Sinä ehkä sanot, ettei Kristus ole käskenyt kastaa lapsia eikä siitä ole yhtään esimerkkiä apostolien kirjoituksissa eikä kirjeissä. Minä vastaan tähän: Ei hän ole erikseen käskenyt kastaa aikuisiakaan, ei miehiä eikä naisia eikä erityisesti ketään muutakaan. Onko meidän siis jätettävä kaikki kastamatta? Sen sijaan hän on kyllä käskenyt kastaa kaikki pakanat, ketään erottelematta, sanoessaan Matt. 28:19: "Menkää ja opettakaa kaikki kansat ja kastakaa heidät minun nimessäni" jne. Mutta melkoinen osa pakanoistahan on juuri lapsia!
Apostolien teoista ja pyhän Paavalin kirjeistä me luemme, miten kokonaisia perheitä kastettiin ja koko suku myöskin (Ap. t. 10:48; Ap. t. 16:15,33; 1. Kor. 1:16). Lapset ovat aivan varmasti tärkeä osa perhettä. Näyttää siis siltä, että samoin kuin Kristus käski apostolien opettaa ja kastaa erottelematta kaikki pakanat, samoin he myös ovat tehneet kastaessaan kaikki perheeseen kuuluneet. Jos he olisivat osanneet varautua siihen, että lahkolaiset pyrkivät tekemään eron nuorien ja vanhojen välillä, he olisivat varmasti kumonneet tämän kaiken vielä selvemmin. Kristittyjen kesken ei ole mitään arvoeroa eri henkilöiden välillä. Johanneskin sanoo 1. Joh. 2:14 pikkulapsista, että he tuntevat Isän. Lapsikaste periytyy siis varmasti apostoleilta, kuten myös pyhä Augustinus kirjoittaa.
Uudestikastajat menettelevät siis vaarallisesti kaikissa asioissa. He toimivat myös edellä mainittuja raamatunlauseita vastaan. Omasta päästään ja vastoin Jumalan tahtoa he keksivät erotella ihmisiä. Vaikka he arvelisivatkin, etten vielä ole heitä kyllin pätevästi kumonnut, heidän täytyy kuitenkin kaikessa riidanhalussaankin vähintään pelästyä ja huolestua siitä, että he tekevät väärin uudestikastaessaan noin epävarmojen perusteiden nojalla .
Jos uudestikastaja ei ole itsepäinen, vaan valmis oppimaan, hänkin voi kuulla, että samoin kuin Johannes tuli uskovaksi ja pyhäksi, kun Kristus tuli ja puhui äitinsä suulla, niin myös lapsi tulee uskovaksi, kun Kristus kasteessa puhuu hänelle kastajan suulla. Onhan se hänen sanansa ja hänen käskynsä, eikä hänen sanansa voi olla vaikuttamatta. Uudestikastajankin täytyy myöntää, että asia saattaa todella olla näin. Hän ei voi sitä lopultakaan täysin kiistää eikä sitä Raamatulla kumota. Jos taas hän ei voi sitä lopullisesti eikä pätevin perustein kiistää, hän ei myöskään voi aina pitäytyä uudestikasteeseen. Mikäli hän edelleen haluaa puolustaa uudestikastamista, hänen on ensin aukottomasti todistettava, että lapset kastetaan ilman uskoa. Olen siis mielestäni riittävän selvästi todistanut, että heidän perustelunsa ovat epävarmoja ja pelkkää röyhkeyttä.
Vaikka he pystyisivätkin varmasti osoittamaan, että lapset ovat kasteessa ilman uskoa, sillä ei olisi minun mielestäni mitään merkitystä. Haluaisin silloinkin mielelläni tietää, millä perusteella he arvelevat todistavansa, että lapset olisi kastettava uudestaan, jos he myöhemmin uskovat tai tunnustavat uskonsa. Ei nimittäin riitä, että he sanovat: "Lapset on kastettu ilman uskoa, sen vuoksi heidät on kastettava uudelleen." Heidän on myös perusteltava väitteensä.
Sinä sanot ehkä: "Kaste on väärä." Entä sitten, onhan se joka tapauksessa kaste. Itsessään se on aivan oikea kaste, siitä huolimatta, vaikka se olisikin otettu väärin vastaan. Sillä sanat on lausuttu ja kaikki, mikä kasteeseen kuuluu, on tehty yhtä täydellisesti kuin silloin, kun usko on läsnä. Jos joku asia on itsessään oikea, niin ei sitä ole sen vuoksi toistettava, että se on otettu väärin vastaan. Poistettakoon vääryys, niin kaikki tulee oikeaksi ilman toistamistakin.
Väärinkäyttö ei muuta asian olemusta; ilman olemusta ei voi olla edes väärinkäyttöä.
Jos nyt usko tulisi vasta kymmenen vuotta kasteen jälkeen, miksi silloin olisi kastettava uudestaan. Onhan kasteessa tapahtunut kaikki tarpeellinen ja se on toimitettu oikein. Nyt kastettu vain uskoo kuten kaste vaatii. Eihän usko ole kastetta varten, vaan kaste on uskoa varten. Kun siis usko tulee, silloin kaste tulee täydelliseksi, ja uudestikastaminen on turhaa.
Aivan samoin käy silloin, kun tyttö menee jonkun miehen kanssa naimisiin vasten tahtoaan ja täysin vailla aviollista kiintymystä mieheen. Jumalan silmissä hän tuskin on miehensä aviovaimo. Kaksi vuotta myöhemmin hän kuitenkin alkaa rakastaa aviomiestään. Onko heidän silloin mentävä uudestaan kihloihin ja naimisiin? Onko nyt järjestettävä uudet hääjuhlat? Onko ensimmäistä kihlausta ja vihkimistä pidettävä turhana vain sen vuoksi, ettei hän heti ollut uskollinen aviovaimo? Varmaan monet pitäisivät sinua hulluna. Onhan nyt kaikki kunnossa, koska hän on muuttunut ja kiintynyt siihen mieheen, josta hän ei aiemmin välittänyt.
Apostolien teoista ja pyhän Paavalin kirjeistä me luemme, miten kokonaisia perheitä kastettiin ja koko suku myöskin (Ap. t. 10:48; Ap. t. 16:15,33; 1. Kor. 1:16). Lapset ovat aivan varmasti tärkeä osa perhettä. Näyttää siis siltä, että samoin kuin Kristus käski apostolien opettaa ja kastaa erottelematta kaikki pakanat, samoin he myös ovat tehneet kastaessaan kaikki perheeseen kuuluneet. Jos he olisivat osanneet varautua siihen, että lahkolaiset pyrkivät tekemään eron nuorien ja vanhojen välillä, he olisivat varmasti kumonneet tämän kaiken vielä selvemmin. Kristittyjen kesken ei ole mitään arvoeroa eri henkilöiden välillä. Johanneskin sanoo 1. Joh. 2:14 pikkulapsista, että he tuntevat Isän. Lapsikaste periytyy siis varmasti apostoleilta, kuten myös pyhä Augustinus kirjoittaa.
Uudestikastajat menettelevät siis vaarallisesti kaikissa asioissa. He toimivat myös edellä mainittuja raamatunlauseita vastaan. Omasta päästään ja vastoin Jumalan tahtoa he keksivät erotella ihmisiä. Vaikka he arvelisivatkin, etten vielä ole heitä kyllin pätevästi kumonnut, heidän täytyy kuitenkin kaikessa riidanhalussaankin vähintään pelästyä ja huolestua siitä, että he tekevät väärin uudestikastaessaan noin epävarmojen perusteiden nojalla .
Jos uudestikastaja ei ole itsepäinen, vaan valmis oppimaan, hänkin voi kuulla, että samoin kuin Johannes tuli uskovaksi ja pyhäksi, kun Kristus tuli ja puhui äitinsä suulla, niin myös lapsi tulee uskovaksi, kun Kristus kasteessa puhuu hänelle kastajan suulla. Onhan se hänen sanansa ja hänen käskynsä, eikä hänen sanansa voi olla vaikuttamatta. Uudestikastajankin täytyy myöntää, että asia saattaa todella olla näin. Hän ei voi sitä lopultakaan täysin kiistää eikä sitä Raamatulla kumota. Jos taas hän ei voi sitä lopullisesti eikä pätevin perustein kiistää, hän ei myöskään voi aina pitäytyä uudestikasteeseen. Mikäli hän edelleen haluaa puolustaa uudestikastamista, hänen on ensin aukottomasti todistettava, että lapset kastetaan ilman uskoa. Olen siis mielestäni riittävän selvästi todistanut, että heidän perustelunsa ovat epävarmoja ja pelkkää röyhkeyttä.
Vaikka he pystyisivätkin varmasti osoittamaan, että lapset ovat kasteessa ilman uskoa, sillä ei olisi minun mielestäni mitään merkitystä. Haluaisin silloinkin mielelläni tietää, millä perusteella he arvelevat todistavansa, että lapset olisi kastettava uudestaan, jos he myöhemmin uskovat tai tunnustavat uskonsa. Ei nimittäin riitä, että he sanovat: "Lapset on kastettu ilman uskoa, sen vuoksi heidät on kastettava uudelleen." Heidän on myös perusteltava väitteensä.
Sinä sanot ehkä: "Kaste on väärä." Entä sitten, onhan se joka tapauksessa kaste. Itsessään se on aivan oikea kaste, siitä huolimatta, vaikka se olisikin otettu väärin vastaan. Sillä sanat on lausuttu ja kaikki, mikä kasteeseen kuuluu, on tehty yhtä täydellisesti kuin silloin, kun usko on läsnä. Jos joku asia on itsessään oikea, niin ei sitä ole sen vuoksi toistettava, että se on otettu väärin vastaan. Poistettakoon vääryys, niin kaikki tulee oikeaksi ilman toistamistakin.
Väärinkäyttö ei muuta asian olemusta; ilman olemusta ei voi olla edes väärinkäyttöä.
Jos nyt usko tulisi vasta kymmenen vuotta kasteen jälkeen, miksi silloin olisi kastettava uudestaan. Onhan kasteessa tapahtunut kaikki tarpeellinen ja se on toimitettu oikein. Nyt kastettu vain uskoo kuten kaste vaatii. Eihän usko ole kastetta varten, vaan kaste on uskoa varten. Kun siis usko tulee, silloin kaste tulee täydelliseksi, ja uudestikastaminen on turhaa.
Aivan samoin käy silloin, kun tyttö menee jonkun miehen kanssa naimisiin vasten tahtoaan ja täysin vailla aviollista kiintymystä mieheen. Jumalan silmissä hän tuskin on miehensä aviovaimo. Kaksi vuotta myöhemmin hän kuitenkin alkaa rakastaa aviomiestään. Onko heidän silloin mentävä uudestaan kihloihin ja naimisiin? Onko nyt järjestettävä uudet hääjuhlat? Onko ensimmäistä kihlausta ja vihkimistä pidettävä turhana vain sen vuoksi, ettei hän heti ollut uskollinen aviovaimo? Varmaan monet pitäisivät sinua hulluna. Onhan nyt kaikki kunnossa, koska hän on muuttunut ja kiintynyt siihen mieheen, josta hän ei aiemmin välittänyt.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Entäpä jos aikuinen ihminen vilpillisesti menee kasteelle ja sitten vuoden kuluttua tulee uskoon. Olisitko, ystävä hyvä, sitä mieltä, että tällainen ihminen pitäisi kastaa uudelleen? Hän on ottanut oikean kasteen väärin vastaan( kuten Noita Simon). Tarkoitatko sinä, että hänen vääryytensä tekee kasteen vääräksi ja että inhimillinen väärinkäyttö ja pahuus ovat voimakkaampia kuin Jumalan hyvä ja tuhoutumaton järjestys?
Jumala teki liiton Israelin kansan kanssa Siinain vuorella. Monet ottivat kuitenkin tämän liiton vastaan väärin ja ilman uskoa. Kun nyt nämä samat ihmiset myöhemmin tulivat uskoon, onko tämä liitto sen vuoksi ollut väärä? Vai mitä sanot, ystävä hyvä? Täytyisikö Jumalan jokaista varten tulla uudestaan Siinain vuorelle ja solmia uusi liitto?
Samalla tavalla Jumala antaa saarnata kymmentä käskyään. Mutta koska muutamat ihmiset ymmärtävät ne vain korvillaan eli siis täysin väärin, niin eivätkö ne muka enää olekaan kymmenen käskyä. Nyt ne eivät enää kelpaa mihinkään, ja Jumalan täytyy antaa uudet kymmenen käskyä entisten tilalle. Se ei enää riitä, että ihmiset tekisivät oikean parannuksen ja pitäisivät entiset kymmenen käskyä. Sepä vasta olisikin merkillinen juttu, että iankaikkisesti pysyvä Jumalan sana pitäisi muuttaa ja uudistaa yhtä usein kuin ihmiset muuttuvat ja uudistuvat. Sehän pysyy muuttumattomana ja samana sen vuoksi, että niillä,jotka nyt luopuvat siitä eivätkä pysy siinä, olisi luja kallio, jolle he voisivat palata ja jolla he voisivat pysyä.
Jos me seuraisimme heidän tahtoaan, meillä riittäisi kastamista joka hetkeksi. Minä voisin ottaa tämän raamatunlauseen "joka uskoo" omaan käyttööni. Missä ikinä tapaisin kristityn, joka on langennut eikä usko, siellä minä sanoisin: "Tämä ei usko, siispä hänen kasteensa on ollut turha. Minäpä kastan hänet uudestaan." Ja jos hän lankeaisi toistamiseen, sanoisin minäkin uudelleen: "Huomaatko, hän ei usko. Sen vuoksi hänen edellinen kasteensa on turha. Hänet on nyt kastettava kolmannen kerran." Näin minä jatkaisin. Aina kun hän lankeaisi tai alkaisi epäillä uskoaan, minä sanoisin: "Hän ei usko, sen vuoksi hänen kasteensa on turha." Hänen olisi siis mentävä kasteelle yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes hän ei enää lankeaisi eikä luopuisi uskosta. Näin hän noudattaisi tätä raamatunlausetta "joka uskoo". Sanohan minulle, tulisiko kukaan kristitty milloinkaan kastetuksi riittävän usein ja saisiko kukaan lopullista varmuutta omasta kasteestaan?
Kaste kyllä pysyy oikeana ja riittävänä, vaikka kristitty luopuisi uskosta ja tekisi syntiä tuhat kertaa vuodessa. Riittää, että hän jälleen tekee oikean parannuksen ja uskoo. Ei häntä pidä aina kastaa uudelleen. Miksei siis ensimmäinen kaste olisi riittävä ja oikea, jos kristitty myöhemmin tulee oikeaan uskoon?
Jos kaste on ilman uskoa, niin se on ilman uskoa, eikä sillä ole mitään väliä, puuttuuko usko ennen kastetta vai sen jälkeen. Mutta jos kaste on ilman uskoa, niin uudestikastajat haluavat tällä raamatunlauseella "joka uskoo" narrata meidät muuttamaan kasteen olemuksen.
Vaikka siis uudestikastajat pystyisivätkin todistamaan oikeaksi sen näkemyksensä, etteivät pienet lapset usko (mitä he eivät pysty tekemään), niin he eivät minun mielestäni olisi osoittaneet sen enempää kuin että oikeaa, Jumalan asettamaa kastetta ei ole otettu vastaan oikein, vaan väärin. Mutta se joka osoittaa ainoastaan väärinkäytön, osoittaa vain sen, että oikaisun tulee koskea väärinkäyttöä eikä asian olemusta.
Väärinkäyttö ei nimittäin muuta minkään asian olemusta. Kulta ei muutu oljeksi sen vuoksi, että rosvo sen varastaa ja käyttää sitä omaksi edukseen. Hopea ei muutu paperiksi sen vuoksi, että koronkiskuri keinottelee sillä vilpillisesti.
Osoittaessaan siis ainoastaan kasteen väärinkäytön, uudestikastajat toimivat Jumalaa, luontoa ja järkeä vastaan, varsinkin kun he yhdessä väärinkäytön kanssa haluavat muuttaa ja uudistaa myös kasteen. Juuri näin kaikki harhaoppiset tekevät evankeliumille. Ensin he ottavat sen vilpillisesti vastaan ja kuulevat sitä väärässä tarkoituksessa, ja sitten he rientävät muuttamaan sitä ja tekemään siitä uuden evankeliumin.
Missä tahansa sinä siis tapaatkin uudestikastajia, siellä he toimivat väärin, pilkkaavat ja sättivät Jumalan järjestystä. Ihmisten vääryyksien ja väärinkäytöksien vuoksi he pitävät kastetta vääränä, vaikka he eivät pystykään osoittamaan noita ihmisten vääryyksiä ja väärinkäytöksiä.
Heidän keskuudessaan on TEKOJEN PERKELE, joka PUHUU USKOSTA, MUTTA TARKOITTAA KUITENKIN TEKOJA. Uskon nimellä ja varjolla hän johtaa ihmisraukkoja luottamaan tekoihin, aivan kuten meille paavin vallan alla tapahtui. Meitä vaadittiin käymään ehtoollisen sakramentilla ja näin tekemään kuuliaisuuden tekoja. Kukaan ei mennyt sakramentille ravitakseen uskoa. Kun me olimme vastaanottaneet sakramentin, silloin oli kaikki tapahtunut ja teko oli täytetty.
Myös uudestikastajat pakottavat ihmisiä luottamaan tekoihin niin, että tultuaan kastetuiksi, he luulisivat kaiken olevan oikein ja kunnossa. Näennäisesti he kyllä kerskuvat uskosta, mutta todellisuudessa he vähät välittävät siitä. Jos heidän pitäisi etukäteen olla varmoja uskosta, he eivät - kuten edellä olen jo sanonut - voisi enää milloinkaan kastaa yhtään ihmistä. Jos he vakavissaan etsisivät uskoa eivätkä luottaisi tekoihin, heidän pitäisi luopua uudestikastamisesta.
Muuttumaton Jumalan sana, joka kerran lausuttiin ensimmäisessä kasteessa, pysyy ja kestää yhä. Sen vuoksi he voivat myöhemmin uskoa siihen, jos tahtovat. Samoin he voivat myöhemmin uskossa ymmärtää sen veden, joka kasteessa vuodatettiin heidän päälleen, jos vain tahtovat. Sillä vaikka he toistelisivat tuota sanaa satakin kertaa, se on kuitenkin se sama sana, joka lausuttiin ensimmäisessä kasteessa. Sen voima ei riipu siitä, kuinka monta kertaa se lausutaan tai toistetaan, vaan siitä, että se on kerran käsketty lausumaan.
Perkele näyttää varsinaisen taituruutensa siinä, että hän kykenee pakottamaan kristityt uskonvanhurskaudesta tekojen vanhurskauteen. Samoin hän pakotti galatalaiset ja korinttilaiset luottamaan tekoihin, vaikka he olivat Kristuksessa, uskoivat vakaasti ja juoksivat hyvin, kuten pyhä Paavali kirjoittaa (Gal. 5:7).
Samalla tavalla perkele toimii myös tänään. Nähtyään että ihmiset ovat evankeliumin välityksellä oppineet oikein tuntemaan Kristuksen ja vakaasti uskomaan häneen ja tulleet näin vanhurskaiksi Jumalan edessä, hän käy heti heidän kimppuunsa. Hän repii heidät irti tästä vanhurskaudesta ikään kuin se ei olisi mitään ja tekee heistä uudestikastajia ikään kuin he siten saavuttaisivat paremman vanhurskauden. Hän saa heidät kieltämään ensimmäisen vanhurskauden, pitämään sitä mitättömänä ja lankeamaan väärään vanhurskauteen.
Minun mielestäni me ihmiset olemme oikeita galatalaisia ja pysymme galatalaisina. Sillä joka kastattaa itsensä uudelleen, hän kumoaa tällä teollaan ensimmäisen uskonsa ja vanhurskautensa. Näin hän syyllistyy syntiin, kiroukseen ja kaikkein kauheimpaan tekoon. Sanoohan pyhä Paavalikin, että galatalaiset ovat joutuneet eroon Kristuksesta, ovatpa tehneet Kristuksesta synnin palvelijan ympärileikkauttamalla itsensä (Gal. 5:4).
Kaiken tämän saatana tekee meitä vastaan saattaakseen meidän oppimme epäilyksenalaiseksi, ikään kuin meillä ei voisi olla oikeaa henkeä eikä oppia, koska meitä ei muka ole kastettu oikein. Mutta hedelmistään puu tunnetaan (Matt. 7:16 - 18). Sillä ei paavikunnassa eikä missään lahkossa ole meidän tietämämme mukaan sellaisia miehiä, jotka tuntisivat ja selittäisivät Raamattua yhtä väkevästi kuin muutamat meidän puolellamme Jumalan armosta tekevät, mikä ei olekaan Hengen lahjoista vähäisin, 1. Kor. 12:10. Mutta heidän keskuudessaan me näemme oikeita perkeleen hedelmiä.
Juuri samanlaiset näkemykset saivat aikoinaan donatolaiset eroamaan muista kristityistä ja ottamaan käyttöön uudestikastamisen, kun he huomasivat muutamien saarnaajien ja kastajien olevan epäpyhiä. He olivat ensimmäisiä, jotka perustivat kasteen ihmisen pyhyyden varaan, vaikka Kristus perusti sen sanansa ja käskynsä varaan.
Meidän hurmahengillämme ja sakramentin vihollisilla on sama kiusaus. He tosin väittävät, että totuus ja Raamattu velvoittavat heitä, mutta itse asiassa he valehtelevat. Heitä loukkaa se (ja sen he ovatkin siellä täällä joutuneet kokemaan), että Kristus voi olla leivässä läsnä kenen tahansa konnan vaikutuksesta. He kuvittelevat, että koko maailma ilman muuta ja varmasti pitää juuri heitä uskovaisina ja täysin pyhinä. He ovat ikään kuin eivät olisikaan Jumalan edessä suuria konnia. Muita he sen sijaan röyhkeästi syyttävät ja solvaavat konniksi, mutta omassa silmässä oleva malka heiltä unohtuu.
Meidän on syytä muistaa, että Johannes suostuu kuulemaan Jumalan sanaa Kaifaan suusta ja sen lisäksi pitää sitä oikeana ennustuksena (Joh. 11:49-). Myös Mooses ja Israelin kansa kuulevat jumalattoman Bileamin ennustuksen ja pitävät sitä Jumalan sanana (4.Moos. 24:15-). Myös Kristus kehottaa kuuntelemaan Mooseksen istuimella istuvia jumalattomia fariseuksia, vaikka he ovatkin jumalattomia opettajia.
Meidän on kuitenkin myönnettävä, että muissa opinkohdissa hurmahengillä on Raamattu ja Jumalan sana. Jos joku kuulee sen heiltä ja uskoo, hän tulee autuaaksi, vaikka he ovatkin epäpyhiä harhaoppisia ja Kristuksen pilkkaajia.
On suuri armo, että Jumala lahjoittaa sanansa myös katalien konnien ja jumalattomien välityksellä. Tietyssä mielessä on jopa vaarallisempaa, jos hän lahjoittaa sen pyhien ihmisten välityksellä kuin jos hän antaa sen epäpyhien välityksellä. Silloin nimittäin ymmärtämättömät joutuvat kiusaukseen tulla riippuvaisiksi enemmän ihmisten pyhyydestä kuin Jumalan sanasta. Silloin myös ihminen saa suuremman kunnian kuin Jumala ja hänen sanansa.
Jos siis jumalattomalla voi olla oikea Jumalan sana ja hän voi sitä opettaa, voi hän myös paljon ennemmin kastaa ja jakaa sakramentin oikein. Onhan Jumalan sanan opettaminen paljon suurempi asia kuin kastaminen, kuten Paavali kehuu 1. Kor. 1:17.
Kuten sanottu, jos joku tahtoo hyväksyä kasteen vasta sitten, kun hän tietää, että kastaja uskoo, hän ei enää koskaan voi suostua kenenkään kastettavaksi.
Minäpä kysyn sinulta: "Onko sinut kastettu uudestaan?" "Kyllä." "Mistä sinä tiedät, että sinut on kastettu oikein?" Aiot ehkä vastata, että sinun kastajasi oli uskovainen. Mutta minäpä kysyn: "Mistä sinä sen tiedät? Oletko nähnyt hänen sydämeensä?" Taidatpa olla perusteluinesi kuin voi auringonpaisteessa.
Meidän kasteemme perustus on siis mitä vahvin ja varmin, koska Jumala on tehnyt liiton koko maailman kanssa ollakseen maailman kaikkien pakanoiden Jumala, kuten evankeliumi sanoo. Myös Kristus on käskenyt saarnaamaan evankeliumia kaikkialla maailmassa, ja samoin ovat profeetatkin monin tavoin julistaneet. Tämän liiton merkiksi hän on asettanut, käskenyt ja määrännyt kasteen kaikkia pakanoita varten, kuten Matt. 28:19 sanotaan: "Menkää kaikkeen maailmaan ja opettakaa kaikkia kansoja ja kastakaa heidät Isän nimeen" jne. Samoin hän teki myös liiton Aabrahamin ja hänen jälkeläistensä kanssa ollakseen heidän Jumalansa ja antoi liiton merkiksi ympärileikkauksen.
Meidän varma perustuksemme ja suojamme on tämä: Me annamme kastaa itsemme sen vuoksi, että Jumala on käskenyt ja hän tahtoo niin, emme sen vuoksi, että olemme uskostamme varmoja. Vaikka en milloinkaan enää olisi varma uskosta, olen minä kuitenkin varma siitä käskystä, jolla Jumala käskee kastaa, sillä hän on ilmaissut sen julkisesti koko maailmalle. Tässä minä en voi eksyä, sillä Jumalan käsky ei voi pettää. Sen sijaan minun uskostani hän ei ole sanonut, käskenyt eikä määrännyt kenellekään yhtään mitään.
On totta, että kasteeseen on uskottava, mutta uskon varaan ei kenenkään pidä itseään kastattaa. On aivan eri asia olla uskossa kuin jättäytyä uskon varaan ja kastattaa itsensä sen varaan. Joka kastattaa itsensä uskon varaan, hän ei ole ainoastaan epävarma, vaan myös epäjumalanpalvelija ja jumalankieltäjä. Sillä hän luottaa ja rakentaa itsensä varaan, nimittäin sen lahjan varaan, jonka Jumala on hänelle antanut, eikä yksin Jumalan sanan varaan. Hän tekee samoin kuin sellainen, joka rakentaa ja luottaa omaan voimaansa, rikkauteensa, valtaansa, viisauteensa, pyhyyteensä, vaikka nekin kaikki ovat Jumalan hänelle antamia lahjoja.
Mutta kun joku kastetaan Jumalan sanan ja käskyn varaan, hänen kasteensa on oikea ja varma, vaikkei usko olisikaan läsnä, sillä se tapahtuu Jumalan käskyn mukaan. Tosin epäuskoiselle ei kastamisesta ole hyötyä hänen epäuskonsa takia, mutta itse kaste ei sen vuoksi ole väärä, epävarma eikä mitätön. Jos kaikki se, mikä ei ole epäuskoiselle hyödyksi, olisi väärin ja mitätöntä, silloin ei jäisi mitään oikeaa eikä hyvää jäljelle. Onhan evankeliumia käsketty saarnata koko maailmalle. Muuttuisiko evankeliumi siitä vääräksi tai tyhjäksi evankeliumiksi, että epäuskoinen kuulee sen ilman, että siitä on hänelle hyötyä? Eihän Jumalastakaan ole mitään hyötyä jumalattomalle. Eikö hän sen vuoksi enää olisikaan Jumala?
Haluan tulla kastetuksi sen Jumalan käskyn varaan, jonka mukaan minut on kastettava. Sellaisen käskyn varassa minä uskallan, käyköön uskolleni ajan mittaan miten tahansa. Kun minut on kastettu hänen käskynsä varaan, silloin tiedän, että minut on kastettu. Mutta jos minut kastetaan oman uskoni varaan, saatan huomenna tuntea, ettei minua olekaan kastettu. Voihan nimittäin käydä niin, että menetän uskoni tai joudun kiusatuksi siitä, olenko eilen uskonut oikein. Mutta nyt tuo ei liikuta minua lainkaan. Pilkatkoot he vain Jumalaa ja hänen käskyänsä, jonka varaan minut on kastettu ja jonka varmuus riittää minulle. Minun uskoni ja minä otamme tämän riskin. Jos minä uskon, silloin kasteesta on minulle hyötyä, mutta jos en usko, silloin siitä ei ole minulle hyötyä. Mutta kaste ei sen vuoksi ole väärä eikä epävarma. Se ei perustu mihinkään riskiin eikä hyvään onneen, vaan Jumalan varmaan sanaan ja käskyyn."
Samoin hän voi sanoa myös omasta kasteestaan lapsena: "Minä kiitän Jumalaa ja olen iloinen, että minut on kastettu lapsena, sillä siinä olen tehnyt, mitä Jumala on käskenyt. Olenpa sitten uskonut tai en, minut on kuitenkin kastettu Jumalan käskyn varaan. Kaste on oikea ja varma, mutta Jumalan haltuun jääköön, onko minun uskoni vielä tänään varma tai epävarma. Omasta puolestani voin ajatella, että vielä uskon ja tulen varmaksi."
KASTEESTA EI PUUTU MITÄÄN, mutta usko on aina vajavaista. Uskossa meillä on näet kylliksi oppimista koko elämämme ajaksi. Usko voidaan menettää, niin että on sanottava: "Muistatko, kerran oli uskoa, mutta nyt sitä ei enää ole." Kasteesta ei sen sijaan voida sanoa: "Olipa kerran kaste, mutta nyt sitä ei enää ole." Päinvastoin, kaste kestää, sillä Jumalan käsky pysyy yhä, ja se, mikä on tehty hänen käskynsä mukaan, pysyy ja myös tulee pysymään.
Tähän mennessä me olemme mielestäni kyllin selvästi todistaneet, että uudestikastajat tekevät väärin, kun he mitätöivät ensimmäisen kasteen, ikään kuin he olisivat varmoja, että lapset on kastettu ilman uskoa. Siitä he eivät kuitenkaan voi olla lainkaan varmoja.
Toisaalta emme mekään voi todistaa lapsen uskoa millään sellaisella raamatunlauseella, joka suoraan ja selvästi sanoisi esimerkiksi tällaisilla tai vastaavilla sanoilla: "Teidän tulee kastaa lapset, sillä hekin uskovat." Jos joku haluaa pakottaa meidät todistamaan noin kirjaimellisesti, niin meidän täytyy luovuttaa hänen edessään ja myöntää, ettei missään ole kirjoitettu tuolla tavalla.
Mutta hurskaat ja järkevät kristityt eivät vaadikaan tuollaisia; sellaisia tavoittelevat ainoastaan riidanhaluiset ja itsepäiset hurmahenget, jotka haluavat näyttää viisailta. Mutta eivät hekään voi esittää yhtään kirjainta, joka sanoisi: "Teidän tulee kastaa aikuisia eikä lapsia." Sen sijaan monet pätevät syyt vakuuttavat meille, että lasten kastaminen on oikein ja että he myös uskovat.
Uudestikastajat väittävät kuitenkin, että YKSIN USKO PELASTAA, ulkonaiset asiat eivät ollenkaan vaikuta siihen. On aivan totta, että pelastusta ei mikään muu vaikuta kuin USKO - . Mutta nämä sokeiden taluttajat eivät huomaa sitä, että USKOLLA TULEE OLLA JOKIN KOHDE, eli jotakin, mistä se voi pitää kiinni ja minkä varassa se voi luottavaisesti seistä. Näin usko siis kiinnittää koko huomion veteen. Se uskoo, että vesi on kaste, täynnä pelkkää pelastusta ja elämää, ei kuitenkaan sinänsä vaan sen vuoksi, että VESI ON YHDISTYNYT JUMALAN SANAAN ja asetukseen ja että Jumalan nimi on liittynyt veteen.
Kun uskon tämän, en silloin usko mihinkään muuhun kuin Jumalaan, joka on antanut ja istuttanut veteen sanansa ja joka tarjoaa meille tämän ulkonaisen aineen, jotta me siihen tarttumalla voisimme tarttua tuohon aarteeseen.
Nuo hurmahenget ovat niin päästään sekaisin, että erottavat toisistaan uskon ja sen asian, mihin usko kohdistuu ja mihin se on sidottu, vaikka tuo asia onkin ulkonainen. Pitäähän sen pakostakin olla ulkonainen, jotta se voitaisiin aistein havaita ja käsittää sekä viedä niiden välityksellä sydämeen.
Onhan näet koko evankeliumikin ulkonaista, suullista saarnaa. Sanalla sanoen: kaiken sen, minkä Jumala meissä tekee ja vaikuttaa, sen hän tahtoo vaikuttaa tällaista ulkonaista järjestystä käyttäen.
Meillä on siis tässä sanat: "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu." Mitä ne sitten tarkoittaisivat, elleivät ne puhuisi juuri kasteesta, siitä vedestä, joka sisältyy Jumalan asetukseen?
Siksi tästä seuraa johtopäätös: joka hylkää kasteen, hylkää samalla Jumalan sanan ja uskon sekä Kristuksen, joka opastaa meidät sanaan ja sitoo meidät kasteeseen.
USKOVATKO LAPSETKIN, OVATKO HE OIKEIN KASTETTUJA?
Tällä kysymyksellä perkele hämmentää koko maailman omia lahkolaisiaan apuna käyttäen. Vastaa näin: Kristuksen oma toiminta on sitova todiste siitä, että lapsikaste on hänelle otollinen, onhan näet Jumala tehnyt monista tällä tavoin kastetuista pyhiä ja antanut heille Pyhän Hengen.
JOS TAAS JUMALA EI HYVÄKSYISI LAPSIKASTETTA, hän ei antaisi kenellekään lapsena kastetulle PYHÄÄ HENKEÄ.
Lyhyesti sanoen: Enää ei pitkään aikaan olisi ihmisten joukosta maan päällä pitänyt löytyä yhtään kristittyä. Jumala kuitenkin on tunnustanut tällaisen kasteen oikeaksi vuodattamalla Pyhän Henkensä heille. Koska seurakunta säilynyt tuhoutumatta, lahkolaisten on pakko tunnustaa, että LAPSIKASTE KELPAA JUMALALLE. Sillä ei Jumala voi milloinkaan nousta itseään vastaan, ei auttaa valheessa ja pahuudessa eikä antaa armoaan ja Henkeään niiden tueksi.
Emme pane suurinta painoa KASTETTAVAN USKOON tai sen mahdolliseen puuttumiseen, sillä: EI EPÄUSKO TEE KASTETTA VÄÄRÄKSI. Kaikki on näet JUMALAN SANAN JA KÄSKYN VARASSA.
Kaste ei siis ole muuta kuin vettä ja Jumalan sanaa toisiinsa yhdistettynä.
Toisin sanoen, KUN VEDEN KANSSA ON SANA, KASTE ON OIKEA, vaikka siihen ei usko liittyisikään, sillä MINUN USKONI EI LUO KASTETTA, vaan OTTAA KASTEEN VASTAAN.
Vaikka siis kastetta ei otettaisi vastaan eikä käytettäisi oikealla tavalla, ei se siitä vääräksi muuttuisi, KASTEHAN EI OLE SIDOTTU MEIDÄN USKOOMME, VAAN JUMALAN SANAAN.
Melko viisas mies tuo Lutteri:
"Toisaalta emme mekään voi todistaa lapsen uskoa millään sellaisella raamatunlauseella, joka suoraan ja selvästi sanoisi esimerkiksi tällaisilla tai vastaavilla sanoilla: "Teidän tulee kastaa lapset, sillä hekin uskovat." Jos joku haluaa pakottaa meidät todistamaan noin kirjaimellisesti, niin meidän täytyy luovuttaa hänen edessään ja myöntää, ettei missään ole kirjoitettu tuolla tavalla."
Mutta käytäntö ja teoria olivat hänellä pahasti ristiriidassa keskenään!
Jokainen voi vain itse tunnustaa Jeesuksen Herrakseen kasteessa.
Ei toisten uskolla voi ottaa kastetta Jeesukseen, vaan jokaisen on tunnustettava itse jotta tulisi tunnustetuksi Jumalan ja enkelien edessä.
Koska emme voi todistaa lapsen uskoa edes Lutherin mukaan, emme siis voi kastaakaan sellaista, jonka uskosta emme tiedä.
Tämän takia Raamatussa lukee, että "suun tunnustuksella pelastutaan", ei siinä "ammatti"pappien venkoilut auta.
Paha saa palkkansa valheista, mutta hyvä paimen paimentaa lampaitaan rakkaudesta.
Tuommoista sekaa lutteri kirjoitti, ja siihen on suomalinen kansankirkko juuttunut kuin täi tervaan, eikä pääse irti, eikä halua päästä. Eikä saa luetuksi miten oli alussa. miksi lutter ei kysy sitä, tekivätkö apostolit väärin kun ei vät kastaneet ainoatakaan jolla ei ollut omaa uskoa ja omia jalkoja kävellä syvään veteen.
miksi hän ei sitä ihmettele. luulis sitä nyt kansakouilupohjallakin osaavan sen verran ajatella mitä lukee raamatustaan.
. OMAVANHURSKAUS.
Kasteenuusijat sanovat, että kaste on hyödytön, jollei ihminen sitä ENNEN USKO; He eivät tahdo kasteen kautta ja kasteesta tulla vanhurskaiksi, vaan OMALLA HURSKAUDELLANSA TEHDÄ KASTEEN PYHÄKSI ja hyväksi.
Täten he perinpohjin kadottavat tämän kulmakiven,- Kristuksen, ja tahtovat pyhäksi, ei Kristuksen armon kautta, jonka kaste antaa, vaan ITSE KAUTTANSA, niin ettei kaste mitään anna, mitään toimita, mitään tuota, vaan ME TUOTAMME ja annamme kasteelle ensin, joten se ei ole mitään, vaan ainoastaan tarpeeton merkki.
Samoin tekevät hurmahenget Herran ehtoollisellekin: SE EI SAA tehdä vanhurskaaksi, eikä ANTAA ARMOA, vaan näyttää ja todistaa, kuinka HURSKAITA HE ilman ehtoollista OVAT.
Paavali opettaa, että kaste poistaa kaikki synnit SYYN suhteen, mutta ei olennon (luonnon) suhteen. Synti jää jäljelle; mutta ei Jumala tahdo sitä KASTEEN TÄHDEN LUKEA, JOS sitä VASTUSTAMME..
Perisynnin sytyke, vaikkei siellä ole tekosyntejä, estää kuitenkin pääsyn taivaaseen.
Kasteen jälkeen äsken mainittua jäljelle jäänyttä syntiä voidaan kutsua ”sytykkeeksi”, syystä, että se helposti sytytetään pahoihin ajatuksiin. Senkin täytyy meissä tyhjin kuolla, ennen kuin tulemme taivaaseen. Sillä kaikki, mitä meissä on Aatamista myötä syntynyttä, se pitää perattaman pois ja se tapahtuu vain KASTEESSA.
Raamatussa kyllä kehoitetaan menemään kasteelle:
"Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen."
Jeesus itse käski levittämään evankeliumia ja kastamaan. Ja nimenomaan kaikki kasteeseen liittyvät esimerkit, joita lukuisia ja tässä erikseen mainitsematta, ovat aikuiskasteesta. Jeesus esimerkin mukaisesti siunasi lapsia ja käski antaa lanten tulla Hänen tykö. Miksi lukerilainen kirkko opettaa vieläkin, että lapset joutuvat helvettiin jos heitä ei kasteta? Tälle ei suoraan löydy Raamatun perusteita.
Vai kysyikö Jeesus näiltä lapsilta et hei, teitä ei ole kastettu joten en siunaa teitä, menkää helvettiin.. Ei todellakaan!
Jos Raamatu mukaan halutaa toimia, on julistettava evankeliumia ja uskon synnyttyä kastettava. Nimenomaan tämä järjestys.. ei toisinpäin.
Lapsia alettiin kastaa että saataisiin syntymästä lähtien kansalaiset kirkon piiriin ja verojen alle. Ei tuskin Raamatun mukaista kuitenkaan tehdä kansalaisista pakolla kirkon jäseniä.
Jumala sanoo monta kertaa Raamatussa, ettei pakolla ketään luokseen pyydä! Miettikää sitä! Oma tahto.