Levottomuus/unettomuus

Hei, tuli juotua tuossa viikon putki ja lopetin maanantai-iltana. Mistäköhän mahtaa johtua että hereillä ollessani en sekavoi, mutta yrittäessäni nukkua, menen vähän sekaisin. Viime yönä nukahdin 2 kertaa varmaan vartiksi maksimissaan. Näin pari painajaista, vaikeroisin ja olin levoton. Jonkinlainen valveunitila(todella ahdistava) tuli välillä. Nyt otin tunnin päiväunet. Nukahdin jatkuvasti 10 minuutiksi, kunnes heräsin. Sähköiskun tapainen säpsähdys kropassani herätti minut kerran. Pari aivan outoa ja ahdistavaa unta. Kun säpsähdin viimeisestä painajaisesta hereille, näin unessa olevan ihmismäisen olennon vielä hetken hereillä ollessani. Juoksenteli katossa. Ja jotain ihme varjoja ja kuulin radion olevan päällä. Heti kun on hereillä niin mitään tällaista ei tule. Ahdistusta ja huonontunutta motoriikkaa ja aivotoimintaa poden hereillä ollessa, muttei mitään harhaa. Nyt pelottaa yrittää nukkua ensi yö, uskaltaakohan sitä yrittää nukkua. On vähän pelottavaa. Pitäisikö tästä olla huolissaan, vai kannattaako jo tällaiseen hakea jotain rauhoittavaa? En yhtään jaksaisi enkä kehtaisi mennä pameja ruinaamaan. Aikaisemmin nämä olot, jotka on ollut lievemmät on mennyt yhdessä-kahdessa päivässä ohi. Lihasnykäykset jatkuvat pidempään ja pään sumeus. Ne nykäyksetkin tapahtuvat aina nukkumaan mennessä juuri kun on nukahtamaisillaan. Huh sentään. Järki sentään pelaa, etten sekavuutta pode sentään. Krampista olen kuullut myös kauhutarinoita että olisi tullut vain muutamasta päivästä. En ole itse saanut, mutta sekin alkoi nyt pelottaa.
4465
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Podet lievää alkoholipsykoosia. Itsehoitolääkkeenä voit hakea apteekista vahvaa tiamiini (b-1 vitamini) valmistetta, siitä ei ainakaan ole haittaa. Esim. neuromax. Katso, että tiamiinia on vähintään 100mg.

Terv, Nuori Lääkäri

Äänestä

suosittelisin syömään myös muita b vitamiineja kuin pelkästään b-1. eritoten b12 vitamiinia myös tulisi ottaa.

terv, vanha lääkäri

Äänestä

pitää myös muistaa syödä hyvin ei ne pelkät vitamiinit riitä.

Äänestä

kaikista parasta olis syödä ravitsevaa ruokaa, liikkua ja jättää alkoholi kokonaan pois, miksi tehdä itsestään sairasta..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelottaa.. kirjoitti:

Hei, tuli juotua tuossa viikon putki ja lopetin maanantai-iltana. Mistäköhän mahtaa johtua että hereillä ollessani en sekavoi, mutta yrittäessäni nukkua, menen vähän sekaisin. Viime yönä nukahdin 2 kertaa varmaan vartiksi maksimissaan. Näin pari painajaista, vaikeroisin ja olin levoton. Jonkinlainen valveunitila(todella ahdistava) tuli välillä. Nyt otin tunnin päiväunet. Nukahdin jatkuvasti 10 minuutiksi, kunnes heräsin. Sähköiskun tapainen säpsähdys kropassani herätti minut kerran. Pari aivan outoa ja ahdistavaa unta. Kun säpsähdin viimeisestä painajaisesta hereille, näin unessa olevan ihmismäisen olennon vielä hetken hereillä ollessani. Juoksenteli katossa. Ja jotain ihme varjoja ja kuulin radion olevan päällä. Heti kun on hereillä niin mitään tällaista ei tule. Ahdistusta ja huonontunutta motoriikkaa ja aivotoimintaa poden hereillä ollessa, muttei mitään harhaa. Nyt pelottaa yrittää nukkua ensi yö, uskaltaakohan sitä yrittää nukkua. On vähän pelottavaa. Pitäisikö tästä olla huolissaan, vai kannattaako jo tällaiseen hakea jotain rauhoittavaa? En yhtään jaksaisi enkä kehtaisi mennä pameja ruinaamaan. Aikaisemmin nämä olot, jotka on ollut lievemmät on mennyt yhdessä-kahdessa päivässä ohi. Lihasnykäykset jatkuvat pidempään ja pään sumeus. Ne nykäyksetkin tapahtuvat aina nukkumaan mennessä juuri kun on nukahtamaisillaan. Huh sentään. Järki sentään pelaa, etten sekavuutta pode sentään. Krampista olen kuullut myös kauhutarinoita että olisi tullut vain muutamasta päivästä. En ole itse saanut, mutta sekin alkoi nyt pelottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu