Tylsä elämä

Tylsäelämä

Olen 17-vuotias opiskelija, ja tuntuu kuin elämälläni ei olisi mitään suuntaa. Päivät kuluvat todella tylsästi, kouluun, kotiin, jotain juttuja ja nukkumaan. Minulla on muutama kaveri, jotka kylläkin asuvat melko kaukana, joten kavereiden kanssa olo ei onnistu mitenkään usein, eikä se minua oikeastaan haittaakkaan, tykkään mieluummin yksin oleskelusta. Minulla ei ole harrastuksia, enkä halua myöskään hankkia niitä, koska oikeastaan mikään ei tunnu kiinnostavan. Koulussa menee tavallisen kohtalaisesti ja viihdyn siellä ihan hyvin. Vapaa-ajalla istun lähinnä koneella, luen kirjoja ja teen jotain omia juttujani ulkona, välillä tulee hengattua näiden muutamien kavereiden kanssa ja silloinkin se rajoittuu pelaamiseen tai ulkona kävelyyn.

Kysymys siis kuuluu; mitä tehdä kun mikään ei kiinnosta, ja se mikä kiinnostaa on äärimmäisen pitkäveteistä? Haluaisin tehdä jotain muutakin kuin istua omassa huoneessani päivät pitkät tai kävellä ympäri kylää. Kavereiden kanssa on tylsää ja harrastukset eivät kiinnosta. Olen ihan varma että joku on samassa tilanteessa, mitä TE teette vapaa-ajalla?

En nyt ole varma mihin osioon tämä olisi pitänyt tunkea mutta menkööt.

2

180

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei!

      Mukava kuulla, että sinulla on mielenkiintoa muuttaa tilannettasi. Kuinka kauan tämä vaihe on kestänyt? Mistä olet aiemmin ollut kiinnostunut? Innostaisiko jokin entisistä harrastuksistasi sinua vielä?

      On tärkeää, että ei jää paikoilleen. Ota vaikka joka päivälle jokin tavoite, mitä tehdä. Käy koulussa ja ulkona, vaikkei se aina huvittaisi.

      Jos sinusta tuntuu, ettei tilanne muutu, voisitko jutella fiiliksistäsi vanhemmillesi tai vaikka koulun terveydenhoitajalle? Toivomme, että saat oloosi helpotusta. Välillä nuorena tuntuu siltä, ettei elämällä ole suuntaa. Kyllä sinä vielä löydät itsellesi sopivan tien. Tsemppiä!

      Sari ja Sara NettiSaappaasta

    • elli123123

      Must on kiva jutella kaikista sekalaisista murheista kuraattorille, meil on ainakin tosi kiva kura. Kannattaa kokeilla!

      Mustakin välil tuntuu kaikki tosi turhalta, mut jostain mä löydän jotain innostusta. Luin pääsiäisenä kirjan Supernaiivi, se oli ihana, kertoo nuoresta miehestä jolla ei oo merkitystä elämässään mut pikku askelin löytää jotain. Löysin siitä vähän itteeni ja oon siitä asti suositellu sitä kaikille vähänkään elämäänsä kyllästyneille ;)

      Niin siis innostuminen; mä oon tosi kateellinen ihmisille joilla on intohimoja, tai jotain todella konkreettisia harrastuksia ("tennistä neljä ketraa viikossa"), siis niillä on ainakin tekemistä.Kuitenkin luulen että huijaat sanoessasi, ettei sinulla ole harrastuksia. Eikö edes kiinnostuksen kohteita? Itse pidän käsitöistä ja lukemisesta, ja tällä hetkellä mua innostuttaa valtavasti pari projektia, aion tehdä itselleni uudet jongleerauspallot (mä nimittäin myös opettelen jongleeraamaan, se on aluks tosi tuskallista kun ei suju, mut ku huomaa oppivansa nii siitä saa valtavia onnistumisen tunteita), mä opettelen soittamaan paria kappaletta pianolla (en todellakaan osaa soittaa pianoa mut musta on mahtavaa kehittää itteeni).

      Tää saattaa kuulostaa hullulta mut mua piristää aina takuuvarmasti: pakkaa vähän eväitä ja lähde pyöräilee jonnekkin kauas! Jonnekkin missä et oo ennen käyny, seikkaile. Älä suunnittele, vaan anna vaan mennä. Toisaalta en mä voi tietää mikä sulle toimii, mut se sun täytyykin keksiä ite.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      64
      1051
    2. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      687
    3. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      90
      685
    4. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      26
      678
    5. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      9
      661
    6. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      648
    7. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      635
    8. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      68
      629
    9. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      42
      560
    10. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      82
      558
    11. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      22
      558
    12. 61
      549
    13. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      62
      546
    14. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      43
      534
    15. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      46
      530
    16. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      134
      508
    17. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      492
    18. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      27
      437
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      46
      433
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      29
      433
    Aihe