Suojärven suunta 2012

Pitkäranta-hotelli on ilmeisesti Pitkärannan paperitehtaan ylläpitämä majoituspaikka. Hotelli lienee syntynyt tarpeesta majoittaa tehtaan omia vieraita ja järjestää omia yritystilaisuuksia omassa ravintolassa. Samanaikaisesti vapaat huoneet on tarjottu muidenkin matkailijoiden käyttöön.

Hotelliksi on muodostettu kerrostalon yksi porras. Viisi kerrosta, ei hiissiä ja 32 huonetta. Kolme huonetta muodostaa aina yhden solun, jolla on yhteiskäytössä yksi wc ja yksi suihku. Ratkaisu on ihan toimiva.

Suihkunraikkaana menin klo 8 aamupalalle, joka oli valmiiksi katettu ravintolasalin pöytään. Huomasin, että muutama muukin katettu pöytä oli jo hotellivieraita odottelemassa. Aamiaiseksi oli tarjolla tummaa leipää, juustoa, makkaraa, puuroa ja mehua. Tarjoilijatar pyörähti kysymässä, että haluanko teetä vaiko kahvia. Ja jo kohta tuotiin kupponen kuumaa kahvia pöytään.

Koska olin majoittumassa toisenkin yön tässä hotellissa, jätin matkatavarat huoneeseen, noudin autoni parkista ja suuntasin nokan kohti Koirinojaa ja Suojärveä.

Hei.
Murheenristiltä Suojärvelle, missä kunnossa hiekkatie ja alkupään sillat.
Ensiviikolla sinneppäin menossa.

Koirinojan Murheenristiltä pohjoiseen jatkuva tie on soratie. Tämä tieosuus on ollut parannustöiden kohteena parin viime kesän aikana. Tulosta on tullut.

Tämä johtuu siitä, että Pitkärannan paperitehtaan puuhuoltoa pyritään turvaamaan metsä-Suojärven suunnasta. Siksi Pitkäranta-Loimola-Suojärvi -tie on kunnostuspriorisoinnissa korkealla.

Tielle oli ajettu uutta soraa ja hiekkaa. Pahimmat kohdat on perustettu karkealla sepelillä kokonaan uusiksi. Tie on mielestäni nyt suhteellisen hyvässä kunnossa.

Sillat jokien kohdalla on korjattu. Syskyänjoen silta korjattiin loppuvuonna 2010, kun se oli dramaattisesti ja nopeasti rikkoutunut raskaan liikenteen rynkytyksessä. Siltaan kohdistuu kova rasitus, koska se on notkossa, johon täydessä lastissa olevat puutavararekat (painoa 20-30 tn) tulevat koko voimallaan. Myös Uuksujärven kohdalla oleva silta on korjattu muutama vuosi sitten. Enää ei tarvitse siis kiertää Roikonkosken kautta, jos ei taho niin.

Kollaanjoen itäpuolella pidin pienen tauon ja katselin sinne ilmestyneitä pienempiä ja suurempia sotamuistomerkkejä sekä sotaromua, jota on nostettu esille maastosta.

Piitsjoella pysähdyin kauppaostoksille, koska kaupan mainosplakaatti oli mukavasti myös suomenkielinen.

Saavuttuani Suojärven tuntumaan en lähtenyt viuhahtamaan rautatietunnelin kautta kylätaajamaan, vaan käänsin risteyksestä vasempaan, pohjoiseen eli järven kiertoon lännen puolelta.

Risteyksestä kahdeksan kilometrin päästä tulin Karatsalmen sillalle, joka on kunnostettu ja lujaksi tehty. Vahvat kaiteetkin on laiteltu. Sillan alta Karatjoki välkehtii ja virtaa vuolaasti Suojärven suuntaan.

Karatsalmen kylässä toimi 1800-luvun alussa perustettu rautaruukki. Ruukin nimi oli Annantehdas. 1800-luvun puolivälissä sen masuuni oli Suomen suurin. Tehdas työllisti tuhansia ihmisiä. Se oli toiminnassa noin sata vuotta.

Annantehdas hyödynsi alueen järvistä nostettua rautamalmia, joka oli hyvälaatuista. Järvimalmin nostolla on ollut Itä-Suomessa vuosisataiset perinteet, sillä järvet ovat malmirikkaita. Järvimalmia käyttäneet rautaruukit olivat aikansa suurteollisuutta.

Raudanvalmistus perustui siis järvi– ja suomalmien käyttöön. Malmi oli 2 - 5 metrin syvyydessä, mistä se nostettiin haavien avulla kesällä lautalle ja talvella jään päälle.

Järvimalmia syntyy, kun pohjaveden rautahydroksidi saostuu hiekanjyvän ympärille. Malmin rautapitoisuus on 20 - 50 prosenttia. Malmista syntyy masuunin kuumuudessa rautaa.

Annantehdas tuotti takki- ja kankirautaa. Kerrotaan myös, että Venäjän parhaat kanuunat valmistettiin Annantehtaan tuottamasta raudasta.

Annantehtaalta jatkoin samaa tietä kohti pohjoista.
Kohta saavuin Aittojoelle vievän tien risteykseen. Pidin siinä pienen tauon ja kapusin teiden kainalossa olevan mäen rinteelle. Täälläkin näkyi entisiä taisteluasemia monessa portaassa.

Tie kaartoi Suojärven pohjoispäähän ja saapui Varpakylään. Vanha kylä oli kuollut pois, pirtit oli hylätty.

Varpakylän jälkeen olisi ollut mahdollista lähteä pikkutietä pohjoiseen, missä Moisseinvaara oli kolmen kilometrin päässä. Aikaisemmilta matkoiltani kuitenkin tiesin, että tämä tie oli poikki järvikannaksen kohdalla.

Niinpä jatkoin Suojärvi-Torasjoki –maantielle. Ajoin kohti Torasjokea, ja kilometri ennen kylää, Riuttavaarasta, käännyin pienelle metsätielle, joka kulkee idästä Moisseinvaaraan.

Tämä tie on seitsemän kilometriä pitkä, ja ajo kesti yhden tunnin. Taiteilin kuopissa, kuoppien sivusta, kuoppien yli. Pari kertaa piti jalkautua autosta ja varmistella lätäkön peittämän kuopan pohja.

Pysäköin autoni Moisseinvaaran aukean tuntumaan. Kävelin ensin suurena niittyaukeana olevan vaaran päälle. Sieltä näkyy kauas etenkin etelän suuntaan. Sitten kuljin vastakkaiseen suuntaan kilometrin pari. Tutkin siellä vanhoja kivijalkoja ja pihamaita.

Kahteen paikkaan joku oli kylvänyt rehupellot ja rakentanut ampumalavat niiden äärelle. Liekö villisian metsästystä varten. Nousin toiseen ampumatorniin, joka oli tuettu koivun runkoon ja joka oli aika korkealla, 6-7 metrissä. Lavalle oli raahattu myös nojatuoli leppoisaa metsästelyä ja napanterin ottamista varten.

Palasin takaisin autolle kylän kalmiston kautta. Kalmismaan kumpareella erottuivat hyvin muun muassa kiviaita ja monet vanhat haudat risteineen ja merkkeineen.

Käänsin auton, ajoin tunnin ja olin taas takaisin Suojärvi-Torasjoki –maantiellä.

Maantien risteykseen saavuttuani käänsin vasempaan, pohjoiseen.

Kohta tie ylitti Torasjoen ja saapui kylään, jossa on puolenkymmentä venäläistä kerrostaloa. Ne näyttivät olevan karmeassa kunnossa. Jos elämän suurissa arpajaisissa tänne sattuisi syntymään, lähtökohdat elämässä pärjäämiseen ovat varsin vaatimattomat.

Ennen sotia täältä käsin toimi Torasjoen Saha Oy, jolla oli sahat myös Kotajärvellä ja Piitsojalla. Silloin Torasjoki oli aktiivinen ja hyvinvoiva paikkakunta.

Käänsin auton ympäri ja ajoin Suojärven keskustan suuntaan järven itäpuolta.
Tie mutkitteli maaston muotojen mukaan. Suojoen sillalta pysähdyin katselemaan maisemaa. Sekä Suojoki että Karatjoki ovat näyttäviä virtoja.

Kuikkaniemessä kävin kunnioittamassa suomalaista hyvin hoidettua hautausmaata.

Sitten saavuinkin Suojärven keskuskylään. Paikka on yllättävän vilkas ja vireä. Uudehko tavaratalo oli avattu keskustaan, ja vanhoissa puodeissa oli myös hyörinää. Väkeä kulki pölyisillä kaduilla.

Katsaus tilastoihin osoittaa, että Suojärvellä asuu nykyään 9750 henkeä.
Se on enemmän kuin Lahdenpohjassa (7800) tai Aunuksenkaupungissa (8900). Suojärven asukasluku ei myöskään jää paljoa Pitkärannasta (11000), jonne toimitetaan täältä raakapuuta paperinvalmistusta varten.

Metsänkorjuun lisäksi työpaikkoja tarjoavat sahatoiminta, rajavartiosto, tutka-asema ja rautatiet.

Suojärven keskuskylästä lähdin maantietä A133 Petroskoin suuntaan.
Tien pinta oli reippaasti ajokelpoista, kulunutta asvalttia.

Suojoen ylitin uudelleen noin 15 kilometrin ajon jälkeen.
Sitten jatkoin Hautavaaran ja Veskelyksen kautta Jessoilaan.
Sieltä suuntasin etelään, Nuosjärvelle.

Kolmisen kilometriä Jessoilan eteläpuolella totesin taas kerran sen paikan, josta Jalkaväkirykmentti 8 lähti vetisen suoalueen yli koukkaukselle noin 20 kilometrin päähän vihollisen selustaan. Koukkaus on kuvailtu Tuntematon sotilas -elokuvassakin.

Salmenniskassa ylitin Suojoen kolmatta kertaa saman päivän aikana.
Matkani kohti etelää jatkui, ja kohta saavuin Nuosjärvelle, eli tielle P21 Murheenristi-Prääsä.

Tie P21 Nuosjärveltä sekä itään että länteen näytti olevan juuri asvaltoitu ja hyvässä kunnossa. Vieljärven paikkeilla tietöitä vielä viimeistellään uudella tielinjauksella, vaikka vanhankin tien pohja ja pinta olisivat olleet hyvässä kunnossa. On siis perustettu kokonaan uusi tien pohja.

Vieljärven kylään menevä risteysalue on järjestetty uusiksi.
Nyt varmaan turistejakin poikkeaa enemmän Vieljärven taajamassa, joka on parin kilometrin päässä maantieltä.

Vieljärveltä menee tärkeä oikotie Laatokalle reittiä Kinnermäki-Kinalahti-Suurimäki-Vitele.

Ajoin tieltä P21 Vieljärven kylään ja kävin kaupoilla.

Kylän varsinaiset kaupat löytyvät, kun lähtee ennen mäelle nousua oikealle ja kiertämään järven rantaa. Siellä muutaman sadan metrin päässä on parikin hyvää, siistiä kauppaa. Valikoimana on venäläisen kyläkaupan perusvalikoima.

Vieljärvi sinällään ei tarjoa paljoa esteettisiä kokemuksia, vaikka potentiaali olisi ilmeinen.

Jatkoin vielä viitisen kilometriä edemmäs ja tulin Kinnermäen kylään.
Siellä on vanhoja karjalaisia rakennuksia ja tšasouna.
Kotimajoitustakin olisi ollut tarjolla. Linkki kylästä kertovaan sivustoon:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kinnermäki

Ihmettelin hetken paikkaa, mutta koska alkoi olla jo myöhä,
palasin tielle P21 (Murheenristi-Prääsä).

Ratsastin kohti auringonlaskua.
Ajoaikani välillä Vieljärven th - Murheenristi oli tunti ja vartti.

Kukkoilasta (Куккойла) Murheenristille tie on kaikin puolin valmis ja hyvässä kunnossa. Nopeutta saattoi ylläpitää lähes koko matkan 90 kilometriä tunnissa.

Pitkäranta-hotellin ravintolassa nautin herkkuillallisen ja tyytyväisenä päivän kierrokseen Suojärven suunnalla panin maate.

Vesistöjemme pohjissa lepää suuret määrät järvimalmia.
Sitä on erityisen paljon Itä-Suomessa.

Malmi on siis rautaoksidisaostumaa, jota syntyy satojatuhansia kiloja vuodessa kuin itsestään. Malmin kertymäaika on minimissään 10-15 vuotta.
Se on siis uusiutuva luonnonvara.

Suomessa kehitetty uusi patentoitu menetelmä saattaa tuoda järvimalmin takaisin terästeollisuuden raaka-aineeksi.

Menetelmässä raaka-aineen alkujalostus tapahtuu lämpökeskuksen hakeuunissa normaalin polton yhteydessä. Hakkeeseen on sekoitettu järvimalmipalasia. Tämä seos siirtyy normaalina prosessina palotilaan, ja järvimalmin epäpuhtaudet poistuvat palotilassa.

Kun kattilasta otetaan tuhka talteen, magneettinen keräin poimii seasta jatkojalostuskelpoisen rautamalmin.

Kiitos kun kerroit, missä tilassa Moisseinvaara on. Se oli myös ukkini ja hänen suuren perheensä kotikylä.

Oliko sinun sukusi myös vankeina Kaimaojalla?

Kiitos kysymästä!

Talvisodan syttyessä päästiin hyvin karkuun lehmipolkuja pitkin ja nyssäkät mukana. Tolvajärven suuntaan lähdettiin. Moisseinvaara ei ole ihan rajan pinnassa, joten tunnin-kahden peliaika siinä oli laittautua matkaan, kun pauke alkoi kuulua. Kylävaaran sijainti on pääpiirtein valkean ristin kohdalla, zoom on vasemmassa yläkulmassa:

http://wikimapia.org#lat=62.3043261&lon=32.4247742&z=12&l=17&m=b

Kuvalla näkyy myös suorakaide, joka ilmeisesti oli Jatkosodan aikainen sotakenttä.

Kaimaojasta olen paljon kuullut, sinne joutuivat ne, jotka eivät ehtineet rynnätä pakoon tai jäivät saarroksiin muuten.
Jos joku tietäisi lisää Kaimaojasta, se olisi tietenkin ihan kiva juttu.

Kirjassa Moiseinvaara- sinikuusamain kylä on kirjoitettu myös Kaimaojan vankileirin oloista jotain, samoin kirjassa Talvisodan panttivangit, jos muistan kirjan nimen oikein. Myös Interposolkan leiristä on siellä.

En halua tässä enempää selventää, tunnistamissyiden vuoksi, minulla on enemmän tietoa kuin kirjoissa, koska juttelin ukkini kanssa paljon niistä ajoista.

Moisseinvaara löytyy Karjalan kartat -linkin avulla esim seuraavasti:

1) Laita vasemman reunan hakukenttään karttasana Varpakylä ja paina Hae
2) Klikkaa hieman alemmas vasemmassa reunassa esiin ilmestyvää ehdotusta Varpakylä, VARPAKYLÄ (T), Kylä

3) Kartta menee automaattisesti Varpakylän maisemiin.
4) Zoomaa /- (plus/miinus) asteikosta "miinus" yhden kerran, jolloin siirrytään pienempään karttamittakaavaan (keltasävyinen kartta)

5) Tarkastele Varpakylästä 3 kilometriä pohjois-koillisessa olevaa aluetta. Siellä on Moisseinvaara, joka on ko. karttalehdellä nimellä Moisionvaara.

Linkki: http://www.karjalankartat.fi/

Tietä pitkin kylään pääsee henkilöautolla idästä. Etenemisnopeus tiellä on yksi kilometri per 10 minuuttia, eli tunnissa sellaiset 6-7 kilometriä. Tunteroinen aikaa menee maantieltä Moisseinvaaran "keskustaan."