Luopumus

Luopumusta on kahdenlaista:
1. Yksilöllinen luopuminen
2. Kirkon luopuminen

Kautta aikojen yksityiset ihmiset ovat luopuneet kirkostaan tai ovat siirtyneet kirkosta toiseen. Myös kirkko voi luopua Herran ohjauksesta. Selllainen luopuminen tapahtui alkuperäisestä Kristuksen kirkosta, kun luovuttiin apostolisesta johdosta. Tuo luopumus oli ennustettu Raamatussa.

Pyhien kirjoitusten oppaasta:
Kristillisen varhaiskirkon luopumus: Tämä kansa lähestyy minua suullaan, Jes. 29:10, 13. Pimeys peittää maan, Jes. 60:2. Herra lähettää maahan Herran sanan kuulemisen nälän, Aam. 8:11. Vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, Matt. 24:24. Teidän joukkoonne tulee julmia susia, Ap. t. 20:29. Olen hämmästynyt, kun te näin pian olette luopumassa hänestä, Gal. 1:6. Ennen toista tulemista tapahtuu uskosta luopuminen, 2. Tess. 2:3. Jotkut eksyvät totuudesta, 2. Tim. 2:18. Toiset ovat ulkonaisesti hurskaita mutta kieltävät uskon voiman, 2. Tim. 3:5. Tulee aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia, 2. Tim. 4:3–4. Kansan keskuudessa esiintyy vääriä profeettoja ja vääriä opettajia, 2. Piet. 2:1. Joukkoonne on luikerrellut ihmisiä, jotka kieltävät ainoan Valtiaamme ja Herramme, Juud. 4. Jotkut sanovat itseään apostoleiksi, vaikka eivät ole, Ilm. 2:2.

Tässä tilanteessa osuu silmääni tämä:
Tulee aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia, 2. Tim. 4:
3 Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. [1. Tim. 1:10 ]
4 He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja. [1. Tim. 1:4, 1. Tim. 4:7; Tit. 1:14]

Tältäkin palstalta on poistettu kirjoitus, jossa osoitin nykyisen uskonnollisen kirjavuuden olevan alkukirkosta tapahtunee luopumuksen syytä. - Tosin muutenkin voi tapahtua hajaantumista.
2766
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Smithin kirkko on luopunut mm. monoteismistä ja siveydestä.

Sittemmin Smithin seuraajat ovat luopuneet Smithin ja Youngin opeista; mm. moniavioisuudesta, mustaihoisten pappeuskiellosta ja monista Smithin opetuksista.

Luopumusta siis todellakin tapahtuu. Mormonit nimittävät sitä "uusiksi ilmoituksiksi".

Äänestä
  • Juu eikä pidä unohtaa kuinka mormonit ovat luopuneet myös totuudesta, sen verran kovia kieltämään tieteelisiä faktoja, historiaa jne.

    Äänestä

  • Aloittaja

    R. Sitia kirjoitti:

    Juu eikä pidä unohtaa kuinka mormonit ovat luopuneet myös totuudesta, sen verran kovia kieltämään tieteelisiä faktoja, historiaa jne.

    Uskonnollinen totuus ja tieteellinen totuus ovat eri asioita. Edellisen voi kokea vain hengen kautta. Tieteen totuuksiin riittää järki - jos sitä on riittävästi ymmärtämään, että tieteellinen totuus on aina suhteellista. Uskonnollinen totuus on ehdotonta.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    kukaan ei edes tiedä onko mitään uskonnollista totuutta , mutta tieteellisten totuuksien varassa mekin tässä kommunikoimme ja käytämme niitä päivittäin hyväksemme aamusta iltaan , käytännössä elämme niiden varassa. Näitä totuuksia uskontojen ulkopuolella on vaikka kuinka paljon eivätkä ne kovinkaan usein ole suhteellisia - saati "aina ".

    Äänestä

  • Aloittaja

    to.. kirjoitti:

    Sen ainakin voi päätellä, että uskonnollinen totuus on tai ole. Tiedon tuosta totuudesta voi saada vain ilmoitusten kautta. Tuo ilmoitus on tutkittava hengellisesti, sillä se kuuluu toiseen ulottuvuuteen kuin maalliset asiat.
    1. Kor. 2:14
    Ihminen ei luonnostaan ota vastaan Jumalan Hengen puhetta, sillä se on hänen mielestään hulluutta. Hän ei pysty tajuamaan sitä, koska sitä on tutkittava Hengen avulla. [Joh. 14:17; Room. 8:5; 1. Kor. 1:24]

    Ja mitä sitten kun se sinun 'ilmoitus' onkin ristiriidassa tosiasioiden kanssa?

    Kumman valitset; tosiasian vai 'ilmoituksen'?

    Mistä tiedät ettei sinulle syötetä kökköä 'ilmoituksilla'?

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Sen ainakin voi päätellä, että uskonnollinen totuus on tai ole. Tiedon tuosta totuudesta voi saada vain ilmoitusten kautta. Tuo ilmoitus on tutkittava hengellisesti, sillä se kuuluu toiseen ulottuvuuteen kuin maalliset asiat.
    1. Kor. 2:14
    Ihminen ei luonnostaan ota vastaan Jumalan Hengen puhetta, sillä se on hänen mielestään hulluutta. Hän ei pysty tajuamaan sitä, koska sitä on tutkittava Hengen avulla. [Joh. 14:17; Room. 8:5; 1. Kor. 1:24]

    Eivät kaikki uskonnot niiden tunnustajien mielestä ole hulluutta eikä niissä tarvita välittäjähenkiä, jotta oman uskonnon sanoman ymmärtäisi. Monissa saa vapaasti käyttää omaa järkeä ja hankkia tietoa.

    Paavalin ajatuksia en muutenkaan ymmärrä.Kaikki uskonnot eivät myöskään ole ilmoitususkontoja. Mihin toiseen ulottuvuuteen uskonnolliset ilmoitukset kuuluvat ?

    Äänestä

Aloittaja

Muutokset perustuvat ilmoituksiin. Monoteismista ei ole tarvinnut luopua, sillä edelleen Isä on ainoa Jumala, jota rukoilemme. Käsityksemme jumaluudesta on aivan sama kuin Raamatusta selviää. Kolminaisuusoppia siellä ei ole vaan kolme erillistä jumaluuden jäsentä. - Kolminaisuusoppikin pitää Heitä erillisinä persoonina, mutta lisää, että He ovat yksi Jumala. Samaa sanotaan MAP-kirkossakin, mutta tarkoitetaan Heidän yksimielisyyttään. Se, mitä kolminaisuusppi tarkoittaa, on täysin käsittämätöntä. Siihen tulee vaan uskoa kuin keisarin uusiin vaatteisiin.

Siveettömyydestä ei moniavioisuudessa ollut kysymys! Tuskin löydät muuta kristillistä kirkkoa, jossa siveellisyyttä korostetaan yhtä paljon. Siveettömyydestä seuraa kirkosta erottaminen, ellei ole osoitettavissa parannus. Erottamisen sijasta voidaan käyttää jäsenoikeuksien menettämistä kunnes voidaan todeta, että parannus on todellista.

Äänestä
  • Olet oikeassa.

    Suuri luopumus on tosiasia!

    Suuri luopumus järjestä on käynyt jokaisen sellaisen korvien välissä joka on uskonut Smithin täysin päättömät väitteet asiasta.

    Sitä en tiedä miten palautus heille järjestettäisiin sillä luopumus teki ajattelukyvylle korvaamatonta vahinkoa.

    Äänestä

  • Kuten R.Sitia jo huomauttaa, totta on ainakin n teidän luopumuksenne totuudesta mitä tulee käsitteisiin, toisten uskontojen oppien kuvaamiseen ja tutkittuun tietoon .Monoteismi tarkoittaa uskontoa jossa on vain yksi jumala, se ei tarkoita uskontoa jossa on monia jumalia jotka ovat yksimielisiä tai erimielisiä , mutta vain yhtä niistä palvotaan.

    Miesten moniavioisuus kaikkialla missä sitä on esiintynyt, on ollut osa patriarkaalista kulttuuria ja ihmiskäsitystä, lähi-idässä juutalaisuus syntyi tällaiseen ympäristöön, mutta ponnistautui siitä eroon , prosessia auttoi monien ulkoisten tekijöiden muuttuminen mm taloudellisten .
    Kristinuskossa oli alusta asti monogaminen avioliittokäsitys ja ensimmäiset kristityt pitivät jopa parempana pidättäytymistä kuin avioliittoa mm Paavalin opetusten mukaisesti.

    Munaisen lähi-idän moniavioisuus jäi eloon islamin maihin ja mikä niissä edelleen on naisten asema, on kai kaikille selvää. Samoin sekin miten se on vaikuttanut noiden yhteiskuntien kehitykseen . Muinaisuuttta ei herätetä eloon minkään profeetan ilmoituksen perusteella oloissa jossa sitä ei koskaan ole ollut. Senhän tekin saitte havaita Yhdysvalloissa.

    Äänestä

  • Kun menet tutkimaan muita keskustelupalstoja, niin huomaat tuon siveellisyydenkin olevan vain sanahelinää. Sinulla vanhalla mormonilla tuskin hormonit paljon hyrrää, mutta ajattele rehellisesti!

    Eli samoja siveellisyyteen liittyviä ongelmia on mormoniuskoisilla kuin muillakin - niin uskonnottomilla kuin kiihkouskovaisillakin.

    Äänestä

  • Nyt ei ollut kysymys kolminaisuuopista (miksi ihmeessä vedät sen aina keskusteluun mukaan. Kysymys oli SMITHIN KIRKON käsityksistä. Smithin opiksi muotoutui polyteismi. Se ei missään nimessä ole raamatullinen, koska Raamatussa yksiselitteisesti (peräti käskyssä) määrätään, että ihmisellä ei saa olla muita Jumalia (kuin käskynantaja, joka teidän tulkinnassanne on Kristus).

    Kysymys on selvästikin luopumuksesta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Just, joo! kirjoitti:

    Nyt ei ollut kysymys kolminaisuuopista (miksi ihmeessä vedät sen aina keskusteluun mukaan. Kysymys oli SMITHIN KIRKON käsityksistä. Smithin opiksi muotoutui polyteismi. Se ei missään nimessä ole raamatullinen, koska Raamatussa yksiselitteisesti (peräti käskyssä) määrätään, että ihmisellä ei saa olla muita Jumalia (kuin käskynantaja, joka teidän tulkinnassanne on Kristus).

    Kysymys on selvästikin luopumuksesta.

    Kun puhutaan monoteismista ja polyteismista, niin kolminaisuusoppi on kristillissä maailmassa keskeisin oppi, jolla on poikettu alkuperäisestä. Palautetun kirkon opin mukaan He kolme ovat paitsi erillisiä persoonia myös erillisiä olentoja. Koska kaikki ovat jumaluuden jäseniä, heitä kutakin sanotaan Jumalaksi. Isä on suurin, jolle Poika ja Pyhä Henki ovat alisteisia tehden Hänen tahtonsa mukaan. Tässä mielessä meillä on vain yksi Jumala. Jumala -sanaa käytetään eri merkityksissä, mutta se näyttää olevan monelle vaikea ymmärtää. Ihmisiäkin sanotaan Raamatussa jumaliksi (pienellä alkukirjaimella).

    Kyllä se kolminaisuus tietenkin mormonia häiritsee kun vaikkapa Tapani ei käsitä miten siitä itse aikanaan luulihasulttaanina suoriutuisi. :-D

    Oikealle Jumalalle asia ei ole mikään ongelma.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Kun puhutaan monoteismista ja polyteismista, niin kolminaisuusoppi on kristillissä maailmassa keskeisin oppi, jolla on poikettu alkuperäisestä. Palautetun kirkon opin mukaan He kolme ovat paitsi erillisiä persoonia myös erillisiä olentoja. Koska kaikki ovat jumaluuden jäseniä, heitä kutakin sanotaan Jumalaksi. Isä on suurin, jolle Poika ja Pyhä Henki ovat alisteisia tehden Hänen tahtonsa mukaan. Tässä mielessä meillä on vain yksi Jumala. Jumala -sanaa käytetään eri merkityksissä, mutta se näyttää olevan monelle vaikea ymmärtää. Ihmisiäkin sanotaan Raamatussa jumaliksi (pienellä alkukirjaimella).

    Smith tosin aluksi opetti kolminaisuusoppia, mutta mikäli nyt pidät sitä virheenä, olisit siitä asiasta ihan hiljaa!

    Nyt on kysymys siitä, mitä Smithin myöhemmin opetti ja mitä Smithin kirkko nykyisinkin opettaa. Se on polyteismiä eli monijumalaisuutta.

    Huvittavaa on nimenomaan se, että teidän mukaanne Kristus antoi kymmenen käskyä ja niissä ilmiselvästi sanotaan, että ihmisellä ei saa olla muita Jumalia kuin Hän itse. Kuitenkin nostatte toisen Jumalan (Isä) Kristuksen yläpuolelle, ettekä saa edes rukoilla sitä käskyn antajaa.

    Melkoista sekoilua ja sinä kehtaat puhua luopumuksesta!

    Äänestä

Aloittaja

"Suuri luopumus", tämä on James E. Talmagen kirjasen nimi. Otsikko tarkoittaa kirkon luopumusta apostolisesta johdosta. Sen seuraukset olivat paljon kauaskantoisempia kuin yksilöiden luopumiset uskostaan ja kirkosta.

Äänestä
  • Unohdit sitten mainita, että Talmage oli MAP-kirkon 12 koorumin jäsen, ei siis ihme, että hän on tuollaista kehäpäätelmää tarjoilee seuraajilleen. Koska Talmage (tai siis MAP-kirkko) sanoo, että luopumus on tapahtunut niin luopumus on tapahtunut. Koska luopumus on tapahtunut niin Talmage (tai oieammin MAP-kirkko) on oikeassa.

    Äänestä

  • Edelleen, Tapani, ihmettelen suunnattomasti sitä, että miten kenenkään mielestä 'palautus' voi olla OK jos auto hukkui ja Jopo palautettiin?!?!

    Miten voi 'palauttaa' sellaisen uskonnon jollaiseen ei kukaan koskaan ole uskonut - esimerkiksi mormonien jumalkäsityksen suhteen.

    Kukaan ei ole koskaan uskonut Jumalan olevan Kolob-tähden lähettyvillä haaremiaan hoitelevan luulihasulttaanin joka tehtailee haaremistaan henkilapsia(!)

    Jos taas 'luopumus' oikeasti tapahtui niin silloin Jeesus valehteli!

    Täysin älytön koko MAP-kirkon luopumus / palautushöpinä! Toki Smithin piti yrittää jotenkin tehdä itsensä tarpeelliseksi :-)

    Kotitekoiset 'profeetat' malliin Smith pelkästään sotkevat asioita ja sähläävät!

    Äänestä

  • Aloittaja

    R. Sitia kirjoitti:

    Unohdit sitten mainita, että Talmage oli MAP-kirkon 12 koorumin jäsen, ei siis ihme, että hän on tuollaista kehäpäätelmää tarjoilee seuraajilleen. Koska Talmage (tai siis MAP-kirkko) sanoo, että luopumus on tapahtunut niin luopumus on tapahtunut. Koska luopumus on tapahtunut niin Talmage (tai oieammin MAP-kirkko) on oikeassa.

    Luopumuksen alkuperäisestä kirkosta ja apostolisesta johdosta voi havaita, kun alkaa ihmetellä kymmeniä tuhansia keskenään ristiriitaisia oppeja ja niiden ympälle syntyneitä kirkkoja ja suuntia.

    Tuota ihmettelyä en osannut ennen kuin siitä palautuksen sanoman tuojat kertoivat. He toivat enkelin tuoman sanoman siten kuin Ilmestyskirjassa on sanottu:
    Ilm. 14
    6 Minä näin taas uuden enkelin, joka lensi korkealla taivaan laella. Hänen tehtävänään oli julistaa ikuinen evankeliumi maan asukkaille, kaikille kansoille, heimoille, kielille ja maille. [Ilm. 8:13 | Mark. 13:10 ]

    ...ja Smith syvensi sekasotkua keksimällä yhden täysin päättömän opin lisää ihmisiä eksyttääkseen!

    Voi voi...

    Äänestä

Suuri luopumus ja tosi kirkko

Mormonismin mukaan Jeesuksen perustamaa kirkkoa kohtasi pian apostolien kuoleman jälkeen suuri luopumus – kirkko luopui oikeasta uskosta ja omaksui väärien opettajien valheellisia oppeja. Pätevä pappeus ei enää välittynyt eteenpäin eikä Kristuksen todellista kirkkoa ollut maan päällä n. 1800 vuoteen, ennen kuin se palautettiin Joseph Smithin kautta.

Kristus kuitenkin sanoi: ”En minä jätä teitä orvoiksi” (Joh. 14:18). Jumala lähetti Pyhän Hengen olemaan kirkon kanssa ”ikuisesti” (Joh. 14:15) ja johtamaan sen tuntemaan ”koko totuuden” (Joh. 16:13). Valehteliko Jeesus? Epäonnistuiko Jumala? Kirkolla on Jeesuksen lupaus, että sitä ”eivät tuonelan portit voita” (Matt. 16:18), mutta jos kirkko todella täyttyi valheellisista opeista ja kuoli kokonaan pois maan päältä, tuonelan portit voittivat sen. Jeesus lupasi olla kirkkonsa kanssa ”kaikki päivät maailman loppuun asti” (Matt. 28:20) eikä vain muutaman sukupolven ajan.

Kirkon luopumus on mahdoton ajatus, sillä Raamattu opettaa kirkon olevan itse Kristuksen ruumis, joka on kiinni päässään eli Kristuksessa (Ef. 1:22–23, 1. Kor. 12:12–27, Kol. 1:18). Täten kirkon tappio ja kuolema merkitsisi Kristuksen tappiota ja kuolemaa – mutta Kristushan on kuoleman ja maailman voittaja. Vastaako mormonien käsitys kirkosta sitä voittamattoman Jumalan kirkkoa, jonka Raamattu paljastaa olevan totuuden pylväs ja perustus (1. Tim. 3:15)?

Oppi suuresta luopumuksesta tekee Jeesuksesta tyhmän miehen, joka rakensi talonsa hiekalle. ”Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, ja se sortui, maan tasalle saakka.” (Matt. 7:26–27) Todellisuudessa Jeesus rakensi kirkkonsa kalliolle (Matt. 16:18). ”Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, mutta se ei sortunut, sillä se oli rakennettu kallioperustalle.” (Matt. 7:25) Ei olekaan yllätys, että varhaiset kristityt uskoivat apostoliseen suksessioon eikä heidän kirjoituksistaan löydy jälkeäkään mormonismin muuttumisesta (luopumuksesta) katolisuudeksi.

Raamatussa puhutaan kyllä luopumuksesta, mutta kyseessä on aina (joidenkin ihmisten) luopumus kirkon uskosta eikä itse kirkon luopumus uskosta. Tämän lisäksi luopumus merkitsee Raamatussa täydellistä uskon hylkäämistä eikä suinkaan jonkinlaisen valekirkon tai puolittaisen kristillisyyden kukoistamista. Raamattu ei myöskään ikinä tarjoa luopumuksen ratkaisuksi amerikkalaista profeettaa, joka palauttaisi todellisen kirkon 1800-luvulla.

Raamatun, maalaisjärjen ja kirkkoisien todistuksen lisäksi pelkkä historiallinen fakta, että katolinen kirkko on ollut olemassa kaikilla vuosisadoilla todistaa, ettei Kristuksen kirkko kadonnut mihinkään maan päältä, eikä sen palauttamista siten ole koskaan tarvittu. Palauttajaehdokkaita on ollut monia, eikä Smithiin ole syytä uskoa sen enempää kuin muihinkaan, vaikka hän kuinka väittäisi saaneensa ilmoituksensa enkeli Moronilta. Kaikukoot korvissamme Paavalin sanat: ”Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme – vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli – hän olkoon kirottu.” (Gal. 1:8)

Äänestä
  • Aloittaja

    Tämä sanottiin apostoleille eikä kaikille kirkon jäsenille eikä varsinkaan niille, jotka eivät edes kuuluneet alkukirkkoon:
    Joh. 14
    12 "Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin. Minä menen Isän luo,
    13 ja mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa. [Joh. 15:7, Joh. 16:23,24; 1. Joh. 3:22, 1. Joh. 5:14,15]
    14 Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen.
    15 "Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni. [Joh. 15:10]
    16 Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. [Joh. 15:26, Joh. 16:7; Ap. t. 2:33]
    17 Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä. [Joh. 16:13 | 1. Kor. 2:14]
    18 "En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne. [Matt. 18:20, Matt. 28:20]

    Maan päällä olevan kirkon "tuonelan portit" voittivat. Siitä tapahtui luopumus, mutta kirkko on pysynyt Tuonelassa. Siellä saarnataan evankeliumia. Kristuksen vastaanottavat odottavat, että heidän puolestaan tehtäisiin välttämättömät toimitukset. Myös kuolleille on julistettu ja julistetaan evankeliumia Raamatun mukaan.

    Katolista kirkkoa eivät apostolit johda. Sen alku on keisari Konstantinus Suuri, joka nimitti sen piispoja. Kirkosta tuli Rooman valtakunnan osasto.

    MAP-kirkolla kun ei edes ole mitään kytkentää apostoleihin joten pidä pienempää suuta.

    Osta akvaario ja pane sinne 12 kultakalaa. Logiikkasi mukaan sinulla on näin aidosti apostolinen akvaario(!)

    Äänestä

  • Aloittaja

    M.E.L. kirjoitti:

    MAP-kirkolla kun ei edes ole mitään kytkentää apostoleihin joten pidä pienempää suuta.

    Osta akvaario ja pane sinne 12 kultakalaa. Logiikkasi mukaan sinulla on näin aidosti apostolinen akvaario(!)

    Oletko unohtanut MAP-kirkon historian? Etkö muista miten apostolinen johto palautui MAP-kirkkoon?

    Osaatko historian perusteella osoittaa, miten katolinen kirkko syntyi? - Minun tietojeni mukaan perustaja oli keisari, joka nimitti piispoja.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Oletko unohtanut MAP-kirkon historian? Etkö muista miten apostolinen johto palautui MAP-kirkkoon?

    Osaatko historian perusteella osoittaa, miten katolinen kirkko syntyi? - Minun tietojeni mukaan perustaja oli keisari, joka nimitti piispoja.

    Ei apostolinen johto ole palautunut MAP-kirkkoon.

    Asiasta ei ole mitään näyttöä.

    Apostolit toimivat kirkon johdossa kristinuskon alussa ja mormonismilla ja kristinuskolla ei taas ole juuri mitään yhteistä keskenään.

    Mormonismi on mormonismia ja kristinusko on kristinuskoa.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Oletko unohtanut MAP-kirkon historian? Etkö muista miten apostolinen johto palautui MAP-kirkkoon?

    Osaatko historian perusteella osoittaa, miten katolinen kirkko syntyi? - Minun tietojeni mukaan perustaja oli keisari, joka nimitti piispoja.

    Ei teillä ole muuta tosiasioihin perustuvaa historiaa kuin J.Smithin elämäntarina muine mormoneineen 1800-luvulta. Mormonikirja on plagioitu mielikuvituskooste J.Smithin sotkemine mielikuvitusmausteineen - ei perustu edes tosiasioihin eikä faktahistoriaan.

    Joten tyhjän päällä olet presidentteinesi sun muine neuvoksineen.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Oletko unohtanut MAP-kirkon historian? Etkö muista miten apostolinen johto palautui MAP-kirkkoon?

    Osaatko historian perusteella osoittaa, miten katolinen kirkko syntyi? - Minun tietojeni mukaan perustaja oli keisari, joka nimitti piispoja.

    Tarkoitatko nyt Tapsa todellista historiaa vaiko smithiläisten kirjoittamaa?

    Todellinen historia on kyllä palstalaisten tiedossa...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_6767016 kirjoitti:

Luopumusta on kahdenlaista:
1. Yksilöllinen luopuminen
2. Kirkon luopuminen

Kautta aikojen yksityiset ihmiset ovat luopuneet kirkostaan tai ovat siirtyneet kirkosta toiseen. Myös kirkko voi luopua Herran ohjauksesta. Selllainen luopuminen tapahtui alkuperäisestä Kristuksen kirkosta, kun luovuttiin apostolisesta johdosta. Tuo luopumus oli ennustettu Raamatussa.

Pyhien kirjoitusten oppaasta:
Kristillisen varhaiskirkon luopumus: Tämä kansa lähestyy minua suullaan, Jes. 29:10, 13. Pimeys peittää maan, Jes. 60:2. Herra lähettää maahan Herran sanan kuulemisen nälän, Aam. 8:11. Vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, Matt. 24:24. Teidän joukkoonne tulee julmia susia, Ap. t. 20:29. Olen hämmästynyt, kun te näin pian olette luopumassa hänestä, Gal. 1:6. Ennen toista tulemista tapahtuu uskosta luopuminen, 2. Tess. 2:3. Jotkut eksyvät totuudesta, 2. Tim. 2:18. Toiset ovat ulkonaisesti hurskaita mutta kieltävät uskon voiman, 2. Tim. 3:5. Tulee aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia, 2. Tim. 4:3–4. Kansan keskuudessa esiintyy vääriä profeettoja ja vääriä opettajia, 2. Piet. 2:1. Joukkoonne on luikerrellut ihmisiä, jotka kieltävät ainoan Valtiaamme ja Herramme, Juud. 4. Jotkut sanovat itseään apostoleiksi, vaikka eivät ole, Ilm. 2:2.

Tässä tilanteessa osuu silmääni tämä:
Tulee aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia, 2. Tim. 4:
3 Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. [1. Tim. 1:10 ]
4 He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja. [1. Tim. 1:4, 1. Tim. 4:7; Tit. 1:14]

Tältäkin palstalta on poistettu kirjoitus, jossa osoitin nykyisen uskonnollisen kirjavuuden olevan alkukirkosta tapahtunee luopumuksen syytä. - Tosin muutenkin voi tapahtua hajaantumista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu