Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Epäonniset kostajat ja kostojatkumo 1/2

Kaverillani on ollut todella rankkaa viimeisen noin kolmen vuoden aikana. Näin hänet pitkästä aikaa ja juteltiin kuulumisia. Shokki oli minulle kova mitä kaverini kertoi. Katsoin kyllä että kaverini kasvot oli muuttunut mutta en olisi ikinä arvannut sitä mistä hän halusi puhua.

Tapaamisessa kertoi kuulumisiaan normaaliin tapaa ja avautui jossakin vaiheessa. Kun kysyin varovasti mitä hänelle muuta kuuluu ja mitä on tapahtunut kun posket ovat kadonneet ja puhuminen on enemmän kuin vaikeaa. Hän kertoi että on saanut bakteerin, erittäin pahan bakteerin joka tuhosi hampaat ja muutakin.

Keskustelun aikana paljastui että kaverini oli harrastanut seksiä vastuuttomasti ja tieten tahtoen välittämättä omasta ja muiden terveydestä. Kaverini alkoi vasta sitten ymmärtää seksin vaaroista ja haittapuolista kun koko touhu lankesi ns. takautuvasti hänen omalle kohdalleen. Tässä seuraavasti.

Kaverillani todettiin erittäin paha ja tarttuva bakteeri ja nyttemmin virus joka tarttuu suuseksin kautta ihmiseltä toiselle. Bakteeri leviää pisaratartuntana ja tuhoaa mm. hampaat kariesbakteerin tavoin mutta paljon nopeammin ja tehokkaammin. Suussa ei ole enää kuin yhdeksän hammasta suussa ja nekin on todella huonossa kunnossa. Näky oli karmea, aivan hirveä. Suun näytti enemmänkin tekevän kuolemaa. Kaverini kertoi että loputkin hampaat tuhoutuivat hyvin nopeasti. Hampaat olivat ennen virheettömät ja nyt kuin haisevat rauniot. Aivan kauheat. Ne olivat kuin hapon syövyttämät, mätänevät hampaat. Hirveät. Aluksi luulin että hammaspesu oli jäänyt välistä mutta ei.

Ikävää tuossa bakteerissa on että se aiheuttaa kuulemma myös pahan maun suuhun aivan kuin olisi mätää suussa, hengitys joskus haisee pahalle ja särky on sietämätöntä johon ei auta mitkään Pamol 1000mg särkylääkkeetkään. Ikeniä kirvelee ruokaillessa ja ne vuotavat kudosnestettä ja mätää pilaten ruuan että ruokahalut täysin. Kaverini kertoi joskus hampaiden olevan ikään kuin löysällä ja heiluvat suussa. Silloin hän ei vielä tiennyt saaneensa bakteeria. Tuolloin bakteeri oli tiettävästi vasta aluillaan. Lääkärin mukaan bakteeri oli juuri tuolloin iskenyt hampaiden juuriin ja ikeniin rajusti. Oireet eivät vain ole suussa. Ongelma on myös muualla. Huuliin ja häpyhuuliin tulee aivan kuin huuliherpestä muistuttavat kipeät patit tai paiseet jotka vuotaa nestettä. Kipu ja kutina alapäässä on sietämätöntä. Nukkumisesta tai kävelemisestä ei tule mitään. Elämä on yhtä kaaosta kun mitään ei voi tehdä, eikä pysty tekemään.
4155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

2/2

Kaverini kertoi että sillä on ollut kumppaneita paljon jolta on saanut bakteerin. Bakteeria ei saa lääkärin mukaan millään pois ja se on tullut jäädäkseen. Lääkäri osasi sanoa että tämä tauti on uuden sukupolven tauti joka leviää nopeasti kaiken ikäisille salakavalasti. Lääkäri tiesi sanoa että tutkimuksissa on selvinnyt että tauti leviää mm. seksin, suun ja sukupuolielimen kautta ihmiseltä toiselle aiheuttaen myöhemmin sikiövaurioita ja keskenmenoja. Taudissa on paljon samaa kuin HIV-viruksessa. Myös huonovointisuus ja sairastelu on yksi tuon taudin useista oireen muodoista. Lääkäri oli puhunut jossain vaiheessa että bakteeri on nyt jonkin asteinen ärhäkkä virus jota vielä tutkitaan jotta siihen voidaan kehittää lääke. Lääkettä tautiin ei ole. Antibiootit ja voiteet eivät siihen tehoa joka on todettu. Bakteeri tuhoaa kaverini loputkin hampaat jonka jälkeen syöminen on entistä vaikeampaa. Tämä tarkoittaa että hän saa tekohampaat hyvin pian eikä ikää ole kuin vain 22 vuotta. Kaverini katuu selvästi sitä mitä on tehnyt ja on myös myöntänyt sen. Kuinka moni seksikumppani kantaa sitä bakteeria edelleen ihmiseltä toiselle. Kaikilla se bakteeri ei välttämättä heti puhkea mutta he toimivat ns. bakteerin ja viruksen kantajina aikansa. Lääkärin mukaan se puhkeaa jossakin vaiheessa aiheuttaen erilaisia oireita.

Lääkäri oli kertonut että pienen vauvan saadessa pisaratartuntana ko. bakteerin se tuhoaa hampaat pian kuin ne ilmestyvät kunnolla edes ienrajapinnalle. Näitä tapauksia on tullut kaiken aikaa lisää maailmalla ja lisää tulee. Usein lapsille ei ole kerinnyt kehittymään hampaita kuin ne ovat jo lähes kokonaan tuhoutuneet. Toisilla hampaiden tuhoutuminen on nopeampaa ja toisilla hitaampaa. Lääkäri kertoi myös että bakteerin muita aiheuttamia ongelmia on että se rikkoo limakalvopinnan niin suussa kuin myös vaginassa. Sitä ei itse välttämättä huomaa mutta kun iho on rikki, on vaarana saada suoraan verenkiertoon muita bakteereja ja viruksia yhdynnästä. Lääkäri oli vahvasti sitä mieltä että ko. bakteeri on tullut joltakin seksipartnerilta. Kaikki tutkimukset ja haastattelut myös viittaa siihen. Bakteeria on tavattu teini-ikäisillä.

HIV virus on myös levinnyt paljon Suomeen ja sen levittäjiä tuntuu riittävän hyvin paljon. Ihmiset eivät ajattele edes selvin päin saati sitten humalassa mitä tekevät. Mielestäni HIV:n levittäminen ja muiden bakteerien ja virusten levittäminen on vastuutonta, se on jonkinlaista kostamista ja vahingon ohjaamista tai levittämistä toisille. Kaverini puhuu ja katuu sitä että on toiminut vastuuttomasti eikä voi antaa sitä itselleen anteeksi koska kärsijöinä on liian moni. Koko suun hoito on tullut kalliiksi eikä hoidoille loppua näy vieläkään. Tehohampaita kaverini ei mielellään haluaisi mutta hänen vaihtoehdot ovat vähissä.

Tuntuu pahalta mihin tilanteeseen ystäväni on itsensä ja muut laittanut. En todellakaan toivo että kukaan kieltä tai elintään suuhuni tai minuun laittaa, etenkin jos minun pitäisi kieli johonkin työntää, ja jos saan vielä joltakin bakteerin joka tuhoaa hampaani ja terveyteni. Silloin se myös tuhoaa henkisesti kuten myös kaverini.

Seksi ei ole todellakaan sen arvoista että riskeeraisin terveyteni tai saati toisten terveyden.

Äänestä

Melkoista satuilua. Samanlainen tuhofantasia mitä maailmanlopunmaalarit toivovat kautta aikojen: synnin palkka on kuolema jne.....

Äänestä

Mitä sinulla on suuseksiä vastaan kun noin koetat pelotella.

Äänestä

Joojoo, nutturapää kirjastotäti (tai mies joka on transu) lukenut liikaa seksinovelleja ja tulee tänne kirjoittamaan huonon tarinan, kaverini sitä ja tätä blaablaa. Ja sattumoisin tätä bakteerin/viruksen nimeä et vaan muista, milloin bakteeri milloin virus ja mitä vielä.. Tai jos se kaveris oli joku valehteleva narkkari jolta huumeet vieny hampaat. Kyllä suojaamaton seksi on typerää ja vaarallista yhden illan suhteissa ja suuseksistäkin voi esim. herpes tarttua mutta toi oli jo todella huono trollaus! Sympatiat kaikille oikeasti naiviuttaan sukupuolitaudin saaneille!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Gieos kirjoitti:

Kaverillani on ollut todella rankkaa viimeisen noin kolmen vuoden aikana. Näin hänet pitkästä aikaa ja juteltiin kuulumisia. Shokki oli minulle kova mitä kaverini kertoi. Katsoin kyllä että kaverini kasvot oli muuttunut mutta en olisi ikinä arvannut sitä mistä hän halusi puhua.

Tapaamisessa kertoi kuulumisiaan normaaliin tapaa ja avautui jossakin vaiheessa. Kun kysyin varovasti mitä hänelle muuta kuuluu ja mitä on tapahtunut kun posket ovat kadonneet ja puhuminen on enemmän kuin vaikeaa. Hän kertoi että on saanut bakteerin, erittäin pahan bakteerin joka tuhosi hampaat ja muutakin.

Keskustelun aikana paljastui että kaverini oli harrastanut seksiä vastuuttomasti ja tieten tahtoen välittämättä omasta ja muiden terveydestä. Kaverini alkoi vasta sitten ymmärtää seksin vaaroista ja haittapuolista kun koko touhu lankesi ns. takautuvasti hänen omalle kohdalleen. Tässä seuraavasti.

Kaverillani todettiin erittäin paha ja tarttuva bakteeri ja nyttemmin virus joka tarttuu suuseksin kautta ihmiseltä toiselle. Bakteeri leviää pisaratartuntana ja tuhoaa mm. hampaat kariesbakteerin tavoin mutta paljon nopeammin ja tehokkaammin. Suussa ei ole enää kuin yhdeksän hammasta suussa ja nekin on todella huonossa kunnossa. Näky oli karmea, aivan hirveä. Suun näytti enemmänkin tekevän kuolemaa. Kaverini kertoi että loputkin hampaat tuhoutuivat hyvin nopeasti. Hampaat olivat ennen virheettömät ja nyt kuin haisevat rauniot. Aivan kauheat. Ne olivat kuin hapon syövyttämät, mätänevät hampaat. Hirveät. Aluksi luulin että hammaspesu oli jäänyt välistä mutta ei.

Ikävää tuossa bakteerissa on että se aiheuttaa kuulemma myös pahan maun suuhun aivan kuin olisi mätää suussa, hengitys joskus haisee pahalle ja särky on sietämätöntä johon ei auta mitkään Pamol 1000mg särkylääkkeetkään. Ikeniä kirvelee ruokaillessa ja ne vuotavat kudosnestettä ja mätää pilaten ruuan että ruokahalut täysin. Kaverini kertoi joskus hampaiden olevan ikään kuin löysällä ja heiluvat suussa. Silloin hän ei vielä tiennyt saaneensa bakteeria. Tuolloin bakteeri oli tiettävästi vasta aluillaan. Lääkärin mukaan bakteeri oli juuri tuolloin iskenyt hampaiden juuriin ja ikeniin rajusti. Oireet eivät vain ole suussa. Ongelma on myös muualla. Huuliin ja häpyhuuliin tulee aivan kuin huuliherpestä muistuttavat kipeät patit tai paiseet jotka vuotaa nestettä. Kipu ja kutina alapäässä on sietämätöntä. Nukkumisesta tai kävelemisestä ei tule mitään. Elämä on yhtä kaaosta kun mitään ei voi tehdä, eikä pysty tekemään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu