hän (pedofiili) ei heti vankilasta vapauduttuaan raiskaisi häntä (tytärtä).

    Englannissa lastaan/lasta hipelöiden (ei siis vielä lapsen kanssa sukupuoliyhteyteen sortuneiden) hoitoterapiassa on saatu lupaavia tuloksia: http://areena-beta.yle.fi/ng/areena/tv/522156

    >kemiallinen gastraatio

    Onko toimenpiteellä yhteyksiä gastronomiaan?

    Äänestä

  • Hemesti kirjoitti:

    Siis, eihän ihmiset oo täydellisiä. Kuka sellaista väittää. Jeesus oli täydellinen. me ihmiset vain oomme viallisina mahdollisia autuuteen Jesuksen ristinkuoleman kautta, kun me uskomme sen omalle kohdallemme.

    Olet lähellä ns. oikeita jälkiä.

    >me uskomme sen omalle kohdallemme

    Onko vl-lahkolaisille kiellettyä uskoa sitä muiden kohdalle? Vanhoillislestadiolaisuus on kumman itsekeskeinen lahkoilmentymä muutoinkin. Muut klilit käyvät kaduilla ja kapakoissa kertomassa Jeesuksen sovitustyöstä, vl:t hymistelevät ry:illä keskenään omaa erinomaisuuttaan.

    Äänestä

  • Herkuttelija kirjoitti:

    >kemiallinen gastraatio

    Onko toimenpiteellä yhteyksiä gastronomiaan?

    Tartuit mitättömään kirjoitusvirheeseen, mutta kiitos silti huomautuksestasi. Korjaan virheeni. Ainoa keino hänen (Hannu Lauerman) mukaansa on kemiallinen kastraatio (ei gastr...), joka tapahtuu säännöllisellä sukupuolisen halun tyrehdyttävän lääkkeen nauttimisella. Ongelma on, kuinka voitaisiin valvoa, että pedofiili myös nauttisi säännöllisesti lääkkeensä.

    Äänestä

  • Hemesti kirjoitti:

    Siis, eihän ihmiset oo täydellisiä. Kuka sellaista väittää. Jeesus oli täydellinen. me ihmiset vain oomme viallisina mahdollisia autuuteen Jesuksen ristinkuoleman kautta, kun me uskomme sen omalle kohdallemme.

    Koska ette ole täydellisiä, saatte raiskata lapsianne, rippisalailla rikokset, suojella rikollisia ja vaientaa uhrit. Outo logiikka!

    Äänestä

  • Metsää menee... kirjoitti:

    Koska ette ole täydellisiä, saatte raiskata lapsianne, rippisalailla rikokset, suojella rikollisia ja vaientaa uhrit. Outo logiikka!

    Näyttää olevan sairas, sisäänpäin kääntynyt, umpimielinen ja mukamas muita parempia ihmisiä sisältävä porukka tämä vl- lahko.
    Ja, kun vähän raotetaan totuuden verhoa sekä aletaan puhua asioista niiden OIKEILLA nimillä on näky kertakaikkiaan järkyttävän kuvottava.
    Pääasia on tietysti, että uskoonsa etabloitunut lessuväki vaan lisääntyy koko ajan ja hymistelee omaa paremmuuttaan meihin syntisiin ns. tavallisiin tallaajiin verrattuna.

    Voi taivas varjele. Todellakin. Sanon, että Jeesus Kristus, Isän Jumalan poika: anna heille anteeksi, sillä he EIVÄT ymmärrä mitä he tekevät tässä sisäänpäin lämpiävässä porukassaan.
    Ei evankeliumin ja arvon sisältö voi olla tällainen surkea kohtalo, mitä useat vl-perheiden lapset joutuvat aikuisten (omien vanhempiensa taholta kokemaan).
    Maalliset viranomaiset rangaiskoot näitä huorintekijöitä viimeisen törkeiden pykälien mukaan. Sen he todella ansaitsevat. Sikoja ja hirviöitä ne ovat, ei alkuunkana ihmisiä..

    Äänestä

  • Kukas sen kissan hän kirjoitti:

    He eivät oikeasti ymmärrä mitä tekevät. Tai on toki olemassa vieläkin karmeampi vaihtoehto, että he tosiaan ymmärtävät, mutta tekevät sen tahallaan.

    Äänestä

EI VOI OLLA TOTTA!!!

Ei ole missään tapauksessa luonnollista, että selvässä rikostapauksissa käännytään maallikkosaarnaajien puoleen.
_________

Päinvastoin, - liikkeestä syntyy yhäeriskummallisempi kuva yhteiskunnasta eristäytyneenä joukkona jossa kouluttamattomat herätysliikkeen saarnaajat toimivat virallisen yhteiskunnan ASEMESTA poliiseina tuomareina ja lääkäreinä.

Kuvio alkaa yhä enemmän muistuttamaan todella sairasta amisseihin verrattavaa yhteisöä.

Äänestä
  • Kaikki vl-uakovaisen ihmisen ylksityiselämänkin asiat päätetään "jumalan valittujen" eli puhujien toimesta.

    VLäiti ei uskalla ehkäistäkään, vaikka lääkäri on sanonut hänen kuolevan seuraavaan synnytykseen ilman johtokunnan hyväksyntää. Ja johtokunta ei yleensä hyväksyntää ehkäisyyn anna, joten vl-naisia kuolee synnytyksiin jatkuvasti.

    Äänestä

  • Puhuja päättää! kirjoitti:

    Kaikki vl-uakovaisen ihmisen ylksityiselämänkin asiat päätetään "jumalan valittujen" eli puhujien toimesta.

    >lääkäri on sanonut hänen kuolevan seuraavaan synnytykseen ilman johtokunnan hyväksyntää

    Vl-liikkeen touhut saavat yhä ihmeellisemmän leiman. Muutakin aihetta toki on.

    Äänestä

  • Puhuja päättää! kirjoitti:

    Kaikki vl-uakovaisen ihmisen ylksityiselämänkin asiat päätetään "jumalan valittujen" eli puhujien toimesta.

    VLäiti ei uskalla ehkäistäkään, vaikka lääkäri on sanonut hänen kuolevan seuraavaan synnytykseen ilman johtokunnan hyväksyntää. Ja johtokunta ei yleensä hyväksyntää ehkäisyyn anna, joten vl-naisia kuolee synnytyksiin jatkuvasti.

    Niinpä ..., nimimerkki puhuja päättää!

    Ihminen pysyy ihmisoppien orjana tasan siihen päivään asti, kun HÄN ITSE SUOSTUU siihen.

    Nyt on lähdetty muuttamaan valtaansa tykästyneitä liikkeen johtohenkilöitä, kun sen sijaan pitäisi rukoilla Jeesusta vapauttamaan ITSENSÄ liikkeen väärien oppien ja uskomusten vankilasta.

    Voimnattomaksi ja tahdottomaksi uhriksi heittäytyminen on hyvin huono asia, sehän kertoo johtajille sen että lisää löylyä vaan, kyllä tottelematon kansa siitä tokenee.

    Tiedän itse erään toisen lestadiolaisssuunnan edustajana, miten voimakkaasti Jumalan nimissä julistetut ihmisopit sitovat ihmistä.

    Näistä sitovista henkivalloista ei pääse eroon ilman liikkeen ulkopuolista apua. Jumalan sanaa pitää lukea paljon ja kuunnella muitakin Raamatun selittäjiä kun pelkästään oman yhteisön puhujia.
    Martti Lutherilta (CD) löytää paljon tervettä Jumalan sanan opetusta, josta huomaa miten pieleen lestadiolaisuus on suunnistanut tiettyjen kristinopin kohtien suhteen.
    - Seurakuntaoppi "vain me pelastumme" on pahasti pielessä.
    - Oppi jonka mukaan vain lestadiolaisen henkilön ääneen julistama synninpäästö olisi pätevä, on pahasti Raamatun vastainen.
    - Oppi jonka mukaan Pyhä Henki tulee Jumalan sanaan vasta kun lestadiolainen julistaa sitä, on sekin täysin metsässä.

    Äänestä

Ei ole ainoastaan vl-lahkon tapa syyllistää rikoksen uhri, varsinkin jos on kyse hyväksikäytöstä tai raiskauksesta. Jos nykyään tulee uusi asia ilmi, tavat ovat toiset myöskin vl-lahkon sisällä, uskoisin.

Mutta myös täällä vl-lahkon ulkopuolella on syyllistytty siihen, että lasta jota on hyväksikäytetty on nimitetty hulluksi ja tyhmäksi ja eikä ole uskottu mitä hän puhuu. Eikä ole montaa vuotta siitä, kun raiskattu nainen ei uskaltanut mennä puhumaan poliisille, koska häntä ei uskottu ja poliisit, yleensä miespuoliset, kohtelivat raiskattuja todella huonosti. Nyt kun heitä on koulutettu enemmän ja he ovat saaneet todellista tietoja raiskauksen uhrien traumoista, ovat suhtaumiset muuttuneet.

Nythän on puhuttu paljon vl-lahkon sisällä tapahtuneista rikoksista, jotka ovat tapahtuneet vuosia vuosia sitten. Voi olla, että vaikka uhrit olisivatkin puhuneet polisille, heitä ei olisi uskottu.

Lapsen asema tässä suhteessa on ollut huono. Varsinkin, jos lapsi on ollut teini-ikää lähestyvä tyttö, joka ilman muuta on syyllistetty esim. provosoivalla pukeutumisella.

Luin josku sellaisen tutkimuksen, jossa huomattiin, että perheväkivaltaa ja insesmiä tehneet miehet, ovat pääsääntöisesti olleet mukavia, leppoisia ja todella pidettyjä ihmisiä. On vaikeaa uskoa sellaisesta ihmisestä mitään pahaa.

Ja ennenkaikkea, miten kukaan voisi uskoa, että perheen äiti pieksee sekä isää että lapsia. Voi olla isälle tosi vaikeaa vielä nykyisinkin paeta sellaista äitiä turvakotiin. Turvakoteja on ollut jo monia vuosia, mutta maaseutupaikkakunnilla niitä ei ole ollut, ja olisiko vl-lapsi edes tiennyt sellaiseta kodista?

Lapsi on aina lapsi, ei hän voi tietää mikä on oikein ja mikä väärin, varsinkin, jos hän on koko ajan kotona tai tässä tapuksessa, käy korkeintaan vl-seuroissa.
Lapsi on aina lojaali omille vanhemmilleen.

Täällähän on puhuttu vl-suulla, että lapset harvoin saavat luotettavia aikuiskontakteja perheen ulkopuolelta.

Ja sekin vielä, että suurin osa hyväksikäyttäjistä on oman perheen, lähisukulaisten tai lähituttavien piiristä, näin täällä maailmassa kuin vl-lahkon sisälläkin.

Äänestä
  • "Täällähän on puhuttu vl-suulla, että lapset harvoin saavat luotettavia aikuiskontakteja perheen ulkopuolelta."

    Tämä on aivan totta, vl-perheiden lasten pitäisi olla paljon enemmän tekemisissä myös muiden lasten ja aikuisten kanssa, kuin vl -lasten ja -aikuisten.

    Vl-lapsia pitäisi viedä seurakunnan päiväkerhoihin, muskareihin ja pyhäkouluihin.

    Erityisesti isojen perheiden poikien olisi hyvä saada mieskaveri, joka olisi aikuisen miehen mallina heille, lapsi tarvii yksilöllistä huomiota aikuiselta, kasvaakseen normaaliksi aikuiseksi.
    >Kuka aikuinen huomaa nämä viidennet, kuudennet ja seitsemännet lapset, kun heidänkin jälkeen on syntynyt useita lapsia.
    http://www.ensijaturvakotienliitto.fi/liitto/vapaaehtoistyo/mieskaveriksi/

    Äänestä

  • lasten puolesta kirjoitti:

    "Täällähän on puhuttu vl-suulla, että lapset harvoin saavat luotettavia aikuiskontakteja perheen ulkopuolelta."

    Tämä on aivan totta, vl-perheiden lasten pitäisi olla paljon enemmän tekemisissä myös muiden lasten ja aikuisten kanssa, kuin vl -lasten ja -aikuisten.

    Vl-lapsia pitäisi viedä seurakunnan päiväkerhoihin, muskareihin ja pyhäkouluihin.

    Erityisesti isojen perheiden poikien olisi hyvä saada mieskaveri, joka olisi aikuisen miehen mallina heille, lapsi tarvii yksilöllistä huomiota aikuiselta, kasvaakseen normaaliksi aikuiseksi.
    >Kuka aikuinen huomaa nämä viidennet, kuudennet ja seitsemännet lapset, kun heidänkin jälkeen on syntynyt useita lapsia.
    http://www.ensijaturvakotienliitto.fi/liitto/vapaaehtoistyo/mieskaveriksi/

    Olen saanut sen käsityksen vl-ihmisten puheista, että poikalapsilta ei vaadita yhtä paljon kuin tytöiltä. Poikien ei tarvitse hoitaa kotia ja pienempiä ja he saavat harrastaa. Näin ollen tyttöjen koulunkäyntikin on silloin hankalampaa ja tulokset sen mukaiset.

    Onko niin, että ne tytöt, jotka ovat pärjänneet, ovat varakkaista vl-perheistä tai sitten sieltä nuorimmasta päästä jolloin kontrolli ei enää ole niin kova ja pienempiä ei tartte hoitaa?

    Äänestä

  • old_profile_46587 kirjoitti:

    Kiitos Wariska tästäkin hyvästä kirjoituksesta, jossa huomioit vl-perheiden tyttöjen aseman.

    Kyllä se on aivan totta, että vl-perheiden tytöt joutuvat kaikista kovimmille, koska he joutuvat kantamaan vastuuta lasten kasvattamisesta ja muista kodin töistä, vaikka itsekin ovat lapsia vasta.

    Olen kuullut vl-perheen tytön kertovan, että äiti jätti hänen hoidettavakseen pienen vauvan, kun hän oli kymmen vuotias, äiti oli mennyt töihin.
    Olen kuullut useampien vl-perheiden tyttöjen kertovan näitä tarinoita, vauvan ja lasten hoitamisen lisäksi on pitänyt laittaa ruokaa ja siivota.
    Mitä tehtäviä pojille kuuluu vl-perheessä, en tiedä?

    Muistan omastakin lapsuudesta, kun en halunnut siivota tai tiskata, niin isäni sanoi, että sinut on tehty sitä varten.

    Äänestä

  • vl-tytön osa raskas kirjoitti:

    Miksi Wariskan aloittama ketju vl-perheiden tyttöjen osasta on poistettu?

    Äänestä

  • old_profile_46587 kirjoitti:

    Olen saanut sen käsityksen vl-ihmisten puheista, että poikalapsilta ei vaadita yhtä paljon kuin tytöiltä. Poikien ei tarvitse hoitaa kotia ja pienempiä ja he saavat harrastaa. Näin ollen tyttöjen koulunkäyntikin on silloin hankalampaa ja tulokset sen mukaiset.

    Onko niin, että ne tytöt, jotka ovat pärjänneet, ovat varakkaista vl-perheistä tai sitten sieltä nuorimmasta päästä jolloin kontrolli ei enää ole niin kova ja pienempiä ei tartte hoitaa?

    Wl- perheitä on monenlaisia samoin kuin ei wl- perheitäkin. Helposti kategorisoidaan kaikki samaan nippuun. Jos 10- vuotias jätetään hoitamaan vauvaa äidin mentyä töihin, tuo on jo lastensuojelun asia. Liian iso vastuu pieneillä hartioilla. Lapsen on saatava olla lapsi. Pikkuäitejä ja- isiä ei lapsista saa tehdä, vaikka voivatkin olla mukana pienten hoidossa. Vastuu on aina vanhemmalla.

    Wariska on aloittanut tärkeän keskustelun lasten kohtaamisesta. Meillä on monta poikaa ja vain yksi tyttö. Kaikille oli samat säännöt ja kodin tehtäviin saivat ikätason mukaisesti oppia tasapuolisesti jokainen. Kiitos mieheni, joka näytti myös pojille mallia, että kotityöt ovat yhteisiä. Mieheni saattoi murrosikäisten poikien kanssa siivota koko kodin, jolloin tehtävä oli nopeasti suoritettu. Yksi pyyhki pölyt, toinen kopisteli matot, kolmas imuroi ja neljäs pyyhki lattiat tyyliin. Ja iloista porukkaaa olivat vastassa äidin tultua kotiin töistä. Jälkeenpäin miniät ovat kiitelleet, miten pojat ovat osallistuvia omissa perheissään ja osaavat tehdä kaikkia kodintöitä.

    Ajattelen, että wl- vanhempia on hyvä muistuttaa, että jokainen lapsi tarvitsee myös jakamatonta huomiota ja kohtaamista. Samaa pätee tietysti kaikkiin perheisiin.

    Äänestä

  • Tässä yksi tosikertomus siitä, miten pahat puheet oitis uskotaan tosiksi. Miten isää vastaan esitettyjen todistamattomien ja perättömien syytösten eikä hänen esittämien todisteidenkaan edessä isää ei uskota: http://isansana.com/keskustelu/YaBB.pl?num=1172520534

    Äänestä

  • Syyllistää rikoksen uhri ? Eiköhän täällä nyt puhuta puppua.

    Äänestä

  • Hemesti kirjoitti:

    Syyllistää rikoksen uhri ? Eiköhän täällä nyt puhuta puppua.

    Itse olet toistuvasti syyllistänyt vl-lastenraiskaamiset uhrit siitä, etteivät vieneet rikosta suoraan poliisille, vaan luottivat vl-uskovaiseen, joka kuitenkin salaa rikoksen ja vaientaa uhrin!

    Äänestä

No ei todellakaan oo noin.

Äänestä

Tiedän uhrin läheisenä että uhria aluksi osa syylisti, koska eivät tieneet asiaan oikeaa kuvaa. Suurin osa oli kuitenkin uhrin puolella. Kun asiaa käytiin läpi epäiliöiden kanssa niin muuttu suunta kelkassa. Ensin tuntu itsestäkin että onko ihmiset tosiaan niin tyhmiä että eivät ymmärrä. Kauhea haloo siitä että uhri vei asian oikeuteen. Mutta onneksi nykyään kaikki on hyvin ja en tiedä ketään joka olisi uhria vastaan ja uhria autettiin tosi paljon.

Äänestä
  • Mutta onneksi nykyään kaikki on hyvin ja en tiedä ketään joka olisi uhria vastaan ja uhria autettiin tosi paljon.
    Onko uhri vielä uskomassa?
    Uskaltaako uhri lähteä enää seuroihin?
    Tietääkö kaikkia mitä tapahtunut?

    Jos JOO, JOO, EI niin teillä on kaikki hyvin mutta muualla tilanne ei ole noin hyvä vaan päinvastoin.

    Yleinen ilmapiiri tuntuu nykyään oleva uhria vastaan.
    Ilmapiiri RY:llä: ”Nehän pilaa meidän maineen siis ne uhrit.” EI JAKSA EI JAKSA ymmärtää tätä ajattelumallia.
    Miksi tästä ei saarnata, tuomita tai jotain, ilmapiiri pahenee koko ajan. Jotkut ottaneet tämän asenteen että meitä vainotaan ja että tämä on jotain mediapeliä. Tälle ryhmälle uhrit ei oo mitään.

    Äänestä

  • Useita uhreja kirjoitti:

    Mutta onneksi nykyään kaikki on hyvin ja en tiedä ketään joka olisi uhria vastaan ja uhria autettiin tosi paljon.
    Onko uhri vielä uskomassa?
    Uskaltaako uhri lähteä enää seuroihin?
    Tietääkö kaikkia mitä tapahtunut?

    Jos JOO, JOO, EI niin teillä on kaikki hyvin mutta muualla tilanne ei ole noin hyvä vaan päinvastoin.

    Yleinen ilmapiiri tuntuu nykyään oleva uhria vastaan.
    Ilmapiiri RY:llä: ”Nehän pilaa meidän maineen siis ne uhrit.” EI JAKSA EI JAKSA ymmärtää tätä ajattelumallia.
    Miksi tästä ei saarnata, tuomita tai jotain, ilmapiiri pahenee koko ajan. Jotkut ottaneet tämän asenteen että meitä vainotaan ja että tämä on jotain mediapeliä. Tälle ryhmälle uhrit ei oo mitään.

    Kuten jälleen suruksemme eilen A-talkista jouduimme katsomaan, ei SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen ymmärtänyt uhrin asemaa lainkaan!

    Hän pyöritteli perusteita, miksi rikokset täytyy ehdottomasti rippisalailla, mutta ei osannut antaa ainoatakaan keinoa, millä vl-lastenraiskaajat saataisiin kiinni ja uhreille välttämätöntä ammattiapua. Koko Hännisen asenne kuvasi rikosten salaamiseen tähtäävän opin säilyttämistä eikä hän antanut yhtään periksi Johannes Alarannallekaan, joka tutkii työkseen rippisalailuutta ja tekee siitä väitöskirjaa.

    Ja tyypilliseen tapaansa Hänninen siirsi keskustelun kärjen vl-yhteisön vakavasta ongelmasta "yhteiskunnalliseen lasten hyväksikäyttöongelmaan". Piti keskustella vl-pedofiliasta, mutta Hänninen näki pahuuden taas yhteisönsä ulkopuolella eikä siellä, mihin hänen tehvävänsä on puuttua!

    Äänestä

Äskeisessä A-talkissa Kempeleläinen vl-äiti selitti pokkana, että uhin pitää mennä puhuttelemaan raiskaajaansa, jos koke raiskaajan jotenkin loukannen häntä!

Juusi sellaisia hemestejä on vl-uskonto pullollaan.

Velvoittaa nyt uhri "puhuttelemaan" raiskaajaansa". Ei siis mitään käsitystä rikoksen vakavuudesta ja siitä, millaisen trauman se uhrille aiheuttaa!

Mutta kun seuroissa se puhuja sanoi, että menkää uhrit puhuttelemaan raiskaajaanne kun ei ne itse mista teitä loukanneensa...

Äänestä
  • Tuo veti kyllä aika surulliseksi. Hyvin on aivopesu uponnut - JOS raiskaaja on jotenkin loukannut...

    Kyseessä oli varmaankin ihan kelpo nainen kun kerran presidentin palkinnonkin sai - millä tahansa muilla kuin vl-mittareilla arvioituna mielipiteensä olivat kyllä kammottavia. Ei hyvänen aika uhrin tarvitse mennä kohtaamaan raiskaajaansa, haloo!!

    Äänestä

  • chris_hitchens kirjoitti:

    Tuo veti kyllä aika surulliseksi. Hyvin on aivopesu uponnut - JOS raiskaaja on jotenkin loukannut...

    Kyseessä oli varmaankin ihan kelpo nainen kun kerran presidentin palkinnonkin sai - millä tahansa muilla kuin vl-mittareilla arvioituna mielipiteensä olivat kyllä kammottavia. Ei hyvänen aika uhrin tarvitse mennä kohtaamaan raiskaajaansa, haloo!!

    VL-uskonto tähtää juuri tälläkin uhrin vastuuttamisella rikosten rippisalailuun.

    Kun uhri menee raiskaajansa luokse häntä puhuttelemaan, rikollinen pyytää anteeksi ja näin on taas näppärästi uhri sidottu vl-rippisalailupakkoon eikä uhri saa enää viedä asiaa poliisille, koska siitä vastuu siirtyy "anteeksi saaneelle"!

    Äänestä

Tämä ihmetyttää juuri, että lestadiolaiset vertaavat aina muihin,että onhan pedofiileja muissakin, kuin heissä.Uskovaisten pitää olla tien näyttäjiä juuri tässä että näin ei tehdä jos ovat oikeita uskovaisia. Lapset ovat todella Jumalan lahja kaikille je he ovat itse pahimmasta päästä syntiä tekemässä ja vieläpä näin kauheassa asiassa!!!Hävetkää!!!

Äänestä
  • Minäkin tiedän useita ihmisiä, jotka ovat tappaneet toisen ihmisen, mutta ei kyllä ole käynyt mielen vieressäkään perustella sillä sitä, että sen vuoksi minullakin olisi jotenkin oikeus tappaa hminen. Nämä asiat eivät kerta kaikkiaan liity toisiinsa!

    VL-liike lienee ainoa järjestö maassamme, joka perustelee rikoksiaan toisten rikoksilla ja hakee sitä kautta oikeutusta omille rikoksilleen. Mielestäni sellainen ajattelutapa on erittäin vääristynyt ja sairas.

    Äänestä

Tyttärienhän pitäis olla neitsyitä, muttakun ISÄT JA toisten POIKAKAVERIT ensin vievät heiltä neitsyyden, niin mitä tämäkin sitten on?Saavat hävetä tekojaan ja valheitaan!

Äänestä
  • Kuten Maijan tarinassa... Maija oli joukkoraiskattu niin pahasti ja useasti, että hänen synnytyselimensä olivat vaurioituneet eikä synnyttäminen onnistunut normaalisti!

    Aivan käsittämätöntä.

    Äänestä

  • Vialle raiskut. kirjoitti:

    Kuten Maijan tarinassa... Maija oli joukkoraiskattu niin pahasti ja useasti, että hänen synnytyselimensä olivat vaurioituneet eikä synnyttäminen onnistunut normaalisti!

    Aivan käsittämätöntä.

    Rikokset täytyy aina paljastaa poliisille ja muille tarpeellisille tahoille.

    Ef. 5:
    11 Älkää osallistuko pimeyden töihin: ne eivät kanna hedelmää. Tuokaa ne päivänvaloon. [Matt. 18:15; Room. 13:12; 2. Kor. 6:14]

    Ap. t. 5:
    29 Mutta Pietari ja muut apostolit vastasivat ja sanoivat: enempi tulee kuulla Jumalaa kuin Ihmisiä.

    Lisää rippisalaisuusopista olen kirjoittanut mm tuolla:
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/10676324
    ja tuolla
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/10675972

    Äänestä

Ei se kyllä uhrin vika oo, ettei osaa mennä poliisille vaan se on niitten rikossalaajien vika kun eivät ilmoita rikoksista poliisille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

syyllistäminen! kirjoitti:

On erittäin surullista lukea ja kuunnella monien vl-uskovaisten uusinta keinoa vl-pedofilian uhrien syyllistämiseksi. He syyllistävät uhrin siitä, ettei rikosta viety poliisille siksi, että he puhuivat asiasta paikalliselle maallikkosaarnaajalle tai johtokunnan puheenjohtajalle.

On täysin luonnollista, että uhri uskoutuu lähimmälle auktoriteetilleen ja luottaa hänen neuvoihinsa asioissaan. Kun puhuja tai Ry:n johtokunnan puheenjohtaja on neuvonut sopimaan keskenään ja salaamaan rikoksen poliisilta, sekä uhri että rikollinen ovat näin toimineet. Miten ihmeessä tämäkin saadaan vl-ihmisten puolelta käännettyä särjetyn, apua hakeneen uhrin syyksi?

Usealle uhrille on sanottu: "Me uskovaiset emme asioita käräjillä käsittele, ja kun kumpikin teistä on uskovaisia, voitte Jumalan lasten anteeksiannolla asian sopia keskenänne."

YLLÄPITO! Älkää poistako tätä viestiä, vaikka siitä poistopyyntöjä tuleekin, sillä haluan keskustella asiallisesti tästä, kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu