Miten kertoa lapsille ateisteista?

Onko tuo taas niitä keinoja millä hivutat itsesi lasten lähelle ja rupeat harrastamaan taas sitä teikäläisten pedofiilaa.

Minulta eräs ateisti työkaveri kysyi kerran, että miten sinä neuvoistit uskovaisena kertomaan omille lapsille tämän asian. Hänene lapsillaan oli jo pihapiirissä kavereita, joiden kodeissa uskotaan ja heillä ei.
MInä kehotin häntä olemaan rehellinen. Jos ei voi sanoa lapselle onko Jumalaa vai ei? Eikö vastaukseksi riitä, että on ihmisiä jotka uskovat että on ja myös niitä, joitka eivät usko. Sanoin että jos et ole itsekkään varma niin voit myös sanoa, että en tiedä?n

"Tässä eräs ehdotus:
- Mitäs arvelet, jos joku väittäisi, että tämä kivi on tullut tähän tyhjästä?
-
- No niin minustakin. Mutta mitä sitten sanot, jos joku väittää, että koko maailma on tullut ei mistään?"

- Ja sitten kannattaa jatkaa. Mistä se mahdollinen jumala tuli. Ja jos hän kerta on universumin luonut. Niin onko näyttää konkreettista tietoa. Jumalasta joka jossain pihapiirin pajassa on valmistamassa toista universumia tässä ulottuvuudessa.

Kiven kanssa unohdit luvuista sen, että kivi on kaukaista Big Bangin jälkiseurausta. Esim tuohutuneesta tähdestä. Joka oli ennen kiveä. - Nyt tietenkin myös riippuu että mistä kivilajista puhumme.

Tällaiset kysymykset eivät tietenkään uskovaisen päätä pakota. Kun jotain ei tiede. Niin silloin "jumala loi sen." Joka ei muuta olekkaan kuin kiven varsinaisen alkuperän selville ottamisen kiertelyä ja kaartelua. Eikä edes totta.

"Tässä eräs ehdotus:
- Mitäs arvelet, jos joku väittäisi, että tämä kivi on tullut tähän tyhjästä?
-
- No niin minustakin. Mutta mitä sitten sanot, jos joku väittää, että koko maailma on tullut ei mistään?"
-

Tuttumiähen mielestä siis lapselle pitää vääristellä asioita ja valehdella alusta alkaen, pyrkien esittämään ateisti umpityhmänä. Siitä se aivopesu alkaa.

Tuskin kukaan ateisti ajattelee kiven tulleen tyhjästä ja uskovahan se on, joka väittää maailman tulleen ei mistään Jumalan sanalla.

Miksi ei ateisteista muka voi lapselle kertoa yksinkertaisesti, että ihmiset uskovat erilaisiin asioihin, tai ovat uskomatta ja osa ihmisistä uskoo jumaliin ja osa taas ei. Niitä, jotka ei usko jumaliin sanotaan ateistiksi. Samalla voi sitten kertoa, että on olemassa erilaisia uskontojakin.

Kysymys on väärä. Järkevä vanhempihan tietenkin kasvattaa lapsensa ensinnäkin ajattelemaan ja ottamaan asioista selvää itse, tuputtamatta valmiita malleja ja katsomuksia. Näin toimimalla lapsen ei koskaan tarvitse esittää kysymystä "mikä/mitä on/ovat ateistit". Kasvatusmetodin huonona puolena (uskovien kannalta ainakin) on se, että noin kasvatettu lapsi esittää, ennemmin tai myöhemmin, kysymyksen "mikä kumma noita hihhuleita oikein vaivaa?".

Jospa kertoisit lapsille, että koska jumalista ei ole mitään todisteita, niin ateistit ovat oikeassa.

Vaikkapa ihan samalla tavalla kuin kertoa joulupukista. Sillä jossain iässä lapsikin alkaa ymmärtämään, että vaikka lahjapaketiti ovatkin ilmestyneet kuusen juurelle kuin tyhjästä, niin tämä ei silti todista että joulupukki olisi ihan oikeasti olemassa.

"Tässä eräs ehdotus:
- Mitäs arvelet, jos joku väittäisi, että tämä kivi on tullut tähän tyhjästä?"

Jos lapsi vastaisi, että ei se tyhjästä ole tullut, voisi lapselle kertoa luonnon prosesseista, jotka ovat sen saaneet aikaan. Sitten voisi vielä kysyä, että mitä mieltä lapsi on siitä, että joku väittää parrakkaan äijän pilven reunalta sen tyhjästä leiponeen.
-
"No niin minustakin. Mutta mitä sitten sanot, jos joku väittää, että koko maailma on tullut ei mistään?"

Sitten jatkaisin, että siihen ei kannata uskoa, koska kukaan ei sellaista ole tieteessä väittänyt vaan hölmöihin satuihin uskovat väittävät sen parrakkaan olion sen tyhjästä taikoneen ja on täysin järkevää sanoa, ettei tiedä, kun ei tiedä vastausta.

Kyllä minustakin lapselle kannattaa ehdottomasti kertoa, että ei kivi suinkaan ole tullut tyhjästä, vaan että näkymätön taikahemmo taikoi kaiken olemaan. Sehän on millä tahansa mittarilla arvioituna todella paljon parempi selitys, eikö vaan?

Lienee yhtä vaikeaa, kuin kertoa lapselle, että Aku Ankka ei ole totta. Lapsella ei ole kykyä erottaa todellisuutta tarusta, se kehittyy kasvamisen myötä. Joillekin tuo tosielämän kohtaaminen on pysyvästi mahdotonta.

Kysymys on sinänsä mielenkiintoinen: mistä lapsi saisi mieleensä kysyä "miksi joku ei usko jumalaan"? Mistä lapsi voi ylipäätään tietää sanan "jumala", jos sitä ei ole pakkosyötetty?

itselläni kauhea tilanne ateistina. vajaa vuoden ikäinen ipana ja nukahtaminen tuppaa olemaan yöunille aikas hankalaa. no mutta, tykkää kuunnella tuutulauluja, ja toimii. niissähän nyt sitten on näitä enkeleitä ja jeesuksia myös seassa, mutta en piru vie uskalla vaihtaa levyä....oman mielenterveyden kannalta.

Käsityksesi ateismista on yhtä tarkka kuin Jesse Petersonin käsitys naisista.

Tässä ehdotus:

- Mitäs arvelet, jos joku väittäisi, että tämä kivi on tullut tähän tyhjästä?
-
- No niin minustakin. Mutta mitä sitten sanot, jos joku väittää, että koko maailma on tullut ei mistään?
- No niin minustakin. Mutta mitä sanot siihen, että näkymätön tyhjästä tullut heppu sai maailman tulemaan tyhjästä?
-
-Älä kuitenkaan kutsu heitä tuolla nimellä, muutoin he tappavat sinut. Kutsu heitä teisteiksi.

Minulla on kyllä ehdotus: "Monet ihmiset väittävät sinulle, että he tietävät totuuden maailmankaikkeuden synnystä. He saattavat uhkailla sinua ikuisella kadotuksella tai houkutella sinua ikuisella elämällä. Sinun ei kuitenkaan kannata uskoa kaikkea mitä sinulle kerrotaan, vaan tarkastella ensin kaikkia väitteitä kriittisesti ja puolueettomasti. Sen jälkeen voi itse valita, mitkä ideat ovat mielestäsi tosia ja mitkä ajatukset kannattaa ottaa oman maailmankatsomuksen perustaksi. Ei myöskään kannata hävetä sitä, että ei aina tiedä vastausta jokaiseen asiaan, vaan myöntää tietämättömyytensä ja pyrkiä aina vaan suurempaan ja suurempaan viisauteen elämässään."¨

Mielestäni ihan hyvä vaihtoehto sille, että: "Näetkö kaiken ympärilläsi. Joo, sen teki jumala. Kaikki, jotka väittävät muuta ovat väärässä ja palavat ikuisesti helvetissä."